Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän.” (Mark. 6:31)
Miksi Jumala kutsui profeettoja, Moosesta, erämaahan autioon paikkaan ja lähetti myös Paavalin ja kutsui opetuslapsiaan yksinäisyyteen rukoilemaan, kuten Jeesuskin oli 40 päivää erämaassa petojen ja paholaisen kiusattavana; miksi erämaa ja autio paikka on tärkeää valmistumisessa Jumalan valtakunnan työhön?
Jeesus lähti vuorelle rukoilemaan; ja hän oli siellä kaiken yötä rukoillen Jumalaa. (Luuk. 6:12); miksi meidänkin on tärkeää hiljentyä ja rukoilla?
Millä perusteella alituinen kiire, stressi ja elintason perässä juokseminen on (tai ei ole) paholaisen ansa?
Miksi Jeesus kehoittaa meitä olemaan huolehtimatta huomisesta?
Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua. (Ps. 4:9); Mistä tällainen usko ja luottamus Jumalan tulee?
Kaikki julkaistut blogini:
Juha on aidosti hurskas ja hyvää tarkoittava blogisti. Hänen alustuksensa ovat aika itsestään selviä kun kysymysten asettelusta jo arvaa toivotun vastauksen.
Mutta jos tätäkin blogia prolematisoisi ,niin mitenkä suhtaudutaan seuraavanlaisiin tuumailuihin .
Mooses oli mahdollisesti egyptilaisen prinsensan avioton lapsi . Pelastaakseen maineensa hän sanoi löytäneensä lapsen kaislikosta.
Mikä sai profeetat luulemaan, että heidän kokemansa sisäinen paine oli Jumalan kutsumusta?Eivätkö he mielummin käyttäneet Jumalaa oikeuttamaan saarnatoimintansa?
Jeesus on erikoistapaus ja hänen esimerkkinsä on itsestään selvää paussin ottamista, kukaan ei sitä pane kyseenalaiseksi vaan kadehdittavaksi vapudeksi sitä kohtaan jonka ei tarvitse itseään elättää.,
Nykyaikainen elämäntyyli on modernissa muodossa samaa stressia mitä esiisämme ovat eläessään luonnon armoilla kokeneet.
Omaisuuden haaliminen on variantti tarpeellisten varastojen hankkimisesta, jotta selviäisi talvien yli.Ilmiö on sama, vaikka se esiintyy uusissa muodoissa. Samoin se on muunnos siitä, että mahdollisen sulhasen tulee näyttää, että hän pystyy elättämään perheensä ja nousemaan arvostuksessa. Arvostuksen hankkiminen on puolestaan tae paremmasta hengissä selviämisestä primitiivisessä yhteiskunnassa. Paholaisella ei ole paljoakaan sen kanssa tekemistä.
Jeesuksen ei tarvinnut huolehtia elannosta eikä houmisesta, siitä huolehtivat häntä ja opetuslapsia seuraavat ja palvelevat varakkaat naiset.
Lopuksi, Onnellinen se joka osaan antutua jumalansa hoidettavaksi. Se suotakoon kaikille sitä kaipaaville.
Markku, kiitos kommentista. Aika moisia heittoja esitit.
Ensinnäkin Mooses ei ollut avioton lapsi.
Niin eräs mies, joka oli Leevin sukua, meni ja nai leeviläisen neidon. Ja vaimo tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Ja kun hän näki, että se oli ihana lapsi, salasi hän sitä kolme kuukautta. Mutta kun hän ei voinut sitä enää salata, otti hän kaisla-arkun, siveli sen maapihkalla ja piellä, pani lapsen siihen ja laski sen kaislikkoon Niilivirran rantaan. (2. Moos. 2:1-3)
Toiseksi, millä perustelet sen, että naiset, jotka kulkivat Jeesuksen ja opetuslasten kanssa oli varakkaita ja heidän varoilla he kaikki elivät? Minä olen ymmärtänyt, että 2000 vuotta sitten lesket tai muut yksinäiset naiset eivät olleet varakkaita vai miten oli?
Jeesus oli Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen!
Markku Hirn :”Mikä sai profeetat luulemaan, että heidän kokemansa sisäinen paine oli Jumalan kutsumusta?”
Typerä kysymys. He ymmärsivät asioita kuten lapset oman silloisen kulttuurinsa ”sallimissa” rajoissa. Heidän jumalakuvansa oli se, mikä heillä oli ja mielestäni tuon jumalakuvan tarkoitus oli valmistaa tietä todelliselle Jumalalle, joka ajanlaskumme alussa tuli ihmiseksi, kärsi ristinkuoleman ja kuolemalla kuoleman voitti.
Kun he ajattelivat, he eivät ymmärtäneet ajatelleensa itse, vaan ajatus tuli ”heidän hampaittensa aidan takaa”. He ymmärsivät todellisuuden ”kuvina”, kuten Uuden testamentin vertaukset todistavat, eikä heillä vielä ollut sitä käsitteellistä ajattelua, joka meillä on. Heillä ei vielä ollut minä-tietoisuutta, vaan heidän ”minänsä” oli koko suvun minä, kuten mm. kertomus Nooan elinajasta todistaa.
Se mikä Raamatussa on ikuista, on mielestäni Rakkauden [agape] kaksoiskäsky eikä yksikään ihminen voi rakastaa lähimmäistään, ellei hän ensin opi rakastamaan myös omaa ”minä olen -henkeään”.
Tuula, kiitos hyvästä kommentista. Itse ymmärrän rakkauden kaksoiskäskyn tarkoittavan Jumalan ja lähimmäisen rakastamista.
Lepoa tarvitsemme ja se on oikeaa itsensä rakastamista.
Tuula Hölttä.
Millä perusteella väität että profeetoilla ei ollut minä-tietoisuutta. Teksteistä päätellen heidän minätietoisuutensa oli mitä suurimmissa määrin nyansoidusti kehittyneitä. He olivat poikkeuspersooneja ”ulkopuolisia” outsidereita ja siis kärsiviä yksilöitä. Kärsimiys luo minä-tietoisuuden. Kärsimyksen kipu luo minuuden rajat, jotka erottavat yksilön yhteisöstään.
Profeetat käyttävät kielikuvia siis heidän teksteissään on paljon ns primääriprosessi-materiaalia mutta siellä on pitkiä abstraktisia kappaleita siis sekundääri-prosessi materiaalia mikä on minälle ominaista.
Nooa oli tuskin muuta kuin taru-henkilö niinkuin vedenpaisumuskin oli tarunomainen tapahtuma , muistuma suurista tulvista.
Kiitos Markku Hirnille avartavista kommenteista. Lisää vain, niin saamme rakentua!
Sonja, kiitos kommentista ja palautteesta Markulle. Hienoa, kun keskustelukumppanit osaavat antaa positiivista palautetta. Markun kommentit ovat niin hienoja, ettei tällainen tavallinen luterilainen ihan kaikkea niitä ymmärrä.
Kiitos Markku kun autoit minua runsas pari vuotta sitten ammattisi puitteissa.
Jeesus on Kristus, meidän Jumalamme!
No, mahtaako tuolla kaiken kyseenalaistavalla filosofian tiellä päästä ollenkaan lepäämään?
Pää kuumeisena ja epäilevä sydän jäästä kylmänä. En jaksaisi hetkeäkään.
Kiitos hyvästä kommentista, Jorma. Sitten joskus haudassa voimme levätä, kunnes kuulemme Jeesuksen Kristuksen äänen herätäksemme Viimeiselle tuomiolle. Tämä vaelluksemme päättävä kuolemaan, joka on kuin uni, josta heräämme.
Millä perusteella alituinen kiire, stressi ja elintason perässä juokseminen on (tai ei ole) paholaisen ansa?
Liiallinen stressi ja mammonan haaliminen kuluttaa meitä voimakkaasti. Sen seurauksena voimme menettää työkyvyn, aviopuolisen jne.
Minulle riittävä päivittäinen lepo on tärkeää. Tarvitsen riittävästi unta ja erilaista ajattelemista ja sellaista tekemistä, jotka auttavat rentoutumaan työstä. Lisäksi pitkät viikonloput saavat pääkopan ”kuntoon”. Sunnuntaisin pohdin sen päivän tekstejä ja käyn messussa ja kuuntelen monesti saarnoja netissä. Tärkeää on pyhittää lepopäivä, niin paholainen ei saa meistä otetta.
Mannaa Jumalan lapsille
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Joh. 14:27 – perjantai 12. syyskuuta
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Tämä on se oikea rauha. Se tyyntää sydämen, ei silloin kun onnettomuutta ei ole, vaan keskellä onnettomuutta, jolloin ulkonaisesti kaikki on rauhatonta.
Maailman ja Kristuksen rauhan välillä on ero. Maailman rauha on sitä, että rauhattomuuden aiheuttava paha poistuu. Kristuksen rauha sitävastoin on sitä, että ulkonaisesti on jatkuvaa onnettomuutta, kuten vihollisia, tautia, köyhyyttä, syntiä, kuolemaa ja perkele, sillä nämä ovat aina lähellä saartaen joka taholta. Kuitenkin sisäisesti sydämessä on lohdutus ja rauha. Sydän ei välitä onnettomuudesta, jopa se vain yltyy rohkeammaksi ja iloisemmaksi kuin silloin, kun onnettomuutta ei ole. Siksi sitä sanotaan rauhaksi, joka on ylempi kaikkea ymmärrystä.
Järki voi käsittää vain maailman rauhan. Se ei voi ymmärtää, että rauha saattaisi olla siellä, missä paha on vielä jäljellä. Se ei tiedä kuinka sydän rauhoitetaan, sillä se luulee, että rauhaa ei voi olla niin kauan kuin paha on olemassa. Tosin Kristus tullessaan jättää jäljelle ulkonaisen kurjuuden, mutta hän vahvistaa ihmisen ja tekee arasta pelottoman ja levottomasta omastatunnosta turvallisen. Sellainen ihminen on iloinen ja hyvässä turvassa siinä, missä koko maailma kauhistuu.
Lepään rauhassa ja luottavaisena tänä syysaamuna, kun aurinko kultaa metsät ja
pihlajanmarjat punertavat kuin sydänveri.
Hyvän Jumalan, rakastavan Isän hoidossa. Hän pitää huolen taas tästäkin päivästä.
Jos se on viimeinen päiväni täällä, hän on luvannut minulle kaiken anteeksi Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden.
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tuon rauhan. Sain aikanaan sellaisia ystäviä, jotka opastivat ja auttoivat ymmärtämään,
että Jeesuksen antama rauha on luottamusta häneen ja elämistä hänen kanssaan, kaiken rauhattomuuden, vastoinkäymisten ja vihankin keskellä.
Sain jo esimakua tästä, kun odotin lastenlinnan pihalla lapseni leikkauksen päättymistä. Epätoivo oli valtava, ja tietysti rukoilin koko ajan. Pohjalla oli kuitenkin ajatus, että tapahtukoon Jumalan tahto, hän huononkin uutisen tullessa johdattaa elämääni parhain päin – kuten sitten tapahtuikin. En siis rukoillut ”paranna, Jumala”. Jumala ratkaisi toisin, mikä inhimillisesti katsoen olisi ollut parhainta ja viisainta. Tässä kuitenkin olen, toisinaan kaihoisat ajatukset tulevat tietenkin mieleeni.. mietin, millainen hän olisi nyt, jos olisi saanut elää. Hän kuitenkin elää kerran, ja minä saan elää täällä Jumalan lapsena aivan tällaisena kuin olen, saan elää kaipauksen hetkellä jälleen näkemisen toivossa. Sen toivon saan Jumalan sanasta.
Mitä toivoa on heillä, jotka lyövät Raamatun separaattoriin ja erottelevat sieltä primäärit ja sekundäärit?
Pelkään, että kuoleman tullessa paljastuu, että iankaikkisuuden matkaeväät ovat pahasti homeessa.
Jorma kiitos erinomaisesta kommentista, Jumalan armo on ihmeellistä, että hyvin usein se kirkastuu vasta sairauksien ja elämän traumojen kautta. Usein käy niin ja tuntuu siltä, ettei Jumala kuule edes rukouksiamme. Mutta sen vain kristityt tietävät ja uskovat myöskin vaikeuksienkin aikoina, ettei Jumala ole kuuro, eikä sokea, etteikö hän näkisi lastensa hätää.
Vanhat uskovat isämme luottivat Jumalaan, ja jaksoivat psalmin kirjoittajen tavalla odottaa Jumalan apua, joka tulee Jumalan säätämällä ajalla, sillä niin hän on luvannut ja kehoitaa meitäkin siihen. Vastaus tulee usein vasta viiveellä ja jälkeenpäin. Mutta siitäkin on meille suurenmoinen hyöty oppia kiittämään Jumalaa silloinkin, kun kaikki omat mahdollisuudet ovat hukassa ja jäljelle jää kaikkein parhain armollinen suuri Jumala, joka on luvannut pitää meistä huolta kaikkina elämämme päivinä.
Martti ja Jorma kiitos erinomaisista kommenteista, jossa tuli hyvin esille Jumalan rauha! Kun meillä on rauha Jumalan kanssa, niin asiamme on hyvin, kävi täällä maanpäällisen vaelluksen aikana mitä tahansa. Silti nopeasti eteen tulevat asiat, voivat meitä haavoittaa kovasti. Kaikkivaltias Jumala tietää meitä paremmin miten asiat pitää mennä.
Job sanoi: ”Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi.” (Job. 1:21)
Minä olen joutunut sanomaan aivan konkreettisesti nuo Jobin sanat kahdella elämäni katkerimmalla hetkellä.
Olen seissyt yksin saaristomeren luodolla, ja kaikki elämän ja vahingon laineet ovat lyöneet ylitseni. Ympärillä aukeni rannaton vihainen meri, jostain kaukaa horisontin takaa kuului Hornan henkien ilkkuva nauru.
Olen kuitenkin seissyt Kristus-kalliolla.
Riisuminen, köyhtyminen, petos eikä kuolema merkitse mitään, kun muistaa missä ovat elämän rakennuspuut:
”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua”.
Jumalan koulussa oppii tyytymään Jumalan tahtoon, vaikkei aina tahtoisikaan. Kasvamme, vaikka hitaasti. Ainoastaan sellainen kristitty, jolla on kokemuksia erilaisista vaikeuksista, osaa auttaa vastaavissa tai muissa vaikeissa tilanteissa olevia. Monesti meidän ”Jobin ystävien” kommentit taas ovat kapeasta näkövinkkelistä katsottuja, joista ei ole apua; ainoastaan nöyrät vaikeista tilanteista olevat tai niistä selvinneet osaavat auttaa oikealla tavalla. Kuunteleminen on aina tärkeää. Kiitos Jorma hyvistä kommenteista!
Kokemuksen ääni kuuluu noissa edellä olevissa kommenteissa, kiitos kun jaoitte.
”Nauraessakin voi sydän kärsiä, ja ilon lopuksi tulee murhe.” Sanal.14:13
”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra… Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.
Pane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen tykönänsä.” Ps.130
Ihminen voi nauraa ulospäin mutta sydän itkee samaan aikaan. Onkin usein niin, että ihminen joutuu yksin ja yksinäisyydessä katsomaan totuutta silmiin. Jaakobin paini on myös kuvaus syvästä kamppailusta, jossa ihminen ajautuu tilaan, jossa väännetään kättä vahvemman kanssa.
Ihmisellä on oikeus kysyä Jumalalta miksi? Kun vastaus tulee, se voi joskus hämmentää, mutta lopulta silmät avautuvat näkemään mistä on lopulta ollut kysymys. Vastaus rukoukseen on aina henkilökohtainen ja ihminen menee syvälle sisimpään tutkimaan mitä Herra puhuu. Hän tutkii kaikki sydämen aivoitukset ja vie meidät lopulta lepäämään.
Inhimilliset koetukset ovat aina läsnä, mutta hengelliset koetukset ovat luku erikseen. Ihminen voidaan lyödä mykäksi ja hiukset yhdessä yössä harmaaksi.
Ahdistus voi olla joskus käsin kosketeltavaa. Mutta Herra pitää huolen omistaan. Se on Jumalan lupaus.
Ismo, kiitos hyvästä kommentista. Kun luin kommenttia, niin tuli mieleen, että voiko yksinäinen ihminen kokea hiljaisuuden ahdistavana vai miten? Tai miten työtön kokee levon tai levontarpeen?