Elias Lönnrotilla (1802-1884) oli vankka usko siihen, että naisten, äitien ja tyttärien kouluttaminen koituisi koko kansakunnan parhaaksi ja edistäisi hyvinvointia. Tyttöjen kouluttaminen merkitsisi koko kansan tiedon tason nousua, sillä äidit opettaisivat lapsiaan ja lähettäisivät seuraavan sukupolven opintielle.
Monen nuoren naisen tärkein koulu on ollut Elias Lönnrotin testamenttivaroin perustettu emännyyskoulu. Matka kouluun oli maalaistytölle usein siihenastisen elämän pisin matka ja itsenäistymisen alku. Kurssin jälkeen löytyi ensimmäinen kunnon työpaikka ja perustettiin perhe.
Vuoden mittainen kurssi antoi eväät koko elämän varalle ja rohkaisi omalle polulle. Niillä opeilla pidettiin koti järjestyksessä, hyödynnettiin vaatimattomat ruokavarat, pyykättiin, siivottiin, ommeltiin, parsittiin ja osattiin tarvittaessa tehdä vanhasta uutta. Koulussa kertyneillä tiedoilla ja taidoilla, sieltä omaksutuilla asenteilla.
Elias Lönnrotin visio on kantanut lähes 120 vuotta. Soppakoulun antamilla tiedoilla on selvitty kapinasta ja sodasta, pula-ajoista ja jälleenrakennusajan ankaruudesta. Emännistä on tullut taitavia talousihmisiä ja yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä.
Elias Lönnrotin Emännyyskoulun opetussuunnitelma oli monipuolinen ja sivistävä. Koulu toimi aluksi yksityisenä oppilaitoksena ja sen talous oli välillä hyvinkin tiukoilla, johtajalla piti olla luovuutta ja kekseliäisyyttä. Emännyyskoulun nimekkäät kesävieraat olivat kesäisen elämän piristys, mutta samalla osa koululle tärkeää varainhankintaa. Tietoisuus suurmiehen antamasta tehtävästä kannusti ja antoi tulevaisuudenuskoa.
Suomalaiset saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden jo varhain ja suomalaiset naiset ovat aina olleet tasa-arvoisempia kuin muiden maiden naiset. Tässä maassa ei ole ollut varaa jättää yhdenkään ihmisen työpanosta käyttämättä, kaikkia on tarvittu, kaikkiin töihin. Naiset ovat tehneet osansa siinä missä miehetkin. Tasa-arvo ei meillä ole juhlan, vaan arjen aate, ankaran elämän realiteetti.
Naisten koulutus on tuonut tasa-arvoa: ihmistä, joka osaa lukea ja kirjoittaa ja kantaa vastuun tekemisistään, ei ole helppo sivuuttaa. Arjen tasolla tasa-arvo on toteutunut.
Lammin erämaatalon rohvessoori, koko kansan Lenruuti, oli viimeisinä vuosinaan varakas mies. Varallisuutta karttui palkkojen, palkkioiden ja eläkkeen myötä, mutta myös siksi, että perheen elämä oli vaatimatonta ja korutonta. Rahaa käytettiin, mutta sitä ei tuhlattu. Tärkeitä hankkeita edistäessään Elias Lönnrot saattoi olla antelias, muuten selvittiin vähällä.
Tyttöjen koulua hahmotellessaan Elias Lönnrot tuskin ensimmäisenä ajatteli rahaa, sijoituksen kannattavuutta tai kustannustehokkuutta. Perheen tyttäristä vain Ida sai elää isäänsä kauemmin, Marian, Elinan ja Teklan tulevaisuuden turvaksi tehdyt talletukset Lönnrot määräsi käytettäväksi tyttöjä varten perustettavan koulun tarpeisiin.
Yli sadan vuoden ajan Sammatissa on uskottu Elias Lönnrotin visioon koulutuksen merkityksestä ja hyödyllisyydestä. Elias Lönnrotin emännyyskoulusta TTS Lönnrot Opistoksi kehittynyt oppilaitos on aina tarvinnut tuekseen intomieltä ja idealismia. Jos koulun saavutuksia arvioidaan taloudellisin perustein, tulos tuskin koskaan on ollut kuin enintään tyydyttävä. Kun tarkastellaan tiedon ja taidon tasetta, tulos on aina ollut kiitettävä.
Mitä miettisi kaikille tuttu ja kaikkien kunnioittama Lenruuti nykymenoa katsellessaan? Näkisikö työnsä kantavuuden ja kaiken sen hyvän, mitä testamentti ja sen säädökset ovat saaneet aikaan? Joutuisiko toteamaan senkin, että oppi on manalle mennyt?
Kun Lönnrot Opiston lakkautuspäätöstä perustellaan, ensimmäisenä mainitaan taloudelliset realiteetit. Koulu ei ole riittävän kannattava tai kustannustehokas yksikkö, se on sulautettava suurempaan. Uutinen ei ollut uusi. Samantapaisia puhuttiin jo ennen vuosituhannen vaihdetta, mutta silloin pahin ei vielä toteutunut. Nyt päätös näyttää peruuttamattomalta. Sammatti on menettämässä yhden identiteettinsä tärkeimmistä osista. Samalla katoaa monta työpaikkaa ja elämä kapeutuu.
Suomalainen yhteiskunta kipuilee suurten ongelmien kurimuksessa. Silti, monella tasolla meillä menee paremmin kuin koskaan. Taloudellinen ahdinko on tapana hyväksyä vastaan panematta perusteluksi aina, kun rakenteita pelkistetään ja karsitaan. Vaikka historiaa ja perinteitä ei voi rahaksi myntätä, ne ovat voimavara, josta kansakunnalla ei uskoisi vaikeinakaan aikoina olevan syytä luopua.
Olisin toivonut, että Elias Lönnrotin visio olisi kantanut vielä tämänkin ahdingon yli.
Sammatin Niemenkylässä toimiva, vuonna 1897 aloittanut Elias Könnrotin Emännyyskoulu, nykyinen TTS Lönnrot opisto on päätetty lakkauttaa ja koulun kiinteistö myydään. Kuinka käy Elias Lönnrotin säätiön hallussa olevan, korvaamattoman kulttuurihistoriallisen pääoman?
Mitähän siellä Työtehoseuran Lönnrot opistossa nykyisin opiskellaan? Katsoin nettisivuja, mutta se ei oikein selvinnyt. Ehkä en osannut etsiä.
Kalevala muuten oli hyvä bisnes; sehän oli nimenomaan Lönnrotin luomus. Lönnrot poimi sieltä täältä runonsirpaleita ja kirjoitti itse loput eli suurimman osan. Lönnrot muuten – täysin virheellisesti- oletti, että keräämänsä runonpätkät olivat todellista muinaishistoriaa ja olivat jonkin kadonneen ”muinaiseepoksen” jäännöksiä. Ruotsissahan vastaavana aikana muinaisen kulta-ajan etsintä sai huomattavasti surkuhupaisempia muotoja
Ensimmäinen Kalevalan painos oli 500 kpl. Vasta kansakoulun läpimurto 1870-luvulla sai muiden kuin Raamatun painosmäärät merkittävän suuriksi. Vaikka tapaamme sanoa, että Suomen kansa sai Kalevalan, ei kirja aluksi levinnyt SKS:n jäsenistön ulkopuolelle juuri ollenkaan.
***
Olin kahtena kesänä tekemässä kesäteatteria Lönnrotin kotipihan tuntumassa Sampolanmäellä, Silloin jo suretti katsella, kuinka harvat turistit kävivät Sammatin Paikkarin torpalla eli Lönnrotin lapsuuskotimuseossa. Mahtaako siellä olla säännöllistä aukioloa ollenkaan.
Opistossa on ollut mm. matkailu- ja ravintola-alan koulutusta. Alasajo on käynnissä, joten nettikään ei ehkä kerro kaikkea.
Lönnrotin elämäntyöstä Kalevala on vain pieni sirpale. Alku-Kalevalan ilmestyessä Lönnrot oli 32-vuotias, työ jatkui koko pitkän elämän ajan.
Olen itse alkanut arvostaa yhä enemmän Lönnrotin panosta vuoden 1886 virsikirjan työstämisessä. Itse hän ei ehtinyt siitä iloita, kirja ilmestyi postuumisti. Virsikirja oli kuitenkin monen kodin tärkein kirja.
Kiitos, että luit kirjoitukseni!
Monta on suurmiestä j a- naista opiskellut samassa ahjossa, mutta Lönnrot, Runeberg ja Snellman aloittivat samaan aikaan, syksyllä 1822, Turun Akatemiassa. Ja istuivat samoilla luennoilla.
Toivotaan, että Lönnrot opisto voisi tavalla tai toisella jatkaa toimintaansa.
Jos verkostoituminen on nykyään muotia, uusi asia se ei ainakaan ole. Kun tutkii suurmiehen elämää, huomaa, miten tiiviin ja toimivan ihmissuhdeverkon Lönnrotin ajan sivistyneistö pystyi luomaan. Vain satunnaisesti kulkevan postin turvin.
Toivon kanssasi että opisto saisi jatkoa. Ja toivon, että Lönnrotin monipuolinen vaikutus koko kansan historiaan nousisi sille kuuluvaan arvoon ja laaja-alainen elämäntyö tunnettaisiin paremmin. Lönnrot-kuva on liian kapea, jos se on vain Kalevalan varassa.
Tämä on vastaus Teemu Kakkurille ja tietysti kaikille lukijoille. Paikkarin torppaa 1800-luvun lopulta alkaen hallinnoinut Museovirasto luopui siitä muutama vuosi sitten. Torppa tuli Lohjan museon haltuun. Kesäkaudella torppa on avoinna ke-su, kello 11-17, sisäänpääsy myös museokortilla. Kannattaa käydä, sydänlämmin pieni museo.
Torpan turvaksi on perustettu Paikkarin Torpan Tuki ry,
Mukavaa, että olet ollut tekemässä teatteria Sampomäellä – tänäkin suvena siellä näytellään, vuorossa on Eeva Joenpellon teos Vetää kaikista ovista, esitys on todella huikean hieno.