Ruotsalainen piispa Martin Lönnebo (s.1930) kirjoitti vuosituhannen vaiheessa hengellisen elämän oppaan, joka on suomennettu nimellä Elämän kangas. Sielun suuri harjoituskirja. Rukoushelmistäänkin tunnetun Lönnebon tarkoituksena on lähestyä aikamme ei-uskonnollista ihmisiä, jotka eivät yleensä lue hartauskirjoja. Kun jokainen kuitenkin kutoo oman elämänsä kangasta, piispa tahtoo käydä kutojan vierelle ja tarjota hänelle loukutettavaksi lankoja kristillisestä perinteestä.
Kirjan taustalla on kirjoittajan huoli sisäisen elämän ja arvojen kadottamisesta. Hän näkee tämän uhan olevan suuri siellä, missä uskonto painetaan taka-alalle. Piispa sanoo, että olennaista on se, mitä ihminen on, ei kuka hän on tai mitä hän tekee. Katseemme kohdistuu helposti kaikkeen ulkonaiseen. Sisäinen on kuitenkin ihmisissä kaikkein tärkeintä.
Lönnebo kehotta sisäisen elämän ystäviä kokoontumaan kolmen periaatteen ympärille samoin kuin lipun ympärille voidaan kokoontua. Näitä ovat ”avaruus”, ”sydän” ja ”hiekanjyvä”. Avaruus merkitsee avointa, etsivää elämänasennetta, sydän palavaa rakkautta hyvään ja oikeaan, hiekanjyvä autiomaahengellisyyttä, jonka tunnusmerkkejä ovat mm. taistelu, yksinkertaisuus ja askeesi.
Kirjassa on luku ja harjoitus vuoden jokaista viikkoa varten. Johdantoteksteissä Lönnebo pohdiskelee lämminhenkisesti ihmisen elämän eri alueita ja hänen vastuutaan. Lönnebo haastaa lukijaansa kasvamaan seuraavilla elämänalueilla: rukous ja kirkko, elämäntyyli ja perhe, työ ja yhteiskunta, ekologia ja maa, kuolema ja ikuisuus. Piispan katse tähyää siis varsin laajalla alueella, minkä vuoksi kirja myös antanee enemmistölle meistä uutta ajateltavaa.
Johdantotekstejä seuraa harjoitus, joiden tekemistä Lönnebo alleviivaa. ”Jos ostat verryttelyä käsittelevän kirjan ja vain luet etkä kertaakaan juokse, ei tapahdu yhtään mitään.” Esimerkki: Viikolla 14 kirjassa käsitellään ihmisen ruumillisuutta. Viikon harjoituksessa Lönnebo ohjaa lukijaansa toimimaan seuraavasti: Ympärilläsi on paljon ihmisiä, joilla on myös ruumis eikä vain sielu. Voit ilahduttaa heitä tällä viikolla fyysisesti, kouriintuntuvasti, ruumiillisesti. Aloita lähinnä olevista ruumiillisista ihmisistä. Sen jälkeen voit ehkä lähettää jotain kaukana asuville.
Otan seuraavassa esille muutamia näytteitä Lönnebon teksteistä. Kirkosta hän toteaa mm. seuraavaa: Kirkon laita on monesti vähän niin ja näin. Se saa kestää monenlaista moitetta, ja kuitenkin pahin on salattua, sinussa ja minussa, kirkkokansan keskuudessa ja luottamushenkilöissä, papeissa ja piispoissa. Näkyvä kirkko ja sen kaikki erilaiset jäsenet ovat siksi paljon ansaittua paremmassa maineessa. Älä vihastu sen paremmin kirkkoa kuin itseäsikään koskevasta kritiikistä. Sehän on nöyryyden koulussa olemista. Ja myös heikkoudella on aina jumalallinenkin puolensa. – – – Maan päällä oleva kirkko on julistettu arvolliseksi jakamaan sakramentit syntisille ja näkemään maailman pyhänä. Kirkko on oksa Elämänpuussa.
Uskon olemusta Lönnebo kuvaa näin: Usko on sitä, että sallit Jumalan siipien peittävän kaiken: epäilyn ja syyllisyyden, onnen ja onnettomuuden, tunteet ja ajatukset, unet ja tahdon sekä kaiken sen, mitä elämä on sinulle antanut lähimmäisten ja tehtävien kautta. Usko on kätkeytymistä Jumalan salaisuuteen. Usko on jäämistä Jumalan vahvan luomissiiven ja armon siiven valoisaan, lämpimään suojaan.
Entä miten autiomaahengellisyys ilmenee piispan kirjassa, miten hän ohjaa lukijaansa tällä alueella? Lönnebo kirjoittaa: Askeesi alkaa ehkä aamusta, kun menet ulos pimeään ja kylmään hoitaaksesi velvollisuuksiasi, vaikka mieluiten pysyisit sängyssäsi. Työsi on lahjasi ihmisten yhteiseen elämään. Ilman työntekoa yhteiskunta romahtaisi. Perhe auttaa sinua itsesi unohtamisessa. Askeesi ei ensi sijassa ala sinun kurottaessasi jouhipaitaa, vaan kun tartut siivousharjaan, pölynimuriin, kattilaan, likaisiin vaatteisiin, kynään ja kirjaan tai kun nosta lasta ja vanhusta tai kun äänestät ja suunnittelet yhteiseksi hyväksi tai kun nielet harmisi, pidät yhtä muiden kanssa ja otat uusia askeleita.
Viikon 31 harjoituksessa Lönnebo kehottaa lukijaansa hankkimaan itselleen muistikirjan ja tekemään siitä rukouskirjan, sydämen avaimen ja matkakäsikirjan koko elämän ajaksi. Omaan muistikirjaani on kertynyt monia merkintöjä Lönnebon kirjasta. Seuraavassa muutamia esimerkkejä niistä – ne valaisevat piispan ajattelua ja voivat olla merkityksellisiä muillekin kuin itselleni.
-Kiitollisuus on silmätipoista paras.
-Suhtautuminen asioihin on tärkeämpää kuin se, miten asiat ovat.
-Hetkellisten mielentilojen ei pidä antaa vaikuttaa uskonharjoitukseen, hyvin rutiineihin eikä toimintaan.
-Sinä et ole pyhempi siksi, että sinua kiitetään, etkä huonompi siksi, että sinua moititaan. Mikä sinä olet, se sinä olet. (Tuomas Kempiläinen)
-Salaisuus ei ole ongelma. Jumala ei ole ongelma, joka sinun tulisi ratkaista, vaan salaisuus, josta saat tulla osalliseksi.
Martin Lönnebon Elämän kangas on hyvä vaihtoehto monien muiden hyvien hartauskirjojen joukossa. Erona moniin muihin on se, että päivittäisten tekstien sijasta kirjassa edetään viikkokohtaisten teemojen merkeissä. Palat pyritään kuitenkin kytkemään yhteen samoin kuin helmet rukousnauhassa. Vaikka piispa tuntee kirkon tradition, hän ei kuitenkaan jää ihannoimaan menneitä aikoja, vaan kohtaa tämän päivän kysymykset kulkukelpoista väylää etsien.
Monille lienee tuttu apotti Menasta ja Kristusta esittävä ystävyyden ikoni. Ikonissa Kristus on laskenut oikean kätensä apotin harteille. Kristusta voi ajatella kuin isoveljenä, joka tulee rohkaisemaan nuorempaa veljeään. Lönnebosta voi ajatella samaan tapaan. Hänen kirjansa sopii hyvin matkakumppaniksi yhden vuoden tai miksei koko elämänkin matkalle.
