[867 henkilön allekirjoittama kirje:]
Arvoisa Suomen Lähetysseuran hallitus!
Toukokuun viimeisen päivän iltauutisissa kerrottiin, että Suomen Lähetysseura on päättänyt lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin työhönsä Kambodzhaan. Tiedettiin, että miehistä toinen vihitään papiksi ennen työalalle lähettämistä. Tämä oli erittäin hämmentävä uutinen. Asia nostettiin esille ensimmäistä kertaa päättävän elimen demokraattiseen käsittelyyn vasta Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa Helsingissä 8.6.2013.
Suomen Lähetysseuran johto valmisteli asian salassa. Uusi linjanveto, rekisteröidyssä parisuhteessa elävän samaa sukupuolta olevan parin rekrytointi haluttiin pitää mahdollisimman pitkään pimennossa Lähetysseuran korkeimmalta päättävältä elimeltä. Siksi luottamuksemme horjuu Suomen Lähetysseuran operatiivisen johdon ja hallituksen kykyyn toimia avoimesti ja jäsenistönsä mielipidettä kunnioittavasti.
Vuosikokousedustajat hämmästyivät kuullessaan, että asian ilmitulo ennen vuosikokousta Ylen uutisten kautta oli vahinko. Tämä seikka vahvistaa sen, että valmistelussa ei nimenomaisesti haluttu kuulla laajan kannattajakunnan mielipidettä ennen päätöksen julkistamista, vaikka kysymyksessä oli lähetystyön kannalta merkittävä ja historiallinen asia. Herää kysymys, kuinka paljon Lähetysseuran johto valmistelee ja tekee muitakin Seuran toimintaa uusille urille vieviä päätöksiä, joista eivät kannattajat eivätkä jäsenet tiedä mitään? Tällainen suvaitsematon toiminta loukkaa jäsenistön tasa-arvoa ja on omiaan vähentämään järjestömme yhteiskunnallista arvostusta.
Asiaa valmistelleen Lähetysseuran johdon olisi tullut ymmärtää, että Suomen Lähetysseuran toimintaperiaatteisiin ja toimintamahdollisuuksiin keskeisesti vaikuttava asia voi johtaa järjestön ja sen kannattajien mielipiteiden vahingolliseen jakautumiseen. Vuoden 2014 Toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltäessä voitiin todeta, että lähes puolet edustajista kannatti pohjaehdotukseen muutosta, jonka mukaan vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan lisättäisiin lause: ”Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja.” Äänestyksessä kokousedustajien äänet jakautuivat 205-222; tyhjää äänesti 32; 23 kokousedustajaa jätti äänestämättä. Äänten jakautuminen puoliksi näin keskeisessä ja periaatteellisessa päätöksessä asettaa ko. hallituksen päätöstä ja vuosikokousta valmistelleen johtoryhmän harkintakyvyn kyseenalaiseksi.
Vuosikokouksessa hallitus vetosi lakiin ja käytti useita perusteluja, joiden paikkansapitävyys on jälkeenpäin voitu todeta vähintäänkin tulkinnanvaraisiksi. Vuosikokoukseen oli kutsuttu asiantuntijaksi asianajaja, joka lausunnossaan ennen äänestystä käsitteli mm. rikoslakia ja siitä nousevia seuraamuksia, jos tehdään jotakin ihmisryhmää syrjiviä päätöksiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Rikoslain syrjintää koskeva 11:11§ ja työsyrjintää koskeva 47:3§ eivät ole eksklusiivisia, eli poissulkevia tässä asiassa, mikäli voidaan osoittaa painavia ja hyväksyttäviä perusteita poiketa niistä. On huomattava, että näitä samoja pykäliä voidaan käyttää lähetysjärjestöä vastaan, mikäli joku läheteistä kohdemaassaan joutuu vaaraan tai muita lähettejä huonompaan asemaan tai pahimmassa tapauksessa joutuu väkivallan kohteeksi, sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi – jos järjestö ehdoin tahdoin haluaisi niin menetellä ja lähettää tehtävään tällaisen henkilön. Järjestön yhteiskunnalliset tasa-arvoperiaatteet ja lähetystyön kristilliset periaatteet lähettää avioliiton solmineet mies ja nainen sekä edellä mainitut vaarat ovat rikoslaissa mainittuja painavia ja hyväksyttäviä perusteita. Sopivuusvaatimuksena ilmaistava tavoite lähettää aviopari ei loukkaisi rikoslain tarkoittamaa henkilön alkuperää – tässä tapauksessa sukupuolista suuntautuneisuutta – vaan kohdistuisi hänen vapaaseen valintaansa parisuhteensa muodosta eli liitosta toisen ihmisen kanssa, mitä rikoslain 11:11§ tai sen perusteluteksti ei edes tunne syrjintäperusteena. Lisäksi samassa tilaisuudessa Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja, Seppo Rissanen ilmoitti, että etukäteen neuvoteltiin Kambodzhan yhteistyökumppanien kanssa ja niiltä saatiin hyväksyntä; Kambodzhasta tullut tieto kertoo kuitenkin, että kirkko ei ota vastaan toisen miehen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää pappia. Vuosikokoukselle esitettiin faktoina asioita, jotka myöhemmin paikkansa pitämättöminä on voitu todeta harhauttaneen vuosikokoukseen osallistuneita.
Lisäksi on jäänyt täysin epäselväksi, mitkä olivat Suomen Lähetysseuran hallituksen teologiset perustelut, kun se teki tämän Suomen Lähetysseuran historiassa uuden linjapäätöksen, joka tulee vaikuttamaan ratkaisevasti Seuran tulevaisuuteen. Tätä suuruusluokkaa oleva linjapäätös kuulunee nimenomaan hallituksen päätäntävaltaan. Onhan hallituksella sääntöjen mukaan myös valvontavastuu toiminnanjohtajan ja hänen valitsemansa johtoryhmän toimiin nähden.
Jo näillä perusteilla on syytä epäillä, että hallitus on syyllistynyt vähintäänkin huolimattomuuteen asian valmistelussa. Valitettavasti vaikuttaa kuitenkin siltä, että päätös oli tietoista vahingontekoa Suomen Lähetysseuralle!
Ensinnäkin, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa määritellyt virallisen kantansa kuulematta asiassa lähetysseuran toimintaa rahoittavia seurakuntia. Niissä ei ole päätöksestä tiedetty tai sitä ei ole tiedostettu. Nyt Lähetysseuralla näyttää olevan myönteinen kanta samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin nähden, vaikka sen kannattajaseurakunnista ja yksityisistä kannattajista valtaosa on niihin nähden torjuvalla kannalla. Toiminnanjohtaja Seppo Rissasen on täytynyt ymmärtää tämä, koska hän itsekin totesi, että kirkolliskokous ei ole määritellyt kantaansa homoseksuaalisiin parisuhteisiin. Järjestön rahoituspohja on vaarantunut.
Toiseksi, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa päätynyt kannattamaan samaa sukupuolta olevia parisuhteita, vaikka sen kaikki ulkomaiset yhteistyökumppanit ovat homoseksuaalisiin parisuhteisiin nähden torjuvalla kannalla. Lähetysseuran johdon on täytynyt ymmärtää, että Seuran myönteinen kanta tulee merkitsemään ei vain yhteistyön vaikeutumista vaan useimmissa tapauksissa sen päättymistä. Järjestön toimintamahdollisuudet ulkomailla ovat vaarantuneet.
Kolmanneksi, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen, vuosikokouksen, istunto johdettiin tavalla, joka ei ole omiaan lisäämään luottamusta päätöksenteon perusteiden pitävyyteen. On aiheellista kysyä millä perusteella vuosikokouksen, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen on muodostettava kantansa ja tehtävä päätöksensä, kun kokouksen valmistelu ja johtamistapa jätti valtuutetut puutteellisen tiedon varaan. Tällaiset toimintatavat hyväksyvän järjestön suvaitsevaisuus erilaisia mielipiteitä kohtaan, jäsenten vaikutusmahdollisuudet, sananvapaus sekä tasa- ja ihmisarvoinen kohtelu ovat vaarassa.
Suomen Lähetysseuran menestyminen lähetyskentillä ei ole ollut sattumaa. Se on perustunut kohdemaan ja siellä toimivien kumppaneiden kunnioittamiseen sekä määrätietoiseen ja johdonmukaiseen luottamuksen rakentamiseen. Evankelioimistyö on perustunut Raamatun opettamiseen myös lähettien oman esimerkin avulla. Siksi on paikallaan muistuttaa eräistä järjestömme toiminnan kannalta keskeisistä tekijöistä. Niihin nähden nykyisen operatiivisen johdon ja hallituksen toiminta herättää paljon kysymyksiä.
Kautta aikojen Suomen Lähetysseuran työssä on pyritty etsimään aina sopiva henkilö kuhunkin tehtävään. Asiassa, josta vuosikokouksessa äänestettiin, ei ollut kyse syrjinnästä vaan yhteistyökumppanien mielipiteiden ja perinteiden ottamisesta huomioon ja näin perustellen arviosta työntekijän sopivuudesta tehtävään. Teoreettisesti pätevin ei suinkaan aina ole sopivin. Eikö Suomen Lähetysseura olekaan enää yhteistyökykyinen ja kumppaniensa mielipiteitä kuunteleva ja huomioon ottava lähetysjärjestö?
Suomen Lähetysseuran lähetit ovat aina olleet vapaaehtoisia ja saaneet voimansa henkilökohtaisesta uskosta ja kutsumuksesta. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät miehet koettaisiin olevan lähettejä niin kuin toisetkin siellä olevat suomalaiset. Jokainen muu lähetti, avioliitossakin elävä, tulisi kantamaan myös homo-suhteessa elävien lähettien mainetta omassa lähetystyössään vaikka se olisi heidän vakaumuksensa vastaista. Eikö Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus kunnioita lähetystyössä vapaaehtoisesti palvelevien ja palvelleiden vakaumusta valmistellessaan päätöstä myös heiltä salassa ja heitä kuulematta? Kuinka moni haluaa jatkaa enää palvelustaan?
Suomen Lähetysseuralla on yli 150-vuotinen kokemus siitä, millä tavalla kristillinen usko ”tarttuu” ihmisestä toiseen. Lähetti ja hänen perheensä on kristillisyyden esikuva, olipa hänen tehtävänsä mikä tahansa. Kristittyjen elämää luetaan kuin kirjaa. Siksi tärkeää ei ole se, mitä sanot vaan se, mitä olet. Kristillinen avioliitto on lähetystyössä yksi avainasioista. Siinä tarvitaan monesti pitkäaikaista rinnalla kulkemista. Jokainen lähetti on rinnalla kulkija. Kuinka tällainen samaa sukupuolta oleva suhteensa rekisteröinyt pariskunta johtoryhmän ja hallituksen mielestä antaa esikuvan kristillisestä avioliitosta, kodista ja kristillisestä perhe-elämästä? Onko Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus unohtanut seuran 150-vuotisen historian aikana saadut kokemukset tehdessään päätöksen homoparin ottamisesta seuran työntekijöiksi ja lähettämisestä työalalle?
Mielestämme uuden kirkon syntyessä olisi toimittava suurella varovaisuudella ja pieteetillä. Sinne on vietävä yhteistä raamatullista ja luterilaista perinnettä, ei missään tapauksessa rappeutuvan länsimaisen kulttuurin keskellä elävän kirkon uusia virtauksia, joita se on imenyt itseensä ja joista ei ole yksimielisyyttä edes sen omassa piirissä. Sääntöjen mukaan Suomen Lähetysseuran tehtävä eli missio on viedä maailmalle Kristuksen evankeliumia – ei länsimaista sekularismia ja kaiken hyväksyvää vapaamielisyyttä. Tästä periaatteesta hallituksen on pidettävä kiinni ja valvottava sen toteutumista.
Kambodzhan kirkkoa kohtaan Lähetysseuran johto toimi tässä mielestämme itsekkäin kolonialistisin periaattein; ilmeisenä tavoitteena ei ollut Kambodzhan kirkon paras vaan Lähetysseuran johdon halu saada kunniaa ja mainetta kristillisestä uskosta vieraantuneen maailman silmissä. Tämä osoittaa Lähetysseuran luisumista pois alkuperäiseltä epäitsekkään palvelun ja evankeliumin julistamisen linjalta. Nykyisen operatiivisen johdon toimintaa kuvaa hyvin se seikka, että Kambodzhan kirkolle esitetty kysymys ymmärrettiin siellä vasta, kun Suomesta tuli tieto täällä nousseesta kohusta. Saamiemme tietojen mukaan ko. pariskunta lähetetäänkin Mekongin alueelle, johon Kambodzhakin kuuluu. Niin ollen he tulevat toimimaan Lähetysseuran kehitystyössä myös Kambodzhassa. Tehdessään työtä ohi paikallisen kirkon Lähetysseura toimii vastoin omia periaatteitaan. Millainen suhde ja kosketus Suomen Lähetysseuralla on tämän tapauksen jälkeen Kambodzhan luterilaiseen kirkkoon?
Edellisen perusteella tiedämme nyt, että päätös ko. rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähettämisestä vaikuttaa negatiivisesti Lähetysseuran suhteisiin sen yhteistyökirkkoihin. On ilmeinen vaara, että Suomen Lähetysseura menettää luottamuksen, josta se on saanut nauttia vuosikymmeniä. Ovet sulkeutuvat.
Seurauksena tehdystä ratkaisusta on todellinen vaara, että Lähetysseura menettää kotimaassa seurakuntien luottamuksen ja niiden kannatuksen sekä suuren joukon pitkäaikaisia ja uskollisia yksityisiä kannattajiaan.
Kysymme, ovatko hallituksen jäsenet ja johtoryhmään kuuluvat toimihenkilöt, jotka ovat olleet tekemässä edellä mainittuja päätöksiä, valmiita täyttämään korvausvelvollisuutensa, joka heille saattaa langeta yhdistyslain ja vahingonkorvauslain perusteella niistä taloudellisista menetyksistä, mitä Suomen Lähetysseura joutuu tehtyjen päätösten perusteella kärsimään?
Toivomme, että Suomen Lähetysseuran hallitus voisi käsitellä ko. asian uudelleen mitä pikimmin ja tehdä päätöksen olla lähettämättä samaa sukupuolta olevan kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää miespappia Mekongin alueelle. Edelleen toivomme, että hallitus tekisi periaatepäätöksen pidättäytyä tulevaisuudessakin lähettämästä samaa sukupuolta olevia pariskuntia työhön ulkomaille, koska sille on olemassa selkeät perusteet. Tällä taattaisiin yhteistyön jatkuminen sekä ulkomaisten kumppanien että Suomen kirkon seurakuntien ja muidenkin yhteistyötahojen kanssa sekä varmistettaisiin Suomen Lähetysseuran edellytykset ja mahdollisuudet toimia Kristuksen lähetyskäskyn mukaisesti ja kunniaksi hänen nimelleen.
Päivätty 8.8.2013.
– 867 allekirjoittajaa –
Lue myös uutinen kirjeen taustoista
Sirpa Patronen, ei ole selvää, että kirkko tai SLS syyllistyisi rikokseen, jos se vaatisi lähetystyöhön lähetettäviltä opin mukaista elämää. Tämä tosiaan olisi perinpohjaisen selvittämisen arvoinen asia, koska niin moni kirjoittaja täällä tehostaa mielipiteitään oikeustoimiin viittaamalla.
Kambodzaan lähetetyt epäilemättä olivat maallisen mittapuun mukaan päteviä, mutta entäpä raamatullisen mittapuun? Maallikkokin näkee, että kirkolliskokouksen linjaus, jossa kirkko asettaa maallisen lain ylimmäksi mittapuukseen, on ristiriitainen suhteessa Raamattuun.
Mielestäni ne, jotka pitävät evlut-kirkkoa ”vain yhtenä valtion virastona”, ymmärrettävästi puoltavat kansan enemmistöä mukailevaa kirkolliskokouksen linjausta. Ja ne, jotka pitävät evlut-kirkkoa osana Jeesuksen 2000 vuotta sitten asettamaa kirkkoa, puoltavat Raamatun linjausta. Karkeasti sanoen maallinen mittapuu vs. raamatullinen mittapuu.
Sekin minua usein mietityttää, että miksi juuri homoihin halutaan soveltaa ”raamatullista työlainsäädäntöä”.
Tunnen raamatullisia kristittyjä jotka itse pitävät kynsin hampain kiinni maallisen työlainsäädännön heille takaamista hyvistä työehdoista. Kun heidän omista työpaikoistaan on kyse (nämä työpaikat voivat olla kirkon työpaikkoja), he vaativat ehdottomasti maallisen lain noudattamista. Siitäkin huolimatta että Uudessa testamentissa annetaan ohjeita siitä, että orjien ja palvelijoiden tulee kaikessa alistua sekä hyville että huonoille isännille. Ja siitäkin huolimatta, että jopa oppi-isämme Martti Luther piti orjuutta itsestään selvyytenä. Olen kuitenkin saanut huomata, että monetkaan raamatulliset krisityt eivät halua alistua työpaikoillaan huonoille isännille (eivät edes kirkossa), vaan vaativat nimenomaan maallisessa laissa määriteltyjä oikeuksiaan. Homojen suhteen, esim. työhönotossa, nämä samat ihmiset sitten kuitenkin vaativat, että tulee noudattaa enemmän Jumalan sanaa kuin maallisia lakeja.
”Maallikkokin näkee, että kirkolliskokouksen linjaus, jossa kirkko asettaa maallisen lain ylimmäksi mittapuukseen, on ristiriitainen suhteessa Raamattuun.” Kirkolliskokous ei ole tietääkseni tällaisia linjauksia tehnyt. Korkeintaan se on katsonut, että kuuliaisuus maalliselle laille on sen velvollisuus myös raamatullisin perustein: ”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.”
Tätä en ole kiistänytkään. Mutta homosuhteissa elävä ei voi olla töissä Kambodzhan luterilaisessa kirkossa – toisin kuin Suomen ev.lut. kirkossa. Tässä kulttuurieromme on selkein.
Juuri tästä syystähän SLS päätti lähettää po. homoparin Suomen valtion kustannuksella Kambodzhan valtion hankkeeseen (jolloin siinä on myös sitouduttu noudattamaan UM:n kyt-periaatteita, joihin sisältyy mm. sitoutuminen uskonnollisesta julistuksesta pidättäytymiseen – mikä on tietysti sinne lähetetyn papin kannalta varmaan hieman hämmentävää – varsinkin, kun pappi on vihitty virkaansa nimenomaan evankeliumin julistamista ja sakramenttien toimittamista varten).
Kun samaa sukupuolta olevien parisuhdeasia on vielä asennetasolla omassa kirkossammekin ainakin yhtä paljon hämmennystä kuin nyökyttelyäkin aiheuttavaa, pidän hallinnolliselta kannalta huonona päätöksenä sellaista linjausta, jossa ajetaan oman kirkkomme agendaa toiseen kirkkoon, jossa asia on päätetty ratkaista toisin.
Se ei vain ole viisasta, vaikka se voisi olla oman agendamme mukaisesti ”oikein”. Sen vuoksi pidän tällaista epäviisasta menettelyä myös kulttuuri-imperialismina.
Kysynkin nyt Jani Salmiselta ja Sari Roman-Lagerspetziltä: onko argumenttini tässä asiassa liian vaikea ymmärtää vai liian vaikea hyväksyä?
Muuten käy, kuten Jani Salminen ounastelikin: argumentit on esitetty, mutta niitä ei ole otettu huomioon, vaan pyöritetään omaa levyä etenemättä dialogiin.
Sellainen ei kiinnosta.
Kun Lähetysseura on jo pitkään toiminut eri maissa, olettaisi myös Kampodzan olot ja tilanteen olevan heillä tiedossa. Luulisi, että kohdemaasta otetaan selvää ennenkuin sinne lähetetään työntekijät.
Osasta kommentteja saa sen käsityksen, että SLS vaan runnoi asian läpi saadakseen lähetettyä miesparin. Että mentiin niinkuin ”soitellen sotaan”. Minun on erittäin vaikea uskoa, että järkeä ja harkintaa ei käytetty lainkaan. Eiköhän niillä kahdella miehelläkin ollut järki matkassa, että hyvin tiesivät mitä tekivät. Käsittääkseni ovat hyvin kutsumustietoisia molemmat.
En usko, että Lähetysseura toimi umpimähkään. Se on edelläkävijä kuten Sari sanoi. Hyvä, että uskalsi olla.
Jouni T., ymmärsin siis viittauksesi kultturiperimään ja siihen kohdistuvaan kolonialismiin väärin.
Kysymyksiisi uskon jo vastatun monta kertaa, mutta pyöräytän levyn käyntiin parhaan taitoni mukaan nyt vielä.
Kambodzhan ev. lut. kirkko on Singaporen kirkon alaisuudessa. Vastaanottavalle kirkolle sopi parin toimiminen kehitysyhteistyössä mutta ei kirkollisessa työyhteydessä. Pastori Muttosen työajasta 85 % liittyy kehitysyhteistyöhön, 15 % työhön ulkosuomalaisten pappina. UM:n rahoituksella tehtävä työ ei saa koskaan sisältää julistamista. Srk:n rahoilla tehtävä 15% työ sen sijaan saa. En pidä käytäntöä hämmentävänä.
SLS:n päätös ei edellytä vastaanottavalta kirkolta mitään eikä siihen tosiasiallisesti tarvitse sisältyä minkäänlaista pyrkimystä ajaa aggressiivisesti, kuten kuvaat, jotakin agendaa vastaanottavaan kirkkoon. Sellaisen voi siinä halutessaan toki nähdä. Minun kysymykseni on, miksi siinä pitäisi sellainen nähdä ja mihin tämä huoli perustuu?
Vastaanottava kirkko, aivan kuten kaikki vastaanottavat kirkot, ovat kaiketi erinomaisen tietoisia siitä, että Suomen kirkossa parisuhteensa rekisteröinyt henkilö voi toimia pappina. (Vastaava kysymys on naispappeus.) Sen lisäksi oletan jokaisen lähetysjärjestön saattaneen tiedoksi kannattajilleen kotimaassa ja kumppaneilleen ulkomailla, että se on allekirjoittanut perussopimuksen, jossa se sitoutuu kirkon päätöksiin. Ml. em. päätös, joka liittyy parisuhteen rekisteröintiin.
Vastaavalla tavalla uskon, että järjestöt ovat neuvotteluissaan ja yhteydenpidossaan kertoneet, mitkä ovat UM:n rahoituksella tehtävän työn ehdot ja miksi.
Toisekseen vastaanottavat kirkot eivät kaiketi ole avuttomia reppanoita, jotka ovat manipuloitavissa tai painostettavissa. Kirkollisessa kentässä luulisi olevan arkipäivää sellaisen todellisuuden, jossa itsenäisillä kirkolla on erilaisia painotuksia ja käsityksiä eivätkä ne silti estä kirkkojen välistä yhteistyötä. Lähetysjärjestöt ovat ainakin minun saamani käsityksen mukaan korostaneet neuvottelujen merkitystä ja tarvetta molemminpuolisten reunaehtojen ymmärtämiseen ja sovitteluun. Mutta ehkäpä olen saanut aivan liian myönteisen kuvan lähetysjärjestöjen toiminnasta kun niitä nyt niin kovasti (ja varsin ironisesti, vieraan uskonkäsityksen vienti kun on pohjimmiltaan kyseessä) syytetään kulttuuri-imperialismista ja muusta.
Yhteenvetona totean, että esittämäsi kritiikki Jouni T. ohittaa esitetyt tosiseikat eikä kunnioita kirkon ja lähetysjärjestöjen tekemiä julkisia päätöksiä.
( Sari Roman-Lagerspetz )
Orjalaitos on menneen talven lumia, meillä on sitä korvaamassa kansaneläkelaitos. Homoseksuaalisuus sen sijaan on edelleen väärin ja kirkkomme ei vihi muita kuin normatiivisessa avioliitossa olevia.
”Orjalaitos on menneen talven lumia, meillä on sitä korvaamassa kansaneläkelaitos.” Vai olisiko Elinkeinoelämän keskusliitto?
Jani Salminen, kiitos tuosta selvityksestä miten Kambodzassa toimitaan. Se on hyvin valaiseva ja selkeä.
Vaikka kehitysyhteistyö ei saa sisältää julistamista, olen kuullut, että oman vakaumuksensa senkin piirissä saa kertoa, jos tulee puhetta.
Sari Roman-Lagerspetz, kenenkään ei tietenkään tulisi vaatia minkään lain noudattamista kaksinaismoraalisesti. Sellaisesta Raamatussakin kehotetaan tekemään parannus.
Mutta eihän myöskään yhdenlaista rikettä korjata sallimalla toisenlainen rike.
Ja ellei kirkon julkisissa viroissa ja tehtävissä edellytetä raamatullisuutta, niin missä sitten?