Luonnon elämä – luonnollinen elämä

Kevät on varmasti aika, jolloin ns. luonnon herääminen koskettaa urbaaniakin ihmistä. Kun asuin Helsingin keskustassa, suurenmoisia kokemuksia oli kuulla mustarastaan laulavan naapuritalon kattoantennin päällä. Nyt onneksi kuulen monia muitakin aamuvirkkuja lintuja. Juuri äsken kuuntelin rastaan laulua Espoon maisemassa. Kello oli kesäajan mukaan puoli viisi. Siis puoli neljä aurinkoaikaa.

Muistan vielä Suomen siirtymän kesäajan kellon tahtiin. Tunti edelle entistä heräämisen ajankohtaa. Se ei tuntunut kovin luonnolliselta eikä tunnu oikein vieläkään, kun kuuntelen aamuvirkkuna lintujen ääntelyä. Nehän eivät kellosta piittaa vaan auringon noususta. Kun ennen linnut havahtuivat suunnilleen neljän aikaan, äänimaisema pysyy nyt hiljaisena kello viiteen. Alkuun ainakin maanviljelijät pitivät aurinkoajasta kiinni, lähtivät liikenteeseen pelloilleen sen mukaisesti kello neljä, uutta aikaa kello viisi. Tuntui autiolta kulkea kylällä aamulla kesäajan mukaan kello neljä. Ei ääniä, ei lintukonserttia.

Pakotin itseni ”uudenlaiseen ajanlaskuun” eli kellon mukaan heräämään tuntia aiemmin entiseen nähden lähinnä vain siksi, että kirjoitin väitöskirjaani parina alkukesänä vanhempieni mökillä saaristokylässä. Aika vuorokaudessa oli vähissä. Muutaman tunnin yöunen oli riitettävä kirjoittamisen, lapsen ja äitini talouden hoitamisen lisänä. Miten yksinäiseltä tuntuikaan herätä neljältä hiljaisuuteen, jossa ihmiset ja luonto nukkuivat. Opin samalla luonnottoman tavan, joka vieläkin kostautuu aamujen liian varhaisena heräilynä.

Saisimmepa herätä luonnon ”luonnollisen” aikatalun mukaan. Kuulisimme ja näkisimme paljon rikkaammin luomakunnan elämää kuin liian aikaistettuina aamun hetkinä. No, moni ei ehkä ylipäänsä kaipaa heräämistä aamun aurinko- eikä kesäaikaan. Mutta nyt kun luonto herää kevääseen ja kesään oman ajanlaskunsa mukaisesti, sitä olisi syytä kuunnella ja katsoa ajallaan. Ei kesto ole pitkä. Linnutkin lopettavat aktiivisimman laulunsa melko pian.