Tässä kirjoitussarjassa tuon esille niitä löytöjä, joita olen tehnyt vuosien varrella lukemieni kirjojen äärellä. Joukkoon saattaa tulla myös helmiä, joita olen tallettanut kuulemastani. Kyse on lähinnä hengellisestä opastuksesta. Toivon, että se mikä on auttanut ja opastanut minua, voisi olla sinullekin rohkaisuksi.
”Vaan te olette vastoin Jumalan varoitusta tehneet petollisen sydämenne itsellenne epäjumalaksi. Kuinka tämä tapahtuu? Se tapahtuu sillä tavalla: jos teidän sydämestänne sattuisi nousemaan hyviä ajatuksia, silloin teillä on uskallus Vapahtajan puoleen; vaan jos sieltä nousevat pahat ajatukset, niin kuin sydän on kaiken pahuuden pesä, niin tässä tilassa te piiloilette itsiänne Herran edessä, niin kuin Aatam paratiisissa.”
Katkelma on Paavo Ruotsalaisen kirjoituksesta ”Muuan sana heränneille talonpojan säädystä” (Paavo Ruotsalainen, Kirjeitä, 2005). Kirjoitusta voidaan pitää Ruotsalaisen kirjeiden joukossa olevana opillisena esityksenä pelastuksen tiestä. Edellä olevassa sitaatissa on opetus, joka on ollut itselleni sielunhoidollinen ja johon olen usein palannut.
Ihmisen sydämestä nousee monenlaisia ajatuksia, sekä hyviä että pahoja. Heränneellä tunnolla oleva kristitty ei voi välttyä huomaamasta, että pahoista ajatuksista ei vuosienkaan myötä pääse eroon. Jeesuksen luonnehdinta ihmissydämestä ei koske ainoastaan kääntymättömiä vaan myös uskovia. Olemme kaikki langennutta sukukuntaa.
Kristityssä oleva synti on sielunvihollisen syytösten lähtökohtana. Joku puhuisi tällä kohtaa ehkä mieluummin yliminän dominoinnista ja psyykkisestä yliherkkyydestä. Ei tällaistakaan näkökulmaa tarvitse sulkea pois. Ainakin yksi on omassatunnossaan herkempi kuin toinen, yhdellä on heikompi usko kuin toisella. Myös oma elämänhistoria vaikuttaa paljon siihen, miten ja mistä syyllisyyttä koetaan.
Kristityn elämässä on joka tapauksessa monenlaisia koetuksia. Yksikään elämän tien kulkija ei välty kiusauksen ajoilta, jolloin syyttäjä käy päälle ja usko armoon horjuu. Ruotsalainenkin joutui kokemaan tällaista yhä uudelleen. Tällaiset ajat ovat raskaita ennen muuta siksi, että omassatunnossa joudutaan ahtaalle. Sydämen syytökset tulevat taakaksi.
Ihmissydän on kuitenkin ”petollinen”. Sen lisäksi, että sieltä nousee monenlaista moskaa, se vääristää armollisen Isän kasvot. Ahdistettu ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että hänen sydämestään nousevat äänet ovat yhtä kuin Jumalan ääni. Niinpä hän päättelee: jos ja kun sydämeni syyttää minua, jumalasuhteeni ei ole kunnossa. Näin hän menettää rohkeamielisyytensä ja lähtee pakoon Jumalaa.
Näin ei Ruotsalaisen mukaan kuitenkaan pidä ajatella eikä tehdä. Tällainen menettely olisi oman petollisen sydämen tekemistä epäjumalaksi. Kristityn ei pidä antautua epäuskoisen sydämensä vietäväksi. Sen sijaan hänen on rohkaistava mielensä ja puettava päälleen uusi uskon urhoollisuus luottaen Raamatun lupauksiin. Niissä kuullaan Jumalan hyvä uutinen, evankeliumi.
Jumalan edessä ei loppujen lopuksi ole ratkaisevaa se, nouseeko sydämestä hyviä vai pahoja ajatuksia. Hyvät ajatukset eivät ihmistä pelasta, pahat eivät häntä kadota. Olennaista on pysyä Kristuksen lähellä ja turvautua häneen kaikissa tilanteissa. Lähimmäisen kannalta on sitten kyllä merkityksellistä, muuttuvatko ajatuksemme edelleen sanoiksi tai teoiksi. Mutta se on toinen juttu.
Jorma Pitkänen
Uskovaisen ajatukset, jos kenenkään, eivät lähde sydämestä, kuten on sanottu, ” Usko tulee kuulemisesta. ” Siis siitä, mitä kuullaan sanottavan, saarnattavan, ja näin ne ajatukset tulevat ulkopuolelta, ei omasta sydämestä tai päästä, tai intuitiosta, eli suorasta yhteydestä Jumalaan, tai sisäiseen ääneen.
Kun lisäksi on mukana pelote; jos et usko, joudut kadotukseen, tai helvettiin, ei kysymyksessä ole silloin ’sydämen’ valinta, vaan selkeä ulkopuolinen diktatuuri ja pakote pelon kautta saada ihmiset ajattelemaan samalla tavalla. Uskontojen kentässä puolueellisesti, muita halveksuen ja kirkon etua ajaen ja volyymin eli jäsenmäärän kasvattamiseksi.
Kaikissa uskonnoissa on jotakin hyvää, mutta niissä on myös virheitä, niin myös evankeliumissa.
Me olemme nyt lukutaitoisia, eikä voida pakottaa ajattelemaan vain kirkon etua, tärkeintä on oppia tuntemaan itsensä ja etsimään tosiasioita kaiken kuulemisen alta.
Jos väärämielinen saa itsensä näyttämään oikeamieliseltä, retoriikalla se onnistuu, mutta sehän ei riitä, aina tulee oikeamielisia, jotka paljastavat aikeensa, ja niinpä hänen on saatettava oikeamielinen näyttämään väärämieliseltä, ettei kukaan häntä uskoisi, vaan ryhtyisi vainoamaan ja halveksimaan ja syyttämään kerettiläiseksi ja vääuskoiseksi, tai sydämestä lähteväksi pahaksi ajatukseksi.
”Jos ette tunne itseänne olette köyhistä köyhimpiä, ” sanotaan kirjassa joka ei kelvannut kaanoniin, koska itsensä unohtaminen oli se oikeaksi katsottu. Eikö se ole yhtä kuin kadotus jos unohtaa jopa itsensä.
” se vesi, jonka minä hänelle annan, muuttuu hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” Jeesus on se elävä vesi, jonka hän meille tarjoaa ja kun hänet on vastaanotettu, niin sisimmästä alkaa pulputa ehtymätön lähde uuden elämän asiaa. Sillä Hänessä on kätkettynä kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Salattu evankeliumi ja sen ihmeellinen salattu olemus, jota katselemalla sydän alkaa pulputa suureta ilosta. Evankeliumi on ihmeellisesti salattu ja samalla kuitenkin kaikille ilmoitettu. Miten voikin olla näin, että itsestään selvyys voi olla samaan aikaan suurin salaisuus. Tämä Jumalan salisuus on merkillisin asia, jonka salisuutta kukaan ei ole päässyt pohjaan asti käsittämään. Mitä enemmän siitä käsittää, niin sitä hengellisesti rikkaanmaksi tulee.
Kiitos taas hyvästä blogista. helmet ovat tärkeitä ja niitä tulee jakaa kaikille auliisti.
Niinpä minäkin yhden, jospa joku saisi lohdutusta, jos sydän syyttää…
Sydän on ihmisen sisällä ja sen ajatuksen mukaan, että sieltä nousevat kaikki vääryys, niin on suorastaan mahdotonta vaalia kaikkien mielenliikkeiden motiiveja. Ihminen on syvimmillään ovela ja kiero syntiä peitellessään, varsinkin silloin, kun hän syyttelee muita kelvottomiksi…
Kristityn sydän onkin erityinen paikka, jossa Jumala tekee työtään ja aivot ovat tavallaan sydämen renki, ”sydämmen kyllyydestä suu puhuu.” On paljolti totta.
Kuinka voin Kristittynä elää, jos näen ja tunnistan itsessäni kateutta ja väärää himoa ynm. raadollisuutta.(oikeaa himoa on halu hyvään, mutta se on harvinaista ihmisessä.) Meistä siis nousee monenlaista raadollisuutta lähimmäisiä ja itseämme kohtaan, vaikka olemme Jumalan omia lapsia.
Itselleni on Jeesuksen Sanat ja Paavalin teologia tullut monesti apuun, eli olen Sanan kautta saanut lohdutuksen ja rauhan levottoman mieleni syövereistä. Seuraavassa Paavalin hienoa teologiaa:
”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan. Kol.3:1-10
Tuossa tulee hyvin esiin Paavalin teologian ydin, jossa Kristitty on kuollut kaikille omille tekemisilleen ja olemisilleen. (”Te olette kuolleet”) Siis, ”olkoon mielenne siihen mikä on ylhäällä, eikä siihen mikä on maan päällä.” Itseensä ei tule enää Kristityn katsoa, vaan ylös Kristukseen.
Tuo Sana ”kuolettakaa” on vahva sana, joka tarkoittaa kuolleena Ja tyhjään vertaisena pitämistä, eli omat tekemiset on Kristityltä ohi.
Syntinen ihminen ei parane jos kuoleman ruumista yritetään elvyttää ja sen tekoja kouluttaa Jumalalle kelpaavaksi. Tämä on väärää pyhitystä ja siksi hylättävä alkuunsa, koska väärät vaatimukset ajavat ihmisen vain suorittavaksi, eikä rakastavaksi lähimmäiseksi.
Kristityn tulee pysyä totuudessa ja näin kääntää katse omasta navasta yksin Kristukseen, jonka kautta ihmisen on Pyhittyminen. Näin ihminen muuttuu ja kasvaa Armossa ja laupeudessa. (Titus. 2:11-12) Paavali jatkaa:
”Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta. Sillä se, millä ennen oli kirkkaus, on tämän rinnalla kirkkautta vailla, tämän ylenpalttisen kirkkauden tähden.
Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta.
Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki. 2.Kor.3:4-18
”Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa! ”
Tuo ja kaikki muu, mitä Mooseksesta sanotaan.
Eikö tässä ole juuri se, jota kukaan ei edes huomaa, eli toisen halventaminen ja itsensä korottaminen.
”Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. ”
Mitä tämä on muuta, kuin sen toiseksi tekeminen mitä VT:n puolella sanotaan.
” Ja hän poistaa tällä vuorella verhon, joka verhoaa kaikki kansat ja peitteen, joka peittää kaikki kansakunnat. ”
Jorma P.
Kirjoitat:
”Jeesuksen luonnehdinta ihmissydämestä ei koske ainoastaan kääntymättömiä vaan myös uskovia. Olemme kaikki langennutta sukukuntaa.”
Ei-uskovainen ihminen ei joudu kadotukseen pahojen tekojensa vuoksi. Ne eivät vaikuta ikuisuusoaan mitään, oli niitä paljon tai ei ollenkaan. Ero Jumalasta on synti ja vaikka kunnollisuudesta on hyvät seuraamukset, mutta eivät lähennä Jumalaan. Tuntuu epäreilulta, että ne ovat kuin haiseva vaate, Raamatun mukaan.
Pahoista teoista erossa pysyminen tuottaa paremmat seuraamukset, kuin julkijumalattomuus. Eli on ajallisuuteen liittyvä laki, lähinnä syy ja seuraamus.
Mielestäni Raamattu on kirjoitettu uskoville, etteivät he lankeaisi pois Tieltä. Eli Jeesus tapansa mukaan ei arvostellut niitä, jotka olivat ulkopuolisia, vaan arvosteli ja moitti niitä, jotka ”istuivat Mooseksen istuimella”, opettivat Lakia muutumattomalla sydämellä lähinnä niille, jotka olivat sydämeltään muuttumattomia, eli muotojumalisia.
”Ahdistettu ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että hänen sydämestään nousevat äänet ovat yhtä kuin Jumalan ääni. Niinpä hän päättelee: jos ja kun sydämeni syyttää minua, jumalasuhteeni ei ole kunnossa. Näin hän menettää rohkeamielisyytensä ja lähtee pakoon Jumalaa.”
Näin on, mitä sisimpämme syytöksiin tulee, mitkä saattavat liittyä jo Jumalan ja ihmisten kanssa anteeksiannettuihin ja kaduttuihin asioihin. Myös täysin merkityksettömät asiat saattavat nousta mieleemme ja ahdistaa. Uskon, että seuraava kohta Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä on juuri perusteettomia ahdistuksia varten.
1.Joh. 3:
19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
21 Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
Uskovan sisäinen rauha on Jumalan Pojan uskosta, lahjoitetusta uskosta kumpuavaa. Sielunvihollisen ’tartuntapinta’ on lihamme, mikä ei pyhity eikä pelastu. Se kulkee mukanamme hautaan asti, mutta alistettuna.
Kun meillä on ahdistus läsnä, mistä tahansa johtuva, niin, ”.. on meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,”, Hebr.10:19.
Tämä ’kaikkeinpyhin’ Isän sydän, jonne Hänen omillaan on aina suora pääsy, Jeesuksen veren tähden.
Nyt osui Reijo naulan kantaan! Juuri noin se menee.
Tarjalle voidaan sanoa, ettei kukaan halvenna Moosesta, vaan hänen esimerkkinsä on meille, ettei kukaan jäisi omien tekojensa varassa vaeltamaan, vaan, että ihminen löytäisi Kristuksen Armon, joka kautta ihmisen on eläminen ja kuoleminen. Synti tulee tunnustaa ja tuntea, ei kieltää ja piilotella sitä. (Joka on ihmisen luontaista käytöstä, vastoin Jumalan tahtoa.)
Synnin tunnustamisesta Luther kirjoittaa:
Ps. 32:5 ”Minä sanoin: Minä tunnustan Herralle rikokseni.” Jumalan edessä kukaan ei voi kestää, ellei puhkea tunnustamaan: Herra, ellet ole laupias, olen hukassa kaikkine hurskauksineni. Näin kaikkien pyhien täytyy tunnustaa ja rukoilla aikana, jolloin hänet voidaan löytää. Näistä sanoista me siis opimme olevamme kaikki yhtä suuria syntisiä. Jos jollakulla on jokin erityinen armo, hän kiittäköön siitä Jumalaa, älköönkä kerskatko itsestään.
Se, että joku lankeaa syntiin johtuu hänen lihastaan ja verestään. Kukaan ei ole langennut niin syvälle, ettei toinen, joka nyt seisoo, voi langeta vielä syvemmälle. Meissä ei näet omantuntomme puolesta ole mitään erotusta. Jumalan armo yksin tekee sen eron. Siksi syntien tunnustaminen on varsin välttämätön. Sitä ei saa laiminlyödä silmänräpäykseksikään, vaan kestäköön kristityn koko elämän. Ylistäköön hän lakkaamatta Jumalan armoa ja tunnustautukoon syylliseksi syntiseen elämäänsä Jumalan edessä.
Jos taas alan mieltyä johonkin hyvään tekooni tai elämääni, Jumala ei jätä sitä rankaisematta, sillä hän ei sellaista siedä. Ei kukaan siis kestä hänen edessään. Tässä synnintunnustuksessa tuomitset itsesi helvetin ansainneeksi. Tällä tuomitsemisella sinä ennätät Jumalan edelle ja niin hän ei voi tuomita eikä kadottaa sinua, vaan hänen on oltava sinulle armollinen. M Luther