Luterilaiset papit sortuivat taas luterilaisten perusvirheeseen tuomiopäivänä ja pelottelivat hyvillä teoilla ja niiden tekemättä jättämisellä. Hyvät teot eivät ole arviointikriteerinä viimeisellä tuomiolla eikä viimeinen tuomio perustu hyviin tekoihin. Se tekisi tyhjäksi Jumalan armon ja Kristuksen sovituskuoleman ristillä. Jo Martti Luther oivalsi, että yksin usko pelastaa. Tekoja ei tarvita pelastukseen ja taivaaseen pääsemiselle. On tärkeää tajuta mistä evankeliumi tässä kohdassa puhuu ja miksi. Olen tarjonnut koulutusta luterilaisen kirkon piispoille ja papeille aiheesta lähettämällä aiheesta ilmaisen teologisen kirjan. Samalla tavalla Jaakobin kirje tuottaa vaikeuksia luterilaiselle teologialle puhuessaan hyvistä teoista. Katolinen tulkinta pelastaa pulasta yksin armo -oppeineen.
Luterilaiset papit sortuivat taas luterilaisten perusvirheeseen tuomiopäivänä
Eikö tulos ole selvä, jos kirkon päätehtävä on vaihtunut sielun pelastuksesta diakoniaan. Silloin hyvän tekeminen nousee ihan uuteen valoon?
”Hyvät teot eivät ole arviointikriteerinä viimeisellä tuomiolla eikä viimeinen tuomio perustu hyviin tekoihin.”
Ehdottaisin tutustumista Matteuksen evankeliumin lukuun 25 huolellisesti ja katsomaan mitä J e e s u s itse siinä tuomion ja tekojensuhteesta sanokaan!!!
Evankeliumeissa ei muuten kharis-sanaa ole Jeesuksen suussa kertaakaan.
Ei siis hyviä tekoja. Toisin sanoen, se samarialainen saisi jäädä sinne ojaan verissään ja te kulkisitte ohi, koska teillä on usko, ja se riittää. Onko teillä sitten vara moittia niitä, jotka tarinassa kävelivät ohi.
Mutta milloin te heräätte siihen, että hyviä tekoja ei suinkaan kehoiteta tekemään viimeisen tuomion, tai taivaaseen pääsyn takia, vaan ihmisen itsensä ja varsinkin hädässä olevan takia. Kun auttaa jotakuta hädässä, tai tekee hyvän teon, siitä tulee itselle hyvä mieli, eikä omatunto jää vaivaamaan, ja mikä parasta, se joka oli hädässä, voi saada avun ja pystyy jatkamaan matkaansa, tai saada muuten iloa. Uskoisin Jumalan katsovat hyvin suopeasti tätä toimintaa, ja kirjoittavan ne ylös, aivan kuten joulupukkikin tekee.
Nykyisin kuitenkin joupukki taitaa tuoda lahjoja ihan armosta myös tuhmille lapsille. Mutta meidän kuuluu kasvaa aikuisiksi ja ajatella kuten aikuiset.
Ei käsien pesuakaan suoriteta sen takia, että sillä pääsee taivaaseen, vaan oman hyvinvoinnin takia. Ellei sitten terveyttä pidetä ihan taivaalliina olotilana verratessa sitä virustautiin rairastumuseen. Eli tavallaan päästään taivaaseen kun pysytään terveinä.
Kristuksen kuoleman ristillä kerrotaan todella olevan pelastus viimeisen tuomion langettamasta helvetin ikuisesta tulesta.
Se siis tarkoittaa, että pitää uskoa, ei niinkään Kristukseen, vaan ensisijaisesti ja ensimmäiseksi siihen hevettiin ja sen olemassaoloon. Uhka keksitään ensin ja siihen sitten pelatus, se takaa kannatuksen keksijälle, vaikka hän keksi myös sen uhan.
Helvetti on hieno innovaatio ja arvonlisäys pelottelujen joukossa, joita ovat myös riivaajahenget, synti, lankeemus, perkele ja saatana, perisynti, paholainen, velhot ja noidat, kaikki mahdollinen pakanallinen sanasto ja oliokunta mitä lienee keksitty, peikot ja tontut, mustat enkelit ja neitsyt naiset, kaikki vanhatpiiat ja nunnat valittamassa kun sulhanen on rajan takana, eikä tule takaisin, vaikka kuinka odottaa.
Olen sanonut monta kertaa ja sanon sen vieläkin; – kun lakkaatte uskomasta valheita, joita teille on syötetty, kuten ikuinen helvetin tuli, ja muut pöpöt ja satuhahmot, niin ette tarvitse myösään pelastusta, koska täällä on ihan oikeitakin tahoja, jotka tarvitsevat pelastusta, eli juutalaiset, heitä vainotaan vieäkin. Keskittykää vainojen lopettamiseen, niin voitte päästä taivaaseen jos sellainen on olemassa.
Raamattu opettaa toisaalta ihmisen vastuunalaisuutta siitä, miten hän elämänsä elää, toisaalta Jumalan edellyksetöntä armoa. Näin raamatun sisällä on tietty jännite ajateltaessa ihmisen osaa ajallisen elämän päättyessä. Olen ymmärtänyt Matteuksen 25. luvun kuvauksen Jeesuksen vakavana varoituksena siitä, että synti ei ole yksilöityjä tekoja, vaan väärä elämänasenne, johon sisältyy laiskuutta, välinpitämättömyyttä ja mukavuudenhalua. Tämä rakkaudeton kovasydämisyys on kadottavaa syntiä, joten on havahduttava näkemään muut ihmiset ja heidän tarpeensa ja autettava silloin kun siihen pystyy. Tästä kovasydämisyyden synnistä joudun yhä uudestaan tekemään parannusta siinä toivossa, että armo kuitenkin minulle syntiselle riittää.
Ja minusta kun näyttää ihan siltä, että Jeesus Mt. 25:ssä yksilöi tekoja ja tekemättä jättämisiä hyvinkin yksityiskohtaisesti. Joka tapauksessa lähimmäiselle tehdyt TEOT ne siinä ihmisen pelastavat.
Onpas ristiriitainen viesti, että ,”Katolinen tulkinta pelastaa pulasta yksin armo -oppeineen”. Mikä ihmeen armo-oppi, kun nimenomaan siellä se on synkretistinen. Ihminen tekee osansa ja Jumala oman osansa, luterilaisuus taas opettaa, ettei ihmisellä ole muuta osuutta kuin syntisyytensä elikkä vastaan pistäminen. Armo on sulaa armoa.
Vanhan kirkon kirkkoisät opastivat kylläkin tämän tekstin pohjalta ruokkimaan nälkäisiä, vaatettamaan alastomia ja majoittamaan pakolaisia jne. Usko ja teot eivät todellakaan sulje toisiaan pois muuta kuin vanhurskauttamisen uskonkohdassa. Se, että teot eivät vanhurskauta, ei tarkoita, etteikö kristittyjen tulisi niissä ahkeroida. Tietenkin nykypäivänä joudumme soveltamaan Jeesuksen opetusta, koska yhteiskuntamme on hyvin erilainen kuin juutalaisuus
… Rooman valtakunnan itäosassa.
Kuuntelin muuten erään rauhanyhdistyksen tämänvuotisen tuomiosunnuntaisaarnan Youtubesta. Se käsitteli tätä samaa Matteuksen tekstiä. Kiinnitin huomiota siihen, että saarnaaja nosti kyllä esille sanoman vakavuuden ja julisti synnit anteeksi, mutta ei millään tavalla opastanut niihin hyviin tekoihin, joita Jeesus luettelee. Vain siihen, että uskovaiset pitävät huolta Jumalan heille antamista omista perheenjäsenistä ja lapsista. Näin siitä huolimatta, että erilaiset ”neuvot” ja evankelinen kuuliaisuus niille ovat olleet varsin keskeinen osa VL-julistusta. Tietenkin isossa perheessä on hyviä ja arkisia töitä tarjolla aivan riittävästi ilman laajempia perspektiivejä.
Kristus on sekä täyttänyt Jumalan lain että sovittanut meidän syntimme. Sama Kristus, joka tuon vakavan opetuksen tuomiopäivästä meille on antanut. Mutta mitä johtopäätöksiä meidän tulisi tehdä, jotta julistaisimme sekä lakia että evankeliumia tuomiopäivän tekstistä? (VL-kristillisyys toki korostaa, että uskova ei ole lain alla eikä lain saarna kuulu hänelle).
Omatunto olkoon laista vapaa, mutta ruumis totelkoon lakia.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 146, SLEY, 1957.
Kun omat mielihalut ymmärtämisessä jätetään pois on Uskonopin tärkeä kohta huomata kykeneekö Ihminen ylipäänsä mihinkään hyvään.
Näin hyvä Ihmisen tuotoksena olisi aina Jumalan työtä Ihmisessä.
Jeesuksen opetus ja Hengellinen tiennäyttö useinkaan eivät istu hyvin yhteen Kirkkolaitosten pyrkimysten kanssa olla samaan aikaan Armoa tarjoava ja sitä pois vievä opetuksessaan.
Jumala vaatii hyviä tekoja ja rakkautta kaikilta ihmisiltä, myös niiltä, jotka kieltävät Jumalan, eivätkä usko Korkeimman Poikaan.
Kristus on tullut avuksi niille, jotka tunnustavat ja tuntevat oman kelvottomuutensa, ja sen kylmän todellisuuden, että olen heikko ja huono lähimmäinen. Itsekeskeisyys ja muiden arvostelu on saastuttanut sydämeni ja kuoleman pelko on kauhistuttanut sielun. Olen syntynyt tuomion alle ja tiedän kuolevani synnin tähden.
Kristus on Kristitylle tullut avuksi, Lunastajaksi ja Lupausten täyttäjäksi, Hän on opettanut, mitä laupeus ja rakkaus on, kääntämällä katseen pois itsestäni Häneen, jotta uskaltaisin kulkea maallisen vaelluksen pelottomasti Jumalan Armo lupauksiin luottaen (uskon olemus).
Hyvät teot kumpuavat Jumalan Armon ja laupeuden hedelminä maailmassa, kaikki paha taas on ihmisen aikaan saamaa. Kuka voi pelastaa sen, joka hylkää Jumalan?
”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset. Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? Jaak.4:8-12
Sitten kun olemme opettaneet uskoa Kristukseen, me myös opetamme hyviä tekoja. Omistettuasi siis uskossa Kristuksen, jonka kautta olet vanhurskas, ryhdy sitten rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä, huuda avuksi, ylistä, kiitä ja tunnusta Jumalaa, tee hyvää lähimmäisellesi ja palvele häntä ja täytä velvollisuutesi. Nämä ovat todella hyviä tekoja: ne purkautuvat esiin sellaisesta uskosta ja sydämestä, joka on iloinen siitä, että meillä on syntien anteeksiantamus lahjana Kristuksen kautta.
En minä kuole-vaan elän, Aurinko Kustannus ja Arkki-Kirjat, 2016. Martti Luther, WA 40 I, 234.
Marko kirjoitit aiemmassa Joona Vapaavuoren blogissa näin: ” Tuossa Jeesuksen opetuksessa onkin mielenkiintoinen yksityiskohta: sen enempää vanhurskaat kuin kadotetut eivät tienneet tehneensä tai jättäneensä tekemättä hyviä tekoja. ”
Otan sen tähän, koska blogi nyt taas on häipynyt etusivulta. Näin on, että tämä on mielenkiintoista. Olen ymmärtänyt sen näin: Vanhurskaat uskoivat Jeesukseen Vapahtajanaan, syntiensä sovittajana ja he elivät persoonallisessa suhteessa Jeesukseen. Ymmärsivät ja olivat vastaanottaneet sen, että Jeesus on täyttänyt lain viimeistä piirtoa myöten ja he saavat elää uskossa häneen omatunto puhtaana ja vapaana ilman mitään pakottamista lain tekoihin.
Tekoja, joita he tekivät, he tekivät sen enempää ajattelematta kuin että he halusivat tehdä hyvää ja auttaa puutteessa olevia lähimmäisiään (Jeesuksen vähimmät veljet). He eivät tehneet tekoja itselleen ansaitakseen näin ihmisten kunnioitusta ja hyvän maineen ihmisten silmissä. Auttaminen oli siis pyyteetöntä halua auttaa vapaasta tahdosta ilman ajatusta ”palkan maksusta”. Siksi heille oli yllätys, että Jeesus sanoi tekojen olevan tehty hänelle.
Vuohet taas tekivät teot itsensä takia, jolloin se olikin itse asiassa tekojen laiminlyöntiä eikä tekoja lainkaan huomioitu. He laskelmoivat kannattaako tuota tai tuota ihmistä auttaa kun siitä ei kerry kunniaa itselleni. He eivät tosiasiassa välittäneet yhtään puutetta kärsivistä, vaan kaikesta he halusivat kunnian ja hyödyn itselleen. Mahdollisesti myös jotkut sovittivat itseään Jumalan edessä kelpaaviksi teoillaan. Mutta yhtä kaikki siis teot olivat itseä varten, ei lähimmäisille. Siksi he kummastuivat Jeesuksen tuomiota. Hehän eivät olleet nähneet puutetta kärsiviä itseään, vaan vain oman hyötynsä ja kunniansa.