Suurin lahja
Roponen on miljoonan alku. Pienimmästä tulee suurin. Vähimmästä tulee enin. Viimeisestä tulee ensimmäinen.
Suuremmoinen on Lähimmäisen sunnuntain evankeliumi.
Kunnollisessa yhteiskunnassa jokainen on tärkeä. Ketään ei syrjitä. Kaikille annetaan tilaa ja mikä tärkeintä kaikille annetaan arvostus. Köyhimmällä ja pienimmälläkin on ihmisarvo. Tämä toteutuu siinä mitä kertomus lesken rovosta kertoo.
Oli luonnollista että rikkaammat antoivat määrällisesti enemmän. Heillä oli siihen varaa. Isotkaan summat eivät tuntuneet heidän taloudessaan. Temppelin toiminta oli monipuolista näiden lahjojen ansiosta.
Jeesus kuitenkin halusi tuoda esiin että jokaisen pitää olevansa arvostettu. Vaikka lesken ropo oli arvoltaan vain sentin pari niin tuolla summallaan köyhä leski sai olla mukana yhteisessä pyhäkössä annettuun yhteiseen lahjaan. Häntä ei sysitty pois. Häntä ei väheksitty eikä työnnetty yhteisöstä pois. Hän oli yksi auttajista.
Elämän arkiseen kovuuteen katsoen tuo leski oli jopa antanut eniten. Hän oli antanut kaiken mitä hänellä tuolla hetkellä oli, koko elämisensä.
Myöhemmin Jeesus teki jotakin samaa, mutta vielä syvemmällä tasolla. Jeesus antoi koko elämisensä. Hän antoi elämänsä meidän puolestamme. Golgatan ristillä hän osallistui koko maailman yhteisen elämän kunnostamiseen. Hän antoi sovinnon Jumalan ja ihmisen välille. Hänen sovintotyönsä varassa meidänkin yhteiskunnassamme on yhteisen elämän avaimet, eikä vain meidän yhteiskunnassamme vaan koko maailman kaikkien ihmisten välille voi syntyä todellinen yhteys kun yhteinen usko yhteiseen Jumalaan saa yhdistää kaikki kansat yhteiseen kirkkoon.
http://evl.fi/Evkirja.nsf/ppFI?OpenPage&id=0073#IIIvsk3
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Kirkkopyhä
Jos Jumala suo niin saarnaan Raision kirkossa sunnuntaina 30.8.2015 klo 17.00. Siellä vietetään Keskustan Varsinais-Suomen piirin kirkkopyhää. Viikkomessun jälkeen kokoonnutaan vielä kirkkokahville seurakuntatalolla.
Liturgi: kirkkoherra Pertti Ruotsalo
Saarnaaja: rovasti Matias Roto
Kanttori: Sini Nieminen
Ehtoollisavustajat: Mirjan Karila ja Helinä Aaltonen
Afrikkalaista laulua esittävät: prinsessat LANGUEU NGANOU EPSE ROTO Colette Aureole, MOMO NGANOU Hilary Martial Merveille, 14v ja MBOKA NGANOU Elvira Mirelene, 12v.
Messun jälkeen järjestetään kirkkokahvit seurakuntatalolla.
http://evl.fi/Evkirja.nsf/ppFI?OpenPage&id=0073#IIIvsk3
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
LESKEN ROPO KERTOMUKSEN YMPÄRISTÖÄ JA MUUTAKIN
Tapahtuman aikoina Jeesus opetti Jerusalemin temppelissä. Paitsi uskonnollinen keskus se oli myös aikansa korkein juutalainen oppilaitos. Myöhempiä nimityksiä käyttäen Jeesus siis oli aikansa ”professori” tuon ajan ”yliopistossa”. Hänen opetuspaikkansa oli uhriarkun läheisyydessä.
Tapahtumapaikka on Jerusalemin temppeli. Jeesuksen aikana temppeli oli kaksi kertaa suurempi kuin kreikkalaisten vastaava pakanallinen laitos Ateenassa. Kummassakin maassa kysymys oli sekä jumalanpalveluksesta että sivistyksen esillä pitämisestä. Rakennuksen koko kertoo toiminnan laajuudesta. Vuoden 70 j.Kr. Jerusalemin hävitys tuhosi osan juutalaisen kulttuurin aarteista.
Lahjoitukset annettiin tuohon aikaan trumpetin muotoiseen suppilomaiseen torveen josta ne menivät uhriarkkuun. Tuosta ne vietiin temppelin varastohuoneisiin eli aarrekammioihin.
Temppelissä säilytettiin monenlaisia temppelin tarvikkeita ja yhteiskunnan aarteita. Niitä varten siellä oli erityinen osasto jossa oli varastohuoneita. Vanhan testamentin aikana kuninkaatkin pitivät temppeliä valtakunnan aarrekammiona.
Tapa on ikivanha. Jo muinaiset sumerilaiset tekivät samoin. Jo ennen sumerilaisia maassa asunut kansa oli puhunut talosta, taloudesta, temppelistä ja maapalstasta sanalla ” é ”. Heiltä se tuli sumerilaisille. Sen mukana tapa pitää valtion aarteita temppelissä. Sanaan ”gal”, ”iso” yhdistetty muoto ”egal” on kulkenut jo viitisen tuhatta vuotta ympäri maailmaa. Siitä ovat peräisin hepreassa temppeli sana hê-ḵal , הֵיכַ֤ל . Arabian kautta meille länsimaisiin kieliin on tullut samasta juuresta peräisin olevat sanat: halli, esim. kauppahalli, sali, esim. jumppasali, salonki, esim. hiussalonki, jne.
* * * * * * * * * * * * * * * * *
Kerrotaan että arabien mennessä Intiaa valtaamaan heillä oli tapana hävittää maahan epäjumalan patsaita. Tämä selitettiin innoksi Jumalan puolesta taisteluun. Sitten kerrottiin kuinka nämä innokkaat saivat innostaan palkkion, kun näistä temppeleistä löytyi kätkettynä isoja määriä kultaa ja muita arvokkaita esineitä jotka he sitten ottivat omakseen. ”Sotasaaliikseen” olisi joku eurooppalainen soturi sanonut vielä muutama vuosisata sitten.
Arvoesineiden löytyminen kuvaa vain että myös intialaiset tuohon aikaan säilyttivät monia arvoesineitä pyhäköissään.
* * * * * * * * * * * * * * * * *
Hämeenlinnan vanhassa linnassa on 12 syvä kaivo. Sinne moni turisti heittää lantteja. Sieltä niitä on saatu nostaa satoja kiloja. Suuria summia aikojen kuluessa. Turistit siis käyttävät tuota kaivoa eräänlaisena toivomuskaivona. Tapa heittää ”uhreja” ei siis ole vain joissakin piireissä käytössä oleva vaan näyttää olevan hyvinkin erilaisissa kulttuuripiireissä oleva käytäntö.
Jos haluat rikastua perusat yritys, jos haluat miljönääriksi perusta uskonto.
(Ron Hubbart)
No maailmassa on sitten paljon ateistisia uskon ja uskonnon harjoittajia, jotka kylpevät ihmisten heile kantamassa rahassa.
Sinä Seppo puhut siitä miten paljon erilaiset kirkot saavat rahaa lahjoituksina toimintansa tukemiseen.
Minä puolestani puhuin omatekoisen uskonnon ja Jumalan meille antaman uskonnon välisestä erosta.
Puhumme siis kahdesta eri asiasta, joiden vastakkain asettelun linjat ovat kahdella eri tasolla jopa eri suuntiin ikään kuin x ja y akselin muodostamat neljä aluetta koordinaatistolla.
Matias, kyllä ihan Jumalan lahjoittaman uskonnon/uskon sisälle syntyy erilasia rajusti rahaa kerääviä kuppikuntia kuin sieniä sateella enkä ole vakuuttunut että kyseessä ei usein olisi puhdas bisnesajattelu.
Kieltämättä varsinkin Amerikoissa näitä tulee jatkuvasti uusia liikkeitä.
Osaltaan näiden syntyä edesauttaa se ettei yhteiskunnan kouluissa ole uskonnonopetusta, jolloin ihmisten sisimmässä olevaa tyhjiötä täyttämään astuu milloin milläkin nimikkeellä esiintyviä ”guruja”, ”profeettoja”, ”Jumalan miehiä” jne.
Järjestäytyneen kirkon tunnus on siinä että julistaja ei päästele omiaan vaan pitäytyy uskollisena kristikunnan yhteisessä perinnössä. Kristinuskohan on yksi ja yhteinen olemukseltaan jakamaton uskonto. Ulkonaiset erothan ei ovat tämän jakamattoman Jumalan lahjan eroja vaan eri ryhmien erilainen tapa ajatella tästä yhdestä ja yhteisestä perinnöstä, joka meille kertakaikkisesti on annettu Jeesuksen Kristuksen täytetyn sovintotyön kautta ja jonka Pyhä Henki kirkon välityksellä sanan ja sakramenttien kautta jakaa koko ihmiskunnan hyväksi.
Seppo
Koska harrastat hepreaa niin otinpa esille Hänen Majesteettinsa erityisestä käskystä kreikasta käännetyn heprealaisen tekstin ja katsoin tarkemmin siitä muutaman sanan. Hebrew-English New Testament.
’adaf , עָדַף , antaa siitä mikä jää tähteeksi, antaa liiastaan, antaa yli sen mikä vaaditaan, antaa yltäkylläisesti, antaa ylenmäärin runsaasti jne.
Muutaman Vanhan testamentin kohdan lisäksi tämä sana esiintyi muutoin Mishnassa ja juudean arameassa.
maḥsōr , מַחְסוֹר , puute.
rəḵūš , רְכוּשׁ , omaisuus.
Tekstissämme siis mainitaan niitä joilla on yltäkyllin varallisuutta ja leskivaimo joka eli suuressa puutteessa, mutta silti osallistui lahjoittamiseen, antoi jopa koko omaisuutensa.
Jotenka: Olepa hyvä !
Hubbartin väite on lähtökohdiltaan ateistinen. Ihmisen omat tuntemukset tulevat kaiken mittariksi.
Aito usko Jumalaan on perusteissaan Jumalan teko. Hänen tekoaan me olemme. Hänen antamastaan sovituksesta me saamme elämämme yhteyden ja Hänen lahjoittamastaan uskosta me saamme tulevaisuuden ja toivon, joka ulottuu aina ikuisuuteen asti taivaan kirkkaudessa, kun Hän kolmiyhteinen Jumala on meidän olemassaolomme lähtökohta, tämän hetken tuki ja oven aikaisija tulevaisuuden kirkkauteen. Kolmessa persoonassa Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä hän ei ainoastaan tiedota perustavasta rakkaudesta vaan hän on rakkaus, persoonien välinen luova vuorovaikutus jo omassa olemassaolossaan.
Suomessa vanha tapa toimi niin päin että linnoihin rakennettiin kirkko, kartanoihin rakennetttiin kirkko jne.
Tämä vain kuvaa sitä että kirkko ja kansan jokapäiväinen elämä kuuluivat yhteen.
Sumerilaisten temppelien varastokirjanpidosta ja siinä vaadittavasta selkeydestä tuli myöhempää maailmamme kulttuuria ajatellen kauaskantavia seurauksia.
Kun piti selostaa montako kappaletta jotakin tavaraa oli temppelin varastossa tai miten suuria määriä jotain ainetta, niin syntyi kuvallisia merkkejä jotka vähitellen tulivat vakiomerkeiksi niin ettei kaikkea tarvinnut aina piirtää uudelleen ja uudelleen.
Syntyi vanha sumerilainen kirjoitus. Maailman vanhin. Tuosta kirjoitusjärjestelmästä sitten on peräisin meidän kirjallinen kulttuurimme.
Voin yhtyä Matiakseen,sumerilaisten vaikutus on ollut valtava-mutta myös Vt.n narraatioiden syntyyn ja sisältöihin
Historiallisena aikakirjana ja kertomuksena ihmisestä Raamattu alkaa sieltä, minne myös eksakti tiede sijoittanee varhaisimman kulttuurimme synnyn, nimittäin Sumerista, muinaisen Persianlahden viljavasta suistosta, jonka sitten vedenpaisumus – kuten muistamme – tuhoisin seurauksin peitti. Onkin osoitettu, että ainakin suuri osa vanhaa Mesopotamiaa, Eufratin ja Tigrisin rantoja, on joskus ammoin ollut laajalti veden peittämä. Sumerilaisen Gilgames-eepoksen mukaan tulvan olisi aiheuttanut valtaisa pyörremyrsky, jonka ihmisen meluun kyllästyneet jumalat olisivat nostattaneet.
Sumerin pääkaupungista, Kaldean Uurista oIi kotoisin Abram, johtava patriarkka, Jumalan valitseman kansan valittu kantaisä. Hänestä voidaan katsoa varsinaisen juutalaisten historian alkaneen. Sumerilaiset olivat jo varhain oppineet viljelemään vehnää ja kehittäneet hyvän maaviljelystaidon. Mutta he loivat myös korkean kaupunkikulttuurin ja perustivat monia Raamatussakin mainittuja kaupunkeja kuten Erekin (uruk) ja Uurin. He keksivät tunnetun nuolenpääkirjoituksen ja jotkut katsovat kirjoitustaidon ylipäätäänkin olevan sumerilaista alkuperää. Heillä oli korkea sivistys, he tunsivat hyvin astronomiaa ja kemiaa ja opettivat lapsilleen matematiikkaa ja jopa kielen etymologiaa.
Parhaiten sumerilaiset kuitenkin muistettanee heidän Gilgamesh-eepoksestaan. Kertomuksesta sankarin lapsesta (Gi1-ga-mesh), joka elämää etsii:
Kun jumalat ihmisen loivat
osaksi ihmisen kuoleman soivat
ottivat itseensä käteensä e1ämän
Sinä sankarin lapsi turhaan juokset
elämää etsit – et löytävä ole…
Sumerilaisten alkuperää ei tunneta. He saapuivat alueelle ehkä n. 4000 v. Ekr. ja loivat sinne nopeasti kuin tyhjästä pitkälle kehittyneen korkeakulttuurin. Hyvän luku- ja kirjoitustaitonsa myötä he pääsivät pitkälle matematiikassa, historiassa ja kieltentutkimuksessa. Heidän oma kielensä on kyetty selvittämään, mutta sen alkuperä on yhä tuntematon. Muutamat tutkijat ovat epäilleet sen olleen sukua jopa suomelle. Sumerinkielisiä lainasanoja on paljon siirtynyt Raamattuun ja eräät sumerilaiset kuningasnimet saavat mielekkään sisällön muissa kielissä – vain suomessa. Shamas on aurinko niin sumeriksi kuin hepreaksikin. Samoin heprealaisten elohjim-jumalien alta häämöttävät sumerilaiset jumalat Lahmu ja Lahamu. Suomen kuru ja korkea tulevat lähelle sumerin vuorta takoittava sanaa kur. Itse maan nimi Sumer tulee merkittävän 1ähelle heprean verbiä shamar, joka merkitsee vartioida. Sumerilaiset vartioivatkin taivasta, tutkivat toisin sanoen tähtien liikkeitä, korkeista Zikkuratuistaan. Nämä vartiotornit ovat olleet malleina Raamatun Baabelin tornille (Bab-ilu, jumalten portti). Vaikka sumer lienee puhuttuna kielenä sammunut suhteellisen nopeasti säilyi se vielä kauan uskonnollisena kulttikielenä pa1vellen sumerilaisten laajan papiston ja panthenonin tarpeita.
Raamatun alkukertomukset ja sumerilainen historia kulkevat paljolti käsi kädessä. Mielenkiintoista verrattavaa tarjoavat paitsi vedenpaisumuskertomus myös kuvauksen jumalten kokouksista, jättiläissankareista ja aiheemme kannalta mielenkiintoisesta e1ämän yrtistä. Tätä Gilgameshin tavoittelemaa yrttiä ei ole vaikeata yhdistää paratiisikertomuksen Eläman puuhun. Tällä Elämän Puulla on puolestaan mitä tärkein merkitys niin kabbalismille kuin nykytieteemme geneettisen koodin arvoituksia pohtivalle tutkimuksellekin. Elämän puun motiiviin tulemme usein palaamaan.
Tarkoittamani yhteydet ovat ymmärrettäviä, kun muistamme miten luonnollisen sivistyksellisen keskuksen muodosti ns. Hedelmällinen Puolikuu eli Kaksoisvirrat, Välimeren itärannikko ja suuri virta Niili. Tämä puolikuu oli myös Aabrahamin lasten reitti heidän monivaiheisella matkallaan kohti Luvattua Maata.
Näitä yhteyksiä on voitu onnistuneesti jäljittää alueen kansojen kirjallisuuden sisä1tämistä mytologioista. Mielenkiintoista verrattavaa tarjoavat paitsi tietysti vedenpaisumuskertomukset ja kertomukset jumalten kokouksista, erityisesti myös kuuluisa Gigamesh-legenda, jonka nimeä kantavan eepoksen löytäminen kuningas Assurbanibalin kirjastosta Ninivestä hätkähdytti tieteellistä ja teologista maailmaa 19oo-luvun alussa. Raamattu ei omistanutkaan legendojaan yksin:
Kun jumalat ihmisen loivat, osaksi
ihmisen kuoleman soivat, ottivat
itseensä käteensä elämän, sinä
sankarin 1apsi, turhaan juokset,
elämää etsit, et löytävä ole.
Eepoksessa sankarin lapsi (Gi1-ga-mesh) etsii ikuisen elämän yrttiä, jonka luokse sumerilaisten Noa, Uthnapistim,neuvoo hänelle tien. Gilgames löytää yrtin ja luulee saavuttavansa kuolemattomuuden, mutta suuri käärme syö hänen aarteensa ja niin Gilgamesh, hän jossa: ”yks kolmannes ihmist on ja kaks kolmmannest-jumalaa”, jää edelleen kuolevaiseksi.
Kysymys ikuisesta elämästä on myös Raamattumme keskeinen aihe, eikä ole vaikea yhdistää Gilgamesh-eepoksen elämän yrttiä Raamatun Elämän puuhun. Muutenkin eepos on monin osin lähes idettinen Raamatun alkukertomusten kanssa. Teologit myöntävät tämän, mutta pitävät sumerilaisten kuvauksia korruptoituneina ja väärinä, kun taas Raamatun kertomukset olisivat alkuperäisiä ja aitoja, koska ne ovat vanhempia ja lsäksi yksijumalisia.
Tarkkaan ottaen asia on juuri päinvastoin. Raamattu on myöhäisempi eivätkä senkään vanhimmat kertomukset ole yksijumalisia. Genesiksessä jumalat luovat tai oikeammin tekevät ihmisen kuvaksensa (l Ms. L :26) , Psalmeissa Jumala on tuomarina iumalien kokouksessa (ps 82:1) ja Samuelin mukaan Goljat pilkkaa ’elävien jumalien’ taistelurivejä (1 Sm.17:26). Teologit hellivät ajatusta, että Raamatun monikolliset jumala-käsitteet tarkoittaisivat Jumalan kolmea persoonaa Isää, Poikaa ja pyhää Henkeä. Asia olisi näin siksikin, että eräin paikoin sanan elohjim jälkeinen verbi on yksikössä. Kolmiyhteisyys on kuitenkin vain dogmi eivätkä jumalien predikaatit aina edes ole yksikössä. Abraham esimerkiksi kertoo Abimelekille (lMs 2o:13), miten jumalat nimen omaan veivät hänet kauas isänsä suvusta. Eivätkä edes ’vieneet’ vaan itse asiassa tarkasti kääntäen ’harhaanjohtivat’ hänet isänsä huoneesta. Aina teologien ei kuitenkaan tarvitse yrittää harmonisoida ongelmia pois, sillä usein käännökset tekevät sen valmiiksi heidän puolestaan ja piilottavat sopimattomat käsitteet oikean opin mukaisiksi. Näin toimii teologien eksegeettinen akrobatia ja näin saamme juoda Sanan väärentämätöntä maitoa.
Sumerilaiset eivät maanviljelyksessään tyytyneet tuottamaan vain vehnää ja ohraa, vaan he olivat myös erinomaisia puutarhureita ja metsänhoitajia. Gilqamesh-eeposkin mainitsee Urugin tarhat. Maassa ei luonnostaan kasvanut puustoa, joten tarhoihin istutettiin taatelipalmuja ja muita hedelmäpuita; laivanrakennusta varten kasvatettiin setrejä. Nämä tosiasiat ovat mitä ilmeisin pohja Raamatun sittemmin vertauskuvallisiksi työstetyille kertomuksilIe paratiisista, Iuomisesta ja lankeemuksesta:
Ja Herra Jumala istutti Paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle Paratiisia niin myös hyvän ja pahan tiedon puun.
Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli Paratiisia ja se jakaantui sieltä neljään haaraan.
Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet viljelemään ja varjelemaan sitä. (I Ms 2:8-16)
Kuten Raamatun Adam niin myös erään sumerilaisen tarun ensimmäinen ihminen Adapa – huomaa nimien yhtäläisyys-viljeli jumalien puutarhoja, ja samoin kuin Adam ja Gigamensh, myös hän jäi ikuista elämää vaille. Häntä ei tosin kirottu ja tuomittu syntiinlankeemuksen tähden, muta hänenkin onnettomuutensa, kuten Eevan, oli kuunnella vääriä neuvoja.
Professori Armas Salosen mukaan oli tämä Adapa kutsuttu ylijumala Anun eteen vastaamaan siitä, että hän oli haaksirikostaan suuttuneena estänyt seitsemän päivän ajan etelätuulia puhaltamasta. Adapan isä, vedenjumala Ea, neuvoo poikaansa, ettei tämä sitten Anun luona saisi nauttia mitään:
Anun eteen kun astut, leipää kuoleman
tarjotaan sulle. Älä sitä vain syö.
Vettä kuoleman tarjotaan sulle. Älä
sitä vain juo. Myös vaatetta tarjotaan
taan sulle se yllesi pue.
Anun lähettämän visiirin kanssa Adapa nousee taivaaseen ja kaikki on niin kuin isä Ea on ennustanut. Mutta Anu heltyykin kuoleman leivän ja veden sijasta tarjoamaan Adapalle elämän leipää ja vettä. Mutta Adapa ei uskalla syödä ja juoda mitään ja loukkaantunut Anu käskee viedä hänet takaisin maahan. Näin Adapakin jää kuolevaiseksi.
Adapa-kertomus ei ole mielenkiintoinen vain aiheensa ja käyttämiensä Uudesta testamentista tuttujen – käsitteidensä (e1ämän leipä, elämän vesi) vuoksi, vaan myös siksi, että se on eräs vanhimmista tunnetuista taivasmatkoja kuvaavista aiheista. Adapa oli ensimmäinen ihminen ja puolijumala, joka nousi taivaaseen. Jeesus taas oli uusi
Adam ja myös hän nousi taivaaseen. Varsinainen Adapan vastine Raamatussa lienee kuitenkin ollut seitsemäs patriarkka Hanok, joka Adapan tavoin kulki jumalten seurassa ja oli vihitty heidän salaisuuksiinsa, ja tunnetusti otettiin myös elävänä taivaaseen. Eivätkä Sumerilais-heprealaiset analogiat ole kaikki tässä.
Luettelosta tulisi todella pitkä. Aivan oman lukunsa ansaitsisi. mm. sumerilainen papisto, joka heprealaisten kollegojensa tavoin pani temppeleissä toimeen kultillisia puhdistuksia, sovituksia ja voiteluja. Mutta tila ei riitä ja on mentävä eteenpäin. Todettakoon kuitenkin vielä, että vaikuttavimman sumerilaisen taivasmatkan teki Kotkan mukana kuningas Titan, joka nousi yhä korkeammalle ja korkeammalle niin että lopulta maakin hävisi kokonaan näkyvistä ettei mertakaan voinut enää erottaa.
Etana-tarun tarkkuus on selittämätön arvoitus. Mutta Etanaakin ihmeellisimpiin suorituksiin kykeni kalaihminen Oannes, jota babylonialainen kirjoittaja Berossus (34o-27o eKr. ) on kuvannut maansa menneisyyttä käsitelleessä teoksessaan. Oannes olisi muinoin noussut merestä ja opettanut sumerilaisille heidän niin matemaattis-tähtitieteelliset kuin muutkin hämmästyttävät tietonsa ja taitonsa.
Seppo
Kiitos puheenvuorostasi.
Koska sumerilainen kulttuuri on elänyt pitkään ja sen aineisto on hyvin monimuotoinen, niin kokonaiskuva voi eri ihmisillä hahmottua hyvinkin eri tavoin.
Tähän voidaan verrata vaikkapa sitä että olisi tehtävä sivun tai kahden kuvaus aiheesta Latinalaisen kulttuurin vaikutus eurooppalaiseen elämään. Tulokset olisivat kieltämättä hyvinkin erilaisia kirjoittajasta riippuen.
Siksi erilaisia vertailuja tehtäessä on aiheellista ottaa riittävän rajattu alue, niin ajallisesti, paikallisesti kuin teemallisestikin kerrallaan tutkittavaksi jotta ote pysyisi käsissä. .
Tutkimuksen historiaa ajatellen on huomattava että vielä sata vuotta sitten akkadinkielisten tekstien joukossa sumerinkieliset taulut olivat useimmille nuolenpäitä tutkiville täysin käsittämättömiä. Vasta vähitellen päästiin jyvälle siitä että kyseessä oli täysin erilainen kieli kuin akkadi.
Esimerkiksi Delitschin Saksan keisarille pitämät Bibel-Babel luennot 1900 -luvun alussa perustuivat yksistään akkadinkielisiin lähteisiin.
Viimeiset äidinkielenään sumeria puhuvat ihmiset lienevät eläneen 1600 -luvulla e.Kr. Sumerinklelinen kirjallisuus oli oppineitten käyttämä vielä pitkään sen jälkeenkin.
Tekstissäsi mainittu Gilgames eeppos on suomennettu kahteenkin kertaan. Viimeksi vuosituhannen vaihteessa: ” Gilgameš : kertomus ikuisen elämän etsimisestä / suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. – [Helsinki] : Basam Books, 2000. ” Tämä käännös on tehty Simo Parpolan toimittaman kriittisen laitoksen tekstistä: ”Simo Parpola (toim.): The Standard Babylonian Epic pf Gilgamesh. State Archives of Assyria Cuneiform Texts 1, 1997.”
Kun ajatellaan Vanhan testamentin kulttuuriympäristöä saman ajan muuhun orientaaliseen kulttuuriin niin huomaamme ison määrän yhtäläisyyksiä. Vanhan testamentin teokset siis eivät ole jossain historiallisessa tyhjiössä syntyneitä vaan niillä on oma asemansa historian kulussa.
Sen sijaan tekstien merkitys meidän uskontomme kannalta on selkeästi määritelty:
Uskomme perustana ovat Vanhan testamentin kirjat, jotka olivat alkukirkon ainoa Raamattu, ja sitten sitä mukaa kuin tarvittavat tekstit saatiin kootuksi, myös Uuden testamentin tekstit.
Sen sijaan noiden muiden itämaisten tekstien käyttö on antoisaa siltä kannalta että huomaamme minkälaisessa ympäristössä uskon isät ovat eläneet ja vaikuttaneet.
Seuraavia yksityiskohtia Sepon tekstistä, kaikkiin en halua puuttua koska niistä tulisi varsinaisen alkuperäisen aiheen kannalta täysin sivukysymyksiin paneutuvaa pohdiskelua.
1) Jakeessa 1. Moos. 20:13
Seppo sanoo: ” Abraham esimerkiksi kertoo Abimelekille (lMs 2o:13), miten jumalat nimen omaan veivät hänet kauas isänsä suvusta. Eivätkä edes ’vieneet’ vaan itse asiassa tarkasti kääntäen ’harhaanjohtivat’ hänet isänsä huoneesta.”
1.1. Vanhan testamentin kielenkäytössä Herra Jumala on yksi. Näin myös tässä kohdassa. Kyseessä siis ei ole monien jumalien palvonta vaan yhden Jumalan toiminta Abramin elämässä.
Sana ’ĕ·lō·hîm , אֱלֹהִים on muodollisesti monikkomuotoinen, mutta merkitykseltään yksikkö. Näin aina silloin kun puhutaan meidän Jumalastamme.
Mutta muutamassa erityistapauksessa missä puhutaan pakanallisista jumalista se voi merkitä joko yhtä tai useampaa jumalaa aina yhteydestä riippuen.
Amerikkalaisessa uudessa käännöksessä NASB Translation sanalle annetaan seuraavia vastineita:
divine (1), divine being (1), exceedingly (1), God (2326), god (45), God’s (14), goddess (2), godly (1), gods (204), great (2), judges (3), mighty (2), rulers (1), shrine* (1).
1.2. Tekstin tarkan ymmärtämisen kannalta on tärkeätä huomata mikä sana on mikäkin lauseen osan subjekti. Muutoin ajatus muuttuu virheelliseksi.
1.2.1. Jumala on subjekti siinä, että Hän lähetti Aabrahamin Harranista Pyhälle maalle. Tästä kertoo 1. Moos. 12: 1-5. Tästä Jumalan lähetyksestä alkoi se osa historiaa mikä johti Jumalan kansan asumaan Kanaanin maahan.
1.2.2. Aabraham on subjekti siinä, kun hän ehdotti harhaanjohtavaa tiedotusta avioliitostaan, mistä seurasi että puolisot yhdessä sopivat että he sanovat Saaran olevan hänen siskonsa.
Mikäli nämä subjektit sekotetaan niin mielikuva Jumalasta vääristyy. Raamattuhan sanoo että Jumala ei kiusaa ketään elikä Hän ei johda ketään pahaa tekemään, vaan päin vastoin: Hän päästää meidät pahasta.
Subjektien sekottamisesta tulee siis täysin virheellinen syytösten osoite: Sen sijaan että myönnetään ihmisen erehtyneen ja menneen harhaan, aletaankin syyttämään Jumalaa,
1.2.3. Tuo verbi missä kerrotaan siitä kuinka Jumala lähetti Aabrahamin on hif’il -muodossa. ( Muoto sanoo, että jotakin pannaan tekemään, vrt suomen kielen syödä-syöttää, tehdä-teettää, suuttua-suututtaa jne..)
Konkreettista paikkaa ilmaisevan lauseen yhteydessä verbi tā‘āh sanoo: ”Jumala pani vaeltamaan, kulkemaan, muuttamaan (paikasta toiseen).”
Matias, ko hifil verbimuoto hiteu on -kuten hyvin tiedät – pluraali, jolloin sen subjekti elohjim on myös aidossa monikossaja ja kun hifil muuttaa verbin merkityksen päinvastaiseksi, kuuluu oikea käännös :
”kun jumalat harhaanjohtivat/eksyttivät minut isäni talosta…”
Seppo
Annan tunnustuksen sinulle siitä, että heprean kielen muoto-oppi on sinulle erittäin selkeää. Kaikki harrastuksekseen hepreaa lukevat eivät osaa pysähtyä huomaamaan tuota muotoa, vaan ylimalkaisesti liukuvat tuon ohi, vaikka teoriassa osaisivatkin verbien muoto-opin.
Niinpä kiitos puheenvuorostasi.
Sitten itse keskustelemaamme asiaan.
Tuo verbin monikkomuoto kertoo siitä että eletään kanaanilaisessa kulttuuriympäristössä. Kanaanilaisen jumalaistaruston käsityksestä heidän ylijumalansa Eelin hovista monine ympärillään olevine jumalhahmoineen saamme perusteellista tietoa Ugaritin teksteistä. Olen ohimennen käyttänyt viittauksia noihin teksteihin lukemattomissa saarnoissani. Niistä olen ottanut esimerkkejä miten kanaanilaiset ovat sanoneet omalta puoleltaan ja miten taas Vanhan testamentin tekstit ovat nämä ymmärtäneet. Kulttuurit elivät muinoin läheisessä vuorovaikutuksessa.
Hif’il ei muuta merkitystä päinvastaiseksi vaan panee niihin teettämisen ajatuksen.
Vaeltaa ympäriinsä —hif’il—–> panna vaeltamaan ympäriinsä
Koska Seppo olet kiinnostunut juutalaisuudesta panen tähän Rashin kommentaarista tekstin englanninkielisenä käännöksenä ja alkukielellä hepreaksi:
Käsiteltävä teksti
13. And it came to pass, when God caused me to wander from my father’s house, that I said to her: This is your kindness, which you shall do with me: whither we come, say about me, ’He is my brother.’ ”
יג . וַיְהִי כַּאֲשֶׁר הִתְעוּ אֹתִי אֱלֹהִים מִבֵּית אָבִי וָאֹמַר לָהּ זֶה חַסְדֵּךְ אֲשֶׁר תַּעֲשִׂי עִמָּדִי אֶל כָּל הַמָּקוֹם אֲשֶׁר נָבוֹא שָׁמָּה אִמְרִי לִי אָחִי הוּא:
Selityksen alku
And it came to pass, when [God] caused me to wander, etc.: Onkelos rendered as he rendered: [And it came to pass, when the peoples went astray after the work of their hands, that God brought me near to His fear from my father’s house.] However, it can also be interpreted in a more appropriate manner, according to its structure [as follows]: When the Holy One, blessed be He, took me out of my father’s house to be a wanderer, roaming from place to place, I knew that I would pass through places where there are wicked people, and [therefore] “I said to her: This is your kindness, etc.”
ויהי כאשר התעו אותי וגו’: אונקלוס תרגם מה שתרגם. ויש לישבו עוד, דבר דבור על אופניו, כשהוציאני הקב”ה מבית אבי להיות משוטט ונד ממקום למקום, וידעתי שאעבור במקום רשעים ואומר לה זה חסדך אשר תעשי עמדי:
Selityksen keskimmäinen kappale
When God caused me to wander: [The verb הִתְעוּ is] in the plural. But do not wonder at this, because in many places, words denoting Godliness and words denoting authority are expressed in the plural, (e.g.,) (II Sam. 7:23): “whom God went (הָלְכוּ) (to redeem)”; (Deut. 5:23): “the living (חַיִּים) God”; (Josh. 24:19): “a holy (קְדֹשִים) God.” And all references to Godliness or to authority are in the plural, as for example (below 39:20): “And Joseph’s master (אֲדוֹנֵי) took”; (Deut. 10:17): “the Lord of (אֲדוֹנֵי) lords”; (below 42:33): “the lord of (אֲדוֹנֵי) the land,” and so (Exod. 22:14): “if its master (בְּעָלָיו) is with it”; (ibid 21:29): “and if its master was warned (בִּבְעָלָיו).” Now if you ask, why is the expression הִתְעוּ used here? [The answer is that] anyone who is exiled from his place and is not settled is תּוֹעֶה, as in (below 21:14): “and she walked and she wandered” (וַתֵּתַע); (Ps. 119:176): “I wandered (תָּעִיתִי) like a lost sheep”; (Job 38:41): “they wander (יִתְעוּ) for lack of food,” meaning that they go forth and wander to seek their food.
כאשר התעו: לשון רבים, ואל תתמה, כי בהרבה מקומות לשון אלהות ולשון מרות קרוי לשון רבים. (שמואל ב’ ז כג) אשר הלכו א-להים, (דברים ה כג) א-להים חיים, (יהושע כד יט) א-להים קדושים הוא, וכל לשון א-להים לשון רבים. וכן (לט כ) ויקח אדוני יוסף, (דברים י יז) אדוני האדונים, (להלן מב לג) אדוני הארץ, וכן (שמות כב יד) בעליו עמו, (שם כא כט) והועד בבעליו. ואם תאמר מהו לשון התעו, כל הגולה ממקומו ואינו מיושב קרוי תועה, כמו (לקמן כא יד) ותלך ותתע, (תהלים קיט קעו) תעיתי כשה אובד, (איוב לח מא) יתעו לבלי אוכל, יצאו ויתעו לבקש אכלם:
Jakeen selityksen kolmas ja viimeinen osa
say about me: [The meaning of לִי is] “about me.” Similarly (below 26:7): “And the people of the place asked לְאִשְׁתּוֹ,” meaning “about his wife.” Similarly (Exod. 14:3): “And Pharaoh will say לִבְנֵי יִשְׂרָאֵל,” meaning “about the Children of Israel”; (Jud. 9:54): “Lest they say of me (לִי): a woman killed him.”
אמרי לי: עלי, וכן (לקמן כו ז) וישאלו אנשי המקום לאשתו, על אשתו. וכן (שמות יד ג) ואמר פרעה לבני ישראל, כמו על בני ישראל, (שופטים ט נד) פן יאמרו לי אשה הרגתהו:
Onnittelut jokaiselle lukijallemme joka on jaksanut lukea tähän asti !
Matias, hifil muuttaa siis lähtöverbiä ja siis myös ’johdattaa’ (väärässä käännöksessämme) on aivan eri asia kuin ’panna harhailemaan’ (vaeltamaan ympäriinsä)
Ja tarkoitako viittaamalla hiteun monikollisuuden johtuneen kanaanilaista jumalista,että Abrahamin valinneet jumalat olisivat olleet kanaanilasia eikä elohjim tässä siis viittaa Jahveen?
Miksi kääntäjä käyttää yksikköä sekä subjektissa että predikaatissa vaikka kyseessä molemmissa on selvä pluraali?
Seppo
Huomaan että olen ollut ylimalkainen ja epäselvä. Kiitos että teit selventävän kysymyksen.
Minun mielestäni suomennoksemme sanovat asian juuri niin kuin pitääkin, kukin oman aikansa ilmaisutavan mukaisesti.
1776 suomennos: ”13 Koska Jumala laski minun kulkemaan isäni huoneesta, sanoin minä hänelle: tämä on sinun lempes, jonka sinun minua kohtaan pitää tekemän: kuhunka paikkaan ikänänsä me tulemme, sano minusta: hän on minun veljeni.”
Vuoden 1933 käännös sanoo: ”13 Mutta kun Jumala lähetti minut kulkemaan pois isäni kodista, sanoin minä hänelle: ’Osoita minulle se rakkaus, että, mihin paikkaan ikinä tulemmekin, sanot minusta: hän on minun veljeni’.”
Vuoden 1992 käännös sanoo: ” 13 Mutta kun Jumala vei minut kauas isäni suvusta, minä sanoin vaimolleni: ’Tee minulle tämä palvelus: sano kaikkialla, minne menemmekin, että minä olen sinun veljesi.’ »
* * * * * * *
Kun mietin teenkö oman selitykseni vai siteeraanko erästä kaikkein merkittävintä juutalaista Talmudin ja Tanakin eli meidän Vanhan testamenttimme selittäjää päätin nostaa esille Rashin.
Salomon ben Isaac tai Shlomo Jitzhaki , רבי שלמה יצחקי , josta lyhennettynä tulee nimi Rashi, רש”י . Hän syntyi 22.2.1040 ja kuoli 13.7.1105. Hän oli ranskalainen rabbi.
Kuten varmaankin tietänet Seppo, niin monet pitävät häntä erittäin merkittävänä Talmudin ja Tanakin kommentoijana. Hänen tuotantonsa vaikutus ulottuu meidän aikaamme asti.
* * * * * * *
Kun olen käyttänyt kanaanilaisia Ugaritin tekstejä hyväkseni olen kuitenkin yrittänyt tehdä selvän eron kanaanilaisen ja vanhatestamentillisen sanoman välillä. Tämä erohan tuli korostetulla tavalla esille profeetta Elian aikana. Esimerkiksi Karmelilla oli kysymys siitä onko JAHWE (=HERRA) vaiko Baal (=Herra) ainoa ja oikea Jumala, ainoa oikea Herra.
2) Kolminaisuusoppi on enemmän kuin vain jokin ajatusrakennelma.
Ikivanhassa itämaisessa kulttuurissa oli myös teologisia ajatusrakennelmia, joissa kolme jumalaa niputettiin ikään kuin omaksi ryhmäkseen joka oli jossain mielessä erittäin tärkeä kokonaisuus kunkin alueen jumal-opissa.
Oli myös sellaisia järjestelmiä, missä lukematon määrä erilaisia jumalia esiintyi ja samaan aikaan saatettiin sanoa että jumala on yksi. Noissa järjestelmissä nuo erilliset jumalat olivat ikään kuin tuon yhden jumalan erilaisia ilmentymiä eri tilanteita varten.
Näiden järjestelmien ratkaiseva ero kristilliseen kolminaisuusoppiin verraten on kuitenkin itse jumala-käsitteen sisältö. Noissa rakenteissa nuo eri jumalat ovat toisia jumalia kuin Raamatun Jumala. Tämän lisäksi myös käsitys kokonaisuudesta kertoo eri jumaluudesta kuin meidän uskomme kolmiyhteinen Jumala.
Kristillisessä jumalakuvassa ratkaisevaa on Jeesuksen persoonan osuus meidän pelastuksemme tekemisessä. Ei ole olemassa muuta pelastusta kuin se minkä Jeesus on antanut. Jeesus on Jumalan Poika eli Hän on Jumala, kokonaan, täydellisesti, joka neitsyt Marian kautta on ottanut olemukseensa täyden ihmisyyden. Hän on kokonaan ihminen, täydellisesti ihminen.
Kristillinen kolminaisuusoppi kiinnittyy siis sellaiseen Jumalaan joka ei ainoastaan ole luonut ihmistä eikä ainoastaan sivusta käsin ohjaa ihmistä, vaan joka itse on omaan olemukseensa ottanut täyden ihmisen luonnon. Jopa niin täydellisesti että edelleenkin Jumalan valtaistuimella istuessaan Isän oikealla puolella, hän on olemukseltaan kokonaan Jumala ja kokonaan ihminen.
Tämä kolminaisuusopin sisältö ratkaisee. Emme siis mistä tahansa jumalallisesta olennosta missä tahansa uskomuksessa, vaan me puhumme hänestä, jonka tekoa me olemme, joka meidät on pelastanut ja joka meitä alati kirkkonsa välityksellä tukee, pyhittää ja kerran yhdessä koko kirkon kanssa johdattaa meidät ylösnousemuksen aamuun autuaaseen.
Ottakaamme vielä yksi pala kulttuurista taustaa, joka kuvaa vanhaa itämaista ajattelutapaa.
Vanhoissa sumerilaisissa rakennuksissa oli rakentajan ”peruskivikirjoitus”, joka kertoi kenelle jumalle kyseinen rakennus oli omistettu. Tuon jumalan kunniaa ylistettiin monin runollisin sanoin. Sitten kerrotaan kuka tuon rakennuksen on pystyttänyt ja lopuksi kerrotaan kuinka rakentaja on tehnyt kaiken tämän puhutellun jumalan kunniaksi ”elääkseen” eli ”saadakseen elää” eli ”jotta saisi tuon jumalan siunauksen, varjeluksen ja huolenpidon”. Yksi noista piirtokirjoitusten lopussa olevista lauselmista on: ” — namtilanise munadu .”, ”— elääkseen hän on tämän Hänelle rakentanut.” (Muistin varaisesti siteerattu.)
Rakennus siis oli omistettu jollekin jumalalle.
Juutalaisessa uskonnollisuudessa Jerusalemin temppeli oli pyhitetty Herralle Jumalalle. Aikakirjat erityisesti nostavat Jerusalemin temppelin korkeaan kunniaan siitä syystä että se on rakennettu Herran kunniaksi ja pyhitty Herralle. Näistä jakeista näkyy myös tuo pyhien lahjojen antaminen lahjoituksena pyhäkölle. Jeesuksen näkemä lahjoitusten anto ei siis ollut mikään uutuus.
1.Aikakirja:
22:19 Kääntäkää siis sydämenne ja sielunne etsimään Herraa, Jumalaanne; nouskaa ja rakentakaa Herran, Jumalan, pyhäkkö, että Herran liitonarkki ja Jumalan pyhät kalut voitaisiin viedä temppeliin, joka on rakennettava Herran nimelle.
29:3 Koska minun Jumalani temppeli on minulle rakas, minä vielä luovutan omistamani kullan ja hopean Jumalani temppeliä varten, kaiken lisäksi, minkä olen pyhäkköä varten hankkinut.