[867 henkilön allekirjoittama kirje:]
Arvoisa Suomen Lähetysseuran hallitus!
Toukokuun viimeisen päivän iltauutisissa kerrottiin, että Suomen Lähetysseura on päättänyt lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin työhönsä Kambodzhaan. Tiedettiin, että miehistä toinen vihitään papiksi ennen työalalle lähettämistä. Tämä oli erittäin hämmentävä uutinen. Asia nostettiin esille ensimmäistä kertaa päättävän elimen demokraattiseen käsittelyyn vasta Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa Helsingissä 8.6.2013.
Suomen Lähetysseuran johto valmisteli asian salassa. Uusi linjanveto, rekisteröidyssä parisuhteessa elävän samaa sukupuolta olevan parin rekrytointi haluttiin pitää mahdollisimman pitkään pimennossa Lähetysseuran korkeimmalta päättävältä elimeltä. Siksi luottamuksemme horjuu Suomen Lähetysseuran operatiivisen johdon ja hallituksen kykyyn toimia avoimesti ja jäsenistönsä mielipidettä kunnioittavasti.
Vuosikokousedustajat hämmästyivät kuullessaan, että asian ilmitulo ennen vuosikokousta Ylen uutisten kautta oli vahinko. Tämä seikka vahvistaa sen, että valmistelussa ei nimenomaisesti haluttu kuulla laajan kannattajakunnan mielipidettä ennen päätöksen julkistamista, vaikka kysymyksessä oli lähetystyön kannalta merkittävä ja historiallinen asia. Herää kysymys, kuinka paljon Lähetysseuran johto valmistelee ja tekee muitakin Seuran toimintaa uusille urille vieviä päätöksiä, joista eivät kannattajat eivätkä jäsenet tiedä mitään? Tällainen suvaitsematon toiminta loukkaa jäsenistön tasa-arvoa ja on omiaan vähentämään järjestömme yhteiskunnallista arvostusta.
Asiaa valmistelleen Lähetysseuran johdon olisi tullut ymmärtää, että Suomen Lähetysseuran toimintaperiaatteisiin ja toimintamahdollisuuksiin keskeisesti vaikuttava asia voi johtaa järjestön ja sen kannattajien mielipiteiden vahingolliseen jakautumiseen. Vuoden 2014 Toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltäessä voitiin todeta, että lähes puolet edustajista kannatti pohjaehdotukseen muutosta, jonka mukaan vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan lisättäisiin lause: ”Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja.” Äänestyksessä kokousedustajien äänet jakautuivat 205-222; tyhjää äänesti 32; 23 kokousedustajaa jätti äänestämättä. Äänten jakautuminen puoliksi näin keskeisessä ja periaatteellisessa päätöksessä asettaa ko. hallituksen päätöstä ja vuosikokousta valmistelleen johtoryhmän harkintakyvyn kyseenalaiseksi.
Vuosikokouksessa hallitus vetosi lakiin ja käytti useita perusteluja, joiden paikkansapitävyys on jälkeenpäin voitu todeta vähintäänkin tulkinnanvaraisiksi. Vuosikokoukseen oli kutsuttu asiantuntijaksi asianajaja, joka lausunnossaan ennen äänestystä käsitteli mm. rikoslakia ja siitä nousevia seuraamuksia, jos tehdään jotakin ihmisryhmää syrjiviä päätöksiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Rikoslain syrjintää koskeva 11:11§ ja työsyrjintää koskeva 47:3§ eivät ole eksklusiivisia, eli poissulkevia tässä asiassa, mikäli voidaan osoittaa painavia ja hyväksyttäviä perusteita poiketa niistä. On huomattava, että näitä samoja pykäliä voidaan käyttää lähetysjärjestöä vastaan, mikäli joku läheteistä kohdemaassaan joutuu vaaraan tai muita lähettejä huonompaan asemaan tai pahimmassa tapauksessa joutuu väkivallan kohteeksi, sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi – jos järjestö ehdoin tahdoin haluaisi niin menetellä ja lähettää tehtävään tällaisen henkilön. Järjestön yhteiskunnalliset tasa-arvoperiaatteet ja lähetystyön kristilliset periaatteet lähettää avioliiton solmineet mies ja nainen sekä edellä mainitut vaarat ovat rikoslaissa mainittuja painavia ja hyväksyttäviä perusteita. Sopivuusvaatimuksena ilmaistava tavoite lähettää aviopari ei loukkaisi rikoslain tarkoittamaa henkilön alkuperää – tässä tapauksessa sukupuolista suuntautuneisuutta – vaan kohdistuisi hänen vapaaseen valintaansa parisuhteensa muodosta eli liitosta toisen ihmisen kanssa, mitä rikoslain 11:11§ tai sen perusteluteksti ei edes tunne syrjintäperusteena. Lisäksi samassa tilaisuudessa Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja, Seppo Rissanen ilmoitti, että etukäteen neuvoteltiin Kambodzhan yhteistyökumppanien kanssa ja niiltä saatiin hyväksyntä; Kambodzhasta tullut tieto kertoo kuitenkin, että kirkko ei ota vastaan toisen miehen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää pappia. Vuosikokoukselle esitettiin faktoina asioita, jotka myöhemmin paikkansa pitämättöminä on voitu todeta harhauttaneen vuosikokoukseen osallistuneita.
Lisäksi on jäänyt täysin epäselväksi, mitkä olivat Suomen Lähetysseuran hallituksen teologiset perustelut, kun se teki tämän Suomen Lähetysseuran historiassa uuden linjapäätöksen, joka tulee vaikuttamaan ratkaisevasti Seuran tulevaisuuteen. Tätä suuruusluokkaa oleva linjapäätös kuulunee nimenomaan hallituksen päätäntävaltaan. Onhan hallituksella sääntöjen mukaan myös valvontavastuu toiminnanjohtajan ja hänen valitsemansa johtoryhmän toimiin nähden.
Jo näillä perusteilla on syytä epäillä, että hallitus on syyllistynyt vähintäänkin huolimattomuuteen asian valmistelussa. Valitettavasti vaikuttaa kuitenkin siltä, että päätös oli tietoista vahingontekoa Suomen Lähetysseuralle!
Ensinnäkin, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa määritellyt virallisen kantansa kuulematta asiassa lähetysseuran toimintaa rahoittavia seurakuntia. Niissä ei ole päätöksestä tiedetty tai sitä ei ole tiedostettu. Nyt Lähetysseuralla näyttää olevan myönteinen kanta samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin nähden, vaikka sen kannattajaseurakunnista ja yksityisistä kannattajista valtaosa on niihin nähden torjuvalla kannalla. Toiminnanjohtaja Seppo Rissasen on täytynyt ymmärtää tämä, koska hän itsekin totesi, että kirkolliskokous ei ole määritellyt kantaansa homoseksuaalisiin parisuhteisiin. Järjestön rahoituspohja on vaarantunut.
Toiseksi, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa päätynyt kannattamaan samaa sukupuolta olevia parisuhteita, vaikka sen kaikki ulkomaiset yhteistyökumppanit ovat homoseksuaalisiin parisuhteisiin nähden torjuvalla kannalla. Lähetysseuran johdon on täytynyt ymmärtää, että Seuran myönteinen kanta tulee merkitsemään ei vain yhteistyön vaikeutumista vaan useimmissa tapauksissa sen päättymistä. Järjestön toimintamahdollisuudet ulkomailla ovat vaarantuneet.
Kolmanneksi, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen, vuosikokouksen, istunto johdettiin tavalla, joka ei ole omiaan lisäämään luottamusta päätöksenteon perusteiden pitävyyteen. On aiheellista kysyä millä perusteella vuosikokouksen, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen on muodostettava kantansa ja tehtävä päätöksensä, kun kokouksen valmistelu ja johtamistapa jätti valtuutetut puutteellisen tiedon varaan. Tällaiset toimintatavat hyväksyvän järjestön suvaitsevaisuus erilaisia mielipiteitä kohtaan, jäsenten vaikutusmahdollisuudet, sananvapaus sekä tasa- ja ihmisarvoinen kohtelu ovat vaarassa.
Suomen Lähetysseuran menestyminen lähetyskentillä ei ole ollut sattumaa. Se on perustunut kohdemaan ja siellä toimivien kumppaneiden kunnioittamiseen sekä määrätietoiseen ja johdonmukaiseen luottamuksen rakentamiseen. Evankelioimistyö on perustunut Raamatun opettamiseen myös lähettien oman esimerkin avulla. Siksi on paikallaan muistuttaa eräistä järjestömme toiminnan kannalta keskeisistä tekijöistä. Niihin nähden nykyisen operatiivisen johdon ja hallituksen toiminta herättää paljon kysymyksiä.
Kautta aikojen Suomen Lähetysseuran työssä on pyritty etsimään aina sopiva henkilö kuhunkin tehtävään. Asiassa, josta vuosikokouksessa äänestettiin, ei ollut kyse syrjinnästä vaan yhteistyökumppanien mielipiteiden ja perinteiden ottamisesta huomioon ja näin perustellen arviosta työntekijän sopivuudesta tehtävään. Teoreettisesti pätevin ei suinkaan aina ole sopivin. Eikö Suomen Lähetysseura olekaan enää yhteistyökykyinen ja kumppaniensa mielipiteitä kuunteleva ja huomioon ottava lähetysjärjestö?
Suomen Lähetysseuran lähetit ovat aina olleet vapaaehtoisia ja saaneet voimansa henkilökohtaisesta uskosta ja kutsumuksesta. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät miehet koettaisiin olevan lähettejä niin kuin toisetkin siellä olevat suomalaiset. Jokainen muu lähetti, avioliitossakin elävä, tulisi kantamaan myös homo-suhteessa elävien lähettien mainetta omassa lähetystyössään vaikka se olisi heidän vakaumuksensa vastaista. Eikö Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus kunnioita lähetystyössä vapaaehtoisesti palvelevien ja palvelleiden vakaumusta valmistellessaan päätöstä myös heiltä salassa ja heitä kuulematta? Kuinka moni haluaa jatkaa enää palvelustaan?
Suomen Lähetysseuralla on yli 150-vuotinen kokemus siitä, millä tavalla kristillinen usko ”tarttuu” ihmisestä toiseen. Lähetti ja hänen perheensä on kristillisyyden esikuva, olipa hänen tehtävänsä mikä tahansa. Kristittyjen elämää luetaan kuin kirjaa. Siksi tärkeää ei ole se, mitä sanot vaan se, mitä olet. Kristillinen avioliitto on lähetystyössä yksi avainasioista. Siinä tarvitaan monesti pitkäaikaista rinnalla kulkemista. Jokainen lähetti on rinnalla kulkija. Kuinka tällainen samaa sukupuolta oleva suhteensa rekisteröinyt pariskunta johtoryhmän ja hallituksen mielestä antaa esikuvan kristillisestä avioliitosta, kodista ja kristillisestä perhe-elämästä? Onko Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus unohtanut seuran 150-vuotisen historian aikana saadut kokemukset tehdessään päätöksen homoparin ottamisesta seuran työntekijöiksi ja lähettämisestä työalalle?
Mielestämme uuden kirkon syntyessä olisi toimittava suurella varovaisuudella ja pieteetillä. Sinne on vietävä yhteistä raamatullista ja luterilaista perinnettä, ei missään tapauksessa rappeutuvan länsimaisen kulttuurin keskellä elävän kirkon uusia virtauksia, joita se on imenyt itseensä ja joista ei ole yksimielisyyttä edes sen omassa piirissä. Sääntöjen mukaan Suomen Lähetysseuran tehtävä eli missio on viedä maailmalle Kristuksen evankeliumia – ei länsimaista sekularismia ja kaiken hyväksyvää vapaamielisyyttä. Tästä periaatteesta hallituksen on pidettävä kiinni ja valvottava sen toteutumista.
Kambodzhan kirkkoa kohtaan Lähetysseuran johto toimi tässä mielestämme itsekkäin kolonialistisin periaattein; ilmeisenä tavoitteena ei ollut Kambodzhan kirkon paras vaan Lähetysseuran johdon halu saada kunniaa ja mainetta kristillisestä uskosta vieraantuneen maailman silmissä. Tämä osoittaa Lähetysseuran luisumista pois alkuperäiseltä epäitsekkään palvelun ja evankeliumin julistamisen linjalta. Nykyisen operatiivisen johdon toimintaa kuvaa hyvin se seikka, että Kambodzhan kirkolle esitetty kysymys ymmärrettiin siellä vasta, kun Suomesta tuli tieto täällä nousseesta kohusta. Saamiemme tietojen mukaan ko. pariskunta lähetetäänkin Mekongin alueelle, johon Kambodzhakin kuuluu. Niin ollen he tulevat toimimaan Lähetysseuran kehitystyössä myös Kambodzhassa. Tehdessään työtä ohi paikallisen kirkon Lähetysseura toimii vastoin omia periaatteitaan. Millainen suhde ja kosketus Suomen Lähetysseuralla on tämän tapauksen jälkeen Kambodzhan luterilaiseen kirkkoon?
Edellisen perusteella tiedämme nyt, että päätös ko. rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähettämisestä vaikuttaa negatiivisesti Lähetysseuran suhteisiin sen yhteistyökirkkoihin. On ilmeinen vaara, että Suomen Lähetysseura menettää luottamuksen, josta se on saanut nauttia vuosikymmeniä. Ovet sulkeutuvat.
Seurauksena tehdystä ratkaisusta on todellinen vaara, että Lähetysseura menettää kotimaassa seurakuntien luottamuksen ja niiden kannatuksen sekä suuren joukon pitkäaikaisia ja uskollisia yksityisiä kannattajiaan.
Kysymme, ovatko hallituksen jäsenet ja johtoryhmään kuuluvat toimihenkilöt, jotka ovat olleet tekemässä edellä mainittuja päätöksiä, valmiita täyttämään korvausvelvollisuutensa, joka heille saattaa langeta yhdistyslain ja vahingonkorvauslain perusteella niistä taloudellisista menetyksistä, mitä Suomen Lähetysseura joutuu tehtyjen päätösten perusteella kärsimään?
Toivomme, että Suomen Lähetysseuran hallitus voisi käsitellä ko. asian uudelleen mitä pikimmin ja tehdä päätöksen olla lähettämättä samaa sukupuolta olevan kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää miespappia Mekongin alueelle. Edelleen toivomme, että hallitus tekisi periaatepäätöksen pidättäytyä tulevaisuudessakin lähettämästä samaa sukupuolta olevia pariskuntia työhön ulkomaille, koska sille on olemassa selkeät perusteet. Tällä taattaisiin yhteistyön jatkuminen sekä ulkomaisten kumppanien että Suomen kirkon seurakuntien ja muidenkin yhteistyötahojen kanssa sekä varmistettaisiin Suomen Lähetysseuran edellytykset ja mahdollisuudet toimia Kristuksen lähetyskäskyn mukaisesti ja kunniaksi hänen nimelleen.
Päivätty 8.8.2013.
– 867 allekirjoittajaa –
Lue myös uutinen kirjeen taustoista
Juha L.,
Kokonaiskonteksti on tosiaan hyvä ottaa huomioon, jotta ymmärtäisimme esimerkiksi sen, miksi kristikunta ei ole melkein meidän päiviimme asti nähnyt teologista/opillista ongelmaa orjuudessa. Lainasit kommentissasi Raamatun tekstiä. Samasta kohdasta laajempi viittaus (1 Kor.7:17-)
”Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana. Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja.Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää siis ruvetko ihmisten orjiksi. Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saatuaan”.
Kun em. kohtia tarkastellaan niiden UT:n kohtien kanssa, joissa orjia ja palvelijoita kehotetaan alistumaan kaikessa sekä hyville että huonoille isännille, myös kristityille orjaisännille, saadaan aikaiseksi perinteinen, tuhatvuotinen, orjuuden hyväksyvä tulkinta.
Onneksi orjuutta ei kuitenkaan enää laajalti hyväksytä, vaikka miljoonat ihmiset tosin edelleen elävät orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Onneksi heitä ei kuitenkaan kehoteta ”pysymään osassaan” ja kuuliaisuuteen, Raamattuun vedoten.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että evankeliumilla on muuttava voima. Se voi muuttaa – ja on muuttanutkin – perinteisiä orjuuttavia Raamatuntulkintoja parempaan suuntaan. Olisi hyvä jos evankeliumi voisi muuttaa myös homoja orjuuttavia ja sortavia perinteisiä Raamatun tulkintoja.
Sari R-L:
300-luvulle asti kristinuskon ydin oli elävä ylösnoussut Kristus. Kirkon ja papiston muodostuminen muutti Kristuksessa elämisen syntien anteeksisaamiseen. Orjuuden hyväksyvä tulkinta on mahdollinen ainoastaan siinä tapauksessa, että Raamatun kokonaiskontekstista jätetään pois Jeesus Kristus. Kirkko, jonka korkeat johtajat ja papisto katsoivat, ettei Raamattu tuominnut orjuutta, oli kadottanut Kristuksen.
Sari R-L:
On hyvä muistaa, että Paavalin kirjeissään esiin tuoma kehotus, että orjat pysyisivät osassaan, oli ääni elämän puolesta. Orja, joka ei olisi pysynyt osassaan, olisi välittömästi tapettu.
Jumalan meille antamat sanat, jotka kuvaavat Hänen pyhyyttään, eivät ole muutettavissa. Mutta evankeliumi voisi muuttaa monen ihmisen koko elämän suunnan, jos kaikki se energia, joka nyt käytetään syrjinnästä, orjuuttamisesta, sortamisesta ja tasa-arvosta saarnaamiseen, käytettäisiin evankeliumin julistamiseen.
”Orjuuden hyväksyvä tulkinta on mahdollinen ainoastaan siinä tapauksessa, että Raamatun kokonaiskontekstista jätetään pois Jeesus Kristus.”
Juha Lehtinen, syyllistyt mielestäni anakronismiin. Kristityt ovat aikansa lapsina hyväksyneet orjuuden ja perustelleet sen Raamatulla. Näin on tehty lähes meidän päiviimme asti. (Mustaihoisten ”tasa-arvoista mutta erilaista” asemaa perustellaan yhä Raamatulla.)
Orjuuden tuomitseminen edellyttää itse asiassa Raamatun kirjaimen kieltämistä ja sen aikasidonnaisuuden myöntämistä.
Paavalin peruste kehotukselle orjien pysyä asemassaan ei todellakaan ollut heidän henkensä varjeleminen! Vai annatko sinäkin ”äänesi elämän puolesta” ja kehotat nykypäivän orjia tyytymään osaansa?
Nykypäivän ihminen, joka ei voi orjuutta hyväksyä, lukee mielellään Paavalin päähän omat ajatuksensa. Se on anakronismia.
Yhtään parempi ei ole toinen perustelusi: ne, jotka ovat hyväksyneet orjuuden, eivät ole olleet oikeita kristittyjä. Kristitythän eivät ole syntisiä, eivätkä ole koskaan olleet missään asiassa väärässä. Hohhoijaa.
Panu Saarela:
Jotta anakronismi ylipäänsä toteutuisi, sinun tulisi esittää faktoja yleistettyjen väitteiden sijaan.
Tällainen heitto vailla perusteluja osoittaa vain halua ylpeillä.
Orjuuden tuomitseminen edellyttää ainoastaan Raamatun evankeliumien sanoman ymmärtämistä ja Jeesuksessa Kristuksessa elämistä. Sitä kautta avautuu myös kaikki se, mitä Paavali on kirjeissään kirjoittanut.
Ajatus orjuudesta. Roomalainen orjuus, maaorjuus keskiajalla Euroopassa, myöhempi orjuus, jossa Afrikasta laivattiin orjia ja nykyinen velkaorjuus, alkoholi- ja huumeorjuus tai muunlainen nykyaikainen orjuus ovat kaikki orjuuksia mutta niiden laatu vaihtelee. Aiheesta puhuttaessa pitäisikin määritellä mitä orjuudella tarkoitetaan. Nyt näyttäisi siltä, että orjuudet menevät sekaisin kuin sillisalaatti ja konnotaatioilla ratsastetaan tuoden omat mielipiteet esille tarkemmin määrittelemättömällä tavalla. Ei näin. Määritelkää mistä naruista vedätte.
Juha Lehtinen,
Jos orjuuden tuomitseminen edellyttää, kuten sanot, ”vain Raamatun sanoman ymmärtämistä ja Jeesuksessa Kristuksessa elämistä” niin ilmeisesti sitten esimerkiksi Martti Luther ja suurin osa kristityistä (meilkein meidän päiviimme asti) ei ymmärtänyt Raamatun sanomaa eikä elänyt Jeesuksessa Kristuksessa. Esim. Martti Luther piti orjuutta itsestäänselvyytenä.
(lukiessani esim. Martti Lutherin järkyttävää kirjaa ”Juutalaisista ja heidän valheistaan”, jossa kehotetaan polttamaan synagogia, pistämään juutalaisia pakkotöihin jne., minulle kyllä välillä tulikin mieleen, että miten ihmeessä näiden groteskien juttujen kirjoittaja on voinut kirjoittaa myös niin paljon niin hyvää ja ihanaa tekstiä..).
Itse ajattelen että ihmisten ylipäätään – ja myös kristittyjen ihmisten – eettinen ajattelu on kehittynyt huomattavasti niistä ajoista (joista ei siis ole kovinkaan kauan) kun orjuus hyväksyttiin Raamattuun vedoten. Eettisen ajattelun kehittyminen liittyy mm. valistukseen, demokratiaan, tasa-arvo-ajatteluun, yksilöiden ja vähemmistöjen oikeuksien kehittymiseen jne. Tämän saman kehityksen myötä on noussut myös eettinen vaatimus sisällyttää myös seksuaalivähemmistöt niiden ihmisten joukkoon, joita tulee kohdella tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti.
”Jotta anakronismi ylipäänsä toteutuisi, sinun tulisi esittää faktoja yleistettyjen väitteiden sijaan.”
”Tällainen heitto vailla perusteluja osoittaa vain halua ylpeillä.”
Juha Lehtinen, kelpaako sinulle perustelijaksi Paavali itse (jos muut historialliset tosiasiat eivät kelpaa)?
Täällä jo aiemmin lainatussa kohdassa Paavali kehottaa: ”Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana.” (1. Kor. 7:20, 21)
Minun mielestäni Paavali ei tähtää orjan hengen pelastamiseen kehottaessaan orjaa pysymään asemassaan vaikka voisi päästä vapaaksi.
Olisiko aika ottaa pää pensaasta ja myöntää niin Raamatun kirjoittajien kuin ylipäätään kristittyjen erehtyväisyys? No, siitähän se kenkä taitaakin puristaa.
Voisitko myös vastata esittämääni kysymykseen: ”annatko sinäkin ”äänesi elämän puolesta” ja kehotat nykypäivän orjia tyytymään osaansa?”.
Tuomo: Ilmaisin kyllä näkemykseni. Rotia tarvitaan, mutta ei välttämättä sellaista, jossa arvellaan ”suvaitsevaisuuskampanjan kaatavan koko pytingin”. Olisiko tarpeen evankeliumin ja armon roti?
Minusta eettisen ajattelun kehittyminen on kupla. Tässä ei tarvita kovin syvää analyysiä, kun katsellaan vaikkapa mennyttä viimeistä 100-vuotta. Kukaan ei odottanut maailmansotia tai muita melskeitä, kun edistysusko oli valloillaan ja ajateltiin kaiken kehittyvän. Myös ihmisen. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kehitysoptimismi on kärrätty tunkiolle ja ihmisen raadollisuus löyhkää kuin mädäntyvä jäte.
Juuri tällaisissa tilanteissa on nähty armon tarpeellisuus. Se on tajuttu, että jokainen meistä on syyllinen eikä vapautusta ole ilman Jumalan armoa. Tämän sai oivaltaa myös John Newton, orjalaivan kapteeni. Hänet tunnetaan parhaiten laulusta Amazing Grace. Newtonin laiva Greyhound joutui pahaan myrskyyn. Tämän seurauksena Newtonille syntyi synninhätä, jonka seurauksena hän rukoili armoa. Sen hän löysikin Kristuksessa ja hänen elämänsä suunta kääntyi.
Tähän liittyy myös tarina Britannian parlamentissa työskennelleestä John Wilberforcesta. Hän suhtautui kielteisesti orjuuteen ja kävi kamppailua sen suhteen pitäisikö jatkaa parlamentissa vai paneutua teologiaan. Tässä vaiheessa Newton oli Wilberforcen pappina ja rohkaisi jatkamaan taistelua orjuutta vastaan. Wilberforce teki useita lakialoitteita orjuutta vastaan ja se lakkautettiin Britanniassa ja siirtomaissa lailla vuonna 1807.