[867 henkilön allekirjoittama kirje:]
Arvoisa Suomen Lähetysseuran hallitus!
Toukokuun viimeisen päivän iltauutisissa kerrottiin, että Suomen Lähetysseura on päättänyt lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin työhönsä Kambodzhaan. Tiedettiin, että miehistä toinen vihitään papiksi ennen työalalle lähettämistä. Tämä oli erittäin hämmentävä uutinen. Asia nostettiin esille ensimmäistä kertaa päättävän elimen demokraattiseen käsittelyyn vasta Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa Helsingissä 8.6.2013.
Suomen Lähetysseuran johto valmisteli asian salassa. Uusi linjanveto, rekisteröidyssä parisuhteessa elävän samaa sukupuolta olevan parin rekrytointi haluttiin pitää mahdollisimman pitkään pimennossa Lähetysseuran korkeimmalta päättävältä elimeltä. Siksi luottamuksemme horjuu Suomen Lähetysseuran operatiivisen johdon ja hallituksen kykyyn toimia avoimesti ja jäsenistönsä mielipidettä kunnioittavasti.
Vuosikokousedustajat hämmästyivät kuullessaan, että asian ilmitulo ennen vuosikokousta Ylen uutisten kautta oli vahinko. Tämä seikka vahvistaa sen, että valmistelussa ei nimenomaisesti haluttu kuulla laajan kannattajakunnan mielipidettä ennen päätöksen julkistamista, vaikka kysymyksessä oli lähetystyön kannalta merkittävä ja historiallinen asia. Herää kysymys, kuinka paljon Lähetysseuran johto valmistelee ja tekee muitakin Seuran toimintaa uusille urille vieviä päätöksiä, joista eivät kannattajat eivätkä jäsenet tiedä mitään? Tällainen suvaitsematon toiminta loukkaa jäsenistön tasa-arvoa ja on omiaan vähentämään järjestömme yhteiskunnallista arvostusta.
Asiaa valmistelleen Lähetysseuran johdon olisi tullut ymmärtää, että Suomen Lähetysseuran toimintaperiaatteisiin ja toimintamahdollisuuksiin keskeisesti vaikuttava asia voi johtaa järjestön ja sen kannattajien mielipiteiden vahingolliseen jakautumiseen. Vuoden 2014 Toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltäessä voitiin todeta, että lähes puolet edustajista kannatti pohjaehdotukseen muutosta, jonka mukaan vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan lisättäisiin lause: ”Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja.” Äänestyksessä kokousedustajien äänet jakautuivat 205-222; tyhjää äänesti 32; 23 kokousedustajaa jätti äänestämättä. Äänten jakautuminen puoliksi näin keskeisessä ja periaatteellisessa päätöksessä asettaa ko. hallituksen päätöstä ja vuosikokousta valmistelleen johtoryhmän harkintakyvyn kyseenalaiseksi.
Vuosikokouksessa hallitus vetosi lakiin ja käytti useita perusteluja, joiden paikkansapitävyys on jälkeenpäin voitu todeta vähintäänkin tulkinnanvaraisiksi. Vuosikokoukseen oli kutsuttu asiantuntijaksi asianajaja, joka lausunnossaan ennen äänestystä käsitteli mm. rikoslakia ja siitä nousevia seuraamuksia, jos tehdään jotakin ihmisryhmää syrjiviä päätöksiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Rikoslain syrjintää koskeva 11:11§ ja työsyrjintää koskeva 47:3§ eivät ole eksklusiivisia, eli poissulkevia tässä asiassa, mikäli voidaan osoittaa painavia ja hyväksyttäviä perusteita poiketa niistä. On huomattava, että näitä samoja pykäliä voidaan käyttää lähetysjärjestöä vastaan, mikäli joku läheteistä kohdemaassaan joutuu vaaraan tai muita lähettejä huonompaan asemaan tai pahimmassa tapauksessa joutuu väkivallan kohteeksi, sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi – jos järjestö ehdoin tahdoin haluaisi niin menetellä ja lähettää tehtävään tällaisen henkilön. Järjestön yhteiskunnalliset tasa-arvoperiaatteet ja lähetystyön kristilliset periaatteet lähettää avioliiton solmineet mies ja nainen sekä edellä mainitut vaarat ovat rikoslaissa mainittuja painavia ja hyväksyttäviä perusteita. Sopivuusvaatimuksena ilmaistava tavoite lähettää aviopari ei loukkaisi rikoslain tarkoittamaa henkilön alkuperää – tässä tapauksessa sukupuolista suuntautuneisuutta – vaan kohdistuisi hänen vapaaseen valintaansa parisuhteensa muodosta eli liitosta toisen ihmisen kanssa, mitä rikoslain 11:11§ tai sen perusteluteksti ei edes tunne syrjintäperusteena. Lisäksi samassa tilaisuudessa Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja, Seppo Rissanen ilmoitti, että etukäteen neuvoteltiin Kambodzhan yhteistyökumppanien kanssa ja niiltä saatiin hyväksyntä; Kambodzhasta tullut tieto kertoo kuitenkin, että kirkko ei ota vastaan toisen miehen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää pappia. Vuosikokoukselle esitettiin faktoina asioita, jotka myöhemmin paikkansa pitämättöminä on voitu todeta harhauttaneen vuosikokoukseen osallistuneita.
Lisäksi on jäänyt täysin epäselväksi, mitkä olivat Suomen Lähetysseuran hallituksen teologiset perustelut, kun se teki tämän Suomen Lähetysseuran historiassa uuden linjapäätöksen, joka tulee vaikuttamaan ratkaisevasti Seuran tulevaisuuteen. Tätä suuruusluokkaa oleva linjapäätös kuulunee nimenomaan hallituksen päätäntävaltaan. Onhan hallituksella sääntöjen mukaan myös valvontavastuu toiminnanjohtajan ja hänen valitsemansa johtoryhmän toimiin nähden.
Jo näillä perusteilla on syytä epäillä, että hallitus on syyllistynyt vähintäänkin huolimattomuuteen asian valmistelussa. Valitettavasti vaikuttaa kuitenkin siltä, että päätös oli tietoista vahingontekoa Suomen Lähetysseuralle!
Ensinnäkin, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa määritellyt virallisen kantansa kuulematta asiassa lähetysseuran toimintaa rahoittavia seurakuntia. Niissä ei ole päätöksestä tiedetty tai sitä ei ole tiedostettu. Nyt Lähetysseuralla näyttää olevan myönteinen kanta samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin nähden, vaikka sen kannattajaseurakunnista ja yksityisistä kannattajista valtaosa on niihin nähden torjuvalla kannalla. Toiminnanjohtaja Seppo Rissasen on täytynyt ymmärtää tämä, koska hän itsekin totesi, että kirkolliskokous ei ole määritellyt kantaansa homoseksuaalisiin parisuhteisiin. Järjestön rahoituspohja on vaarantunut.
Toiseksi, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa päätynyt kannattamaan samaa sukupuolta olevia parisuhteita, vaikka sen kaikki ulkomaiset yhteistyökumppanit ovat homoseksuaalisiin parisuhteisiin nähden torjuvalla kannalla. Lähetysseuran johdon on täytynyt ymmärtää, että Seuran myönteinen kanta tulee merkitsemään ei vain yhteistyön vaikeutumista vaan useimmissa tapauksissa sen päättymistä. Järjestön toimintamahdollisuudet ulkomailla ovat vaarantuneet.
Kolmanneksi, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen, vuosikokouksen, istunto johdettiin tavalla, joka ei ole omiaan lisäämään luottamusta päätöksenteon perusteiden pitävyyteen. On aiheellista kysyä millä perusteella vuosikokouksen, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen on muodostettava kantansa ja tehtävä päätöksensä, kun kokouksen valmistelu ja johtamistapa jätti valtuutetut puutteellisen tiedon varaan. Tällaiset toimintatavat hyväksyvän järjestön suvaitsevaisuus erilaisia mielipiteitä kohtaan, jäsenten vaikutusmahdollisuudet, sananvapaus sekä tasa- ja ihmisarvoinen kohtelu ovat vaarassa.
Suomen Lähetysseuran menestyminen lähetyskentillä ei ole ollut sattumaa. Se on perustunut kohdemaan ja siellä toimivien kumppaneiden kunnioittamiseen sekä määrätietoiseen ja johdonmukaiseen luottamuksen rakentamiseen. Evankelioimistyö on perustunut Raamatun opettamiseen myös lähettien oman esimerkin avulla. Siksi on paikallaan muistuttaa eräistä järjestömme toiminnan kannalta keskeisistä tekijöistä. Niihin nähden nykyisen operatiivisen johdon ja hallituksen toiminta herättää paljon kysymyksiä.
Kautta aikojen Suomen Lähetysseuran työssä on pyritty etsimään aina sopiva henkilö kuhunkin tehtävään. Asiassa, josta vuosikokouksessa äänestettiin, ei ollut kyse syrjinnästä vaan yhteistyökumppanien mielipiteiden ja perinteiden ottamisesta huomioon ja näin perustellen arviosta työntekijän sopivuudesta tehtävään. Teoreettisesti pätevin ei suinkaan aina ole sopivin. Eikö Suomen Lähetysseura olekaan enää yhteistyökykyinen ja kumppaniensa mielipiteitä kuunteleva ja huomioon ottava lähetysjärjestö?
Suomen Lähetysseuran lähetit ovat aina olleet vapaaehtoisia ja saaneet voimansa henkilökohtaisesta uskosta ja kutsumuksesta. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät miehet koettaisiin olevan lähettejä niin kuin toisetkin siellä olevat suomalaiset. Jokainen muu lähetti, avioliitossakin elävä, tulisi kantamaan myös homo-suhteessa elävien lähettien mainetta omassa lähetystyössään vaikka se olisi heidän vakaumuksensa vastaista. Eikö Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus kunnioita lähetystyössä vapaaehtoisesti palvelevien ja palvelleiden vakaumusta valmistellessaan päätöstä myös heiltä salassa ja heitä kuulematta? Kuinka moni haluaa jatkaa enää palvelustaan?
Suomen Lähetysseuralla on yli 150-vuotinen kokemus siitä, millä tavalla kristillinen usko ”tarttuu” ihmisestä toiseen. Lähetti ja hänen perheensä on kristillisyyden esikuva, olipa hänen tehtävänsä mikä tahansa. Kristittyjen elämää luetaan kuin kirjaa. Siksi tärkeää ei ole se, mitä sanot vaan se, mitä olet. Kristillinen avioliitto on lähetystyössä yksi avainasioista. Siinä tarvitaan monesti pitkäaikaista rinnalla kulkemista. Jokainen lähetti on rinnalla kulkija. Kuinka tällainen samaa sukupuolta oleva suhteensa rekisteröinyt pariskunta johtoryhmän ja hallituksen mielestä antaa esikuvan kristillisestä avioliitosta, kodista ja kristillisestä perhe-elämästä? Onko Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus unohtanut seuran 150-vuotisen historian aikana saadut kokemukset tehdessään päätöksen homoparin ottamisesta seuran työntekijöiksi ja lähettämisestä työalalle?
Mielestämme uuden kirkon syntyessä olisi toimittava suurella varovaisuudella ja pieteetillä. Sinne on vietävä yhteistä raamatullista ja luterilaista perinnettä, ei missään tapauksessa rappeutuvan länsimaisen kulttuurin keskellä elävän kirkon uusia virtauksia, joita se on imenyt itseensä ja joista ei ole yksimielisyyttä edes sen omassa piirissä. Sääntöjen mukaan Suomen Lähetysseuran tehtävä eli missio on viedä maailmalle Kristuksen evankeliumia – ei länsimaista sekularismia ja kaiken hyväksyvää vapaamielisyyttä. Tästä periaatteesta hallituksen on pidettävä kiinni ja valvottava sen toteutumista.
Kambodzhan kirkkoa kohtaan Lähetysseuran johto toimi tässä mielestämme itsekkäin kolonialistisin periaattein; ilmeisenä tavoitteena ei ollut Kambodzhan kirkon paras vaan Lähetysseuran johdon halu saada kunniaa ja mainetta kristillisestä uskosta vieraantuneen maailman silmissä. Tämä osoittaa Lähetysseuran luisumista pois alkuperäiseltä epäitsekkään palvelun ja evankeliumin julistamisen linjalta. Nykyisen operatiivisen johdon toimintaa kuvaa hyvin se seikka, että Kambodzhan kirkolle esitetty kysymys ymmärrettiin siellä vasta, kun Suomesta tuli tieto täällä nousseesta kohusta. Saamiemme tietojen mukaan ko. pariskunta lähetetäänkin Mekongin alueelle, johon Kambodzhakin kuuluu. Niin ollen he tulevat toimimaan Lähetysseuran kehitystyössä myös Kambodzhassa. Tehdessään työtä ohi paikallisen kirkon Lähetysseura toimii vastoin omia periaatteitaan. Millainen suhde ja kosketus Suomen Lähetysseuralla on tämän tapauksen jälkeen Kambodzhan luterilaiseen kirkkoon?
Edellisen perusteella tiedämme nyt, että päätös ko. rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähettämisestä vaikuttaa negatiivisesti Lähetysseuran suhteisiin sen yhteistyökirkkoihin. On ilmeinen vaara, että Suomen Lähetysseura menettää luottamuksen, josta se on saanut nauttia vuosikymmeniä. Ovet sulkeutuvat.
Seurauksena tehdystä ratkaisusta on todellinen vaara, että Lähetysseura menettää kotimaassa seurakuntien luottamuksen ja niiden kannatuksen sekä suuren joukon pitkäaikaisia ja uskollisia yksityisiä kannattajiaan.
Kysymme, ovatko hallituksen jäsenet ja johtoryhmään kuuluvat toimihenkilöt, jotka ovat olleet tekemässä edellä mainittuja päätöksiä, valmiita täyttämään korvausvelvollisuutensa, joka heille saattaa langeta yhdistyslain ja vahingonkorvauslain perusteella niistä taloudellisista menetyksistä, mitä Suomen Lähetysseura joutuu tehtyjen päätösten perusteella kärsimään?
Toivomme, että Suomen Lähetysseuran hallitus voisi käsitellä ko. asian uudelleen mitä pikimmin ja tehdä päätöksen olla lähettämättä samaa sukupuolta olevan kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää miespappia Mekongin alueelle. Edelleen toivomme, että hallitus tekisi periaatepäätöksen pidättäytyä tulevaisuudessakin lähettämästä samaa sukupuolta olevia pariskuntia työhön ulkomaille, koska sille on olemassa selkeät perusteet. Tällä taattaisiin yhteistyön jatkuminen sekä ulkomaisten kumppanien että Suomen kirkon seurakuntien ja muidenkin yhteistyötahojen kanssa sekä varmistettaisiin Suomen Lähetysseuran edellytykset ja mahdollisuudet toimia Kristuksen lähetyskäskyn mukaisesti ja kunniaksi hänen nimelleen.
Päivätty 8.8.2013.
– 867 allekirjoittajaa –
Lue myös uutinen kirjeen taustoista
Kristillisen median retoriikka näyttää korostavan sitä, että kansan enemmistö edustaa liberaaleja arvoja ja että herätysliikkeet edustavat konservatiivissa arvoja. Näinhän asia tietenkin on, mutta jostain syystä jätetään mainitsematta, että enemmistö tapakristityistä edustaa myös konservatiivisia arvoja.
Tähän voi päätyä esim. sillä perusteella, että kansa on (edustajiensa johdolla) avioliittokysymyksessä kahtiajakautunut 50%/50%. Kirkkoon kuuluu 75% suomalaisista. On kohtuullista olettaa, että 25% kirkkoon kuulumattomista ovat lakimuutoksen kannalla eli toisen puoliskon lakimuutoksen kannattajista täytyy olla kirkon jäseniä eli 25% suomalaisista. Voidaan siis päätellä, että yksi kolmasosa (1/3) kirkon jäsenistä kannattaa lakimuutosta ja kaksi kolmasosaa (2/3) kannattaa perinteistä avioliittoa eli ovat ns. konservatiiveja.
Tyypillinen konservatiivi ei mielestäni ole mikään herätysliikkeen jäsen vaan Raimo Ilaskivi kavereineen miettimässä liittyäkö ortodoksiseen vaiko katolliseen kirkkoon…
http://blogit.iltalehti.fi/raimo-ilaskivi/2014/11/29/se-oli-musta-perjantai-konservatiiville/
Suomen kansa voi olla kahtia jakautunut, mutta ei 50/50 suhteella vaan mielipidemittausten mukaan 70% puolesta ja 30% vastaan. Muiltakaan osin Ruokosen laskutoimitusten virheiden osoittaminen ei edellytä laajan matematiikan laudaturia.
Juurikin näin on asianlaita. Konservatismi ei ole mikään uskonnollinen tai poliittinen aate suunta, vaan elämäntapa.
http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/skeptikon_paivakirja/miksi_60_lukulainen_ei_ymmarra_nykynuoria
Tahdo2013-liikkeen teettämän tutkimuksen 65% gallupkannatuksellakin arvioituna konservatiiveja on kirkon sisällä vajaa puolet. Galluppien tuloksia tunnetusti vääristää moni asia esim. kun kysele tehdään virka-aikana kaikilla ryhmillä ei ole samoaja mahdollisuuksia tai kiinnostusta vastata kyselyihin. Todennäköisesti konservatiivit ovat aliedustettuja kyselyissä. Siinä mielessä eduskunnan kanta heijastaa paremmin kansan tuntoja kuin gallup. Joka tapauksessa konservatiiveja on kirkossa moninkertaisesti herätysliikkeiden jäsenmäärä. Itseäni vierastaa, miten helposti ihminen tätä nykyä leimataan pelkän mielipiteen perusteella edustavan herätysliikettä. Pelkäänpä, että tällainen leimaaminen on lopulta vain hyvää mainosta herätysliikkeille ja saa yhä useamman kiinnostumaan niiden tavoitteista ja toiminnasta. Enkä myöskään usko, että netin kautta nyt eronneet useinkaan edustaisivat herätysliikkeitä.
Kirkossamme herättävät kovin voimakkaita tunnereaktioita kysymykset, joista pitäisi voida olla sovussa eri mieltä.Tämä lienee inhimillistä, mutta toivon, että ajan mittaan mielialat voisivat rauhoittua. Todelinen jakaantumisen vaara piilee siinä, että ns. liberaalien ja ns.konservatiivien käsitykset raamatun auktoriteetista ja kirkon tunnustuksen sitovuudesta uhkaavat myös etääntyä yhä kauemmas toisistaan. Kirkko, joka ei pidä uskontunnustusta totena ei voi olla kristillinen kirkko. Jos luovutaan uskosta Kristuksen neitseellisen syntymään ja todelliseen kuolleistanousemiseen on Kristukseen uskovien aika vetää johtopäätökset.
Tietyllä tavalla sympaattisia nämä kommentit, joissa ensin kehotetaan kaikkia olemaan sovussa ja hyväksymään erilaiset näkemykset ja seuraavaksi kerrotaan kuinka oma näkemys on ainoa oikea ja eri mieltä olevat eivät edes muodosta oikeaa kirkkoa.
Yrjö Sahama:
”Todelinen jakaantumisen vaara piilee siinä, että ns. liberaalien ja ns.konservatiivien käsitykset raamatun auktoriteetista ja kirkon tunnustuksen sitovuudesta uhkaavat myös etääntyä yhä kauemmas toisistaan.”
Tämä on totta ja jo tapahtunut tosiasia. Itselläni on sellainen aavistus, etteivät Raamatun auktoriteettiasema ja kirkon tunnustuksen sitovuus ole nykynuorille ja tuleville sukupolville niin kovin tärkeää. Tärkeämpiä asioita ovat ja tulevat olemaan oikeudenmukaisuus, ihmisten tasa-arvo ja onnellisuus. Ja tämä ei ole mielestäni väärin.
Jusu Vihervaara:
”Tietyllä tavalla sympaattisia nämä kommentit, joissa ensin kehotetaan kaikkia olemaan sovussa ja hyväksymään erilaiset näkemykset ja seuraavaksi kerrotaan kuinka oma näkemys on ainoa oikea ja eri mieltä olevat eivät edes muodosta oikeaa kirkkoa.”
Samaa mieltä. Mutta tuokin lienee inhimillistä.
Ne on Kimmo nämä uskonnolliset aiheet kun saavat aikuiset ihmiset käyttäytymään lapsellisesti. En ole immuuni sille itsekään.
Kari-Matti Laaksonen:
” Toisaalta Rusholkarhun kommentien tapaiset selkeän rasistiset, kömpelöt kommenti..”
ja Kari-Matti jatkaa:
” Niissä ei paatunutta tuntoa kolkuta tai hävetä eikä “homot on sairaita”-asennetta edes yritetä verhota tekopyhästi kristillisellä rakkaudella, koska kristillisyyden kanssa, sanan missään merkityksessä, niillä ei ole mitään tekemistä.”
– Osui näköjään arkaan kohtaan kun Kari-Matti Laaksonen alkoi sättiä rasistiksi ja ”homot on-sairaita” asennoituneeksi. Jos näin on, niin sitten se on näin aika monella muullakin konservatiiveilla.
Se on monelle vain niin vaikea niellä, että kirkon alamäki alkoi naispappeuden myötä. Ei tullutkaan niitä kuuluisia, äidin rakastavia käsivarsia, vaan joukko feministi-teologeja, lesboja ja viehervasemmistolaisia tasa-arvon kannattajia.
Jäljet näkyvät nyt, joten onnea valtsemallanne tiellä. 🙂
”Ei tullutkaan niitä kuuluisia, äidin rakastavia käsivarsia, vaan joukko feministi-teologeja, lesboja ja viehervasemmistolaisia tasa-arvon kannattajia.” Miten Edith Södergran tämän sanoikaan: ”Sinä etsit naista ja löysit sielun – olet pettynyt.” Joillekin on näköjään tullut yllätyksenä, että naisetkin ovat ihmisiä, jotka ajattelevat itsenäisesti ja käyttävät oikeuttaan sanoa ajatuksensa ääneen.
Rustholkarhu: ”…kirkon alamäki alkoi naispappeuden myötä.”
Kaipa sekin on sen teidän Jumalanne tahto. Ei kai Hän vastoin tahtoaan antaisi naisen saarnata Raamatun sanaa ja hoitaa pyhiä rituaaleja. Jos Hän kerran on kaikkivaltias.
Juuri näin ”Se on monelle vain niin vaikea niellä, että kirkon alamäki alkoi naispappeuden myötä. Ei tullutkaan niitä kuuluisia, äidin rakastavia käsivarsia, vaan joukko feministi-teologeja, lesboja ja viehervasemmistolaisia tasa-arvon kannattajia”
Tämä on totta, on se hienoa että löytyy vielä joltain yksinkert. totuuden sanoja,
Näin on käynyt. ja ikävä kyllä pahemmin on käymässä jos ei tuo ”pääkouho” ymmärrä erota virastaan” ja syy on niinkin vähäinen kun sekaannuksen aikaansaaminen omalla työmaallaan, mäkisen reformi, jolla armas kirkkomme halkaistaan siten että peruskallio lähtee ja rotkoon syöksyvä lohkare jää.
Näin erikoisella tavalla ilmaisten tulee tapahtumaan ja todellakin kehitys alkoi v. 1984 ja vielä niin että vanhan virkakannan omaavia herkkäuskoisia ja vielä naiivejakin jymäytettiin oikeen kunnolla, ja samalla perinteistä kirkkokansaa.
Luvattiin heille oikeus toimia, mutta nythän se nähdään, tuomionkapiteelit jakaa varoituksia ja eroittamisia mennen tullen.
Ajatukseni toristaa seuraava.
pari päivää sitten lännen median tutkimus:
Olisitteko pappina valmis vihkimään samaa sukupuolta olevan parin?
Vastaajien määrä: 364
kun erotetaan naispappien kanta: niin kolme viidestä suostuisi vihkimään
kun erotetaan miespappien kanta: niin yksi pappi viidestä suostuisi vihkimään
Ei tarvitse tähän avaruustiedettä kenkään käyttää!
Kuokka: ”… todellakin kehitys alkoi v. 1984 ja vielä niin että vanhan virkakannan omaavia herkkäuskoisia ja vielä naiivejakin jymäytettiin oikeen kunnolla, ja samalla perinteistä kirkkokansaa.”
Miksi ihmeessä se teidän Jumalanne antoi sen tapahtua ja vielä omalla ”reviirillään”???
Markku Rustholkarhu: ”Ei tullutkaan niitä kuuluisia, äidin rakastavia käsivarsia, vaan joukko feministi-teologeja, lesboja ja viehervasemmistolaisia tasa-arvon kannattajia.”
Ovatko feministit, vihreät ja vasemmistolaiset Jumalan mielestä huonompia ihmisiä kuin muut?
Muutamat vihervasemmistolaisista tasa-arvoteologeista ovat pappismiehiä ja peräti heteroja. Miten tämä on selitettävissä? Ei teologinen tai yhteiskunnallinen koulukunta siitä riipu, onko mies vai nainen. Ei muuten riipu sekään, miten ’rakastavat käsivarret’ kenelläkin on. Paavali puhui itsestään ja työtovereistaan: ”Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti.”
Asiasta toiseen eli itse uutiseen. Onko kenellääkään visiota siitä, miten kirkko voisi käytännössä jakautua esim. kahdeksi eri kirkkokunnaksi? Veikkaan itse, että suuri osa jäsenistä on enemmän tai vähemmän uinuvia ja jäävät siihen kirkkoon, jossa ovat nytkin riippumatta siitä mitä he ajattelevat uskon asioista. Jos joku porukka perustaa joko konservatiivisen tai liberaalisen uuden kirkkokunnan tms. niin se on aika todennäköisesti hyvin pieni, kyse olisi enemmän pienestä lohkeamasta ev.lut, kirkosta eikä varsinaisesta isosta jakaumasta.
Heinonen: ”Veikkaan itse, että suuri osa jäsenistä on enemmän tai vähemmän uinuvia ja jäävät siihen kirkkoon, jossa ovat nytkin riippumatta siitä mitä he ajattelevat uskon asioista.”
Minä taas veikkaisin, että suurin osa uinuvista saa ”herätyksen” ja eroaa koko lafkasta, jolla ei ole itselle mitään merkitystä. Säästyypähän vielä jäsenmaksukin.
Faktaa lienee, ettei julkisoikeudellista ( ja vielä ) veroja kantavaa
Yhteisöä niin vain pilkota, ”murtumia” tapahtuu; nekin jäävät marginaaliin: kirkko ei pysty erottamaan yhtäkään jäsentä, ne jotka jo lätkineet täysin omasta tehdostaan. Mikään instanssi ei ole pystynyt ketään erottamaan! Tyhmää väittää jotain muuta. Suhteellisen laaja ja moni-ilmeinen insitutio suo kattavat sananjulistusmahdollisuudet, hyväkuntoiset toiminta- ja opetustilat
Kaikille, joilla on sydämessä aito hätä lähimmäisestä ja hänen ajallisesta ja iankaikkisesta parhaasta.7
Papit ovat oikeassa. Raamatullinen jakautuminen on käynnissä. Niihin, joiden lampuissa on öljyä ja niihin, joilla sitä ei ole. Jälkimmäisten lamput tulevat sammumaan.
Kirkon jakaantuminen johtuu enneminkin siitä, että olemme kansan kirkossa. Kansan ajattelu on jo ajat sitten irrottautunut kirkon uskon sisällöstä. Kirkko sen sijaan on vuosikymmenet elänyt niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kirkko on elänyt omassa maailmassaan ja kansa omassaan. Kirkon ei ole tarvinnut reagoida ympärillään olevaan muutokseen. Toiminnan muotoja ei ole nykyaikaistettu. Ei ole kohdattu kansan tarpeita. On vain pyöritetty vanhoja kuvioita. Näin se on menettänyt arvostetun asemansa. Nyt on vain tullut lupa kansalle sanoa asioita ääneen. Se ei enää ole tabu. Niinkuin vielä ehkä kymmen vuotta sitten. Lähtijöiden suuri määrä ei ole yllätys. Ydinkysymys on nyt vain siinä herääkö kirkko unestaan. Vai käpristyykö entistä tiukemmin puolustusasemiinsa. Silti jokaisen todellisen kristityn paikka tulisi olla kirkon sisällä. Sillä täällä on kaikkein parhaat evankeliumin julistamisen mahdollisuudet.
Kirkon kannalta keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista sijoittuu tärkeään taitekohtaan. Koko 1900-luku elettiin kirkossa vaihetta, jolloin kirkosta ei ajettu aktiivisesti mitään ryhmiä pois. Vuoden 2000 paikkeilla tämä kirkon yhtenäisyys alkoi murtua ensi kertaa. Tuli Nokia Missio ja Luther-säätiö, ja heidän kohdallaan kirkko aktiivisesti alkoi näyttää missä suunnassa ovi on. Niinpä nämä lähtivät kirkosta. Liikkeissä oli vakavia ongelmia, mutta itse olin aikalailla huolestunut siitä, ettei asioita saatu ratkaistua rauhanomaisesti, vaan lähtö oli väistämätön. Ongelma tässä on se, että kun tämmöiseen poistamiseen turvaudutaan, on kovin inhimillistä, että se tulee jatkumaan. Ja näin on käynytkin.
Näitä liikkeitä pois ajaneet tahot muodostavat nykyisin kirkon sisäisen verkoston, joka haluaa edelleen poistaa omasta näkökannasta poikkeavat ryhmät. Siksi dialogia ei rakenneta, eikä todellisia ratkaisuja etsitä. Lopputuloksena on heikko ja torso kirkko. Kehityksen lopputuloksena kaikki häviävät, myös ne, joilla ei edes ole mitään tekemistä kirkon kanssa. Eli nähdäkseni kirkko hajoaa, koska niin monet sen toimijat itse sitä haluavat.
”Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko (silloin Suomen Vapaa Ev. Luterilainen Kirkko) paikallisseurakuntineen rekisteröitiin valtioneuvoston päätöksellä 1929.” Näin kyseinen yhteisö kuvaa alkuvaiheitaan. Sen lähtökohta on SLEY:ssä kuten osaltaan Lähetyshiippakunnankin. Ei nykyinen tilanne ole siis mikään uusi ja ennenkokematon.
Mika Laiholta hyvin oivallettu tuo hänen kommentinsa toinen kappale
”Näitä liikkeitä pois ajaneet tahot muodostavat nykyisin kirkon sisäisen verkoston,
joka haluaa poistaa omasta näkökannasta poikkeavat ryhmät.jne”
ns. ”vanhauskovaiset” ovat se ryhmä jota tullaan vainoamaan tämän
radikaali liberaaliklikin toimesta jota johtaa mäkinen lakeijoinaan helsingin piispa ja muutama muu hännystelijä.
ja kun siinä oletetaan onnistuvan, niin sitten aukeaa jäljelle jääneille lähes maanpäällinen paratiisi. näin he olettavat toivovat ja uskovat käyvän.
mutta minä olen jyrkästi toista mieltä.
ja Uskon että taivaan isä ei näin karusti hylkäisi omiansa