Aloin järjestämään kirjahyllyä ja kässini osui kirja, joka herätti mielenkiintoni. ”Käännyttämistä vai kääntymymystä?”
Sitä hiukan silmäillessäni, sieltä löytyi seuraava kohta.
Kirjoittaja Risto A. Ahonen: ”Vanhurskauttamisen erilaisilla tulkinnoilla on huomattava vaikutus siihen miten pyhitys ymmärretään. Silloin, kun on korostettu pelkästään vanhurskaaksi julistamista, luterilainen teologia on ollut usein vaikeuksissa luontevan paikan löytymisessä pyhitykselle ja elämän muutokselle. Vanhurskauttamisopin puhtautta on vaalittu siten että, pienetkin poikkeamat vallitsevasta tulkinnasta, on voitu ankarasti tuomita. Sen seurauksena uudesta elämästä Kristuksessa ja elämän uudistamisesta on puhuttu hyvin varovaisesti ja tyydytty toistamaan sitä, miten hyvät teot seuraavat vanhurskauttamista. Lainomaista uskonnollisuutta on pelätty niin että, Luterilaisen kirkon sanoma Pyhän Hengen uutta luovasta työstä on peittinyt varoitusten alle. Luterilaisella teologialla on usein ollut vain vähän myönteistä sanottavaa, elämän uudistuksesta Kristuksessa. Siksi Luterilaisen kristillisyyden on ollut vaikea kohdata karismaattisen liikkeen ja Helluntailiikkeen esille nostamia kysymyksiä.”
Tähän kysymykseen jatkuvasti törmätään. On sitten kyse kirkon sisäisistä keskusteluista ja työntekemisen tavoitteita, tai keskusteluista, tai jopa väittelyistä ns. vapaiden suuntien edustajien kanssa. Näistä kysymyksitä saadaan aina aikaan hajaannusta eri uskonsuuntien välille.
Gideonien veljespiirissä on ehdoton sääntö, ettei näitä kysymyksiä edes oteta esille. Niinpä se on niitä harvoja kristittyjen yhteisiä toimijjoita, joka on pystynyt jatkamaan työnäkyään Raamattujen levittämisessä. Eikä siinä ole havaittavissa mitää hajomisen merkkejä. He kykenevät näin toimien tekemään saumatonta yhteistyötä vuosikymmenestä toiseen.
En kuitenhaan halua keskustelua Gideoneista, vaan tuosta kysymyksestä, jonka Ahonen viisaasti nostaa esiin, eli siitä tuottaako vahurskauttamisoppimme, käytännössä pyhityksen. Vai jääkö se pelkästään teorian tasolle?
Oma käsitykseni on se että, jollei pyhitystä tapahdu, niin vanhurskauttamistakaan ei oikeasti ole tapahtunut. Ei ole muodostunut henkilökohtaista suhdetta Vapahtajaan ja hengelliseen elämään. Vaikka uskoontulo onkin mysteeri. Eikä se ole meidän hallittavissamme, edes teorian tasolla. Niinpä kunkin uskovan tarina on erilainen. Eikä heidän uskoaan voi laittaa kyseenalaiseksi. Ainakaan sillä perusteella, ettei se ole tapahtunut tietyn kaavan mukaan. Koska heidän elämässään näkyy todellisen pyhityksen selvät merkit. Mitä nämä merkit sitten ovat? Yksi merkki mielestäni on kaipuu hengellisien asioiden pariin. Vanhurskautumisen uskolla vastaanottanut henkilö on löytänyt elämän lähteen ja haluaa juoda siitä. Jollei tätä janoa lainkaan ole, niin jotain on mielestäni pielessä.
Kirkon nuoristyössä olen törmännyt tähän kysymykseen rippikoulu ja isostoiminnassa. sen mitä vähän olen asiaa seuraillut, niin olen havainnut että, kirkon nuoret ovat kovasti kiinnostuneet isosena olemisesta, mutta kiinnostusta hengellisen elämän hoitamiseen ei ole havaittavissa. Sama näkyy vanhemmassa ikäpolvessa . Osallistutaan kyllä innokkaasti kirkon toimintaan, jopa vapaaehtoisena, mutta pyhityksen merkkejä ei paljoakaan näy. Miksi evankelimin dynaamiitin kaltainen räjähdysvoima näkyy kirkossamme vain himmeänä kajastuksena menneisyydestä.
Tämänkaltaiset ja monet muutkin vastaavaan luokkaan kuuluvat tilanteet tulevat aina vain ajankohtaisimmiksi sitä mukaa kuin kansamme kansainvälistyy.
Tarvitaan siis enemmän ymmärrystä uskonnon merkityksestä elämään.
Elikä toisin sanoen uskonnonopetusta on lisättävä kouluissa ja sen on luotava edellytyksiä uskonnollisen elämän ymmärtämiseen sekä syvemmin että laajemmin.
Poliisin pitäisi käsittää, että kaikki ihmiset eivät ole uskonnollisia, vaan on myös uskonnottomia (ateisteja, agnostikkoja, skeptikkoja ja uskontojen suhteen välinpitmättömiä). Luterilaisen ”polliisipapin” kuskaaminen uskonnottomiin tai toisuskoisten koteihin suruviestiä tuomaan ei ole korrektia. Lakisääteisesti on olemassa myös ammatillisa, uskontoihin sitoutumatonta kriisiapua.
Julkisen vallan tulee kohdella ihmisiä yhdenvertisesti uskonnoista ja vakaumuksista huolimatta, mutta tässä kohtaa se ei tarkoita, että yhden uskonnon papia kuskataan vrkavallan toimesta ”yhdenvrtaiesti” joka paikkaan, vaan se tarkoittaa, etä julkinen valta suhautuu neutraalisti uskontoihin ja vakaumuksiin ja kunnioittaa kaikkien katsomusta ja vakaumusta.
Miten niin on uskonnottomuutta, jos luterilainen pappi ärsyttää. Uskonnoton olisi välinpitämätön asiasta, mutta tuollaisesta suivaantuminen on fundamentalistin käytöstä.
Tähän uskomusjärjestelmään kuuluu lisäksi se, että sitä ei pidetä uskontona, vaan jonkinlaisena tieteenä. Muun väittäminen on heresiaa, josta pitää taas hermostua.
Matti, tuossa oli kuitenkin nimenomaan juuri lueteltu (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä käyttäen), että on erilaisia uskonnottomia, ja uskontojen suhteen välinpitämättömät ovat heistä vain yksi ryhmä.
Välinpitämätökin voi kuitenkin herkässä ääritilanteessa ärsyyntyä, tai kokea muun ylimääräisen henkisen pahoinvointireaktion.
Miten muuten itse suhtautuisit, jos poliisi kuskaisi kotiisi läheisen kuolemantapauksesta kertomaan islamilaisen imaamin?
En vastaa hypoteettisiin kysymyksiin. Vapaa-ajattelijoiden retoriikkaan kuuluvat tuon tyyppiset joutavat kyselyt. Olen katsellut sitä kylliksi enkä lähde mukaan, kun joku yrittää leikkiä Sokratesta.
Sorry, oikoluku unhtui. Tässä korjattu versio:
Poliisin pitäisi käsittää, että kaikki ihmiset eivät ole uskonnollisia, vaan on myös uskonnottomia (ateisteja, agnostikkoja, skeptikkoja ja uskontojen suhteen välinpitämättömiä). Luterilaisen “poliisipapin” kuskaaminen uskonnottomiin tai toisuskoisten koteihin suruviestiä tuomaan ei ole korrektia. Lakisääteisesti on olemassa myös ammatillista, uskontoihin sitoutumatonta kriisiapua.
Julkisen vallan tulee kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti uskonnoista ja vakaumuksista huolimatta, mutta tässä kohtaa se ei tarkoita, että yhden uskonnon pappia kuskataan virkavallan toimesta “yhdenvertaisesti” joka paikkaan, vaan se tarkoittaa, että julkinen valta suhtautuu neutraalisti uskontoihin ja vakaumuksiin ja kunnioittaa kaikkien katsomusta ja vakaumusta.
”Oma käsitykseni on se että, jollei pyhitystä tapahdu, niin vanhurskauttamistakaan ei oikeasti ole tapahtunut. Ei ole muodostunut henkilökohtaista suhdetta Vapahtajaan ja hengelliseen elämään.” Blogi
Noinhan se on. Teologia tarkoittaa oikeastaan Jumalan oppimista (Jumaluusoppi)
Miten tämä tapahtuu, jollei ihmiselle ole syntynyt Sanan nälkää? Raamatuss puhutaan Leivän syömisestä joka tuo Elämän. Jollei ole nälkää, niin ei syö, jollei ole janoa, niin ei juo.
Nälkäiselle ja janoiselle ei tarvitse sanoa, syö ja juo, vaan nälkä on se, joka kehoittaa ilman muuta syömään ja juomaan. Usko on samanlainen Voima, se saa aikaan Sanan nälkää ja janoa.
Itse olen kokenut, että juuri Sanan kautta alkaa taas tapahtumaan Pyhitystä, (maailmasta irrottamista tai erottamista) eli Jumala alkaa kasvattamaan itselleen lasta, eli ottaa hoivaansa /huomaansa Kristityn. Kasvaminen ei ole nopea tapahtuma vaan jatkuvaa kunnes on kasvanut täyteyteensä. Miten tämä tapahtuu yksilön kohdalla? Se on aina Jumalan ja ihmisen välinen tapahtuma, mutta seurakunta on tässä myös merkittävässä osassa ja onhan myös Sana välitetty ihmiselle seurakunnan kautta (Kristuksen ruumis maanpäällä).
Vanhurskautettu ihminen on autuas ja Pyhä, joka tarkoittaa ihmistä, jonka Jumal on Pelastanut Kristuksessa. Vanhurskauttaminen ei ole yksin Lutherilainen käsite, vaan löytyy Raamatusta selkeästi ainakin Paavalin kirjeistä ja kautta koko Raamatun, kun asiaan tarkemmin perehtyy, lopulta on kysymys Jumalan tahdon toteutumisesta maan päällä. Ihminen on Jumalan tahdon kohde, eli Jumal tahtoi Lähettää Poikansa maailmaan , että ihmiselle aukeaisi pääsy Taivasten Valtakuntaan.
Kristuksessa ovi on avattu kaikille. Se, joka käy Kristuksen (ovi) kautta sisään, (muita teitä ei ole) sen synnit pestään pois ja ihmiselle puetaan valkeat vaatteet omien vaatteiden tilalle. Näin ihmisestä tehdään Vanhurskas ja Pyhä.
Pyhitty(ä)minen on siis Jumalan teko, joka tapahtuu ihmisessä Jumala Armon vaikutuksesta, synnyttäen lähimmäisen rakkautta ja kaikea hyvää, mutta ihminen itse saa silloin kantaa Kristuksen ristiä maailmassa ja se on monesti raskasta…
Vanhurskauttamisessa ja pyhityksessä tulee esille kasteen korostamisen heikkous uudestisyntymisenä. Uudestisyntymisessä jotain vanhaa jää taakse ja uutta tulee sijaan. Luonnollisessa syntymässä erotetaan ne kaksi, jotka ovat kuukausien ajan olleet tiiviisti yhdessä. Tämä kasteessa uudestisyntyminen tarvitsee kadottavan perisynnin, että se saisi oikeutuksensa, mutta olemmeko joutuneet noidankehään josta ei ole ulospääsyä.
Jossain tunnustuksessa syntien anteeksiantamus liitetään kasteeseen niinkuin avin piikki. Syntymästä kuolemaan. Luther nousi vastustamaan Tezelin aneiden myyntiä, koska siinä ei ollut mitään Pyhän Henegen osuutta oli vain paavin sana ja rahalla maksu. Tuo kseen yhdistäminen anteeksiantoon merkitsee samaa, mutta on ilmaista. Jos ajatellaan niin, että on uudestisynnytty kasteessa ja sitten loppu jää Jeesuksen asiaksi, niin me joudumme kysymään, onko Jeesus menettänyt voimansa vaikka Hän vakuutti, että Hänellä on kaikki valta.
Kiitos Lauri ja Ismo rakentavista kommenteista.
Ismo: ”Miten tämä tapahtuu, jollei ihmiselle ole syntynyt Sanan nälkää? Raamatussa puhutaan Leivän syömisestä joka tuo Elämän. Jollei ole nälkää, niin ei syö, jollei ole janoa, niin ei juo.”
Olen pohtinut sitä. mitä mieltä on vapaaehtoisesti lähteä sellaiseen hengelliseen toimintaan, jossa tavoitteena ei ole tuo Ismon kuvaama työnäky. Jos sellaiseen lähtee, niin tosiasiassa on omalla panoksellaan tukemassa toimintaa, jonka tavoitteet ovat ihan jotain muuta.
Kunhan nyt edes olisi selvää mitä tuo sanahirviö ’vanhurskas’,joka ei suomenkielessä merkise oikeasti sitten niin yhtään mitään, oikein merkitsee?
Jussi Aron mukaan se tarkoittaa reilua.
”Vanhurskaus” termiä on tosi vaikea selittää. Siksi jätin sen silleen. Muutoin koko keskustelu pyörisi todennäköisesti, sen käsitteen ympärillä. Halusin keskustella siitä, mitä sen jälkeen pitäisi tapahtua. Vai pitäisikö? Eli pitääkö usko näkyä elämässä jotenkin ja miten? Ja onko uskoa oikeasti, jollei se vaikuta mitenkään?
Tässä kohtaa taitaisi olla hyvä ajatella sitä kohtaa, jossa todetaan toinen otetaan ja toinen jätetään. Jos kaksi ihmistä näyttää elävän samalla tavalla jopa niin, että tekevät ysdessä samoja asioita ja toinen vain pelastuisi, niin on syy kysyä: Millä perusteella? Toki uskova ja uskomaton voi tehdä samaa työtä samalla tavalla. Ehkä halonhakkuussa tai ojankaivussa ei näy se, että ihminen on uskossa tai ei?
No ei se itse asiassa vaikea ole, KÄÄNNÖSana tulee vaakaa tarkoittavasta sanasta. Oikeuden vaaka oli tasa-painossa , (kuva tulee Egyptistä, missä syntejä punnittiin tuonelassa vaa’an avulla) se ei heilunut ylös ja alas vaan oli vakaa, siis ’vakaasti hurskas’. Muta mitä on hurskas? Sen alla on heprealainen sana zaddiq,joka merkitsee oikeudenmukaisuus. Vanhurskas on siis vakaasti oikeudenmukainen eli oikeudenmukaisesti oikeudenmukainen.
Käännökseksi riittäisi siis pelkkä sana oikeudenmukainen (koska van-hurskas siältää tautofonian), mutta sitä ei nähtävästi selvän yhteiskunnallisen vaativuutensa takia haluta käyttää.
Juttelin kerran linja-autossa kuskin kanssa. Kerroin jotain hauskoja tarinoita. Yllättäen hän sanoi oivaltaneensa, että olen uskovainen. Jotenkin siitä tavasta, jolla niitä tarinoita kerroin. Mitään uskoon viittaavaa ei jutuissani ollut, hitustakaan.
Nuorena pääsin kartonkitehtaalle töihin. Siellä joku lähti opastamaan paikkoja. Löin pääni johonkin putkeen, että kumahti. Opastaja kääntyi ja sanoi: ”ai sinä olet uskovainen”.
Niinpä olen tullut sellaiseen tulokseen, ettei vuorella oleva kaupunki voi olla kätkössä.
Pekka: ”Juttelin kerran linja-autossa kuskin kanssa.”
https://yle.fi/uutiset/3-7734087
Ollaanko me jutellut? Ajoin ennen työkseni bussia☺
Jokainen lapsi syntyy Jumalan luomistyön ja luonnonjärjestyksen tuloksena. Tosin kuolevaiseen ruumiiseen, joka on synnin tähden hajoava maahan aikanaan. Jokainen myös luopuu puhtaudestaan ja viattomuudestaan ihan itse, tekee syntiä, jonka palkka on kuolema. Siksi tarvitaan uusi alku eli uudestisyntyminen, joka antaa kotiopettajan sisimpään Pyhässä Hengessä. Siinä kirjoitetaan Jumaslan tahto sisimpään eikä ihminen ole sen jälkeen sama. Sitten eletään Hengen uudistuksessa joka päivä ja sitä on pyhitys, jonka Jumala antaa ihmiselle lahjaksi Pyhässä Hengessä Kristuksen tähden.