Herättäjäjuhlat Haapajärvellä 2013.
Kirkossamme vaikuttaa viisi herätyssuuntaa. Niillä ei tarkoiteta niitä suuntia, joista papit ja piispat herätyskelloaan aamulla hamuilevat, vaan yksinkertaisesti herätysliikkeitämme.
Helsingin Sanomat teki kesällä laajan taustoittavan jutun evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä. Tai siis ei liikkeistä, vaan herätyssuunnista.
Jutun taustalla oli sisäministeri Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivillä pitämän puheen ympärillä käyty keskustelu. Juttu tehtiin hyvään saumaan, sillä suurella osalla lehden lukijoista lienee heikot tiedot kirkon liikkeistä. Tietopaketti itsessään oli hyvä ja peruskoulun oppikirjatasoa. Samat asiat jokaisen peruskoulun käyneen pitäisi periaatteessa hallita.
En kuitenkaan voi olla ihmettelemättä, miksi herätysliikkeet oli väännetty herätyssuunniksi. Taustalla tuskin oli kirkkohistorialliseen tutkimukseen perustuva problematisointi. Viimeaikaisessa tutkimuksessa on esitetty, ettei 1800-luvun alun liikehdintää voida varsinaisesti pitää herätysliikkeinä, ainakaan myöhemmässä merkityksessä. Herätyssuunta voisi olla kuvaavampi.
Puhe herätyssuunnista herätysliikkeiden sijaan on sinällään harmitonta. Myös puhe evankelisluterilaisesta kirkosta samassa jutussa evankelis-luterilaisen kirkon sijaan on harmitonta. Helsingin Sanomathan on ennenkin luonut uutta oikeinkirjoitusasua: internet kirjoitetaan pienellä, koska Helsingin Sanomat päätti alkaa kirjoittaa sen pienellä. Minulle on vielä yläasteella opetettu, että kieliopin mukaan se kuuluisi kirjoittaa isolla.
Herätyssuunta on lähinnä hämmentävä. Kun tietää tai luulee tuntevansa jonkun asian hyvin, ehtii närkästyä toimittajat tahallisesta tai tahattomasta liikkeestä.
Uusien termien luomiselle on paikkansa ja tarpeensa. Se tuskin on silloin, kun taustoitetaan vakiintunutta ilmiötä eikä tarkoitus ole tuoda sinällään uutta tietoa esiin.
Oikea käsitteiden käyttö paljastaa asiantuntijuuden. Olen varmasti itse ollut monta kertaa vielä heikommilla jäillä, kuin uuden käsitteen keksinyt toimittaja. Yleisellä tasolla juttu kuitenkin osoittaa, että lehden potkut saanut päätoimittaja Mikael Pentikäinen puhuu täyttä asiaa toivoessaan uskonnon asiantuntijoita mediaan.
Kuten totesin, herätyssuunta on harmiton väärinymmärrys. Aina näin ei ole. Informaatio voi johtaa harhaan ja aiheuttaa aitoa hämmennystä. Siinäpä on meille kaikille kirjoitusviestinnän ihmisille pohdittavaa viikonlopuksi.
Elias kirjoitti: ”Joo, en kenenkään kanssa ole täysin samaa mieltä yhtään mistään, en edes itseni…”
Hyvin sanottu, voin allekirjoittaa sen omalla kohdallani täysin. Lisäksi voin sanoa, että mun kohdalla sekä ateismi että liberaaliteologia tuntuvat (ainakin suurimman osan aikaa)paitsi kokemuksellisesti myös hengellisesti ja älyllisesti epärehellisiltä, mutta luonnollisesti tunnen oloni mitä suurimmassa määrin vieraaksi myös konservatiivikristittyjen täyttämässä jäähallisssa tms.
Herätysliikkeiden historian yhteisenä piirteenä on ollut ja taitaa olla edelleen, että voimakkaina henkilökohtaisina herätyksinä alkanut liike muuttuu ennen pitkää perinneliikkeeksi, joka saa pääosan uusista jäsenistä liikkessn lukeutuvien jälkeläisistä. Varsinainen herätys hiipuu, saattapa se kääntyä kokonaan nurinniskoin, kun nykykörttiläisyyden piiristä kuuluu semmoisiakin ääniä, jotka kokonaan kieltävät henkilökohtaisen heräämisen tarpeellisuuden. Toisaalta herätysliikkeiden kaltaisia kirkkopoliittisia lobbareita ovat myös liberaalien ryhmkunnat, jotka ehkä suuremmallakin innolla kuin vakiintuneet herätysliikkeet pyrkivät omimann ainoan hyväksyttävän uskontulkinnan monopolin ja tukahduttamaan konservatiivien äänen.
Minä olen aina vähän ihmetellyt tuota liike-sanaa kristinuskon eri suuntien yhteydessä. Minulle se tuo ennemmin mieliin liike-elämän, kauppaliikkeet ja yleensä kaupallisuuden. Se ei kai näissä ”liikkeissä” kuitenkaan liene pääasia, ainakin niin toivoisi.