Kirkkohallituksen kansliapäällikkö sekä EK:n ja SAK:n edustajat keskustelivat joulun alla radiossa. Aiheena oli työmarkkinajärjestöjen ehdotus keskustella kirkon kanssa loppiaisen ja helatorstain siirtämisestä viikonloppuun. Keskustelusta jäi hämmentynyt olo. Molempien osapuolten, niin kirkon kuin järjestöjen, puolelta esitetyt argumentit olivat hämmästyttävän kepoisia. EK:n edustaja viittasi toistuvasti kirkon velvollisuuteen osallistua taloustalkoisiin, SAK:n edustaja ei ollut oikein mitään mieltä ja kirkon edustaja viittasi kulttuurihistoriaan, ihmisten työn ja vapaa-ajan rytmityksen tarpeeseen ja erilaisten juhlapyhien arvoon kirkolle. Kaikki käytetyt argumentit on vastapuolen helppo jatkotyöskentelyn aikana osoittaa työmarkkinapoliittisesti ja kirkkohistoriallisesti hyvin aukollisiksi.
Kukaan tilannetta oikein lukeva ei varmastikaan vakavissaan luule, että loppiainen ja helatorstai nyt käynnistyneessä keskusteluprosessissa siirrettäisiin mihinkään. Mutta jos ja kun niin aikanaan tapahtuu, se tapahtuu jossakin muussa yhteydessä osana jotain muuta järjestelyä. Kirkon olisi viisasta varmistua, ettei se silloin ole kyyryssä altavastaajana poterossaan. On hyvä pitää mielessä, että se, joka ottaa aloitteen käsiinsä, pääsee myös kattamaan pöydän.
Työmarkkinajärjestelmän osapuolten kanssa toimiessa kuuluu perusosaamiseen se, että neuvottelutilannetta luetaan oikein ja vastapuolelle toisaalta varataan kunniallinen mahdollisuus peräytyä ja toisaalta varataan itselle mahdollisuus lisätä panoksia ja kannanottojen painoarvoa. Työmarkkinajärjestöt ovat näin nytkin osanneet menetellä nimeämällä edustajikseen työryhmään asiantuntijoita ns. ”kolmosketjusta”. Sen sijaan kirkon pääesikunta Satamakadun kakkoskerroksesta on liikkeellä neljän ja kolmen tähden kenraalien voimin. Kirkko ehkä haluaa viestittää, että se ottaa haasteen vakavasti. Mutta miksi, kun vastapuoli omilla toimillaan viestittää haluaan vain tehdä asiantuntijaselvitystä? Vai eikö Satamakadun asiantuntijataso nauti päällikköjensä luottamusta? Vai halutaanko edessä olevasta ilmiselvästä mutta mahdollisesti lyhytaikaisesta torjuntavoitosta vain saada sulka oikeaan hattuun?
Vesa Hirvonen. Totta kai Raamatun (ja tunnustuksen) tulkinta on dynaamista. Dynaamisuus ei kai kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, että Raamattu ensin silputaan ja sitten kasasta sälää poimitaan muutama tai jokin ajatus, jotka tulkitaan vaikkapa jonkin modernin ideologian valossa. Jotta saadaan johonkin agendaan sopiva raamattuperustelu. Ja samalla sivuutetaan kaikki se, mikä ei tähän sovi. Pikemminkin dynaamisuus tarkoittaa juuri sitä, mitä nuo Jukka Kivimäen esille nostamat lainaukset painottavat. Ja Raamatun tulkintaa uskon säännön ja uskon analogian jne mukaisesti soveltaen. Olen hiukan yllättynyt reaktiostasi Upsalan kokouksen päätöksen sisällön suhteen. Ikään kuin sinua häiritsisi sen vankka sitoutuminen Raamatun normatiivisuuteen. Luterilaisesta Raamatun tulkinnasta sen perinteisistä lähtökohdista on muuten olemassa ainakin kaksi loistavaa esitystä: Ralph Bohlmannin (muistaakseni Principles of Biblical Interpretation in the Lutheran Confessionsj) ja Ingemar Öbergin (muistaakseni Bibel och Bibelsyn i Luthers teologi). Jostakin syystä tuo Öbergin monipuolinen esitys on vaiettu Suomessa kuoliaaksi…
Marko Sjöblom: ”Olen hiukan yllättynyt reaktiostasi Upsalan kokouksen päätöksen sisällön suhteen. Ikään kuin sinua häiritsisi sen vankka sitoutuminen Raamatun normatiivisuuteen.” Mutta mikä on ollut minun reaktioni Upsalan kokouksen päätöksen ”sisällön suhteen”? Enhän minä ole sanonut sen sisällöstä yhtään mitään, vain sen normatiivisesta asemasta.
Vesa Hirvonen. Minusta nuo Upsalan kokouksen sitaatit ovat erinomaisen hyvin linjassa muiden (edelleenkin normatiivisten) Tunnustuskirjojen tekstien kanssa. Juuri noin meidän kai tulee uskoa, opettaa ja tunnustaa edelleenkin. Sekä hylätä siitä radikaalisti poikkeavat uustulkinnat. Ihan riippumatta siitä, onko juuri Upsalan kokouksen päätös normatiivinen vai ei.
Laajentaakseni hiukan. Onhan meillä Tunnustuskirjojen liitteenä mukana myös Lutherin ohje ”tavallisille papeille” avioliittoon vihkimisestä. Nykyajan näkökulmasta aika inhorealistinen vihkipuhe, vaikka onkin täyttä asiaa. Ei sekään ole käsittääkseni meille juridisesti normatiivista, mutta kuitenkin hyödyllinem lukea ja soveltaa vihkipuheita valmistellessa.