Kirkkohallituksen kansliapäällikkö sekä EK:n ja SAK:n edustajat keskustelivat joulun alla radiossa. Aiheena oli työmarkkinajärjestöjen ehdotus keskustella kirkon kanssa loppiaisen ja helatorstain siirtämisestä viikonloppuun. Keskustelusta jäi hämmentynyt olo. Molempien osapuolten, niin kirkon kuin järjestöjen, puolelta esitetyt argumentit olivat hämmästyttävän kepoisia. EK:n edustaja viittasi toistuvasti kirkon velvollisuuteen osallistua taloustalkoisiin, SAK:n edustaja ei ollut oikein mitään mieltä ja kirkon edustaja viittasi kulttuurihistoriaan, ihmisten työn ja vapaa-ajan rytmityksen tarpeeseen ja erilaisten juhlapyhien arvoon kirkolle. Kaikki käytetyt argumentit on vastapuolen helppo jatkotyöskentelyn aikana osoittaa työmarkkinapoliittisesti ja kirkkohistoriallisesti hyvin aukollisiksi.
Kukaan tilannetta oikein lukeva ei varmastikaan vakavissaan luule, että loppiainen ja helatorstai nyt käynnistyneessä keskusteluprosessissa siirrettäisiin mihinkään. Mutta jos ja kun niin aikanaan tapahtuu, se tapahtuu jossakin muussa yhteydessä osana jotain muuta järjestelyä. Kirkon olisi viisasta varmistua, ettei se silloin ole kyyryssä altavastaajana poterossaan. On hyvä pitää mielessä, että se, joka ottaa aloitteen käsiinsä, pääsee myös kattamaan pöydän.
Työmarkkinajärjestelmän osapuolten kanssa toimiessa kuuluu perusosaamiseen se, että neuvottelutilannetta luetaan oikein ja vastapuolelle toisaalta varataan kunniallinen mahdollisuus peräytyä ja toisaalta varataan itselle mahdollisuus lisätä panoksia ja kannanottojen painoarvoa. Työmarkkinajärjestöt ovat näin nytkin osanneet menetellä nimeämällä edustajikseen työryhmään asiantuntijoita ns. ”kolmosketjusta”. Sen sijaan kirkon pääesikunta Satamakadun kakkoskerroksesta on liikkeellä neljän ja kolmen tähden kenraalien voimin. Kirkko ehkä haluaa viestittää, että se ottaa haasteen vakavasti. Mutta miksi, kun vastapuoli omilla toimillaan viestittää haluaan vain tehdä asiantuntijaselvitystä? Vai eikö Satamakadun asiantuntijataso nauti päällikköjensä luottamusta? Vai halutaanko edessä olevasta ilmiselvästä mutta mahdollisesti lyhytaikaisesta torjuntavoitosta vain saada sulka oikeaan hattuun?
Mitä syvemmäksi eskatologinen aukko kiertyy sitä enemmän pohjamutaa kertyy…
Kaksi kysymystä kaikille kirkon tunnustukseen kantaa ottaville: 1) Kuinka monta kertaa olette lukeneet ajatuksella läpi KAIKKI kirkkomme Tunnustuskirjat vanhakirkollisista uskontunnustuksista Yksimielisyyden ohjeen loppuun (ja Upsalan kokouksen päätökseen) asti? 2) Kuinka säännöllisesti käytätte niitä ja niiden osia esimerkiksi saarnoja tai kannanottoja valmistellessanne?
En osoittele nyt ketään sormella, mutta minusta vaikuttaa siltä, että eniten tunnustuksen vanhentuneisuudesta ja ahdistavuudesta puhuvat ne, jotka vähiten asiaa noin omakohtaisesti tuntevat.
Marko Sjöblom siis kerta riittää kun ymmärtää mitä hedelmää sellaiset ovat saaneet aikaan, käskeehän Jeesus olla ottamatta sellaisista mitään.
Kuten esim seuraava katkelma Vähä katekismuksesta jossa annetaan ohjeita papeille:
”” Nuorten keskuudessa pidä kuitenkin aina kiinni yhdestä ja samasta muodosta ja esitystavasta. Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.
Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois.””(http://tunnustuskirjat.fi(vahakatekismus.html)
Selitäppä tuo musta valkoiseksi.
Upsalan kokouksen päätös ei kai enää kuulu kirkkomme tunnustuskirjoihin. Hieman vähemmän luettavaa siis.
Kyllä se Upsalan kokouksen päätös täältä vielä löytyy vaikka siihen ei enää kirkkojärjestyksessä nimenomaisesti viitata. http://tunnustuskirjat.fi/
Kaikki toki jossain vaiheessa luettu läpi, osaa luettu useampaan kertaan kuin toisia.
Eikö tunnustusperustalla pysyminen olisi pikemminkin ’de jure’? ’De facto’ olisi todellisen tilanteen mukaan asettumista.
Tarkoitan toki että sen lisäksi että de jure myös de facto.
Ei siis missään nimessä niin, että ”siellä se lukee, mutta ei siitä tarvitse enää välittää”.
Toivottavasti ei myöskään niin että: ”Siltä tosin näyttää, mutta eihän se niin voi olla, koska näin on kirjoitettu.”
Kyllä nuo Árpád Kpvácsin ja Kai Sadinmaan tapaukset osoittivat, että kyllä kirkon tunnustuksen määrittelevät pykälä ovat tällä hetkellä edelleenkin täysin käytännössäkin sovellettavaa lakia. Ei siis historian havinaan hiipuvia kuolleita kirjaimia.
Jukka Kivimäki onko siis kirkon usko lakia?
Uskotko esim niinkuin Athanasiuksen uskontunnustus kirjoittaa mm
””Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.””
ja
””Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.””
Kuinka sijoitat tähän rakkauden?
Tämä todellakin sivuaa kirjoitustani.Monisanaisuus ei aukea minulle. kIITOS HUOMIOSTASI!
Vesa Hirvonen. Upsalan kokouksen päätös löytyy kyllä mm. kirkkomme nettisivuilta. Se on tietenkin paikallinen, pohjoismainen, erityistunnustus. Pointtini on, että tunnustuskirjojen aktiivinen lukeminen ja käyttö ohjaa (tai sen pitäisi ohjata) meitä kirkon työntekijöitä ja aktiivisia vaikuttajia niiden kysymysten pariin, jotka ovat todella keskiössä ihmisten pelastuksen kannalta. Ja jotka nyt käytännössä sivuutetaan. Laki ja evankeliumi sekä vanhurskauttaminen tai vaikkapa Helsingin lasten saaminen kastetuiksi kun ovat ihan oikeasti tärkeämpiä kirkon näkökulmasta kuin vaikkapa ilmastonmuutoksen torjunta. Vaikka tuo viimeksi mainittu onkin tärkeä asia.
Kari Roosille vain se huomio, että Raamattu on toki kirkon ”perustuslaki”. Vaikka tunnustus ohjaakin sen oikeaan käsittämiseen. Koko Raamattu sisältää lakia ja evankeliumia. Sanaa evankeliumi kun käytetään suppeammassa ja laajemmassa merkityksessä.
Marko Sjöblom rakkaus on lain loppu, ilman rakkautta äänesi on kuin kilisevä kulkunen.
Mietippä miksi Jeesus sanoi fariseuksille ja kirjanoppineille:
Joh. 5:42
mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.
Tuo onkin mielenkiintoinen toteamus, voin todistaa omalta kohdalta ettei minulla ollut todellakaan rakkautta itsessäni liki 40 vuoteen, kunnes Jeesus paransi minut ja uudestisynnyin ja siinä kävi seuraavasti:
Room. 5:5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Mitä tämä Jumalan rakkaus saa uudestisyntyneessä aikaan:
Room. 13:10
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.
Upsalan kokouksen päätöksessä todetaan:
”Sen tähden kaikilta hurskailta kristityiltä vaaditaan nyt, että he tahtovat ymmärtää ja tulkita tämän tunnustuksen juuri niin kuin se on kirjoitettu ja tarkoitettu ymmärrettäväksi. Heidän ei tule vähimmässäkään määrin ottaa huomioon vastustajiemme esittämiä epäoikeudenmukaisia panetteluja ja tuomitsevia lausumia. Nämähän eivät koskaan tahdo kuunnella mitään totuutta eivätkä siihen suostua. Sen sijaan on otettava huomioon tämä sopimus ja siihen liitetyt uskontunnustukset sekä oikea ja muuttamaton Augsburgin tunnustus, jotka lyhyessä muodossa sisältävät kristillisen uskomme ytimen ja summan, sen saman uskon, joka Jumalan Hengen voimasta on seikkaperäisesti kirjoitettu profeettojen ja apostolien kirjoihin. Kaikkia näitä kirjoja kristityt ahkerasti lukekoot, oppikoot ja mielessään tutkistelkoot. Lapsiaan ja haltuunsa uskottua väkeä he uskollisesti ja uutterasti kehottakoot tekemään samoin. Tässä uskontunnustuksessa he pysykööt Jumalan armon avulla lujasti ja vankkumatta aina kuolemaan asti. Iankaikkinen ja kaikkivaltias Jumala suokoon armossaan rakkaan ainokaisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden jokaiselle kristitylle Pyhän Henkensä, ja sallikoon meidän iankaikkisesti nauttia kristityn kunnianimestä. Aamen.”
Voisiko tuon paremmin kiteyttää tänäkään päivänä?
Samoin päätöksessä todetaan:
”Ensiksi me kaikki tahdomme yksimielisesti pysyä Jumalan puhtaassa ja autuaaksi tekevässä sanassa, joka on kirjoitettu pyhien profeettojen, evankelistojen ja apostolien kirjoituksissa. Seurakunnissamme tulee opettaa, uskoa ja tunnustaa, että Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta ja sisältää täydellisesti kaiken sen, mikä kuuluu kristilliseen oppiin Kaikkivaltiaasta Jumalasta ja meidän autuudestamme sekä hyvistä teoista ja hyveistä. Raamattu on oikein kristillisen opin perusta ja tukipylväs, kuten myös ohjenuora kaikkien uskontoa koskevien kiistojen arvioimiseksi, ratkaisemiseksi ja ehkäisemiseksi. Tähän ei tarvita muiden selvityksiä, ei edes pyhien isien eikä muidenkaan, jotka oman mielensä mukaan ovat lisäilleet Raamattuun sellaista, mitä ei siinä itsessään ole. Kenenkään ihmisen ei näet ole lupa tulkita Jumalan sanaa oman mielensä mukaan, eikä tässä ole katsottava eikä kunnioitettava kenenkään asemaa, korkea-arvoisuutta tai arvovaltaa, vaan yksin Raamattua.”
Tässä on siis luettavissa kirkon virallinen, edelleenkin voimassa oleva kanta. Vai onko joku asiasta toista mieltä? Ainakaan kirkolliskokous ei ole asiasta muuta päättänyt.
Jukka, ihmettelen kyllä, miksi niin voimakkaasti korostat juuri Upsalan kokouksen päätöstä, koska se ei todellakaan ole enää osa kirkkomme virallisia tunnustuskirjoja:
”Ruotsin kirkon tunnustuskirjoihin kuuluu myös 1593 hyväksytty Upsalan kokouksen päätös. Meilläkin se oli luonnollisesti voimassa, mutta jäi pois 1869 vahvistetusta kirkkolaista. Historiallisen merkittävyytensä vuoksi se on otettu liitteenä mukaan tähän tunnustuskirjojen suomennokseen.” (Kauko Pirinen) http://tunnustuskirjat.fi/tunnustuskirjat.html
Olet toki oikeassa, ettei asiakirja ole enää osa normistoa, mutta sisällöltään se kuuluu edelleenkin kirkkomme tulkintatraditioon.
Sikäli kun jossakin uudessa tilanteessa etsitään uutta, tilanteeseen sovellettua tulkinta, tulee aina lähtökohdaksi ottaa aiempi tulkintatraditio. Yliopistoteologiassa voidaan soveltaa useitakin erilaisia raamattukäsityksiä, mutta kirkon sisällä, tunnustuksen mukaisessa teologiassa on edelleenkin voimassa: ”Seurakunnissamme tulee opettaa, uskoa ja tunnustaa, että Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta ja sisältää täydellisesti kaiken sen, mikä kuuluu kristilliseen oppiin Kaikkivaltiaasta Jumalasta ja meidän autuudestamme sekä hyvistä teoista ja hyveistä.” Jos siis joku rippikoulussa muuta opettaa tai saarnassaan toisin väittää, asettuu hän aivan oikeutetusti alttiiksi kaitsennallisille toimille.
Kun esimerkiksi pohdimme mahdollisuuksia yhteen sovittaa yhteiskunnan muuttunut avioliittokäsitys kirkon oppiin, on meidän pidettävä lähtökohtana, että ”Raamattu on oikein kristillisen opin perusta ja tukipylväs, kuten myös ohjenuora kaikkien uskontoa koskevien kiistojen arvioimiseksi, ratkaisemiseksi ja ehkäisemiseksi.” Tästä syystä täysin muihin seikkoihin perustuvat argumentit ovat ratkaisun ensisijaisina perusteina pätemättömiä. Kirkon tunnustukseen perustuvat ratkaisut on siis perusteltava ensisijassa Raamatulla, eikä esimerkiksi vallitsevalla yhteiskunnallisella tilanteella
Jukka, en yritä sanoa mitään Upsalan kokouksen päätöksen ja varsinaisten reformaatioajan tunnustusten raamattukäsitysten suhteesta. Jo itse tunnustuskirjojen välilläkin voi olla eroja tässäkin asiassa.
Sen sijaan kiinnittäisin huomiota kirkkojärjestyksen 1 luvun 1 pykälän raamattuviittauksiin (versalisoinnit minun):
1 §
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka PERUSTUU Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on TUTKITTAVA ja ARVIOITAVA Jumalan pyhän sanan mukaan.
Tässä ei siis sanota, että kaikki usko ja oppi olisi sellaisenaan löydettävä Raamatusta. Uskomme perustuu Raamatun kirjoituksiin. Oppia on tutkittava ja arvioitava Raamatun mukaan. Minusta sanamuodot ovat loppujen lopuksi aika dynaamiset.
”Raamattu on kirkon perustuslaki. ” ??
Eihän teillä ole edes ympärileikkausta, sapatista puhumattakaan.
Ne ovat ne tärkeimmät VT: laissa. Kuten myös kielto väärän todistuksen levittämisestä, toisen omaisuuden himoitsemisesta, ja pettämisestä.
Voidaan sanoa, että evankeliumi on raamatun lain kieltävä oppi.
Tarja Parkkila mitä tarkoitat tällä :””Voidaan sanoa, että evankeliumi on raamatun lain kieltävä oppi””?
Jumala antoi kymmenen käskyä omalle kansalleen, onko nämä käskyt kumottu?
Ei kaiketi Jeesus niitä kumonnut?
Kirkon tunnustus on pidettävä lain tasolla.
Tästä luopuminen olisi antautumista ateistien yritykselle pakkosyöttää yhteiskunnalle ateismia valtionuskonnoksi. Tällaisesta meillä on varoittavana esimerkkinä mihin tällainen hallinnon perusnäkemys johtaa. Euroopan viimeinen ateistinen valtio oli Albania ja tuohon aikaan se oli Euroopan takapajuisin maa.
On käsittämätöntä, että samaan aikaan kun maamme ateistien oma ”kirkkokunta” Vapaa-ajattelijoitten liitto” on menettänyt jäseniään lähes kahdesta tuhannesta vuoden 2019 lukumäärään 1 336 henkeä, samaan aikaan yritetään heidän ajatuksiaan ujuttaa pyrkimällä sysätä kirkko pois yhteiskunnan keskeisestä yhteydestä. Tämäntapaisiin ajatuksiin liittyy myös joidenkin yritys kirkon tunnustuksen sysäämiseksi pois kirkkomme perusteista.
Juridisissa tilanteissa on erittäin merkittävää, että kirkon perustava oppi on määritelty kirkkolaissa.
Matias Roto entäpä millainen on todistus siitä kun luterilaisuus yksin hallitsee, esimerkiksi suomessa sisällissota?
”Millainen on todistus siitä kun luterilaisuus yksin hallitsee?” MIkään kirkkokunta ei ole koskaan ’hallinnut yksin’. Kirkko on aina ristiriidassa maailman ja sen pyrkimysten kanssa. Se kamppailua käydään myös kirkkojen sisällä.
Martti Pentti tahallaanko ”ymmärrät” väärin, siis kun kerran KAIKKI ovat saman kirkon jäseniä samassa maassa niin miten se tulisi esittää että sinulle kelpaisi?
”Martti Pentti, tahallasiko ymmärrät väärin?” Voisin kysyä snulta samaa, Ari Pasanen. On totta, että lähes kaikki suomalaiset ovat aikoinaan kuuluneet luterilaiseen kirkkoon. Se ei kuitenkaan ole merkinnyt sitä, että kirkko yksin olisi hallinnut suomalaisia.
Martti Pentti siis mitä merkitystä on ”kirkolla” jos se ei kasva Jumalan Sanan hedelmää?
Eikö keskinäinen rakkaus sano sinulle mitään?
Minä näen runsaasti Jumalan rakkauden hedelmiä niin kirkon historiassa kuin nykyisyydessäkin. Kunpa sinäkin saisit silmäsi auki, Ari Pasanen!
Matias sekoittaa tahallaan ateismin ja uskonnottomuuden. Suomi on jo nyt valtiollisesti lähes uskonnoton, keltään valtion virkamieheltä eikä kansan edustajata ei vaadita uskontunnustusta…
Vapaa-ajattelijoiden yhdistystä ajatellen on syytä muistaa, että ko. yhdistys perustettiin suojelemaan kirkosta eronneita aikana, jolloin eroaminen oli todella vaikeaa, vaarallista ja uskallusta vaativaa. Vain muutama vuosi aikaisemmin oli ateisteja vielä tapettu sisällissodassa ja telotettu sen jälkeen kirkon kieltäytyessä alkuun edes siunaamasta ruumiita. Etenkin arkkipiispa Johansson esitti , että sosialismi on saatanasta, eikä punavainajille pidä myöntää kirkon sakramentteja . Punaisia ei siis saanut haudata kirkkomaahan, eikä siunata.
Todella hyvin kirjoitettu Matias Roto. Piispat menevät poliitikkojen lankaan, jos suosittelevat muutosta.
Ari Pasaselle: Suomen sisällissota oli punakapina ja vapaussota, jossa valkoiset jättivät kymmenet tuhannet murhaajat tuomitsematta. Tosiasiat on hyvä muistaa, kun punaiset menivät talosta taloon, raahasivat isännän ulos ja murhasivat kylmäverisesti. Kannattaa varmaankin lämmitellä tällä asialla. Olivat päättäneet setänikin ampua rautatielle, mutta ampuivat ohi!!!
Ari Pasanen
Kysyit, mutta olen aikaisemmin ymmärtänyt, että tässä blogissa ei saa puhua sisällöistä koska se menee ”kirkkolain tunnustus” kysymyksen, ja tunnustuksen sijainti kysymyksen ohi niin räikeästi, että tulee nuhteita.
Mutta eikö se ollut Paavalin mukaan juuri laki, joka ristiinnaulittiin, ja kumottiin, kun seurakunta meni armon alle, eikä ollut enää lain alla. ?
Lisäksi tunnustus kuten Isä, Poika ja Pyhä henki, tarkoittaisi Matteuksen mukaan: ”Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maanpäällä, sillä yksi on teidän isänne, hän joka on taivaassa. ” Tämän perusteella kysymys olisi isättömien lasten uskonnosta. Kaikki kuitenkin kutsuvat biologista miesvanhempaa Isäski. Tunnustuksesta puuttuu tämä kielto ja tuskimpa maalliset isät sitä hyväksyisivätkään.
Ja Paavalin mukaan hän, Paavali on se Isä, joka on synnyttänyt teidät evankeliumin kautta, on siis vain yksi isä. Evankelimi on näin ollen se neitsytnainen, jonka kautta Paavali synnytti teidät neitseellisesti.
Kuten ensimmäisessä kommentissani sanoin, tavallisena kansalaisena, ei siis teologina, nämä tunnustus- ym kiemurat tuntuvat todella rasittavilta. Asioista tehdään liian monimutkaisia. Olen melko varma, että Jeesus ei olisi tällaisia yksityiskohtaisia taakkoja seuraajilleen halunnut.
Hänhän ihmetteli ja vastusti fariseusten ja kirjanoppineidenkin asettamia taakkoja.
Ymmärrän kyllä, että tunnustuksilla on haluttu tehdä asiat selkeiksi, mutta on tainnut käydä päinvastoin. Pystyykö Paavali, Augustinus, Luther tai meidän nykyteologimme laittamaan asioita sellaiseen ”pähkinänkuoreen”, että kaikki ymmärtäisivät vaikka haluaisivatkin? Eivätkö Isä meidän ja apostolinen uskontunnustus ole riittäviä?
Nikeai kirkolliskokouksen hyväksymä uskontunnustus on apostolista tunnusta täydellisempi ja soisin että se käytäisiin kohta kohdalta ajatuksella edes kerran rippikouluopetuksessa läpi.
Jukka,
Et näy juurikaan ottavan kantaa kommentteihini, vaikka niihin vastaatkin. Toki Nikean tunnustus on myös hieno. Sehän on apostolisen laajennus ja täsmennys todennäköisesti sen aikaisten kirkollisten tilanteiden ja kysymysten täsmentämiseksi.
Mutta mitä sanot tästä Athanasiuksen tunnustuksen aloituksesta: ”Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.”?
Tässä on jo sellainen sisältö, joka on hyvin kyseenalainen ja pelottava mielestäni. ”Noudatettava kokonaisuudessaan, jos tahtoo pelastua”. Miten kristinuskoa noudatetaan kokonaisuudessaan?
Eikö usko Jeesukseen Kristukseen riitä?
Kari Roos Athanasiuksen tunnustustusta luettaessa on syytä muistaa se konteksti ,jossa uskontunnustus on laadittu. Sen muotoiluilla on ollut tarkoitus torjua areiolaista harhaoppia.
Kun kysyt, ”Eikö usko Jeesukseen Kristukseen riitä?”, niin mitä tarkoitat sillä?. Sitäkö että hän on ollut historiallinen henkilö, vaiko sitä että että hän kuoli ristillä ja nousi kuolleista kolmantena päivänä, vaiko peräti sitä, että ristillä kuollessaan hän lunasti koko ihmiskunnan synnit.
Keneen Jeesukseen uskot. Marian poikaan, nasaretilaiseen rakennusmieheen, häneenkö joka tuli lihaksi pyhästä hengestä vaiko peräti sen, että hän on Jumalan ainoa Poika, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jos siis nämä uskot, niin uskotko myös että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen.
Uskoessasi Jeesukseen uskotko silloin kolminaisuuteen: ”Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu – kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.”
Uskon, nämä kaikki.
”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut…”
”Jeesus on Herra”
Tarkoitan silti juuri tätä, että tähän yksinkertaiseen alkuseurakunnan uskoon on vuosisatojen kuluessa lisäilty yhtä ja toista lainomaista ”vaatimusta”, joita ”pitää noudattaa kokonaisuudessaan”.
Pääasiassa näitä pitävät yllä ns konservatiiviset raamattuteologit. Mitähän Jeesus sanoisi näistä?
Matias Roto, samaa mieltä kanssasi!