Tänään 8.9. vietetään kansainvälistä lukutaidon päivää. Lukutaito on ihmisoikeus ja tasa-arvokysymys. Yli 700 miljoonasta lukutaidottomasta aikuisesta valtaosa on naisia. Pipliaseuran Lukutaitoa naisille Afrikassa -hankkeen tavoitteena on opettaa 20 000 naista lukemaan.
Lukutaitotyötä Namibiassa
Puut eivät kasva täällä suorina ja kapeina ylös kuin Suomessa, vaan oksat levittäytyvät maan suuntaisesti. Maisemaan kohoaa termiittikekoja, joista korkeimmat yltävät puiden yli. Keltaista maata halkoo yksi asfaltoitu maantie, jota välillä ylittävät aasit, vuohet ja lehmät. Namibialaiset vitsailevat, että aasit ovat maksaneet tien itse – ne eivät väistä omalla tiellään väistä. Kuski tööttää toiveikkaana, mutta joutuu kiertämään eläimen. Tien varrella näkee seiväsaitauksia, joiden sisäpuolelle on rakennettu perinteisiä savimajoja olkikattoineen ja parakkimaisia aaltopeltihuoneita. Nämä aitaukset ovat koteja, jotka asuttavat suvun monessa sukupolvessa. Pysähdymme yhden näistä eteen Otjandjamwenyon kylässä, Pohjois-Namibiassa eli Ambomaalla. Alueella on juuri aloitettu Pipliaseuran lukutaitoluokka naisille.
Namibialaisen kotitilan keittiö
Lukemattomia syitä
”90% kansani aikuisista ei osaa lukea. Nykyään noin puolet lapsista käy koulua, mutta aikuiset ovat lukutaidottomia.” kertoo kotitilan isäntä, kyläpäällikkö Jonas Tjikulya Kanakemwe. Hän on alueella usean himba- ja dhimba -yhteisön päällikkö. Kun hän puhuu, sininen kävelykeppi heiluu sanojen tahdissa. ”Lukutaito on kasvamista ja itseensä tutustumista. Kun esimerkiksi opettelee uuden kädentaidon tai vaikka laulaa, tutustuu johonkin puoleen omasta itsestä. Jos ei osaa lukea, on kuin ei tuntisi oikeaa kättään tai jotain osaa ruumiistaan”, päällikkö vertaa.
Kysyn päälliköltä syytä lukutaidottomuuteen. ”Koulut tällä alueella ovat olleet hereron tai oshiwambon kielillä. Dhimbojen on vaikea ymmärtää sitä, oppiminen on ollut hankalaa.” Hän itse kävi nuorena kirkon järjestämässä koulussa ja oppi lukemaan siellä. Pipliaseurojen tekemä dhimban kielinen aapinen on ensimmäinen aapinen dhimban kielellä. Kun se ilmestyi, päällikkö oli innoissaan. ”Minulla oli sellainen tunne, että ensimmäistä kertaa luen ihan itse! En lue valkoista, en hereroa, en oshiwamboa, vaan omaa kieltä”, hän selittää ja keppi viuhuu taas.
Ilman lukutaitoa on kuin vankilassa
Kanakemwe vertaa lukutaidottoman elämää vankilaan. ”Vankilassa elävä ihminen ei välttämättä tiedä elämästä sen ulkopuolella. Moni pitkään vankilassa ollut ei haluakaan lähteä sieltä pois, sillä todellisuus sen ulkopuolella pelottaa. Kun ei tiedä muusta todellisuudesta, sitä tyytyy ainoaan tuntemaansa elämään. Vasta sen jälkeen, kun on käynyt koulua, hahmottaa lukutaidottomuuden ongelmat.” Lukutaidon ongelmat tulevat esille selvästi, kun haastattelemme naisia Pohjois-Namibian kylissä. Työllistymisen mahdollisuudet ovat huonot: ainoa vaihtoehto on vuohien hoito tai jäädä kotiin lapsia hoitamaan, sillä muut työpaikat ja työpaikkailmoituksien lukeminen edellyttää lukutaitoa. Naiset eivät osaa lukea omaansa tai lastensa henkilöllisyystodistuksia, lasten koulutodistuksia tai terveyteen liittyviä dokumentteja. Kaupungissa eksyy helposti, kun ei osaa lukea tienviittoja, ja puhelimesta ei voi lukea tekstiviestejä.
Naiset ovat kulttuurin välittäjiä
”Tuo pieni lapsi tuossa”, päällikkö sanoo ja osoittaa kävelykepillään pihalla leikkivää lasta, ”hänen täytyy saada oppia omaa äidinkieltään. Siten hän tutustuu omaan perintöönsä ja itseensä ja maailmaan.” Hän korostaa myös naisten aseman tärkeyttä lukutaidon merkityksessä. ”Naiset ovat kaiken lähtökohta. Kulttuuri tulee naisilta ja se välitetään eteenpäin naisten kautta. Siksi juuri naisten pitää oppia lukemaan.”
Vaikka suomalaisittain on lämmin, yli 20 astetta, päällikkö kietoo topattua nahkatakkia tiukemmin ylleen. Namibiassa on talvi. Näytän päällikölle puhelimestani kuvaa Suomen talvesta. Siinä lapseni hyppivät lumikasaan ja puiden oksat ovat huurteiset. Päällikköä naurattaa toppahaalareihin verhotut lapset. ”Tuo on lunta” hän nyökkää tietäväisesti. ”Se sulaa kesäisin pois”. Leikkisä hymy ulottuu silmiin asti.
Teksti ja kuvat: Hanna Paavilainen, Suomen Pipliaseura
Lue lisää:
