Olin kesällä mukana rippikoululeirillä, jossa pyrittiin käyttämään mobiiliteknologiaa hyödyksi monin tavoin. Asia kiinnosti myös mediaa ja niinpä leirillä vieraili toimittaja, joka kysyi minulta löytyykö Jumala googlesta.
Voimme tässä kohtaa ohittaa sen tosiasian, että googlettamalla sanan ”God” tulee noin 1 570 000 000 tulosta, sillä sitä toimittaja ei varmaankaan tarkoittanut. Siitäkään toimittaja ei varmaan ollut kiinnostunut, että netistä on mahdollista löytää myös koko Raamattu helppoine sana- ja Raamatunpaikkahakutoimintoineen. Luulen toimittajan halunneen selvittää, voiko kristinuskolla ja teknologialla olla mitään yhteistä tarttumapintaa, vai onko tässä nyt vain yksi epätoivoinen keino saada nuoret mukaan rippikouluun; annetaan heille lupa käyttää puhelinta ja koitetaan samalla keksiä mitä hyödyllistä sillä saisi aikaan.
Olen itse sitä mieltä, että Jumalan voi löytää verkosta muutenkin kuin wikipedian eri artikkeleista ja rippikoulukokemus osoitti sen, ettei puhelimen käyttö rippikoulussa tarvitse olla mitään päälle liimattua yritystä pysyä nuorten perässä teknologiakehityksen kiitoradalla.
Vielä, ainakin toistaiseksi, nuoret ilmoittautuvat rippikouluun ilman, että sitä tarvitsee erityisemmin perustella kavereille. Rippikoulu on osa nuorten kulttuuria, josta kertoo rippikouluun osallistuvien nuorten määrä: vuonna 2013 rippikouluun osallistui 82,6 % rippikouluikäisistä nuorista ja tuo prosenttiosuus on pysynyt vakaana viime vuodet. Se tarkoittaa yli 48 000 nuorta joka vuosi. (http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/0/4A043F64BCED1C45C2257CA1002A5437?opendocument&lang=FI)
Esimerkiksi Ruotsissa rippikouluun osallistujien määrä on laskenut tasaisesti vuodesta toiseen. Seitsemän Euroopan maata käsittävän rippikoulututkimuksen mukaan vuodesta 1970 vuoteen 2007 tultaessa rippikoululaisten määrä Ruotsissa on laskenut 81 %:sta 35 %:iin. (Schweitzer, Friedrich et al. (toim.) 2010, Confirmation Work in Europe)
Vertailun vuoksi lyhyesti myös Prometheus-leireistä, joita on ollut olemassa vuodesta 1989 lähtien. Ihan ajantasaisia lukuja en pikaisella googlettamisella löytänyt, mutta v. 2008 odotettiin, että 10 000. prometheusleiriläinen tulee käymään leirinsä v. 2009. (http://www.protu.fi/lehti/lehti4-08/?nro=5) Toisin sanoen 20 vuoden aikana prometheus-leirin olisi käynyt n. 10 000 nuorta (vrt. rippikoulut, yli 48 000 nuorta joka vuosi).
Henkseleitä ei ole kuitenkaan syytä jäädä paukuttelemaan ja olla varma siitä, että vuodesta toiseen nuoret automaattisesti löytäisivät tiensä rippikouluun. Tästä Yrjö Sahama edellisen blogikirjoituksen kommentoinnissa hyvin mainitsikin. Suurissa kaupungeissa rippikouluun osallistujien määrä on jo laskenut.
Samalla olisi naiivia sanoa, että teknologia olisi automaattisesti vastaus rippikoulun suosion säilyttämiseen. Mutta ympärille katsomalla ilman tutkimustuloksien tuijottamistakin pääsemme perille maailmasta, jossa me parhaillaan elämme. Kännykkä kaivetaan esille bussissa, kassajonossa, koulussa ja työpaikan kokouksissa asiaa edes erityisemmin ajattelematta, ja selataan läpi uudet viestit, sähköpostit, uutiset, iltapäivän sääennuste jne.
Teknologia ei ole vastaus kaikkeen, mutta sitä hyödynnetään jo monessa tilanteessa, ja joskus jopa ihan hyvin seurauksin. Niinpä tässä mietin miksi ajatus (mobiili)teknologian käytöstä rippikouluissa voi joistakin tuntua niin vastenmieliseltä. Siis tehdä asioita sellaisilla välineillä, joita nuoret pitävät jo ominaan.
Kuvitellaanpa jonkun sosiaalista mediaa hyödyntävän sovelluksen kautta järjestettävä (mobiili)hartaustyyppinen hetki rippikoululeirin jälkeisenä aikana, kun ei enää olla fyysisesti yhdessä koolla, mutta hyvät leirimuistot ovat vielä tuoreena mielessä ja konfirmaatiokin ehkä vasta edessä. Kaikki eivät varmasti osallistuisi tuohon hetkeen, mutta mitä jos joku löytäisikin puhelimen yhdeksi, juuri omanlaiseksi, tavakseen harjoittaa hartauselämää ja tutustua kristinuskoon, jos siihen olisi mahdollisuus?
Koska on luvattu, että missä kaksi tai kolme on koolla, siellä Hänkin on heidän keskellään, niin eikö se silloin ole niin, että Hän löytyisi edellä kuvaillustakin hetkestä, ajasta tai konkreettisesta paikasta riippumatta.
Kyllä Jumala löytyy googlesta ja koodienkin takaa, jos me vain vaivaudumme etsimään hänet sieltä.
En ole löytänyt Jumalaa Googlesta tai muualtakaan. Mutta aihe on kiinnostava ihmiselle jolle, KUN on ehdotettu ns. elämän ostamista, on vastannut että miksi ostaa jos sen voi ladata ilmaiseksi internetistä…
Ihmetystä herättää esmerkiksi henki joka kumpuaa ”Vielä, ainakin toistaiseksi, nuoret ilmoittautuvat rippikouluun ilman, että sitä tarvitsee erityisemmin perustella kavereille.” -tyylisten lausuntojen takaa. Miksi tuo olisi ylpeilyn paikka?
Itse olen kokenut että kun eroaa kirkosta, niin joutuu kyllä väkisinkin perustelemaan ratkaisunsa jokaiselle kylänmiehelle. Jopa turhautumiseen asti. Ei riitä vakaumus vaan pitää ottaa kantaa hyväntekeväisyyteen ja kaikkeen muuhunkin. Tätä kautta kasvaa, paitsi ns. V -käyrä ja yleinen turhautuminen, niin myös oman mielipiteen reflektoituminen.
Miksi olla ylpeä siitä että oma näkemys on ns. hegemonista diskurssia jossa asia tehdään eikä sitä tarvitse erikseen perustella, eikä sitä oikeastaan edes sen vuoksi ymmärretä kyseenalaistettavaksi edes periaatteessa.
Miksi kävijämäärä olisi Prometheusleirille tappioksi ja rippikoulu olisi laadultaan miellyttävämpi ja parempi? Tätä ei toki tekstissä sanota suoraan, mutta tämänlainen henki näistä vertailuista kyllä aika helposti kumpuaa. Kirkollinen tyyppi selittää miten hienoja he ovat ja vertailee sitten että on ne toiset vaan niin heikkoja. Että JeeJee.
PS. Internetistä löytää paljon pornoa.
Rippikoulujen suosio perustuu vastakkaiseen sukupuoleen (kiima) ja suuriin lahjasummiin. Jos pojat ja tytöt pistetäisiin käymään leirit erikseen ja maallisesta lahjonnasta luovuttaisiin, kävijämäärät romahtaisivat jo nyt.
Leireille ei vedä Jumalan sana, kiinnostus kristinuskoon tai kännykkäsovellukset vaan irstaat mietteet ja maallinen ahneus.
Poikkeuksia voi olla joukossa, mutta nuo olivat omat ja oman porukkani motiivit. Pääsin suorittaman ensimmäiset kunnolliset tyttöjen kopeloinnitkin leirillä niin kuin monet muutkin. Toisin sanoen näin leirillä ensimmäistä kertaa peittämättömät tytön tissit.