Onko luterilaisuus protestantismia vai suomalaisuutta? Ortodoksin näkökulmasta enemmän jälkimmäistä.
Luther on ortodokseille yksi 1500-luvun hahmo muiden joukossa. Ei sen harhaoppisempi muttei sen hurskaampikaan kuin Henrik IV, Melanchthon tai Zwingli.
Vaikka ortodoksin näkökulmasta protestantismi synnytti kirkkoon toisen ison hajaannuksen, kiitetään Konstantinopolista Moskovaan suurten protestanttien Karl Barthin, Adolf von Harnackin tai Paul Tillichin panosta Euroopan henkiseen kehitykseen.
Maahanmuutto ja moniarvoistuminen vievät pian luterilaisuuden paikan Suomen läntisen arvojen johtavana äänenä. Ekumeniassakin on alkamassa uusi aika, sillä nykyisellään ekumenia on kirkkojen pakollinen työmuoto, eikä innosta muita kuin kirkon työntekijöitä.
Kuulun epäekumeenisiin ortodokseihin, enkä pidä Suomea ekumenian mallimaana. En ole myöskään sitä mieltä, että luterilainen kirkko olisi arvoiltaan sen demokraattisempi tai läntisempi kuin ortodoksinen.
Suomi on henkisesti Itä-Eurooppaa ja geopolitiikka on muokannut myös suomalaista luterilaisuutta. Sen identiteetti on historiallisesti yhtä paljon Viipuria ja Pietaria kuin Uppsalaa ja Tukholmaa.
Väestökasvu tulee Suomeen idästä. Sieltä löytyvät Suomen luterilaisuuden mahdollisuudetkin.
Eiköhän se tuossa ole niin selvästi sanottu., että Ahlfors saa siitä selvää, jos vain tahtoa on.
Aapeli Saarisalolta opin . että Kristus toimii usein niin, että hän uskon kautta tulee taakkamme alle ja yhdessä hänen kanssaan taakka kevenee,
Vuosi sitten sain kuulla sairastuneeni vakavasti ja olin jo varma että aikaa on vain vähän enää jäljellä. Se toi yllättävää tehokkuutta toimintaan, kun ei voinut enää sanoa: teen se ja sen sitten joskus. ”Joskus” katosi sanavarastostani. Asiat piti hoitaa heti.
Huokasin silloin rukouksessa, että miksi sinä hyvä Jumala juuri nyt tämmöistä minulle järjestit. Meinaatko todella pärjätä ilman minua seurakunnassa. Ehkä sinulla on paremmat suunnitelmat, kun pyyhkäisit rätillä ja kerralla kaikki omat suunnitemani pois. Minä en kuitenkaan ymmärrä tätä.
Myöhemmin selvisi että vain kuukausi, tai pari myöhemmin olisikin ollut jo myöhäistä. Nyt hoito osui juuri siihen aikaikkunaan , jossa se oli mahdollista saada jopa kuntoon. Siinä vaiheessa sukat alkoi pyöriä jalassa ja housunlahkeet tutista, kun tajusin miten tarkasti Jumala oli asiat ajoittanut ja johdattanut senkin että sairauteni paljastui, vaikka oireet ei siitä mitään kertoneet. Sainkin jatkoajan josta ole sanomattoman kiitollinen Hänelle joka minua kantaa kaikessa.
Uskon voima riippu siitä mihin ja miten uskoo. Kristinusko ei välttämättä anna voimaa elämän kaikkina vaikeina hetkinä. Tapahtuu asioita, jotka voivat viedä sen uskon, johon on elämässään oppinut turvautumaan.
Usko siihen, että elämä kantaa, vaikka se saattaa kohdella kaltoin ja tieto, että kärsimys kerran päättyy, voi myös lohduttaa vaikeina hetkinä.
Uskon voima on kätkettynä evankeliumissa. Juuri käsittämättömissä kärsimyksissä ja vaikeuksissa, joissa voi kääntyä Hyvän Jumalan puoleen ja purkkaa kaiken. Juuri näin teki Samuelin äiti temppelissä. Raamattu kertoo miten hän vuodatti sydämensä koko murheen Jumalalle. Jumalalle saa jopa raivota ja kysellä miksi, miksi.
Luulen, että jos usko katoaa vaikeuksien tähden niin silloin on odottanut Jumalalta, jotain sellaista, jota ei ole ollenkaan luvattu. Jolloin oikeasti pettyy omiin odotuksiinsa. Jumala ei toimi meidän odotusten mukaan. Silloinkin kun hän vastaa rukouksiin se tapahtuu useimmiten aivan odottamattomalla tavalla.
Pekka,
”Raamattu kertoo miten hän vuodatti sydämensä koko murheen Jumalalle. Jumalalle saa jopa raivota ja kysellä miksi, miksi.”
Kolmisenkymmentä vuotta sitten USA:n evankelisisissa, kuten helluntai- seurakunnissa vaikutti psykologi Richard Dobbins. Hän suositteli tai jopa opetti tuo raivoamis-terapiaa esimerkiksi hankkimalla nyrkkeilytyyny, jota mätkiä. Ne opit hyödyttivät psykologista, ihmisen apua ihmiselle.
Hanna vuodatti sydämensä tuskan Jumalan edessä hoitamatta ihmistään.
Eli Jumalaa lähestyminen on nöyrtymistä eikä se ole psykologiaa.
Anne
Kiitos elämänläheisestä kuvauksesta eläkeläisenä tavallisten ihmisten keskuudessa. Tuntuu hyvältä lukea kuvaustasi aikamme ihmisten jokapäiväisen elämän keskellä koetuista ongelmista ja myös siitä, miten usko on vaikuttanut arkiseen elämän todellisuuteen.
Psykologiasta en tiedä, mutta sen tiedän että Jumalaa voi ja saa lähestyä juuri siinä mielentilassa jossa juuri on. Hänellä on aina vastaanotto jokaiselle joka Hänen luokseen tulee. Aabraham lähestyi jumalaa ennen kuin alkoi keskustella Jumalan kanssa Sodoman kohtalosta. Samoin meilläkin on lupa astua askel eteenpäin silloin kun meillä on asiaa Jumalalle.
On aivan eri asia kääntää selkä Jumalalle ja raivota sitten, kuin se että olemme Jumalan kasvojen edessä ja raivoamme Hänelle. Miksi Miksi…. Kyllä Jumala meidän raivoamiset kestää aivan hyvin.
Pekka,
Kohdistat tämän minulle, – siispä!
Kuljemme erilaisen käsittämisen raiteita.
Jumala on siellä missä on murtunut mieli, etenkin siellä. Jumala vihaa ylpeyttä, eli ihmisen, lihan mieltä, jota mieltä psykologia tulkitsee.
Vt. Apt. 17:
27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
Jumala ”kestää”? Niin varmaankin. Raivoamiset ja lempeilyt ovat kumpikin lihan esiintymistä ja voivat hyvinkin olla viesti sisäisestä tilasta, jolla ainoastaan on merkitystä Jumalan edessä. Ihmisen on tyhjennyttävä itsestään, raivoamisistaankin, tai kun hän suostuu tai joutuu tyhjentymään, niin vain silloin Jumalalle järjestyy tilaa.
Voi tuntua mahdottomalta, mutta Jeesuksen seuraaminen on joka päivä itsestään tyhjentymistä, itsensä kieltämisestä. Näin Jumalan meihin laittama rakkaus ja usko saa toimintamahdollisuuden.