Luther: ”Pääasia Kristuksen kärsimisen tutkimisessa”

Kristuksen kärsimystä tutkittaessa on tärkeintä, että huomataan ja muistetaan Kristuksen kärsineen kuuliaisuudessa Isänsä tahdolle ja meidän hyödyksemme ja hyväksemme, että Raamattu täytettäisiin. Meidän tulee siis tarkoin muistaa, minkä laatuinen se lunastus on, jolla Kristus meidät lunasti, että se, näet, ei ole mikään ajallinen lunastus Egyptin orjuudesta, vaan iankaikkinen lunastus synnistä, kuolemasta ja helvetistä. Hyvä on myös tutkia ja ajatella, mikä syntiemme maksu on, nimittäin, ei raha ja tavara, vaan Kristuksen oma ruumista ja veri, niin, niin kuin Paavali usein sanoo Kristuksen antaneen itsensä meidän syntiemme tähden, Gal. 1:4, Ef. 5:2, Tiit, 2:14. Samoin tulee meidän tarkoin ajatella, mitkä suuret kivut Kristus meidän edestämme kärsi ja kuinka katkeraa hänen olonsa oli, kun hän hikoili verta, kruunattiin, pilkattiinm syljetytiin, ruoskittiin, ristiin naulittiin ja pistettin meidän tähtemme.

Mutta suurin ja tarpeellisin on kuitenkin tämä pääasia, että Kristuksen on täytynyt kärsiä, jotta raamattu hänessä täytettäisiin. Tätä asiaa tulee tarkasti tutkia ja muistaa, ettemme ainoastaan tietäisi tämän lunstuksen, sovinnon ja kärsimisen suuruutta, vaan myös tuntisimme rakkaan Herramme Kristuksen sydämen ja hyvän tahdon meitä kohtaan, kuinka hän on sydämestänsä meille hyvää suonut, mikä suuri sydämellinen rakkaus ja halu hänessä oli, kun hän antoi itsensä meidän edestämme. Sen tähden tulee meidänkin puolestamme rakastaa niin hyvin häntä, joka on tämän kaiken meidän edestämme kärsinyt, kuin Taivaallista Isää, joka rakkaudesta meitä kohtaan tämän on hänen päällensä pannut ja kärsittäväksensä määrännyt. Tällaista rakkautta pitää kokemuksen hänen sydämestänsä laadusta meitä kohtaan vaikuttaman meissä, hän kun ottaa päällensä ja kärsii meidän tähtemme sellaisia vaivoja. Ken tästä ei taivu ja pehmene, sen ihmisen sydän todellakin on kiveä, vieläpä rautaa ja terästä kovempi. Ja kuitenkin tuo rakas maailma kulta menee nulkuttaa tietänsä, tätä asiaa ensinkään sydämellensä laskematta, laiskana, kylmäkiskoisena ja kiittämättömänä, katsoen koko tämän jalon tavaran ylen. Sen tähden käykin niin, että Herramme, Jumala, taas hylkää sen, niin että se joutuu siitä edemmäksi. Ja hän tekeekin tässä aivan oikein, kun kiittämättömälle maailmalle sanoo: ”Koska et sinä huoli siitä suuresta rakkaudesta, että minä niin isällisesti ja sydämellisesti olen sinua etsinyt ja olen heittänyt Poikani Jeesuksen Kristuksen niin suuriin surkeuksiin, niin enpä minäkään sinusta huoli, ja koska et tahdo ottaa Poikaani Jeesusta Kristusta vastaan, niin ota sitten vastaan hänen sijastaan Barabbas tai sitten itse piru!” – ja jättää hänet näin villihenkien, väärien opettajien, .. ahneuden, ylpeyden ja muun kurjuuden haltuun. Eikä tämä ihmeellistä ole, ken voi Herraamme Jumalaa tästä moittia? Sillä antaessaan sinulle Poikansa, joka ruumiinsa ja verensä sinun tähtensi alttiiksi panee, sinua kuolemasta ja helvetistä pelastaaksensa, ja sinä kun puolestsi et ainoastaan sitä ylenkatso, vaan vielä osoitat tälle näin suurelle armolle ja rakkaudelle julkista ylenkatsetta, niin hän tekee oikein siinä, kun antaa sinun mennä menojasi kadotukseen. Katsellessamme, kuinka kiittämättömiä ihmiset ovat, ja kuinka heillä ei ollenkaan ole iloa Kristuksesta, niin ei ole ensinkään ihmeellistä, että Jumalakin vihastuu ja antaa maailman mennä matkoihinsa. Sillä, joka ei tahdo ottaa rakkautta ja ystävyyttä Kristukselta, se menköön oitis perkeleelle ja itse tulkoon perkeleeksi. Ken voi maailmaa hillitä?

Mutta eipä Kristuksen kärsimistä saarnata sitä varten, että kiittämättömät olisimme, vaan että tuntisimme Taivaallisen Isän ja hänen Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen jalon rakkauden meitä syntisiä kohtaan, ja rupeaisimme mekin Isää ja Poikaa rakastamaan. Sillä, joka sydämestänsä uskoo, mitä Kristus on hänen tähtensä kärsinyt, hän ei jää kiittämättömäksi konnaksi, vaan rupeaa myös sydämestänsä Kristukseen suostumaan. Jos joku kuoleman vaarassta, tulen taikka veden hädässä tulisi avukseni ja minun tähteni panisi henkensä alttiiksi, niin totta olisin ilkeä konna, jos en häntä rakastaisi. Rakastetaanpa sitäkin, joka meille muutaman markan lahjoittaa taikka lainaksi antaa. Eikö sitten tässä sitä tehtäisi, kun meille annetaan itse Jumalan Poika, joka meidän tähtemme on ottanut synnin, kuoleman ja helvetin kantaaksensa. Eikö tässä tulisi samoin tehdä ja sanoa: ”Tämän on rakasta Herrani Jeesus Kristus kärsinyt minun edestäni, ja sen tähden tahdon minäkin häntä rakastaa, ja mielelläni saarnata, kuulla ja uskoa hänen sanaansa, seurata ja totella sitä.” Jos emme sitä tee, niin olemme tuhatta pahemmat niitä, jotka maailmassa ovat. Sillä he eivät tiedä mitään tästä armosta, mutta me tiedämme siitä, ja kuitenkin olemme kiittämättömät ja unohtavaiset, emmekä muista, että me Kristuksen kautta olemme synnistä ja kuolemasta lunastetut. Hän sanoo meille: ”Ei teitä vahingoita synti, sillä minä olen kuolemallani iankaikkisen lunastuksen teille toimittanut.” Että nyt tätä ylenkatsotaan, se on varsin hirmuista. Sen tähden tulee meidän oppia Kristuksen kärsimistä tutkimaan, että tiedämme sen tapahtuneen meidän hyväksemme emmekä sitä muuna pidä, kuin meidän iankaikkisena apunamme. Hänen verinen hikensä, hänen yöllinen ruskansa ja ristiin naulitsemisensa tulee minun niin omakseni omistaa, että saatan sanoa: ”Se on minun apuni, minun väkevyyteni, minun elämäni ja iloni.” Sillä kaikki tämä on sitä varten tapahtunut, että meillä siitä hyöty ja hedelmä olisi, ja uskoisimme sen meidän parhaaksemme tapahtuneen ja häntä sydämestä siitä kiittäisimme. Joka näin tekee ja Kristuksen kärsimistä tällä tavalla viljelee, hän on kristitty.

Herramme Jumala on nyt tällaisen hyvän työn meille osoittanut sitä varten, ettemme koskaan sitä unohtaisi, vaan siitä häntä alati kiittäisimme ja sillä itseämme lohduttaisimme, sanoen: ”Hänen kipunsa on minun lohdutukseni, hänen haavansa minun terveyteni, hän rangaistuksena minun lunastukseni, hänen kuolemansa minun elämäni. ”Ei saata sitä kukaan kyllin saarnata eikä niin ihmetellä, että  näin jalo persoona on taivaasta tullut, astunut meidän sijaamme ja meidän edestämme kuoleman kärsinyt. Me siis toden perästä olemme armollisesti etsityt ja kalliisti ostetut. Jos nyt jotakin pahaa meille tapahtuu, jos tulemme syntiin vietellyiksi taikka muutoin kiusatuiksi, niin siitä omaa kiittämättömyyttämme syyttäkäämme. Sen tähden tulee meidän lujasti riippua uskollisessa Vapahtajassamme ja hurskaassa päämiehessämme Jeesuksessa Kristuksessa, joka on syntiemme tähden ristiinnaulittu ja kuollut. Siihen meitä laupias Jumala armolliseseti auttakoon. Amen.

(Lähteenä Tohtori Martti Lutheruksen lyhyt Evankeliumi-Postilla, 1927. — Seuraava Lutherin selitys on otsikoitu: ”Enkelien saarna ja Kristuksen saarna kuolleista nousemisensa hedelmästä”)