”Luottamuksemme Lähetysseuran johtoon ja hallitukseen horjuu”

 

[867 henkilön allekirjoittama kirje:]

Arvoisa Suomen Lähetysseuran hallitus!

Toukokuun viimeisen päivän iltauutisissa kerrottiin, että Suomen Lähetysseura on päättänyt lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin työhönsä Kambodzhaan. Tiedettiin, että miehistä toinen vihitään papiksi ennen työalalle lähettämistä. Tämä oli erittäin hämmentävä uutinen. Asia nostettiin esille ensimmäistä kertaa päättävän elimen demokraattiseen käsittelyyn vasta Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa Helsingissä 8.6.2013.

Suomen Lähetysseuran johto valmisteli asian salassa. Uusi linjanveto, rekisteröidyssä parisuhteessa elävän samaa sukupuolta olevan parin rekrytointi haluttiin pitää mahdollisimman pitkään pimennossa Lähetysseuran korkeimmalta päättävältä elimeltä. Siksi luottamuksemme horjuu Suomen Lähetysseuran operatiivisen johdon ja hallituksen kykyyn toimia avoimesti ja jäsenistönsä mielipidettä kunnioittavasti.

Vuosikokousedustajat hämmästyivät kuullessaan, että asian ilmitulo ennen vuosikokousta Ylen uutisten kautta oli vahinko. Tämä seikka vahvistaa sen, että valmistelussa ei nimenomaisesti haluttu kuulla laajan kannattajakunnan mielipidettä ennen päätöksen julkistamista, vaikka kysymyksessä oli lähetystyön kannalta merkittävä ja historiallinen asia. Herää kysymys, kuinka paljon Lähetysseuran johto valmistelee ja tekee muitakin Seuran toimintaa uusille urille vieviä päätöksiä, joista eivät kannattajat eivätkä jäsenet tiedä mitään? Tällainen suvaitsematon toiminta loukkaa jäsenistön tasa-arvoa ja on omiaan vähentämään järjestömme yhteiskunnallista arvostusta.

Asiaa valmistelleen Lähetysseuran johdon olisi tullut ymmärtää, että Suomen Lähetysseuran toimintaperiaatteisiin ja toimintamahdollisuuksiin keskeisesti vaikuttava asia voi johtaa järjestön ja sen kannattajien mielipiteiden vahingolliseen jakautumiseen. Vuoden 2014 Toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltäessä voitiin todeta, että lähes puolet edustajista kannatti pohjaehdotukseen muutosta, jonka mukaan vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan lisättäisiin lause: Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja.” Äänestyksessä kokousedustajien äänet jakautuivat 205-222; tyhjää äänesti 32; 23 kokousedustajaa jätti äänestämättä. Äänten jakautuminen puoliksi näin keskeisessä ja periaatteellisessa päätöksessä asettaa ko. hallituksen päätöstä ja vuosikokousta valmistelleen johtoryhmän harkintakyvyn kyseenalaiseksi.

Vuosikokouksessa hallitus vetosi lakiin ja käytti useita perusteluja, joiden paikkansapitävyys on jälkeenpäin voitu todeta vähintäänkin tulkinnanvaraisiksi. Vuosikokoukseen oli kutsuttu asiantuntijaksi asianajaja, joka lausunnossaan ennen äänestystä käsitteli mm. rikoslakia ja siitä nousevia seuraamuksia, jos tehdään jotakin ihmisryhmää syrjiviä päätöksiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Rikoslain syrjintää koskeva 11:11§ ja työsyrjintää koskeva 47:3§ eivät ole eksklusiivisia, eli poissulkevia tässä asiassa, mikäli voidaan osoittaa painavia ja hyväksyttäviä perusteita poiketa niistä. On huomattava, että näitä samoja pykäliä voidaan käyttää lähetysjärjestöä vastaan, mikäli joku läheteistä kohdemaassaan joutuu vaaraan tai muita lähettejä huonompaan asemaan tai pahimmassa tapauksessa joutuu väkivallan kohteeksi, sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi – jos järjestö ehdoin tahdoin haluaisi niin menetellä ja lähettää tehtävään tällaisen henkilön. Järjestön yhteiskunnalliset tasa-arvoperiaatteet ja lähetystyön kristilliset periaatteet lähettää avioliiton solmineet mies ja nainen sekä edellä mainitut vaarat ovat rikoslaissa mainittuja painavia ja hyväksyttäviä perusteita. Sopivuusvaatimuksena ilmaistava tavoite lähettää aviopari ei loukkaisi rikoslain tarkoittamaa henkilön alkuperää – tässä tapauksessa sukupuolista suuntautuneisuutta – vaan kohdistuisi hänen vapaaseen valintaansa parisuhteensa muodosta eli liitosta toisen ihmisen kanssa, mitä rikoslain 11:11§ tai sen perusteluteksti ei edes tunne syrjintäperusteena. Lisäksi samassa tilaisuudessa Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja, Seppo Rissanen ilmoitti, että etukäteen neuvoteltiin Kambodzhan yhteistyökumppanien kanssa ja niiltä saatiin hyväksyntä; Kambodzhasta tullut tieto kertoo kuitenkin, että kirkko ei ota vastaan toisen miehen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää pappia. Vuosikokoukselle esitettiin faktoina asioita, jotka myöhemmin paikkansa pitämättöminä on voitu todeta harhauttaneen vuosikokoukseen osallistuneita.

Lisäksi on jäänyt täysin epäselväksi, mitkä olivat Suomen Lähetysseuran hallituksen teologiset perustelut, kun se teki tämän Suomen Lähetysseuran historiassa uuden linjapäätöksen, joka tulee vaikuttamaan ratkaisevasti Seuran tulevaisuuteen. Tätä suuruusluokkaa oleva linjapäätös kuulunee nimenomaan hallituksen päätäntävaltaan. Onhan hallituksella sääntöjen mukaan myös valvontavastuu toiminnanjohtajan ja hänen valitsemansa johtoryhmän toimiin nähden. 

Jo näillä perusteilla on syytä epäillä, että hallitus on syyllistynyt vähintäänkin huolimattomuuteen asian valmistelussa. Valitettavasti vaikuttaa kuitenkin siltä, että päätös oli tietoista vahingontekoa Suomen Lähetysseuralle!

Ensinnäkin, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa määritellyt virallisen kantansa kuulematta asiassa lähetysseuran toimintaa rahoittavia seurakuntia. Niissä ei ole päätöksestä tiedetty tai sitä ei ole tiedostettu. Nyt Lähetysseuralla näyttää olevan myönteinen kanta samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin nähden, vaikka sen kannattajaseurakunnista ja yksityisistä kannattajista valtaosa on niihin nähden torjuvalla kannalla. Toiminnanjohtaja Seppo Rissasen on täytynyt ymmärtää tämä, koska hän itsekin totesi, että kirkolliskokous ei ole määritellyt kantaansa homoseksuaalisiin parisuhteisiin. Järjestön rahoituspohja on vaarantunut.

Toiseksi, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa päätynyt kannattamaan samaa sukupuolta olevia parisuhteita, vaikka sen kaikki ulkomaiset yhteistyökumppanit ovat homoseksuaalisiin parisuhteisiin nähden torjuvalla kannalla. Lähetysseuran johdon on täytynyt ymmärtää, että Seuran myönteinen kanta tulee merkitsemään ei vain yhteistyön vaikeutumista vaan useimmissa tapauksissa sen päättymistä. Järjestön toimintamahdollisuudet ulkomailla ovat vaarantuneet.

Kolmanneksi, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen, vuosikokouksen, istunto johdettiin tavalla, joka ei ole omiaan lisäämään luottamusta päätöksenteon perusteiden pitävyyteen. On aiheellista kysyä millä perusteella vuosikokouksen, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen on muodostettava kantansa ja tehtävä päätöksensä, kun kokouksen valmistelu ja johtamistapa jätti valtuutetut puutteellisen tiedon varaan. Tällaiset toimintatavat hyväksyvän järjestön suvaitsevaisuus erilaisia mielipiteitä kohtaan, jäsenten vaikutusmahdollisuudet, sananvapaus sekä tasa- ja ihmisarvoinen kohtelu ovat vaarassa.

Suomen Lähetysseuran menestyminen lähetyskentillä ei ole ollut sattumaa. Se on perustunut kohdemaan ja siellä toimivien kumppaneiden kunnioittamiseen sekä määrätietoiseen ja johdonmukaiseen luottamuksen rakentamiseen. Evankelioimistyö on perustunut Raamatun opettamiseen myös lähettien oman esimerkin avulla. Siksi on paikallaan muistuttaa eräistä järjestömme toiminnan kannalta keskeisistä tekijöistä. Niihin nähden nykyisen operatiivisen johdon ja hallituksen toiminta herättää paljon kysymyksiä.

Kautta aikojen Suomen Lähetysseuran työssä on pyritty etsimään aina sopiva henkilö kuhunkin tehtävään. Asiassa, josta vuosikokouksessa äänestettiin, ei ollut kyse syrjinnästä vaan yhteistyökumppanien mielipiteiden ja perinteiden ottamisesta huomioon ja näin perustellen arviosta työntekijän sopivuudesta tehtävään. Teoreettisesti pätevin ei suinkaan aina ole sopivin. Eikö Suomen Lähetysseura olekaan enää yhteistyökykyinen ja kumppaniensa mielipiteitä kuunteleva ja huomioon ottava lähetysjärjestö?

Suomen Lähetysseuran lähetit ovat aina olleet vapaaehtoisia ja saaneet voimansa henkilökohtaisesta uskosta ja kutsumuksesta. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät miehet koettaisiin olevan lähettejä niin kuin toisetkin siellä olevat suomalaiset. Jokainen muu lähetti, avioliitossakin elävä, tulisi kantamaan myös homo-suhteessa elävien lähettien mainetta omassa lähetystyössään vaikka se olisi heidän vakaumuksensa vastaista. Eikö Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus kunnioita lähetystyössä vapaaehtoisesti palvelevien ja palvelleiden vakaumusta valmistellessaan päätöstä myös heiltä salassa ja heitä kuulematta? Kuinka moni haluaa jatkaa enää palvelustaan?

Suomen Lähetysseuralla on yli 150-vuotinen kokemus siitä, millä tavalla kristillinen usko ”tarttuu” ihmisestä toiseen. Lähetti ja hänen perheensä on kristillisyyden esikuva, olipa hänen tehtävänsä mikä tahansa. Kristittyjen elämää luetaan kuin kirjaa. Siksi tärkeää ei ole se, mitä sanot vaan se, mitä olet. Kristillinen avioliitto on lähetystyössä yksi avainasioista. Siinä tarvitaan monesti pitkäaikaista rinnalla kulkemista. Jokainen lähetti on rinnalla kulkija. Kuinka tällainen samaa sukupuolta oleva suhteensa rekisteröinyt pariskunta johtoryhmän ja hallituksen mielestä antaa esikuvan kristillisestä avioliitosta, kodista ja kristillisestä perhe-elämästä? Onko Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus unohtanut seuran 150-vuotisen historian aikana saadut kokemukset tehdessään päätöksen homoparin ottamisesta seuran työntekijöiksi ja lähettämisestä työalalle?

Mielestämme uuden kirkon syntyessä olisi toimittava suurella varovaisuudella ja pieteetillä. Sinne on vietävä yhteistä raamatullista ja luterilaista perinnettä, ei missään tapauksessa rappeutuvan länsimaisen kulttuurin keskellä elävän kirkon uusia virtauksia, joita se on imenyt itseensä ja joista ei ole yksimielisyyttä edes sen omassa piirissä.  Sääntöjen mukaan Suomen Lähetysseuran tehtävä eli missio on viedä maailmalle Kristuksen evankeliumia ei länsimaista sekularismia ja kaiken hyväksyvää vapaamielisyyttä. Tästä periaatteesta hallituksen on pidettävä kiinni ja valvottava sen toteutumista.

Kambodzhan kirkkoa kohtaan Lähetysseuran johto toimi tässä mielestämme itsekkäin kolonialistisin periaattein; ilmeisenä tavoitteena ei ollut Kambodzhan kirkon paras vaan Lähetysseuran johdon halu saada kunniaa ja mainetta kristillisestä uskosta vieraantuneen maailman silmissä. Tämä osoittaa Lähetysseuran luisumista pois alkuperäiseltä epäitsekkään palvelun ja evankeliumin julistamisen linjalta. Nykyisen operatiivisen johdon toimintaa kuvaa hyvin se seikka, että Kambodzhan kirkolle esitetty kysymys ymmärrettiin siellä vasta, kun Suomesta tuli tieto täällä nousseesta kohusta. Saamiemme tietojen mukaan ko. pariskunta lähetetäänkin Mekongin alueelle, johon Kambodzhakin kuuluu. Niin ollen he tulevat toimimaan Lähetysseuran kehitystyössä myös Kambodzhassa. Tehdessään työtä ohi paikallisen kirkon Lähetysseura toimii vastoin omia periaatteitaan. Millainen suhde ja kosketus Suomen Lähetysseuralla on tämän tapauksen jälkeen Kambodzhan luterilaiseen kirkkoon?

Edellisen perusteella tiedämme nyt, että päätös ko. rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähettämisestä vaikuttaa negatiivisesti Lähetysseuran suhteisiin sen yhteistyökirkkoihin. On ilmeinen vaara, että Suomen Lähetysseura menettää luottamuksen, josta se on saanut nauttia vuosikymmeniä. Ovet sulkeutuvat.

Seurauksena tehdystä ratkaisusta on todellinen vaara, että Lähetysseura menettää kotimaassa seurakuntien luottamuksen ja niiden kannatuksen sekä suuren joukon pitkäaikaisia ja uskollisia yksityisiä kannattajiaan.

Kysymme, ovatko hallituksen jäsenet ja johtoryhmään kuuluvat toimihenkilöt, jotka ovat olleet tekemässä edellä mainittuja päätöksiä, valmiita täyttämään korvausvelvollisuutensa, joka heille saattaa langeta yhdistyslain ja vahingonkorvauslain perusteella niistä taloudellisista menetyksistä, mitä Suomen Lähetysseura joutuu tehtyjen päätösten perusteella kärsimään?

Toivomme, että Suomen Lähetysseuran hallitus voisi käsitellä ko. asian uudelleen mitä pikimmin ja tehdä päätöksen olla lähettämättä samaa sukupuolta olevan kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää miespappia Mekongin alueelle. Edelleen toivomme, että hallitus tekisi periaatepäätöksen pidättäytyä tulevaisuudessakin lähettämästä samaa sukupuolta olevia pariskuntia työhön ulkomaille, koska sille on olemassa selkeät perusteet. Tällä taattaisiin yhteistyön jatkuminen sekä ulkomaisten kumppanien että Suomen kirkon seurakuntien ja muidenkin yhteistyötahojen kanssa sekä varmistettaisiin Suomen Lähetysseuran edellytykset ja mahdollisuudet toimia Kristuksen lähetyskäskyn mukaisesti ja kunniaksi hänen nimelleen.

Päivätty 8.8.2013.

867 allekirjoittajaa

Lue myös uutinen kirjeen taustoista

    • Viljo Juntunen esittää sopuratkaisussaan kolme vaihtoehtoa:

      Yksi vaihtoehto on, että kirkko säilyttää vihkimisoikeuden ennallaan, eikä samaa sukupuolta olevia pariskuntia vihitä kirkossa. Toinen vaihtoehto on, että kirkko alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevat parit avioliittoon, mutta papeille annetaan omantunnonvapaus, vihkiäkö vai ei. Kolmas vaihtoehto on, että kirkko luopuu vihkimisoikeudestaan ja siunaa vain heteroparit

      Käsitykseni mukaan vaihtoehtoja on kuitenkin:

      (1) Kirkko säilyttää vihkioikeuden ja vihkii vain heteropareja

      (2) Kirkko säilyttää vihkioikeuden ja homopareja saa vihkiä (omantunnon vapaus)

      (3) Kirkko säilyttää vihkioikeuden ja vihkii kaikki parit (virkavelvollisuus)

      (4) Kirkko luopuu vihkioikeudesta ja siunaa vain heteroparit

      (5) Kirkko luopuu vihkioikeudesta ja homopareja saa siunata (omantunnon vapaus)

      (6) Kirkko luopuu vihkioikeudesta ja siunaa kaikki parit (virkavelvollisuus)

      Jos kysytään minun mielipidettäni, kirkko valitsee ensin vaihtoehdon (1), myöhemmin vaihtoehdon (2) ja aikaa myöden vaihtoehdon (3). Aikajänteeksi ennustan 50-100 vuotta.

    • Jusun kuvaama aikajänne 50 – 100 on liian pitkä. Arvelisin että ei kulu 50 vuotta siihen, että jokin maassamme tioimivista kirkoista alkaa vihkiä myös samaa sukupouolta olevia pareja. Tuohon kirkkoon kuuluu selvästi alle puolet suomalaisista. Kyseinen kirkko ei myöskään ole enää lain tasolla sitoutunut luterilaiseen tunnustukseen.

      Toisaalta arvelisin että viellä sadankin vuoden kuluttuakin maassamma on jokin keskisuuri luterilainen kirkko, jonka on tunnustuksen, kirkollisen järjestyksen ja kirkollisten toimitusten osalta nykyisen kansankirkon kaltainen ja joka vihkii vain miehen ja naisen välisiä avioliittoja..Näiden kahden jo mainitsemani kirkon lisäksi tuolloin on vähintään yksi luterilainen kirkko joka tukeutuu ns. vanhaan virkakäsitykseen.

      Arvelisin että 50 vuoden kuluttua kirkooon ei kuuluta kirkollisten toimitusten vuoksi vaan siksi että uskotaan ainakin väljästi kirkon oppiin Tuossa vaiheessa iso osa vihkiseremonioista toteutuu kokonaan seurakuntien ulkopuollella vihkifirmojen toimesta.

  1. Ei ole ollenkaan vaikea uskoa mielipidetiedustelun tuloksiin tässä kirkon jakautumisasiassa. Kyllä jakautuminen on todellisuudessa alkanut jo 1980-luvun puolivälissä, kun päätöksenteossa Raamatun sana ja siihen perustuva kirkon oppi jäivät toisarvoisiksi. Tuolloin kyllä jo lausuttiin ääneen sekin, mitä hedelmää meillä nyt kirkossamme on edessämme. Kuitenkin vasta nyt monet voivat tunnistaa silloisen puun hedelmät. Lausuttiin lupauksina ”variksen valoja” eikä omantunnonsuojista välitetty silloinkaan. Nyt omatunto ja ihmisoikeuskysymykset ovat ihmisten ajattelussa ajautumassa erilleen jonkin epämääräisen tasa-arvoajattelun alttarille. Jossakin pisteessä rajan vain on tultava vastaan, kirkko ei kestä perusteidensa purkamista pelkiksi ”käytännön kysymyksiksi”. Mielipidemittaukset osoittavat kipurajan läheisyyden, jollei kurssin muutos tapahdu, on jakautuminen parempi vaihtoehto kuin kirkon tunnustuspohjan haihduttaminen yleisen mielipiteen muuttuvaan sekulaariin mielipideavaruuteen.

  2. Pyhä Jumala ei tee koskaan kompromissia synnin kanssa. ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?” (2Kor.6:14). Jos uskovat ajetaan pois kirkosta / seurakunnasta, he voivat kokoontua kodeissa, kuten alkuseurakunta. Jumalan lapsina olemmekin vieraita ja muukalaisia täällä ja odotamme Jeesusta noutamaan meidät Taivaan Kotiin!

    • Rustholkarhu: ”- Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.”

      Joo, niin tekevät, mutta miten se liittyy aiheeseen???

  3. Parannuksentekoa taitaa olla syytä jatkaa, joskus kun ei voi välttää kiusausta. Toisaalta Rusholkarhun kommentien tapaiset selkeän rasistiset, kömpelöt kommentit ovat kaikesta yksinkertaisuudesta huolimatta rehellisiä. Niissä ei paatunutta tuntoa kolkuta tai hävetä eikä ”homot on sairaita”-asennetta edes yritetä verhota tekopyhästi kristillisellä rakkaudella, koska kristillisyyden kanssa, sanan missään merkityksessä, niillä ei ole mitään tekemistä.

  4. Jusu: ”Tuota tuota pojat, kannattako alentua samalle tasolle?”

    Joo, olet oikeassa. Ei kai pitäisi, mutta minulla semmoinen pikkuinen piru istuu aina olkapäällä kuin posetiivarin apina ja saa vieteltyä vanhankin papparaisen asiattomiin lapsellisuuksiin, kun se haistaa tekopyhää ja aggressiivista oikeassa olemista. Täytynee taas yrittää hillitä sitä.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.