lentäjä siis, lähes itsekkin.

Illalla tuli yllättäen pyyntö tulla heti aamusta, Kannelmäen Pirismaan kokoamaan näyttelyä Lähetyslentäjien toiminnasta. Puhetta oli siinä jotain myös, koneen kokoamisesta. Kauppakeskuksesta, kun oli kyse, niin ilmanmuuta kuvittelin kyseessä olevan joku pienoismalli. No eikös mitä. Kokonainen Sesnahan siellä odotteli Prisman pihalla. Siivet ja peräsin, vain riisuttuna.

Muita vapaaehtoisia oli onneksi. hyvä porukka. Hämmästyimme kun saimme kuulla, että meidätkin tunnistettiin heti. Yksi kertoi olleensa meidän aviopariryhämssä vuosia sitten ja toinen muisti itse olleensa ryhmänjohtajana . Silloin kun me, ekaa kertaa olimme avioliitoleirillä. Jännä tavata heitä monien vuosien jälkeen ja havaita, että muistavat meidät.

Siivet työnnettiin ensin rampin kautta toiseen kerrokseen ja lopuksi runko. Ovista se mahtui sisään nippanappa. Hikistä hommaa riitti koko päiväksi. Vasta neljän ruuhkassa päästiin kotiin ajelemaan.
Tuli paljon mielenkiintoista tietoa ja pääsi jotenkin sinuksi Sesnan kanssa. Parasta oli kun sai olla suuressa mukana.

Vuosia sitten yksi lähetyslentäjä oli samassa aviopariryhämssä. Hän kiitteli usein Jumalan suurta hyvyyttä siitä, että sai olla lähetystössä. Hän lensi jossain U-Ginean viidakoissa. Pienille viidakon keskelle ja vuoren huipuille raivatuille kentille. Siellä saattoi milloin tahansa laukata eteen joku eläin. Eikä törmäystä voinut mitenkään estää. Lähdötkin oli onnistuttava aina. Kentän lyhyyden tähden. Muuten putosi rotkoon. Eli henkensä kaupalla hänkin lensi. Joten ihmettelin silloin hänen iloaan siitä, mitä Jumalan armosta sai olla tekemässä.

Lähetyslentäjät on monelle ainoa mahdollisuus päästä sairaalaan. Mitä kaikkea muuta hyvää nämä lentäjät noissa vaikeissa olosuhteissa voivatkaan paikallisten hyväksi tehdä. Näyttelyn rakentamisessa mukana ollessani koin olevani tuossa kaikessa mukana. Mahdollistaahan näiden näyttelyjen esillä pitäminen osaltaan, myös tuon toiminnan toteuttamista kehitysmaissa. Nykyisin jo, kolmessakymmenessä maassa.

On siinä monella lapsella ihmettelemistä, kun miettivät : mistä se kone on sinne Prisman aulaan on päässyt laskeutumaan.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Vaimon kanssa yhtä matkaa on saatu olla lähes 50v. ja tyttö ja poika. Molemmilla on 2 poikaa ja yksi tyttö. Joten meidän suurena ilona on 6 lastenlasta. Virastomestarina verotoimistossa olin pitkään ja kirkossa olin jonkin aikaa nuoriso-ja lähetystyöasioita hoitamassa. Lapsuudessani ei tunnistettu lukihäiriötä, joten mitään kielitaitoa ei ole, joka rajoittaa nyt paljon elämää. Kirjoittamien sujuu hyvin, kunhan kone muistaa näyttää virheet. Teologiseen pyrin kun sain erivapauden osallistua pääsykokeeseen ilman ylioppilastutkintoa. Eikä sekään siinä auttanut. Tärkeitä sanoja jäi pois vastauksistani. Nyt rukoustyöhön keskittymisestä on tullut pääasiallinen toimenkuvani.