Lisääkö vai murtaako kirkon verkkotyö kahtiajakoja?

Oli ilo pohtia viime viikolla kirkon verkkotyön ammattilaisten kanssa mennyttä ja tulevaa. Kirkko tekee netissä monipuolista ja ajan hermolla olevaa, tärkeää ja tavoittavaa työtä. Tämän puolesta puhuvat lukuisat tilastot, kokemukset ja palautteet.

Yksi kysymys mieleeni kuitenkin nousi häiritsevänä: Mitä kaikkea kirkon verkkotyö merkitsee kirkon yhtenäisyydelle? Onko se uhka vai mahdollisuus ja miten?

Verkkotyöhön sukeltaneet luterilaisen kirkkomme papit ja muut työntekijät ovat ennakkoluulottomia ja raikkaita, notkeita ja nopeita. He ovat olleet valmiita luopumaan myös automaattisesta auktoriteettiasemastaan ja kaikesta hierarkkisesta pönötyksestä.

Antaako kirkon verkkotyö kuitenkin harhaanjohtavan käsityksen ja väärän todistuksen siitä, mitä kirkko normaalissa seurakunta-arjessa on? Joku kiinnostuu kirkosta nettikontaktiensa perusteella, hakeutuu omaan kotiseurakuntaan – ja törmää täysin toisenlaiseen todellisuuteen?

Vai onko kaikkien etu, että kuilu erilaisten kirkollisten todellisuuksien välillä juurikin on suuri? Että todella löytyy jokaiselle jotakin?

Toisaalta ajattelen, että kirkon yhtenäisyyden vaalimiselle on perusteita. Että myös ekumenialle on vahvoja perusteita. Että Jeesus toivoi, että me kaikki kristityt yhtä olisimme. Mutta mitä tuo ”riittävä yhtenäisyys” olisi?

Lienee totaalisen epärealistista kuvitella, että eri maissa, eri kulttuureissa, eri sosiaaliryhmissä, eri ikäisten parissa, eri puolilla maatamme ja maailmaamme kaikki olisivat edes uskon perusasioista täysin yksimielisiä. Saati että jakaisimme samanlaisen käsityksen ihanneseurakunnasta ja sen hierarkiasta ja rakenteista, koosta ja toimintatavoista.

Kumpi on suurempi arvo: Se että joku kirkon uusi työtapa (vaikkapa kirkon verkkotyö) tavoittaa täysin uusia ihmisryhmiä pohtimaan ja jakamaan uskon kysymyksiä ja ihmettelemään ja elämään omalla tavallaan todeksi evankeliumia – vai se, että kirkko pysyisi mahdollisimman yhtenäisenä eri puolilla Suomea ja maailmaa? Onko tärkeämpää tavoittaa yhä uusia ihmisryhmiä silläkin riskillä, että se haastaa seurakuntien perustyötavat, -asenteet ja -hierarkiat totaalisesti?

Mitä ajattelette?

Itse olen kallistumassa sille kannalle, että yhtenäisyys ei ole niin suuri arvo, että se voisi ylittää jokaisen ihmisen oikeuden kuulla ja elää omalla tavallaan todeksi evankeliumia, uskoa ja armoa.

Sen sijaan keskinäinen kunnioitus erilaisten uskontulkintojen, erilaisten papillisten ja seurakunnallisten käytäntöjen välillä on äärimmäisen tärkeää. Ehkä se kunnioitus ja irtisanoutuminen eri tavoin uskoaan ilmaisevan tuomitsemisesta olisi se juttu, se riittävän uskovien yhteyden ja yhtenäisyyden raja?

 

 

  1. Viha, valhe, väärinymmärtäminen, katkeruus ja mitä vielä. En ainakaan minä tunne mitään vihaa ketään kohtaan en valehtele mistään vaan kerron mielipiteeni. On se niin ihmeellistä, että ilmeisesti tässä mediassa mielipiteen lausuminen on valhe, jos se ei tyydytä taikka ole sävyltään sellainen kuin oletetaan.
    Olen pysytellyt poissa ja tulen pysyttelemään. Tällaiseen panetteluun ja leimamiseen en alistu missään mediassa.

  2. Janne, joo, olihan siinä noita ja kuten sanoin, osa ihan kiinnostaviakin. Lähetystyöstä on hyvinkin käyty keskustelua, siitä on uutisoitu ja blogattu monesta eri näkökulmasta. Uskontunnustusta on ymmärtääkseni ehdotettu teemablogiksi ja jos/kun sellainen tulee, näkemyksiä lienee monenkirjavasti erilaisia. Raamattuaiheisia bloggauksia näyttäisi ihan heti eka silmäyksellä olevan pääsivulla ainakin kaksi: Juha Heinilän ja Elias Tannin. Kysehän on jonkin verran myös siitä, miten asioita tahtoo katsoa. Jos ruutuun lävähtää sellaisia bloggauksia, joissa Raamattua, uskontunnustusta, virkakäsitystä, herätysliikkeitä, seksuaalisuutta, lähetystyötä jne. ei käsitellä sellaisessa muodossa kun itse toivoo, niin senhän vuoksi näissä blogeissa on kommentointimahdollisuus että saa kommentoida.

    Tuohon homoasian sisällölliseen avaukseen en halua lähteä, koska se menee jo todella sivuun aiheesta. Mutta kiitos visioista sekä sinulle että Ari Lahtiselle.

  3. On se jännää, kun yksinkertaisen suorapuheinen, mutta Raamatun Sanaan ajatuksensa turvaava peruskristitty evl-seurakunnan jäsen saa kuulla olevansa räyhääjä ja riitelijä ja vaikka mitä.

    Pappi haukkuu kristittyä maallikkoa siitä, että tämä lukee Raamatusta elämänohjeet?

    On tässä meillä papit, ja kirkko?

  4. – Kirkon pitää olla jäsentensä näköinen, ei äärimmäinen, Grahn-Laasonen toteaa.

    Mitä tuo äärimmäinen tarkoittaa?
    Kirkon pitää olla Kristuksen näköinen, ei jäsentensä näköinen. Kirkon jäsenenähän on myös ateisteja, ovatko he niitä äärimmäisiä kirkon sanomasta katsottuna?

  5. Onnittelut ja Jumalan siunauksen toivotukset Sannille

    Ajattelen lämmöllä seurakuntaa, jonka nimikkolähettinä sain olla Kamerunissa työskennellessäni.

    Meillä Somerolla puolestaan keskusta sai 15 paikkaa, kansalliset 5 ja sosiaalidemokraatit 3 paikkaa.

    Eniten henkilökohtaisia ääniä saivat keskustan Hanna-Liisa Kärki ja Colette Langueu Nganou Epse Roto.

  6. Sanni on ollut mukana seurakunnan toiminnassa ja tunnetaan myös musiikillisista taidoistaan.
    Hän on ollut mukana myös kokouksissa aina kun on päässyt ja alustanut valtuustolle mm. kuntarakenneuudistuksesta. Yhteyksien rakentajana hän on hyvä.
    Hyvin hän tuo esille sen, kuinka kirkko tekee paljon näkymätöntä hyvää. Ja kyllä me uudistumista kaipaamme, olemme muutosten keskellä. Sanoma tarvitsee tuoreita tapoja ja muotoja.

Karhu Emilia
Karhu Emilia
Olen Kotimaan toimittaja.