Muutamat virsikirjan lisävihkoa valmistelevan työryhmän jäsenet osallistuivat 1.-4.10. pohjoismaiseen Hymn–Song–Society -konferenssiin Hanasaaressa. Koolla oli 55 virsien tutkijaa ja muutamia niiden tuottajia. Pääpuheenvuoroista vastasivat brittiläinen virsirunoilija Andrew Pratt, kokenut ruotsalainen virsientutkija Sven-Åke Selander ja Suomessa päättymäisillään olevan tutkimusprojektin vetäjä Tapani Innanen. Pienempiä esitelmiä oli 24 muulla tutkijalla. Konferenssien tyypilliseen tapaan niiden aiheet vaihtelivat, eikä kovin moni liittynyt pääaiheeseen, virsien asemaan nykyajan yhteiskunnassa. Kiinnostuneita kuulijoita toki kaikilla riitti, ja erilaisia kontakteja syntyi.
Monen osanottajan mielestä vaikuttavimpia olivat soivat tilanteet. Helsingin Musiikkitalossa kuultiin Sibelius-Akatemian perus- ja jatko-opiskelijoiden toteuttamia suomalaisen virsilaulun historiaan liittyviä demonstraatioita sekä uusia virsiä, muutamat niistä lisävihkoon tarjolla olevia. Temppeliaukion kirkossa taas laulettiin eri maissa syntyneitä virsiä, uusia nekin. Laulamaan päästiin myös Tapani Innasen esitellessä suosituimpia suomalaisia ”kauneimpia joululauluja”. Yllättäen nämä kovasti mollivoittoiset sävelmät viehättivät myös ainakin muutamia ulkomaisia osanottajia. Vexi Salmen ja Kassu Halosen Sydämeeni joulun teen innoitti jopa Andrew Prattin laatimaan tyylin sopivan englanninnoksen, joka ehkä vielä näin leviää maailmalle. Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna saivat nekin ymmärrystä.
Lisävihkotyöryhmän lokakuussa päättyvään työhön seminaarin kokemukset tuskin enää vaikuttavat, vaikka tällaisiakin ajatuksia heräsi. Seminaarissa pantiin merkille, että virsien historiaa tutkineet ikääntyneet herrat vähitellen voivat väistyä uusia ideoita tuovien, erityisesti naispuolisten tutkijoiden ja tuottajien tieltä. Tämänsuuntainen kehitys varmaankin jatkuu kahdesti vuodessa järjestettävissä pohjoismaisissa kokoontumisissa ja kansainvälisessä kongressissa Cambridgessä kesällä 2015.
Konferenssin jälkeen minulla oli tilaisuus osallistua Kuopiossa, Puijon kirkossa messuun, jonka musiikin runkona olivat virsityöryhmän melkein lopullisen ehdotuksen virret. Kirkkokahveilla saatiin seurakuntalaisten palautetta, joka oli pääasiassa positiivista. Puijon kamarikuoron ja sen johtajan Outi Keskisipilän mainio musisointi osaltaan auttoi.
Kolme vuotta työskennelleen lisävihkotyöryhmän viimeinen kokous lähestyy. Alkaa jo tuntua haikealta.
Erkki Tuppurainen
Verrattuna ekoripareihin, tämä vaikuttaa paljon paremmalta idealta, jos roolileikistä ei tule se tärkein asia, vaan keino ilmaista Kristuksen sovitustyö uudella tavalla nuorille. Olemalla itse mukana, jää siitä myös vahvempi muisto ja vaikutus.
Nuoria on myös tärkeä kuunnella ja avata uusia toimintatapoja. Kuitenkaan, ei pidä ruveta äänestämään siitä, että minkälaiseen Jumalan nuoret haluavat, tai muuten päädytään välinpitämättömään epäjumalaan.
Nuoret ovat siitä mukavia, että he arvostavat rehellisyyttää ja he kyllä näkevät ulkokultaisuuden läpi. Toisaalta he myös arvostavat ihmisiä, jotka eivät pelkää ilmaista uskoansa ja elää sitä todeksi. Kuollut muotomeinohin perustuva uskonnollisuus ei heitä kiinnosta, mutta Pyhää Henkeä täynnä oleva julistus rakastavasta Jeesuksesta löytää heidän sydämensä.
Itsekin muistan nuoruudestani, että ne oikeasti uskossa olevat ihmiset erotti teeskentlijöistä ja erityisesti riparilla ollut uskova avustaja teki vaikutuksen olemalla aidosti kiinnostus ja hänestä huokui Kristuksen rakkaus.
Teather rules!
Jos Seppo ivaat, niin ivaa edes kunnon englannilla.
Joko jenkkien murteella: ”Theater rules”
Tai Lontoon murteella: ”Theatre rules”
Mää kirjoitinkin Tamperen murteella…eikä se mitän ivaa ollut vaan tosiasia, theologia ja theater ovat samaa kreikkalaista sanajuurta johtuen verbistä thein. (Platon/ Kritias)
Ei oikeastaan, vaan kreikan kielen teatteri tarkoittava theatron-sana tulee theaomai-sanasta, joka tarkoittaa katsomista. Mutta Jumalaa tarkoittava theos-sana taas on juurisana kreikan kielessä.
Platonin thein merkitsee liikkuvaa ja sillä tarkoiettiin planeettoja, joita ’nähtiin’ eli ’katsottiin’ taivaalla.
Juuri on siis sama. Teatteriesitykset olivatkin ammoin planeettaliikeiden demonstroimista, planeettoja esitävät ihmiset olivat piirissä aurinkoa esittävän papin (opetajan) ympärillä. Jumalapalveluksella ja teatterilla on sama lähtökohta. Ei temppeli-sana sattumalta nouse sanasta tempus,joka viittasi aikaan. Kirkkojen kupolit ovat vieläkin jäämiä antiikin tähtitorneista,joiden 24 ikkunasta ’katsottiin’ ohikulkevia taivaankappaleita.