Jälleen on keskusteltava Manu Ryösön aiheesta näin oman kirjoitelmansa kautta. Hänen siteeraamassaan tutkimuksessa käsiteltiin kirkkoa instituutiona. Onko kirkko laitos vai yhteisö? Vastaus tähän tuntuu vaikuttavan siihen, miten vastaan otsikon kysymykseen. Laitoksena pohdin sitä, miten asennoidun Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, johon sen jäsenenä kuulun. Näen siinä paljon ongelmia. Tunnen monta kirkon pappia, jotka näkevät samat asiat ongelmallisina. Niinpä voin kai sanoa luottavani heihin enemmän kuin kirkkoon. Yhteisönä koen kirkon paljon laajempana, kaikki maanosat ja tunnustukset sisäänsä sulkevana. Ongelma on toki enemmän, mutta samalla näen, että tuolla vaivaavat kysymykset ovat täällä saaneet toimivan ratkaisunsa ja päinvastoin. Koen, että kolmiyhteinen Jumala vaikuttaa Henkensä kautta kirkossaan ja pitää siitä huolta. Tämä luottamus on merkittävämpi kuin luottamus yksittäisiin kristittyihin, pappeihin tai maallikkoihin.
Luotanko pappeihin vähemmän kuin kirkkoon?
Olen minäkin tutustunut moneen pappiin ja jotkut ovat olleet hyvin läheisiä. Kun tarkemmin ajattelen, niin kärsin heidän kanssaan kirkon tilasta. Seurakuntaasolla he tekevät parhaansa osaamisensa mukaan. Pitkät opinnot ja paljon kursseja mutta ihmiset eivät näytä olevan kovinkaan kiinnostuneita. Silti he uskollisesti hoitavat virkaansa. Luulen että ihmisetkin erottavat papit ja kirkkolaitoksen toisistaan.
Säälin myöskin kirkon ylätasoa. Hekin luovat projekteja siinä toivossa että vihdoinkin tärppäisi mutta kun ei.
Synkältä näyttää. Jonkun vuosikymmenen systeemi pyörii mutta kauanko?
Hirn, ”Olen minäkin tutustunut moneen pappiin ja jotkut ovat olleet hyvin läheisiä.”
Arvostaako kirkon ”valtavirta” sinulle läheisten pappien teologista linjaa? Minun kokemukseni on se, että koska katto on korkealla ja seinät leveällä, niin se mahdollistaa mitä tahansa sooloilua. Sooloilu on rajatonta?
Ei tällainen pohja voi kestää, vene vuotaa, ajattelen. Toki voin puolustaa ajatusta, että rakkaudella kaikki suostuvat mihin tahansa? Mistä löytyy tällainen rakkaus? En usko, että langenneitten ihmisten hyvästä sydämestä.
Jotkut papit ovat myös minulle läheisiä.
”Tavallinen ” kansa ei paljoa piittaa jonkin papin teologisesta linjasta . Tärkeämpää on heidän persoonallisuutensa tekemä kokonaisvaikutelma. Jos koetaan että pappi on tosissaan ja sanojensa takana niin sitä arvostetaan oli hänen linjansa mikä tahansa.
Martti P ja Markku Hirn, huomautus: suomalaisessakin teologiassa ja kristillisyydessä oli aikanaan vahvoilla uusprotestanttinen käsitys, jonka mukaan kirkko on nimenomaan”laitos” sanan eri merkitysvivahteilla. Sitten oli eri käsityksiä siitä, pitikö tuota ”laitosta” arvostaa kansanopetuksen ja elävän uskonelämän tukena vaiko lähteä siitä. Itse asiassa käsitepari laitos – yhteisö palautuu niin ikään eri tavoin uusprotestantismiin. Usko määriteltiin eläväksi sisäiseksi kokemukseksi tai elämykseksi Jumalasta, arvoista, pelastuksesta painotuksista riippuen. Kirkon hallinto, organisaatio, virka ja jopa sakramentit taas olivat ulkoista muotoa, yhteiskunnallista järjestystä ja jäykkyyttä. Tämän käsityksen todennäköisesti vaikutusvaltaisin ja vaikutushistorialtaan merkittävin edustaja Suomessa oli Antti J. Pietilä (+1932).
Kyllä se kieltämättä on vähän byrokraattista, kun kiikuttaa vaikkapa kastelomakkeen virastoon ja täyttää KIPA:n sähköisiä leiripäivärahalomakkeita. Kirkko-opin teologia on oma asiansa.
Kuinka kukaan voi luottaa kirkkoon joka itse sanoo perustetun kalliolle eli pysyvälle sanalle ja nyt se on muuttanut omaa opetustaan niin radikaalisti monessa asiassa.
Entäpä papit, kuinka voi luottaa kun he yrittävät selitellä kirkon oppeja ja pitää edes jotain pysyvänä, siis vaikkapa ns ”vanhoja” uskontunnustuksia, kuten esim Athanasioksen tunnustus, kuinka voi pitää sitä edelleen paikkaansa pitävänä kun jokainen voi lukea sen ja verrata Raamatun sanaan, ei siinä olevaa kolminaisuusoppia voi löytää Raamatusta? Entäpä siinä oleva:
””Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista,
astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.””
(http://tunnustuskirjat.fi/ekumeeni.html)
Kuinka tämän voi sovittaa nykyiseen ”kasteen armo” oppiin?
”Kuinka kukaan voi luottaa kirkkoon joka itse sanoo perustetun kalliolle eli pysyvälle sanalle ja nyt se on muuttanut omaa opetustaan niin radikaalisti monessa asiassa.” Kalliolle perustetussa rakennuksessa voi tehdä turvallisesti korjauksia, mutoksia ja lisärakentamista.
Voi minua kun olen luullut että se Kallio onkin Jeesus ja Hänen sanansa.
Siis mille ”kalliolle” on kirkko perustettu?
Sille samalle, usko tai älä. ”Simon Pietari vastasi: ’Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.’ Jeesus sanoi hänelle: ’Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.'”
Luin Manu Ryösön blogin vielä toistamiseen. Minusta se oli painavaa asiaa opin ja tunnustuksen näkökulmasta. Totta kai kirkko ja sen sanoma kohdataan mm. pappien, muiden työntekijöiden ja heidän persoonansa kautta. Näinhän se paikallisseurakunnassa menee, vaikkakin paikallisia eroja on.
Nyt on kuitenkin se tilanne, että sanoma hajoaa yhä enemmän ja se, minkä vielä pitäisi yhdistää, ohenee ohenemistaan. Onhan se aikamoinen tilanne: Yksi uskoo Jeesuksen tosiaan syntyneen neitseestä ja sovittaneen maailman synnit. Toinen pitää samaa asiaa epätotena ja sivuuttaa sovitusopin. Ja kolmas pitää kumpaakin runollisena ilmaisuna, jolle jokainen saa antaa vähän oman laisensa merkityksen. Ketä heistä nyt sellaisen, joka ottaa uskon kysymykset tosissaan ja etsii sielun ruokaa, pitäisi uskoa ja pitää paimenenaan?
Koska perustavimmankin laatuinen yksimielisyys uskonopista on katoamassa, nämä ihmiset hakeutuvat totta kai sinne, missä (omasta mielestään) kuulevat Hyvän Paimenen äänen. Ja usein ratkaisut tehdään myös sellaisin perustein, mihin osataan ottaa kantaa. Ja siinä on tietysti hurja hajonta: papin persoona, sukupuoli, kanta spn-avioliittoon, kanttorin soitto, muu musiikki, Hengen läsnäolo, kirkon sijainti, turvallinen uskonoppi ja julistus… Ja tämä koskee sitä pientä joukkoa, joka siis viettää messua jotenkin säännöllisesti tai kokoontuu sanan kuuloon.
Itse lähden siitä, että seurakunta on ensisijaisesti se joukko, joka kokoontuu messuun samalla kun Jumala itse on se joka luo ja kokoaa tämän joukon, viran julkisesti hoitamien armonvälineiden välityksellä, voin yhtyä Manun huoleen.
”… viran julkisesti hoitamien armonvälineiden välityksellä.” Aivan, ei siis armonvälineitä hoitavan julkisen viran välityksellä.
Jokainen voi tehdä testin siitä kuinka turvalliseksi kokee kirkon, menemällä yksin yöksi kirkon sisätiloihin pimeänä vuodenaikana.
Minulle kirkko on kuin kuolleiden Valtakunnansali, se johtuu siitä, että sitä ympäröi kuolleiden asuinsijat eli hautausmaat, jossa kuolleet odottavat tapahtuvaksi jotain ylösnousemusta. Me emme ollenkaan tiedä millä mielellä he siellä odottavat koska mitään ei ole tapahtunut kahteentuhanteen vuoteen, eikä kukaan jaksa loputtomiin odottaa.
Uskoisin heidän jo olevan valmiita jatkamaan matkaa, ja myöskin raivoissaan turhasta odotuksesta, johon heidät on pakotettu.
Juuri tästä syystä, ainakaan minä en viettäisi yötäni heidän keskellään.
Martti Pentti. Kysymys on tietysti seurakunnan/kirkon virasta erotuksena vaikkapa valtion poliiseista ja kuntayhtymän gynekologeista. Samalla kysymys on siitä, että sanan julkinen julistaminen ja sakramenttien toimittaminen seurakunnassa/kirkossa on uskottu erityiselle apostoliselle viralle, jonka Kristus itse on asettanut eikä kenelle tahansa. Hätäkasteita ja yksityisesti tapahtuvaa sielunhoitoa jne lukuun ottamatta. Tästä seuraa, että pastori on vastuussa erityisesti Jumalalle siitä, kuinka hän paimentaa Kristuksen laumaa. Julistaako sanaa puhtaasti ja toimittaako sakramentit oikein, kuten Augsburgin tunnustus linjaa.
Saivartelu sikseen. Mutta olen sitä mieltä, että pelkkä inhimillisesti puhutteleva puhe, vaikka sen pitäisi pastori kirkossa, ei täytä noita kriteereitä. Jos se ei selkeästi palaudu Raamattuun ja uskontunnustukseen sekä muihin tunnustusteksteihin. Ja kirkon tehtäviin kuuluisi huolehtia siitä, että näin tapahtuu. Ja se juuri ei oikein toteudu.
”Samalla kysymys on siitä, että sanan julkinen julistaminen ja sakramenttien toimittaminen seurakunnassa/kirkossa on uskottu erityiselle apostoliselle viralle, jonka Kristus itse on asettanut eikä kenelle tahansa.” Olen miettinyt Raamattua lukien tuota ns apostolista virkaa ja pidän seuraavia tekstejä olennaisina: ”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. – – – Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut.”
”Vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, ON TEILLÄ VAIN YKSI ISÄ, Minä teidät olen synnyttänyt evankeliumin kautta. ” Sanoo Paavali.
Onko Paavali myös Jeesuksen Isä, koska hänen mukaansa muita Isiä ei ole?
Ja mitä siitä pitäisi ajatella ?
Ja kuka on Isa ? Onko Isa yhtä kuin Isai, tai Isayah ? Eli Jesaja.
Martti Pentti. Olennaisinta ei ole se, millä termillä kirkon virkaa kutsutaan: pappi, pastori, saarnaaja jne. Olen itsekin totta kai miettinyt, millä tavoin UT:n eri lausumat tulee suhteuttaa toisiinsa. Ja kulkenut siinä pohdinnassa myös oman polkuni funktionaalisesta matalakirkollisuudesta kohti perinteisempää viran ymmärtämistä. Minun käsittääkseni Herramme ei kieltänyt sen enempää opettajaksi tai isäksi kutsumista sinänsä. Vaan isottelua ja arvoasemien tavoittelua. Olihan jo Antiokian seurakunnassa opettajia ja Paavali piti itseään Galatian kristittyjen isänä. Jaakob varoitti, että monien ei pidä pyrkiä opettajiksi kovemman tuomion vuoksi. On ehkä oman historiamme painolastia, että papit ovat olleet säätyläisiä. Oman kokemukseni valossa tarvitsemme parannusta tästä ikimuistoisesta säätyajattelusta. Vaikka tietty säätyajattelu voi edelleenkin olla jopa voimavara yllättävissä tilanteissa (!).
Olet varmaankin myös tutustunut Lutherin kantaan asiasta: ”Piispan vihkiminen ei siis ole mitään muuta, kuin että hän seurakunnan edustajana ja nimessä ottaa yhden joukosta ja, vaikka sen kaikilla jäsenillä on samanlainen valta, määrää hänet kaikkien muiden puolesta hoitamaan tätä valtaa. (Kristilliselle aatelille 1520)”
Martti P. Luther oli myös tiettyyn rajaan asti prosessiteologi, joka kehitteli kantaansa eri asioissa. Hän oli myös taitava dialektikko, jonka yksittäisillä teksteillä voidaan perustella melkein mitä vain. Yhden ottaminen joukosta on yksi tapa ilmaista, että saarnavirka on Kristuksen asettamaan virkaan erottamista ilman että papisto nostetaan erityiseksi säädyksi tai hierarkiaksi. Sitä paitsi emme seuraa Lutherin käsityksiä vaikkapa siitä, että ruhtinas (tai presidentti) olisi paikalliskirkon pää.
Marko Sjöblom:””Sitä paitsi emme seuraa Lutherin käsityksiä vaikkapa siitä, että ruhtinas (tai presidentti) olisi paikalliskirkon pää.””
Siis ette enää kun kirkko on kuohittu eli siltä on riisuttu valta pitää kansa omassa uskossa (lue uskontopakko poistettu), siis et varmaankaan ymmärrä että valta juovuttaa ja usko on yksi keino saada valtaa, Jeesus kuitenkin selkeästi kieltää todellisia seuraajiaan hallitsemasta herroina toisia vaan olemaan kaikkien palvelioita, eikö olekkin yksinkertaista?
”Yhden ottaminen joukosta on yksi tapa ilmaista, että saarnavirka on Kristuksen asettamaan virkaan erottamista ilman että papisto nostetaan erityiseksi säädyksi tai hierarkiaksi.” Se on myös sen ilmaisemista, että saarnavirka on asetettu koko seurakunnalle eikä kenellekään yksityiselle ihmiselle. Seurakunta voi valita yhden joukosta virkaa kaikkien puolesta sitä hoitamaan.
Luther myös toteaa, että ”meidät kaikki on vihitty kasteessa pappeuteen, Täten uskossa Kristukseen kristityistä tulee yhdessä hänen kanssaan kuninkaita ja pappeja. Kuten Pietari kirjoittaa (1Piet2:9) ”Te olette papillinen kuninkuus ja kuninkaallinen pappeus.”
Mitä sitten tulee tuohon virkaan, jota hoitamaan on jotkut erotettu niin onhan selvää, ettei koko seurakunta sovi alttarille yhtäaikaa suorittamaan liturgiaa, eikä varsinkaan saarnatuoliin julistamaan sanaa. Viranhaltian arvovalta kytkeytyy luonnollisesti sanan palvelemiseen, joka tekee hänestä papin tai sitten piispan.
Ei kai saarnavirkaa ole tarkoitettukaan siihen, että saarnaisimme toisillemme vaan maailmalle. Sitä voimme jokainen tehdä tahollamme, sanoin tai teoin. Arvovalta on yksin Jumalan eikä hänen sanojaan julistavan ihmisen.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että me voimme julistaa sanaa omilla tahoillamme, että maailma uskoisi. Käytin vain hieman kielikuvia siitä, ettei ole mahdollista, ellei seurakunta olisi kutsunut jonkun /jotkut julkiseen virkaan saarnaamaan sanaa ja jakamaan sakramentteja. Vaikka kuninkaalliseen pappeuteen me kaikki kristityt olemme kasteen kautta uskoessamme kutsutut, niin luonnollisesti me emme kaikki voi olla julkisessa virassa. Mikään ei kuitenkaan meitä estä hakeutumaan tuohon virkaan.
Totta on, että yksin Jumalalle kuuluu kiitos ja kunnia siitä, että Hän antoi meille ainoan Poikansa, ettei yksikään joka uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Tämä ”sanan palveleminen uskossa tekee ihmisestä papin tai piispan.” (WA6,566, Luther). Viranhaltija suorittaa samaa sananpalvelemisen tehtävää julkisesti virkaan asetettuna ja suuremmalla vastuulla.