[867 henkilön allekirjoittama kirje:]
Arvoisa Suomen Lähetysseuran hallitus!
Toukokuun viimeisen päivän iltauutisissa kerrottiin, että Suomen Lähetysseura on päättänyt lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin työhönsä Kambodzhaan. Tiedettiin, että miehistä toinen vihitään papiksi ennen työalalle lähettämistä. Tämä oli erittäin hämmentävä uutinen. Asia nostettiin esille ensimmäistä kertaa päättävän elimen demokraattiseen käsittelyyn vasta Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa Helsingissä 8.6.2013.
Suomen Lähetysseuran johto valmisteli asian salassa. Uusi linjanveto, rekisteröidyssä parisuhteessa elävän samaa sukupuolta olevan parin rekrytointi haluttiin pitää mahdollisimman pitkään pimennossa Lähetysseuran korkeimmalta päättävältä elimeltä. Siksi luottamuksemme horjuu Suomen Lähetysseuran operatiivisen johdon ja hallituksen kykyyn toimia avoimesti ja jäsenistönsä mielipidettä kunnioittavasti.
Vuosikokousedustajat hämmästyivät kuullessaan, että asian ilmitulo ennen vuosikokousta Ylen uutisten kautta oli vahinko. Tämä seikka vahvistaa sen, että valmistelussa ei nimenomaisesti haluttu kuulla laajan kannattajakunnan mielipidettä ennen päätöksen julkistamista, vaikka kysymyksessä oli lähetystyön kannalta merkittävä ja historiallinen asia. Herää kysymys, kuinka paljon Lähetysseuran johto valmistelee ja tekee muitakin Seuran toimintaa uusille urille vieviä päätöksiä, joista eivät kannattajat eivätkä jäsenet tiedä mitään? Tällainen suvaitsematon toiminta loukkaa jäsenistön tasa-arvoa ja on omiaan vähentämään järjestömme yhteiskunnallista arvostusta.
Asiaa valmistelleen Lähetysseuran johdon olisi tullut ymmärtää, että Suomen Lähetysseuran toimintaperiaatteisiin ja toimintamahdollisuuksiin keskeisesti vaikuttava asia voi johtaa järjestön ja sen kannattajien mielipiteiden vahingolliseen jakautumiseen. Vuoden 2014 Toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltäessä voitiin todeta, että lähes puolet edustajista kannatti pohjaehdotukseen muutosta, jonka mukaan vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan lisättäisiin lause: ”Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja.” Äänestyksessä kokousedustajien äänet jakautuivat 205-222; tyhjää äänesti 32; 23 kokousedustajaa jätti äänestämättä. Äänten jakautuminen puoliksi näin keskeisessä ja periaatteellisessa päätöksessä asettaa ko. hallituksen päätöstä ja vuosikokousta valmistelleen johtoryhmän harkintakyvyn kyseenalaiseksi.
Vuosikokouksessa hallitus vetosi lakiin ja käytti useita perusteluja, joiden paikkansapitävyys on jälkeenpäin voitu todeta vähintäänkin tulkinnanvaraisiksi. Vuosikokoukseen oli kutsuttu asiantuntijaksi asianajaja, joka lausunnossaan ennen äänestystä käsitteli mm. rikoslakia ja siitä nousevia seuraamuksia, jos tehdään jotakin ihmisryhmää syrjiviä päätöksiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Rikoslain syrjintää koskeva 11:11§ ja työsyrjintää koskeva 47:3§ eivät ole eksklusiivisia, eli poissulkevia tässä asiassa, mikäli voidaan osoittaa painavia ja hyväksyttäviä perusteita poiketa niistä. On huomattava, että näitä samoja pykäliä voidaan käyttää lähetysjärjestöä vastaan, mikäli joku läheteistä kohdemaassaan joutuu vaaraan tai muita lähettejä huonompaan asemaan tai pahimmassa tapauksessa joutuu väkivallan kohteeksi, sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi – jos järjestö ehdoin tahdoin haluaisi niin menetellä ja lähettää tehtävään tällaisen henkilön. Järjestön yhteiskunnalliset tasa-arvoperiaatteet ja lähetystyön kristilliset periaatteet lähettää avioliiton solmineet mies ja nainen sekä edellä mainitut vaarat ovat rikoslaissa mainittuja painavia ja hyväksyttäviä perusteita. Sopivuusvaatimuksena ilmaistava tavoite lähettää aviopari ei loukkaisi rikoslain tarkoittamaa henkilön alkuperää – tässä tapauksessa sukupuolista suuntautuneisuutta – vaan kohdistuisi hänen vapaaseen valintaansa parisuhteensa muodosta eli liitosta toisen ihmisen kanssa, mitä rikoslain 11:11§ tai sen perusteluteksti ei edes tunne syrjintäperusteena. Lisäksi samassa tilaisuudessa Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja, Seppo Rissanen ilmoitti, että etukäteen neuvoteltiin Kambodzhan yhteistyökumppanien kanssa ja niiltä saatiin hyväksyntä; Kambodzhasta tullut tieto kertoo kuitenkin, että kirkko ei ota vastaan toisen miehen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää pappia. Vuosikokoukselle esitettiin faktoina asioita, jotka myöhemmin paikkansa pitämättöminä on voitu todeta harhauttaneen vuosikokoukseen osallistuneita.
Lisäksi on jäänyt täysin epäselväksi, mitkä olivat Suomen Lähetysseuran hallituksen teologiset perustelut, kun se teki tämän Suomen Lähetysseuran historiassa uuden linjapäätöksen, joka tulee vaikuttamaan ratkaisevasti Seuran tulevaisuuteen. Tätä suuruusluokkaa oleva linjapäätös kuulunee nimenomaan hallituksen päätäntävaltaan. Onhan hallituksella sääntöjen mukaan myös valvontavastuu toiminnanjohtajan ja hänen valitsemansa johtoryhmän toimiin nähden.
Jo näillä perusteilla on syytä epäillä, että hallitus on syyllistynyt vähintäänkin huolimattomuuteen asian valmistelussa. Valitettavasti vaikuttaa kuitenkin siltä, että päätös oli tietoista vahingontekoa Suomen Lähetysseuralle!
Ensinnäkin, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa määritellyt virallisen kantansa kuulematta asiassa lähetysseuran toimintaa rahoittavia seurakuntia. Niissä ei ole päätöksestä tiedetty tai sitä ei ole tiedostettu. Nyt Lähetysseuralla näyttää olevan myönteinen kanta samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin nähden, vaikka sen kannattajaseurakunnista ja yksityisistä kannattajista valtaosa on niihin nähden torjuvalla kannalla. Toiminnanjohtaja Seppo Rissasen on täytynyt ymmärtää tämä, koska hän itsekin totesi, että kirkolliskokous ei ole määritellyt kantaansa homoseksuaalisiin parisuhteisiin. Järjestön rahoituspohja on vaarantunut.
Toiseksi, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa päätynyt kannattamaan samaa sukupuolta olevia parisuhteita, vaikka sen kaikki ulkomaiset yhteistyökumppanit ovat homoseksuaalisiin parisuhteisiin nähden torjuvalla kannalla. Lähetysseuran johdon on täytynyt ymmärtää, että Seuran myönteinen kanta tulee merkitsemään ei vain yhteistyön vaikeutumista vaan useimmissa tapauksissa sen päättymistä. Järjestön toimintamahdollisuudet ulkomailla ovat vaarantuneet.
Kolmanneksi, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen, vuosikokouksen, istunto johdettiin tavalla, joka ei ole omiaan lisäämään luottamusta päätöksenteon perusteiden pitävyyteen. On aiheellista kysyä millä perusteella vuosikokouksen, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen on muodostettava kantansa ja tehtävä päätöksensä, kun kokouksen valmistelu ja johtamistapa jätti valtuutetut puutteellisen tiedon varaan. Tällaiset toimintatavat hyväksyvän järjestön suvaitsevaisuus erilaisia mielipiteitä kohtaan, jäsenten vaikutusmahdollisuudet, sananvapaus sekä tasa- ja ihmisarvoinen kohtelu ovat vaarassa.
Suomen Lähetysseuran menestyminen lähetyskentillä ei ole ollut sattumaa. Se on perustunut kohdemaan ja siellä toimivien kumppaneiden kunnioittamiseen sekä määrätietoiseen ja johdonmukaiseen luottamuksen rakentamiseen. Evankelioimistyö on perustunut Raamatun opettamiseen myös lähettien oman esimerkin avulla. Siksi on paikallaan muistuttaa eräistä järjestömme toiminnan kannalta keskeisistä tekijöistä. Niihin nähden nykyisen operatiivisen johdon ja hallituksen toiminta herättää paljon kysymyksiä.
Kautta aikojen Suomen Lähetysseuran työssä on pyritty etsimään aina sopiva henkilö kuhunkin tehtävään. Asiassa, josta vuosikokouksessa äänestettiin, ei ollut kyse syrjinnästä vaan yhteistyökumppanien mielipiteiden ja perinteiden ottamisesta huomioon ja näin perustellen arviosta työntekijän sopivuudesta tehtävään. Teoreettisesti pätevin ei suinkaan aina ole sopivin. Eikö Suomen Lähetysseura olekaan enää yhteistyökykyinen ja kumppaniensa mielipiteitä kuunteleva ja huomioon ottava lähetysjärjestö?
Suomen Lähetysseuran lähetit ovat aina olleet vapaaehtoisia ja saaneet voimansa henkilökohtaisesta uskosta ja kutsumuksesta. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät miehet koettaisiin olevan lähettejä niin kuin toisetkin siellä olevat suomalaiset. Jokainen muu lähetti, avioliitossakin elävä, tulisi kantamaan myös homo-suhteessa elävien lähettien mainetta omassa lähetystyössään vaikka se olisi heidän vakaumuksensa vastaista. Eikö Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus kunnioita lähetystyössä vapaaehtoisesti palvelevien ja palvelleiden vakaumusta valmistellessaan päätöstä myös heiltä salassa ja heitä kuulematta? Kuinka moni haluaa jatkaa enää palvelustaan?
Suomen Lähetysseuralla on yli 150-vuotinen kokemus siitä, millä tavalla kristillinen usko ”tarttuu” ihmisestä toiseen. Lähetti ja hänen perheensä on kristillisyyden esikuva, olipa hänen tehtävänsä mikä tahansa. Kristittyjen elämää luetaan kuin kirjaa. Siksi tärkeää ei ole se, mitä sanot vaan se, mitä olet. Kristillinen avioliitto on lähetystyössä yksi avainasioista. Siinä tarvitaan monesti pitkäaikaista rinnalla kulkemista. Jokainen lähetti on rinnalla kulkija. Kuinka tällainen samaa sukupuolta oleva suhteensa rekisteröinyt pariskunta johtoryhmän ja hallituksen mielestä antaa esikuvan kristillisestä avioliitosta, kodista ja kristillisestä perhe-elämästä? Onko Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus unohtanut seuran 150-vuotisen historian aikana saadut kokemukset tehdessään päätöksen homoparin ottamisesta seuran työntekijöiksi ja lähettämisestä työalalle?
Mielestämme uuden kirkon syntyessä olisi toimittava suurella varovaisuudella ja pieteetillä. Sinne on vietävä yhteistä raamatullista ja luterilaista perinnettä, ei missään tapauksessa rappeutuvan länsimaisen kulttuurin keskellä elävän kirkon uusia virtauksia, joita se on imenyt itseensä ja joista ei ole yksimielisyyttä edes sen omassa piirissä. Sääntöjen mukaan Suomen Lähetysseuran tehtävä eli missio on viedä maailmalle Kristuksen evankeliumia – ei länsimaista sekularismia ja kaiken hyväksyvää vapaamielisyyttä. Tästä periaatteesta hallituksen on pidettävä kiinni ja valvottava sen toteutumista.
Kambodzhan kirkkoa kohtaan Lähetysseuran johto toimi tässä mielestämme itsekkäin kolonialistisin periaattein; ilmeisenä tavoitteena ei ollut Kambodzhan kirkon paras vaan Lähetysseuran johdon halu saada kunniaa ja mainetta kristillisestä uskosta vieraantuneen maailman silmissä. Tämä osoittaa Lähetysseuran luisumista pois alkuperäiseltä epäitsekkään palvelun ja evankeliumin julistamisen linjalta. Nykyisen operatiivisen johdon toimintaa kuvaa hyvin se seikka, että Kambodzhan kirkolle esitetty kysymys ymmärrettiin siellä vasta, kun Suomesta tuli tieto täällä nousseesta kohusta. Saamiemme tietojen mukaan ko. pariskunta lähetetäänkin Mekongin alueelle, johon Kambodzhakin kuuluu. Niin ollen he tulevat toimimaan Lähetysseuran kehitystyössä myös Kambodzhassa. Tehdessään työtä ohi paikallisen kirkon Lähetysseura toimii vastoin omia periaatteitaan. Millainen suhde ja kosketus Suomen Lähetysseuralla on tämän tapauksen jälkeen Kambodzhan luterilaiseen kirkkoon?
Edellisen perusteella tiedämme nyt, että päätös ko. rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähettämisestä vaikuttaa negatiivisesti Lähetysseuran suhteisiin sen yhteistyökirkkoihin. On ilmeinen vaara, että Suomen Lähetysseura menettää luottamuksen, josta se on saanut nauttia vuosikymmeniä. Ovet sulkeutuvat.
Seurauksena tehdystä ratkaisusta on todellinen vaara, että Lähetysseura menettää kotimaassa seurakuntien luottamuksen ja niiden kannatuksen sekä suuren joukon pitkäaikaisia ja uskollisia yksityisiä kannattajiaan.
Kysymme, ovatko hallituksen jäsenet ja johtoryhmään kuuluvat toimihenkilöt, jotka ovat olleet tekemässä edellä mainittuja päätöksiä, valmiita täyttämään korvausvelvollisuutensa, joka heille saattaa langeta yhdistyslain ja vahingonkorvauslain perusteella niistä taloudellisista menetyksistä, mitä Suomen Lähetysseura joutuu tehtyjen päätösten perusteella kärsimään?
Toivomme, että Suomen Lähetysseuran hallitus voisi käsitellä ko. asian uudelleen mitä pikimmin ja tehdä päätöksen olla lähettämättä samaa sukupuolta olevan kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää miespappia Mekongin alueelle. Edelleen toivomme, että hallitus tekisi periaatepäätöksen pidättäytyä tulevaisuudessakin lähettämästä samaa sukupuolta olevia pariskuntia työhön ulkomaille, koska sille on olemassa selkeät perusteet. Tällä taattaisiin yhteistyön jatkuminen sekä ulkomaisten kumppanien että Suomen kirkon seurakuntien ja muidenkin yhteistyötahojen kanssa sekä varmistettaisiin Suomen Lähetysseuran edellytykset ja mahdollisuudet toimia Kristuksen lähetyskäskyn mukaisesti ja kunniaksi hänen nimelleen.
Päivätty 8.8.2013.
– 867 allekirjoittajaa –
Lue myös uutinen kirjeen taustoista
Minua on ihan oikeasti alkanut ihmetyttää että mitä ihmeen hienoa ja kadehdittavaa siinä avioliitossa oikein on? Yhtäkkiä, kun ei ole kauankaan siitä kun avioliittoa vastaan noustiin kapinaan, ja haluttiin elää vapaasti.
Avioliitto on erityinen instituutio, koska se tuo erityisellä tavalla miehen ja naisen yhteen, niin että nämä täydentävät erityisellä tavalla toisiaan jokapäiväisessä elämässä. Avioliitto on siksi erityinen, että se on tiivis yhteiselämän muoto, jossa on kaksi eri sukupuolta, mikä tuo liittoon erityistä haastetta, mutta on erityisellä tavalla palkitsevaa.
Avioliitto on täten erityinen ihmissuhdeinstituutio. Mutta se ei ole ”parempi” kuin ystävyyssuhteet, vanhemman ja lapsen väliset suhteet tai mitkä suhteet hyvänsä.
Se ei ole helpompi, arvokkaampi, onnellisempi tai tärkeämpi kuin muut ihmissuhteet. Mutta se on erityinen. (Itse henk. koht. pidän filia-rakkaussuhdetta, erityisesti miesten välillä tietyllä tapaa tärkeämpänä. Koska miesten välillä on harvoin syvempää ystävyyttä kuin ”kaveruus”)
Yksineläjä ei ole ”huonompi” ihminen (itsekin olen) eikä yksinhuoltaja ole huonompi vanhempi. Se, että lapselta puuttuu toista sukupuolta oleva vanhempi, ei ole yksinhuoltajan syy eikä tee häntä huonommaksi, ei vaikka olisi valinnut yksinhuoltajuuden. Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään että toinen vanhempi puuttuu. Isä ei voi korvata äitiä, eikä äiti isää. Korvaavia aikuisia voi olla lähellä ja heistäkin on apua.
Avioliitto on erityinen, mutta ei parempi. Muissa suhteissa elävät eivät ole huonompia eivätkä muut ihmissuhteet ole huonompia.
Ei taas tehdä ihan kummallisia johtopäätöksiä siitä miten joku toinen asian näkee.
Kyllä voivat.
Kirje on masentavaa luettavaa (toisaalta se on tietysti myös suositus Lähetysseuralle.)
Kirjeen kirjoittajat menevät monelle mutkalle pyrkiessään pukemaan syrjivät asenteensa hyväksyttävään ja hurskaaseen pakettiin. Joukossa on klassisia esimerkkejä tavoista, joilla syrjintää pyritään selittämään parhain päin. Kuten esim. se, että homoja pyritään ”suojelemaan syrjinnältä” siten, ettei heitä oteta töihin. Vastaavaa perustetta on käytetty syrjinnän oikeuttamisessa paljon. Esimerkiksi 1960-luvulla USA:ssa vastustettiin rotuerottelun purkamista sillä perusteella, että se ”suojelee” mustia valkoisten syrjinnältä. Valkoiset voisivat käyttäytyä aggressiivisesti jos mustat päästettäisiin samoihin oppilaitoksiin, ravintoloihin, hotelleihin jne. USA:n baptistit, vakaumuksellisia kristittyjä, olivat viimeisiä jotka pitivät kiinni rotuerottelusta.
Suomen ev.lut.kirkon lähetystyöväen keskuudessa vallitsee varsin vahva homovastaisuus. Se on masentava fakta. Onneksi Suomen Lähetysseura on poikennut tästä linjasta. Etujoukot saavat sitten tietysti lunta tupaan ja jäitä porstupaan.
Lämpimät terveiset Lähetysseuraan!
Sari Roman-Lagerspetz
Jos tämä homovastaisuus vielä realisoituu kohdemaassa homovastaisena opetuksena, voivat seuraukset kohdemaan homoille olla hengenvaaralliset. Sananmukaisesti.
Tuomas Eskelinen,
olet aivan oikeassa. Homovastaisilla asenteilla varustetut kristityt ihmiset suhtautuvat tyypillisesti myönteisesti homojen syrjintään laajemminkin yhteiskunnassa, esim. lainsäädännössä. Ei ole suinkaan sattumaa, että homosuhteisiin kielteisesti suhtautuvat Inkerin kirkko ja Venäjän ortodoksinen kirkko kannattavat julkisesti Venäjän homopropagandalakeja.
On ikävää, että Suomen kirkko edelleen vahvistaa lähetystyönsä kautta homovastaisia asenteita lähetyskohdemaissa. Kirkon seitsemästä läehtysjärjestöstä viisi suhtautuu kielteisesti homosuhteisiin.
Vielä tuohon kirjeen tematiikkaan: on surkuhupaisaa, että itse tietoisesti vahvistetaan homovastaisia asenteita lähetyskohdemaissa ja sitten halutaan ”suojella homoja” lähetyskohdemaiden homovastaisen kulttuurin takia. Toisin sanoen, ollaan itse aktiivisesti vahvistamassa ja ylläpitämässä niitä homoille vaarallisia olosuhteita, joilta sitten halutaan ”suojella” homoja (tämä ”suojelu” on siis sitä, että vastustetaan homopariskunnan lähettämistä lähetystyöhön alueille, joissa homosuhteita ei hyväksytä).
Olisiko tässä kyse uskottavuusvajeesta kuten päivän Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla mainitaan hieman toisenkaltaisesta tilanteesta kirjoitettaessa.
Se varmaan pitää paikkansa, että Inkerin kirkossa ja Venäjän ortodoksisessa kirkossa suhtaudutaan homoseksuaalisiin suhteisiin kielteisesti. Niin kuin suurimmassa osassa maailman kasvavista kirkoista, varsinkin kehittyvissä maissa, joiden kulttuuritausta on kovin erilainen kuin meillä länsimaissa.
Kysymys kuuluu: kuinka järkevää on yrittää lähettää näihin maihin ja niissä toimiviin yhteistyökirkkoihin homoseksuaalisessa suhteessa elävä pariskunta, kun tämä tiedetään? Mitä hyvää sillä saavutetaan – siis suuttumuksen, loukkaantumisen, hämmennyksen ja yhteistyön katkeamisen ohella?
Haiskahtaa länsimaiselta kulttuuri-imperialismilta ja arroganssilta asenteelta.
On eri asia palkata homoseksuaali ja/tai homoseksuaalisessa suhteessa elävä henkilö Suomessa kirkon tai lähetysjärjestön palvelukseen ja noudattaa siinä Suomen lakia kuin lähettää hänet toimimaan niissä maissa, joissa tämä aiheuttaa yksinomaan pahennusta ja sulkee kaikki ovet vaikuttamiselta ja dialogilta.
Lähetystyössä ei jaeta pikavoittoja. Ei kirkon perustamisessa eikä asenteiden muutoksissa.
Se, mitä on rakennettu satojen vuosien ajan, voidaan taitamattomilla liikkeillä tuhota hetkessä. Silloinkin, kun aikomukset ja tarkoitukset ovat olleet hyviä (kuten syrjittyjen oikeuksia puolustavia).
Roomaakaan ei rakennettu päivässä. Ihmisyhteisöissä luottamuksen rakentamiseen ja kuuntelevan dialogin saavuttamiseen pätee sama periaate.
Unohtiko SLS:n johto omat periaatteensa, joita se on kärsivällisyydestä ja rakkaudellisen pitkämielisyyden periaatteista opettanut muille?
Houkuttiko pääkaupunkiseudun suurten seurakuntayhtymien hallussa oleva taloudellinen pääoma ja valtion kyt-rahat sittenkin SLS:n johdon pikavoittoihin..?
Jouni Turtiainen.,
Kulttuuri-imperialismia lienee kai sekin, että tyttöjen ympärileikkaus-kulttuuriin ja naisiin ja lapsiin kohdistuvaan perheväkivalta-kulttuuriin (kts. esim. Johanna Subanin blogi yllä) pyritään vaikuttamaan. Pitkät paikalliset perinteet näissäkin taustalla. Samoin kulttuuri-imperialismia kai on sekin, että yritetään vaikuttaa Intian kastittomien asemaan parantavasti, vaikka systeemillä on hyvin vanhat perinteet.
Näissä kulttuuri-imperialismi puheissa jää hämäräksi se, miksi naisten, lasten, kastittomien, etnisten vähemmistöjen jne. asemaan vaikuttaminen ei ole kulttuuri-imperialismia, mutta homojen asemaan vaikuttaminen (vähemmän syrjivään suuntaan) sen sijaan on kulttuuri-imperialismia.
Entä mitä hyvää homojen kannalta on esimerkiksi siinä, että Suomen ev.lut.kirkko on (virallisen lähetysjärjestönsä Kansanlähetyksen kautta) jo vuosia pitänyt Tosi rakkaus odottaa-seminaareja Etiopiassa? Opetuksen mukaan homosuhteet ovat synti. Miksi Suomen kirkko omalta osaltaan vahvistaa ja opetuksellaan oikeuttaa ja ylläpitää homoja marginalisoivia näkemyksiä lähetyskohdemaissa?
Sari, käsittääkseni yhdistät nyt keskenään kaksi erilaista asiaa. Mainitsemiesi ongelmien suhteen vallitsee yksimielisyys. Sitä ei tarvitse erikseen perustella miksi esim. Intian kastittomien asema ansaitsee kritiikin. Sen sijaan ei ole ongelmatonta puhua siitä miksi samaa sukupuolta olevien suhde olisi hyväksyttävä. Tämä erotus on ymmärrettävä. Muuten keskustelu on mahdotonta.
Eikö se olisi nykypäivän tilanteeseen nähden ihan järkeenkäyvä ajatus, että kunkin seurakunnan kirkollisverolla kerätyt varat käytettäisiin ihan seurakunnan omaan toimintaan. Sitten jokainen seurakuntalainen voi ”ihan ite” omien mielihalujensa mukaan antaa tukea rahallisesti vaikkapa naispappeutta vastustavalle järjestölle tai vaikkapa tasavertaista avioliittoa kannattavalle järjestölle tai vaikkapa mopedilla ajamisen 60 km tunnissa kannattavalle järjestölle tai mille muulle yhteisölle tuntee tarvetta. Verkkopankkisysteemi antaa siihen erinomaisen avun.