Aloin järjestämään kirjahyllyä ja kässini osui kirja, joka herätti mielenkiintoni. ”Käännyttämistä vai kääntymymystä?”
Sitä hiukan silmäillessäni, sieltä löytyi seuraava kohta.
Kirjoittaja Risto A. Ahonen: ”Vanhurskauttamisen erilaisilla tulkinnoilla on huomattava vaikutus siihen miten pyhitys ymmärretään. Silloin, kun on korostettu pelkästään vanhurskaaksi julistamista, luterilainen teologia on ollut usein vaikeuksissa luontevan paikan löytymisessä pyhitykselle ja elämän muutokselle. Vanhurskauttamisopin puhtautta on vaalittu siten että, pienetkin poikkeamat vallitsevasta tulkinnasta, on voitu ankarasti tuomita. Sen seurauksena uudesta elämästä Kristuksessa ja elämän uudistamisesta on puhuttu hyvin varovaisesti ja tyydytty toistamaan sitä, miten hyvät teot seuraavat vanhurskauttamista. Lainomaista uskonnollisuutta on pelätty niin että, Luterilaisen kirkon sanoma Pyhän Hengen uutta luovasta työstä on peittinyt varoitusten alle. Luterilaisella teologialla on usein ollut vain vähän myönteistä sanottavaa, elämän uudistuksesta Kristuksessa. Siksi Luterilaisen kristillisyyden on ollut vaikea kohdata karismaattisen liikkeen ja Helluntailiikkeen esille nostamia kysymyksiä.”
Tähän kysymykseen jatkuvasti törmätään. On sitten kyse kirkon sisäisistä keskusteluista ja työntekemisen tavoitteita, tai keskusteluista, tai jopa väittelyistä ns. vapaiden suuntien edustajien kanssa. Näistä kysymyksitä saadaan aina aikaan hajaannusta eri uskonsuuntien välille.
Gideonien veljespiirissä on ehdoton sääntö, ettei näitä kysymyksiä edes oteta esille. Niinpä se on niitä harvoja kristittyjen yhteisiä toimijjoita, joka on pystynyt jatkamaan työnäkyään Raamattujen levittämisessä. Eikä siinä ole havaittavissa mitää hajomisen merkkejä. He kykenevät näin toimien tekemään saumatonta yhteistyötä vuosikymmenestä toiseen.
En kuitenhaan halua keskustelua Gideoneista, vaan tuosta kysymyksestä, jonka Ahonen viisaasti nostaa esiin, eli siitä tuottaako vahurskauttamisoppimme, käytännössä pyhityksen. Vai jääkö se pelkästään teorian tasolle?
Oma käsitykseni on se että, jollei pyhitystä tapahdu, niin vanhurskauttamistakaan ei oikeasti ole tapahtunut. Ei ole muodostunut henkilökohtaista suhdetta Vapahtajaan ja hengelliseen elämään. Vaikka uskoontulo onkin mysteeri. Eikä se ole meidän hallittavissamme, edes teorian tasolla. Niinpä kunkin uskovan tarina on erilainen. Eikä heidän uskoaan voi laittaa kyseenalaiseksi. Ainakaan sillä perusteella, ettei se ole tapahtunut tietyn kaavan mukaan. Koska heidän elämässään näkyy todellisen pyhityksen selvät merkit. Mitä nämä merkit sitten ovat? Yksi merkki mielestäni on kaipuu hengellisien asioiden pariin. Vanhurskautumisen uskolla vastaanottanut henkilö on löytänyt elämän lähteen ja haluaa juoda siitä. Jollei tätä janoa lainkaan ole, niin jotain on mielestäni pielessä.
Kirkon nuoristyössä olen törmännyt tähän kysymykseen rippikoulu ja isostoiminnassa. sen mitä vähän olen asiaa seuraillut, niin olen havainnut että, kirkon nuoret ovat kovasti kiinnostuneet isosena olemisesta, mutta kiinnostusta hengellisen elämän hoitamiseen ei ole havaittavissa. Sama näkyy vanhemmassa ikäpolvessa . Osallistutaan kyllä innokkaasti kirkon toimintaan, jopa vapaaehtoisena, mutta pyhityksen merkkejä ei paljoakaan näy. Miksi evankelimin dynaamiitin kaltainen räjähdysvoima näkyy kirkossamme vain himmeänä kajastuksena menneisyydestä.
Ismo Malinen selittänet seuraavaa:
””Onkin hyvä kysyä mitä on sellainen tahdon vapaus ja valinna vapaus , joka ei tee aina kuten pitää, eli ei noudata kaikessa Jumalan vanhurskautta? Jos olemme vapaat tahdoltamme ja valinnoiltamme, niin miksi emme tee vain ja ainostaan hyvää ja oikein? Vai onko niin, että valitsemme tahallamme väärin? Siis on välttämättä niin, että toimimme oman edun mukaan omasta tahdosta, koska tahtomme on sidottu siihen vääryyteen, joka tuli synnin kautta maailmaan. ””
Tässä tuot esille täydellisesti omaan viisauteen ja voimaan luottavaan ihmiseen joka ei tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa.
Kun lapsi uskoo Isään niin kun Isä Sanoo että antaa voiman voittaa kaikki kiusaukset niin lapsi elää sen mukaan varsinkin kun Jumala on laittanut lakinsa lapsensa sydämeen on sydämen halu elää Jumalan tahdon mukaan.
Helposti sanottu ja tehty Ari. On eri asia tahtoa hyvää, kuin toteuttaa sitä.
Kyllä minulla on tahto hyvään, mutta näen itsessäni myös jotain sellaista, jonka voin tunnustaa olevan itsekkyyttä ja rakkaudettomuutta, raadollisuutta ja kaikkea sitä mikä lain mukaan on vääryyttä.
Onneksi Kristus on sovittanut syntini, koska oma vanhurskauteni ei riitä pelastukseen. Tunnustan siis avoimesti Jumalan ja ihmisten edessä, että janoan Jumalan Armoa joka päivä ja rukoilen Jeesuksen opettamilla sanoilla: ”Älä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta…”
En siis luota itseeni synnin voittajana, vaan käännyn alati Kristuksen puoleen, jonka tiedän voittaneen saatanan ja perkeleen. En taistele omissa voimissa vaan Kristuksessa. Uskon kilvoitus on sitä, että pysyn Kristuksessa ja elän Hänen Voimassaan.
Ole Ari onnellinen, jos olet saanut sellaisen lihan vanhurskauden, jossa ei ole enää mitään vääryyttä ja voin sinua vilpittömästi onnitella, jos et tarvitse Jeesusta enää mihinkään vaan olet kaikessa vanhurskas.
Minä joudun tyytymään Kristuksen lainavanhurskauteen, koska itse en pysty siihen hurskauteen, joka Jumalan edessä vaaditaan. Rikokseni ovat anteeksi annettuja Kristuksessa ja syntini ovat peitetty, ei Jumala niitä enää muista, mutta ei lihani ole mihinkään poistunut, vaikka en lihan mukaan enää vaellakkaan. En katso itseeni vaan Kristukseen, johon elämäni on kätketty.
Daavidin mietevirsi. Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!
Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!
Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani.
Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela.
Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: ”Minä tunnustan Herralle rikokseni”, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela. Sentähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löytää voidaan. Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu.
Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Sela.
”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee”.
Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty.
Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo.
Iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset. Ps.32
Ismo Malinen puhut sitä mitä paatunut sydän puhuu, siis minulla oli samanlainen yli 40 vuotta kunnes Jeesus sen paranasi eli vasta silloin kuulin ensimmäisen kerran Jeesuksen äänen jota nyt seuraan, omassa voimassako, en vaan kun nöyrryin parannukseen ja uskoin evankeliumin ja vihdoin otin kasteen niin sain Pyhän Hengen, siis Pyhän Hengen voimalla minä kuoletan lihan teot. Oikein siinä sanot kun sanot:
”” Kyllä minulla on tahto hyvään, mutta näen itsessäni myös jotain sellaista, jonka voin tunnustaa olevan itsekkyyttä ja rakkaudettomuutta, raadollisuutta ja kaikkea sitä mikä lain mukaan on vääryyttä. ””
Tuon tunnistan myös entisestä elämästäni ennen kuin Jeesus paransi paatuneen sydämen ja sain Pyhän Hengen jonka kautta Jumalan rakkaus vuodatettiin minulle. Se ero meillä vain on että minä en elänyt ”kristityn” elämää omassa voimassani paatuneella sydämellä vaan täysin pakanana vaikkakin luterilaisen liirumlaarumin läpikäyneenä.
”Minä en elänyt ’kristityn’ elämää omassa voimassani paatuneella sydämellä vaan täysin pakanana vaikkakin luterilaisen liirumlaarumin läpikäyneenä.” Kenties tuo ’luterilainen liirumlaarum’ kuitenkin vaikutti siemenenä ja ituna sisimmässäsi ja vihdoin 40 vuoden päästä puhkesi taimelle ja tuotti hedelmää.
On aivan ihmeellistä lukea Jonkun suuresta pyhyydestä ja synnittömyydestä. Hänen tekonsa ja puheensa ovat täydellisiä. Yksikään sana ei mene harhaan. Ajatus aina täysin selkeänä. eikä yksikään niistä kulje omia teitään. Mitään pahaa ajatusta, tai itsekkyyttä ei hänessä kukaan voi havaita. Saamme olla onnellisia, kun meillä on näin täydellinen ystävä, jonka rakkaus Jumalaan on lakkaamatta täysin puhdasta ja pyhää. Samoin meitä kohtaan. Ystävä, joka jatkuvasti ajattelee pelkästään meidän ja kaikkien muiden parasta. Ei riko yhtäkään käskyä pienimmässäkään määrin, vaan kaikki on täysin puhdasta. Hän toteuttaa täydellisesti vuorisaarnan jokaisen sanan. Kukapa ei tahtoisi tällaisen ystävän kanssa keskustella Kotimaa sivuilla.
Onnittelen sinua Ari, en voi muuta sanoa. Itse joudun elämään sitä elämää , jonka Jumala on minulle Kristuksessa varannut, eli Jumalan lapsena ja Hänen kasvatuksensa alla ja kuitenkin Levossa ja Rauhassa, Hänen Armonsa kohteena.
Lutherista sanon vielä yhden merkittävän asian, joka on sinulta mennyt näemmä ohi, nimittäin Luther oli yksi niistä, (oli muitakin) jotka omana aikanaan taistelivat sen aikaista Kirkon opetusta vastaan ja vaati kirkkoa palaamaan Raamatun Sanan auktoriteettiin. Luther oli se joka nosti Raamatusta esiin sen opetuksen, josta Apostolit ja Paavali julistivat Uudessa testamentissa, eli sen, että Jumala YKSIN Vanhurskauttaa ihmisen uskon kautta Kristukseeen, ilman lain tekoja.
Lain ja Evankeliumin erottaminen ei ole laittomuuden julistamista vaan sen ymmärtämistä, että ne ovat erottamattomat, mutta myös sekoittamattomat.
Pekka lausahdat seuraavasti:
””On aivan ihmeellistä lukea Jonkun suuresta pyhyydestä ja synnittömyydestä. Hänen tekonsa ja puheensa ovat täydellisiä. Yksikään sana ei mene harhaan. Ajatus aina täysin selkeänä. eikä yksikään niistä kulje omia teitään. Mitään pahaa ajatusta, tai itsekkyyttä ei hänessä kukaan voi havaita.””
Kun tuon liittää Häneen jota minä tahdon seurata niin se on todella hyvin sanoitettu, siis ainoastaan Hän eli synnittömästi.
Mitä on armollisuus, se alkaa oman syntisyyden tunnustamisella ja että itse on itsessään täysin voimaton synnin edessä, sitten kun saa Jumalan voiman niin osaa armahtaa lähimmäisiä eikä vaadi heiltä mitään, ei varsinkaan täydellisyyttä.
Ismo Malinen toteat seuraavaa:
””Itse joudun elämään sitä elämää , jonka Jumala on minulle Kristuksessa varannut, eli Jumalan lapsena ja Hänen kasvatuksensa alla ja kuitenkin Levossa ja Rauhassa, Hänen Armonsa kohteena.””
Jos Jumala kasvattaa niin kuinka silloin elää, Jumalan tahdon mukaan vai oman?
Kun ihminen syntyy niiin normaalisti hänen omat vanhemmat kasvattavat heidät, siis siihen elämään jossa itse elävät, muslimiksi, ateistiksi, talebaniksi, luterilaisiksi, jne…
Eikö nämä kaikki kuvittele olevansa ”oikeassa uskossa”?
Eikö kaikilla ole selkeä kuva ”väärä uskoisista”?
Eikö jotkut jopa tapa ja sodi oman ”oikean uskon” puolesta”?
Kasvattaako todellinen Armo armollisuuteen vai väkivaltaan toisuskoisia kohtaan?
Voiko Pyhä Henki johtaa tappamaan?
”Kun tuon liittää Häneen jota minä tahdon seurata niin se on todella hyvin sanoitettu, siis ainoastaan Hän eli synnittömästi.”
Miten sitten Ari, ne väitteet, että sinä kykenet vastustamaan syntiä, etkä sitä tee?
Jatkuvasti olet synnittömyyteesi vedonnut.
Nytkö jo perut näitä keskeisiä väitteitäsi?
Pekka näytä yksikin kohta jossa olen sanonut olevani synnitön, se että minulla on voima (Jumalan) voittaa kaikki kiusaukset ja synnit on eriasia, ymmärrätkö tämän eron?
Jos olet voittanut kaikki kiusaukset, niin miten olet voinut yhteenkään langeta? Eikö se sitten merkitse synnittömyyttä, ettei syntiä tee, koska P_H avulla kykenet syntiä vastustamaan???