Vaikutusvaltaisten henkilöiden vaikutusvaltaa on aina käytetty omien tarkoitusperien ajamiseen. Niinpä myös reformaattori Lutheria on tunnetusti historian saatossa valjastettu milloin minkäkin aatteen takuumieheksi: 1800-luvun nationalisteille hän oli ”saksalainen sankari” ja ”kulttuuriheeros”, DDR:ssä sosialismin esitaistelija ja natsien antisemitismin kuorruttaja jne. Nyt näyttää siltä, että Lutheria vedetään jälleen kulttuuris-uskonnollisen ideologisen muutoksen auktoriteetiksi. Yksi esimerkki tästä on kirkolliskokoukselle tehty avioliittokäsityksen ”laajentamiseen” tähtäävä aloite, jonka perusteluissa esitetään, että ”…tulkitsemalla avioliitto Lutherin tapaan maalliseksi järjestykseksi. Avioliitto on näin ymmärrettynä rakkauden alaan kuuluva asia”. Lisäksi todetaan, että asiaa tulkittaessa ”Raamattu, kirkon opillinen kehitys tai Tunnustuskirjat eivät anna vastausta siihen, miten … avioliitto tulee ymmärtää nykyisessä tasa-arvolle rakentuvassa toimintaympäristössä.” Näin ollen asioiden teologisen tulkinnan kannalta ratkaisevilta lähteiltä viedään heti kättelyssä pois arvovalta ja alistetaan johtopäätös relativistis-normatiivisesti tietylle ideologiselle tulkinnalle nykyisestä kontekstista – ottamatta huomioon esimerkiksi kirkon kansainvälistä kontekstia, joka on aivan toinen.
Jostain syystä aloitteessa kuitenkin nostetaan siis Luther esiin, vaikka teologian lähteet työnnetäänkin taka-alalle. Tämä näyttää johtuvan siitä, että ”Luther” liitetään tiettyyn tulkintaan, joka on irrotettu historiallisista yhteyksistään. Historialliselle Lutherille ilmaisu ”maallinen” tarkoittaa avioliittoa ajatellen, että se on ”maallinen sääty”. Lutherin teologiaa ajatellen tunnustuksellisesti normatiivisimpana voidaan pitää hänen Isoa Katekismustaan. Siinä Luther toteaa avioliitosta: ”Vaikka se on maallinen sääty, sillä on puolellaan Jumalan sana. Se ei ole ihmisten keksimä eikä säätämä. … Sitäkin varten on avioliiton siunaaminen tarpeen, että nuoriso oppisi suhtautumaan avioliittoon vakavasti ja kunnioittamaan sitä Jumalan käskemänä asiana …. Kun joku pyytää papilta tai piispalta esirukousta ja siunausta, hän osoittaa sillä, vaikkei sitä nimenomaan sanoisikaan, että hän … tarvitsee kipeästi Jumalan siunausta ja seurakunnan esirukousta siihen säätyyn, johon on astumassa.” Lutherille ilmaus ”aviosääty” merkitsi sitä, että avioliitto on valtion ja kirkon ohella oma säätynsä, joka muodostaa näille kahdelle rinnakkaisen elämän perusrakenteen, luomisjärjestyksen. Kyse ei siis ollut mistään muuttuvasta yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Dietrich Bonhoeffer korostikin mandaattiopissaan, että avioliitto, esivalta, kirkko sekä neljäntenä työ ja kulttuurielämä muodostavat omat Jumalan antamat mandaatit, jotka ovat toisiaan varten ja samalla rajaavat toisiaan. Niinpä esimerkiksi valtio ei voi puuttua avioliittoon luomisjärjestyksenä vaan ainoastaan suojella sitä – siinä mielessä avioliitto on ”maallinen”.
Luther pitää avioliittoa ”maallisena säätynä” jumalallisena ja pyhänä sekä hengellisenä säätynä: ”Avioliittoa on sata kertaa mieluummin pidettävä hengellisenä säätynä kuin luostarielämää”. Ison Katekismuksen avioliittoon vihkimisen ohjeen kuulutus-osiossa todetaan: ”Jumalan järjestyksen mukaan astua pyhään aviosäätyyn”. Vihkimisen jälkeen viitataan avioliiton pyhyyttä ja jumalallista arvovaltaa viitaten Jeesuksen sanaan: ”Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön kukaan ihminen erottako”. Raamatunkohtana Luther käyttää 1 Moos 2, jossa viitataan miehen ja naisen tulemiseen ”yhdeksi lihaksi” eli samoin avioliiton elinikäisyyteen, jumalalliseen luomistyöhön sekä luomistyöhön osaa ottamiseen jälkeläisten kautta. Luther käyttää yleisen kristillisen käytännön mukaisesti raamatuntekstinä myös Ef. 5:25-29, jossa avioliitto rinnastetaan Kristuksen ja hänen seurakuntansa väliseen suhteeseen. Kyseessä on siis hengellinen todellisuus, Jumalan lahjat ja armo, vaikka kyse ei olekaan pelastuksen kannalta välttämättömästä sakramentista kuten kaste ja ehtoollinen. Tämä tulee hyvin selkeästi esiin myös Lutherin rukouksessa: ”Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen.”
Kuten jo Ahti Hakamies on tutkimuksessaan ”Eigengesetzlickkeit” der natürlichen Ordnungen als Grundproblem der neueren Lutherdeutung (1971) osoittanut, tulkinta, jonka mukaan Luther olisi ymmärtänyt ”maallisen” nykyisen Valistuksen jälkeisen ihmisen absoluuttisen autonomian mallin mukaan, ei tee oikeutta Lutherin lähtökohdille ja intentioille. Aatehistoriallisesti ajatellen etenkin Ernst Troeltschin (1865-1923) tulkinta Lutherin autonomia-käsitteestä teki siitä riippuvaisen modernista autonomiakäsitteestä. Luther itse edusti relatiivisen autonomista tulkintaa luonnonoikeudesta. Ihminen on siis ”suhteellisen riippumaton”, ei ”absoluuttisesti riippumaton”, jolloin hänestä itsestään ja hänen järjestään tulisi asioiden mitta. Lutherin mukaan luonnossa on niiden langenneesta luonteesta johtuen välttämättömiä maallisia järjestyksiä, jotka ovat välttämättömiä ja sitovia kaikille. Myös järki on vain ”suhteellisen” itsenäinen. Sen, mikä on pysyvää, Luther arvioi Raamatun, kristillisen tradition ja järjen pohjalta, ei pelkästään järjen päätelmien pohjalta. Niinpä kirkon, valtion ja avioliiton lisäksi muuttumattoman rakkauden alaan kuuluvat esimerkiksi niin 10 käskyä kuin Vuorisaarnakin. Kirkkomme Katekismus (1999) toteaa: ”Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. …. Avioliitto on perheen perusta”.
Näitä anakronismeja tuntuu olevan paljon käytössä nykyisin. Olen usein miettinyt, että sanainspiraatio ei ole kadonnut minnekään. Sanoille annetaan vain anakronistinen merkitys ja sitten tekstiä luetaan hyvinkin kirjaimellisesti. Parhaiten sanainspiraatio näkyy sen tulkitsemisessa mitä ei ole tekstiin kirjoitettu. Tässäkin tapauksessa teksti luetaan usin hyvinkin kirjaimellisesti. Ehkä siksi juuri kirkon kontekstissa tarvitaan traditiota ja kirkon opetusta.
Tomi Karttusen tulkinnan pohjalta kirkon ei tulisi tietenkään hyväksyä samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä, eikä osoittaa muutakaan hyväksyntää homoseksuaalisille suhteille. Karttusen tulkinnan pohjalta herää myös kysymys siitä, miksi kirkko on luopunut muun muassa vaimon alamaisuuden opettamisesta? Vaimon alamaisuus kuuluu Lutherin avioliitto-opetuksen ytimeen, avioliiton järjestykseen. Ennen morsian lupasi vihkivalassakin olla miehelleen alamainen. Ja entä avioero ja eronneiden vihkiminen uusiin kirkollisiin avioliittoihin? Kirkkomme nykyiset opetukset ja käytännöt monissa avioliittoon ja seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa jäävät täysin vaille perusteluita jos asiaa tarkastellaan Karttusen tulkinnan pohjalta.
… lisäys äskeiseen kommenttiini.
Joidenkin kirkkomme virallisten lähetysjärjestöjen opetuksessa on edelleen nähtävissä kirkon perinteinen käsitys avioliiton järjestyksestä ja sukupuolten välisestä yleisestä järjestyksestä. Kirkon virallisen lähetysjärjestön, Suomen Ev.lut.Kansanlähetyksen dokumentissa ”Kansanlähetys ja kirkon paimenvirka” (2010) sanotaan mm. seuraavasti:
”Lain vaatima alamaisuus on viittaus luomisjärjestykseen, jossa miehen ja naisen ero perustuu heille luomisessa annettuun olemukseen. Luomisjärjestykseen viittaaminen merkitsee ihmiskuvaa, jossa tunnustetaan naisen ja miehen erilaisuus (Kansanlähetys ja kirkon paimenvirka s.17);
”Luomisjärjestykseen liittyvät kysymykset Paavali liittää sekä seurakunnan jumalanpalvelusjärjestykseen että perusteluihin kaitsijan vastuun kuulumisesta miehille (1Kor.11:2-16, 1.Tim.2:11-15). Luomisjärjestys on Jumalan alkuperäinen järjestys. Luomisjärjestyksen muoto Uudessa testamentissa on kefale-rakenne (katso 1.Kor.11:3, katso myös Ef. 5:21-33). Kreikan sana kefale merkitsee päätä. Kristus on seurakunnan pää. Päänä oleminen edellyttää yhteyttä pään ja muun ruumiin välillä. Tämän luomisjärjestyksen tulee toteutua sekä perheessä että seurakunnassa. Kristus ei kumoa, vaan vahvistaa sen (vrt. Luuk. 2:51, Matt.19:3-6) (Kansanlähetys ja kirkon paimenvirka s.19).
Kansanlähetyksenkin näkemys on kuitenkin erilainen kuin perinteisessä luterilaisuudessa. Siinä ei nimittäin edellytetä naisten alamaisuutta miehille myös yhteiskunnallisessa elämässä ”Jumalan asettamaan ikuiseen avioliittojärjestykseen” vedoten. Perinteisessä luterilaisuudessa luomisjärjestys ja avioliiton järjestys merkitsivät nimittäin naisten yhteiskunnallista holhouksenalaisuutta. Kun kirkko pääsi vaikuttamaan suoraan lainsäädäntöön (ollessaan osa valtiovaltaa) naisten holhouksenalaisuus/miehen edusmiehisyys oli kirjattu valtiolliseen lakiin ja sitä perusteltiin Raamatulla.
On paikallaan keskustella Lutherin avioliittonäkemyksistä. Keskeistä avioliiton maallisuudessa nähdäkseni on, että avioliitto on Lutherin mukaan esivallan hallinnassa, ei kirkon. Esivalta hallinnoi avioliittoa tulkiten luonnollista moraalilakia ja vastaa hallinnastaan Jumalalle. Avioliiton maallisuus käy selkeästi ilmi Lutherin tuotannosta.
Luther viittaa Vähän katekismuksen liitteessä periaatteeseen ”maassa maan tavalla” ja toteaa, ettei ole pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa häistä ja avioliitosta säädöksiä ja määräyksiä (Tunnustuskirjat 1990, 318,1; WA 30/3, 74. Ks. myös WA 30/3, 246; engl. LW 46, 317-318.)
Von Ehesachen -teoksessa Luther sanoo seuraavasti:
”Kukaan ei voi kieltää, etteikö avioliitto olisi ulkonainen, maallinen asia kuten vaatteet ja ruoka, koti ja kontu, maallisen esivallan alaiseksi asetettu… ” (WA 30/3, 205; engl. LW 46, 259-320.)
Von Ehesachen -teoksessa Lutherilla lisäksi on mielenkiintoinen huomautus aviolakien kontekstuaalisuudesta. Hän toteaa, että Mooseksen lain mukaan miehellä saattoi olla useita vaimoja, mutta näin ei ole meillä, koska ”meidän on otettava huomioon maamme luonne ja tavat” (wir muessen unsers lands gestalt und wesen ansehen). (WA 30/3, 225; engl. LW 46, 291.)
Vesa Hirvonen
(käytän TK-tunnusta, koska minulla ei tällä hetkellä ole yksityistä)
Kun tässä nyt kovasti vedotaan Lutheriin ja hänen avioliittonäkemyksiinsä, niin ehkäpä on hyvä muistaa, mitä Luther ajatteli homoseksuaalisuudesta. ”Luther samaisti sen Sodoman syntiin (1. Moos. 19:4-5). Hän näki sen hirvittävänä turmeltuneisuutena ja syytti italialaisia kartusiaanimunkkeja siitä, että tämä turmelus oli tullut Saksan maaperälle.” ( James Reston, Jr. Martin Luther and his reformation under Siege).
Ehkäpä kuitenkin tämä ”Paavalin mainitsema luonnonvastaisuus” oli ennättänyt Saksan maaperälle jo ennen kyseistä munkkijärjestöä.
Joo, Kosti. Näin on. Ja aviorikoksesta tulee Lutherin mukaan rangaista kuolemanrangaistuksella.
Toisaalta sitten Luther tuli ilmeisestikin siihen tulokseen (esim. katolisen kirkon pappien selibaattipakon seurauksia – mm. pappien kaksoiselämää ja seksuaalisuhteita seurattuaan), että seksuaalisuus kuuluu niihin asioihin, joita voi ja tulee tarkastella ja tutkia ”luonnollisella järjellä”, eli esimerkiksi tieteellisesti. Lutherin mukaan kirkon tulee pyrkiä vaikuttamaan maallisten järjestysten muodostukseen, esimerkiksi avioliittolain sisältöön, mutta sen ei tule pyrkiä hallitsemaan maallisen alueen asioita.
Tässä mielestäni aiheen kannalta tärkeä blogikirjoitus teologian yliopistonlehtori TT, dos. Vesa Hirvoselta muutaman kuukauden takaa
https://www.kotimaa.fi/blogit/vihkiminen-kansankirkossa/
Näyttää siltä että ”Tulkaa kaikki”-väki luonnostelee ev. lut. yhteisöstä (”kansankirkosta”) uutta uskontoa. Ehkä hieman Japanin shintolaisuuden tyyliin. Uuden uskonnon tehtävänä olisi seremonioiden järjestäminen, shintolaisuudesta poiketen ehkä myös hautajaisten.
Tälle uudelle uskonnolle olisi kuitenkin hyvä keksiä uusi nimi, ihan kuluttajansuojan takia.
Sarille
Asiantuntijan kirjoitus Lutherin teologiasta ja Lutherin käsityksestä avioliitosta. Hieno kirjoitus!
Luther kirjoitti Ison katekismuksen papistolle, jonka tehtävänä oli opettaa seurakuntalaisia. Vähä katekismus oli meille tavalliselle kansalle. (käskyt ja niiden selitykset, Isä meidän, uskontunnustus)
Luther perustelee avioliiton samoilla Raamatun kohdilla kuin kristikunta kautta aikojen ilman sakramenttioppia. Sakramentti on purkamaton. Pappeuden ja avioliiton sakramentit sulkevat toisensa pois katolisessa kirkossa. Jos olet pappi, et voi olla avioliitossa ja jos olet avioliitossa,
sinua ei voida vihkiä papiksi.
Kun avioliitto ei ole sakramentti, se ei ole luterilaiselle purkamaton. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo, että Mooses salli erokirjan kirjoittamisen meidän SYDÄMEMME KOVUUDEN tähden. Osuva määritelmä.
Meiltä ei vihkikaavassa kysytä rakastatko, vaan TAHDOTKO rakastaa. Ilmeisesti se tahtominen lopahtaa liiankin helposti ja liiankin nopeasti omana aikanamme. Avioeroilla on kuitenkin usein oma historiansa. Parhaissakin yrityksissä jatkaa avioliittoa vuosia, kipupiste vähitellen ylittyy. Kukaan ei jaksa loputtomiin yksin, jos vaihtoehtoja löytyy. Surullisin ero on usein lasten kannalta.
Talvi- ja jatkosodan aikana avioliitot olivat usein nopeasti solmittuja, kun ei tiedetty palataanko rintamalta. Hengissä sodasta selvinneet olivat usein monella tavoin rikkinäisiä ihmisiä. Perhe-elämä ei aina onnistunut. Oli oikein, että kirkkomme aloitti mm. perheasiain neuvottelukeskukset ja luopui myös avioliiton purkamattomuudesta. Tästä ei kuitenkaan voi vetää sellaista johto päätöstä, että kirkkomme olisi nyt luovuttava avioliitosta miehen ja naisen liittona.
Helinä,
miksi tätä kommenttisi sisältämää inhimillistä ymmärrystä ja viisautta ei voisi ulottaa koskemaan myös homoseksuaalisia ihmisiä, eikä vain itseä ja muita itsen kaltaisia (heteroseksuaalisia) ihmisiä?
Erinomainen kysymys Sari, mutta hyväksytkö myös vastauksen?
Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, siis myös seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisten syntein vuoksi. Meisä kaikien tulee edelleen kiivailla omien synteimme tähden, tämäkin pätee myös seksuaalivähemistöihin kuuluviin.
Herra ymmärtää kun tunnustamee hänelle, ettei kaikki elämässämme ole mennyt eikä mene Herran tahdon mukaisesti. Joka päivä on armo uus. Herra kuitenkin toivoo, että tahtoisimme edes yrittää toimia jatkossa Herran tahdon mukaisesti.
Kristillinen kirkko rukoilee armoa Jeesuksessa Kristuksessa ja onnellisuutta elämässä aivan kaikille ihmisille ja tämä pätee tottakai myös seksuaalivähemmistöjä. Kristillinen kirkko ei kuitenkaan voi pysyväksi tarkoitetusti vihkiä ketää sellaiseen suhteeseen, mikä kirkon opin mukaan jo olemuksetaan on Herran tahdon vastaista.
Kyllä katolisessakin kirkossa osataan joustaa kun on kyse valtapolitiikasta tai välttämättömyydestä. Ukrainan uniaatit kuuluvat hallinnollisesti katoliseen kirkkoon mutta noudattavat ortodoksisia riittejä – sekä sallivat pappien avioliiton samalla tavalla kuin Suomen ortodoksit. Lisäksi katolisessa kirkossa on – yllätys, yllätys – myös lännessä 125 naimisissa olevaa pappia. Tämä johtuu siitä, että katolisella kirkolla on niin kova pappispula, että se on rekrytoinut papistoa episkopaaleilta – ja luvannut, että uskontoa vaihtaneet naimisissa olevat papit saavat pysyä naimisissa.
https://www.ncronline.org/news/father-josh-married-catholic-priest-celibate-world
Avioliitto voidaan ymmärtää ”rakkauden alaan” kuuluvana, mutta se kuuluu muun muassa kymmenen käskyn ohella muuttumattoman rakkauden alaan. Toisin sanoen muuttumatonta on opin ja uskon ohella, paljon myös rakkauden kategorian alla.
Erinomainen blogi Tomi Karttuselta.
Ei vaimon alamaisuus ole mihinkään kadonnut. Ei ainakaan meillä. Kyllä meillä vaimo tekee miltei kaikki päätökset. Näinhän se on muissakin perheissä. Mies voi sanoa moneen kertaan: eiköhän jo lähdetä. Mitään ei tapahdu. Sitten vaimo sanoo: nyt lähdetään ja heti pari lähtee. Kiinteistön myyjätkin tietää miten vaimon sana on ratkaiseva ostopäätöksissä.
Naiset ovat hyvin käytännöllisiä ja taitavia tekemään oikeita päätöksiä. Jumala on luonut naisen sellaiseksi. Jollei nainen siitä huolimatta ole alamainen miehensä tahdolle, niin siitä seuraa valtataistelu ja jatkuva riitely. Nyt naisen alamaisuus vaikuttaa sen, että kaikki päätökset ovat yhteisiä, eikä miehen yli tarvitse kävellä missään asiassa. Joten kyllä Jumalan tahto naisen alamaisuudesta on avioliittojen harmonialle tosi hieno asia.
Venäläiset sanovat että mies on perheen pää mutta nainenon se joka sitä päätä liikuttaa.
Alamaisuus on kirkon historiassa mennyt pieleen vain siinä, ettei miehet ole kunnioittaneet vaimojaan ja siksi ovat langenneet alistamaan heitä.
Hyvän ja toimivan liiton, yksi perustava asia on siinä, ettei kumpikaan tee itsenäisiä päätöksiä, jotka vaikuttavat molempien elämään, keskustelematta niistä ensin. Vaimon alamaisuuden tähden mies voi luottaa vaimoonsa ja vaimo on taas vapaa tekemään päätöksiä, kun tietää miehensä kunnioittavan hänen päätöksiään. Näin Jumalan tahto toteutuu. Perhe saa näin elää rikkoumattomassa harmoniassa.
Pekka: ”Vaimon alamaisuuden tähden mies voi luottaa vaimoonsa ja vaimo on taas vapaa tekemään päätöksiä, kun tietää miehensä kunnioittavan hänen päätöksiään. Näin Jumalan tahto toteutuu. Perhe saa näin elää rikkoumattomassa harmoniassa.”
Kovin on vaikeasti ja monimutkaisesti alisteiset aviosuhteet kuvattu Pekan kommentissa. Eikös voisi vain ihan yksinkertaisesti todeta, että: Frouvan pelko on viisauden alku.
Jumalan tahdosta en tiedä mitään, mutta tuosta rikkoutumattomasta harmoniasta en nyt ihan vapaaehtoisesti menisi takuuseen – 50 avioliittovuoden kokemuksella.
Meillä onkin vasta niin nuori liitto. Ehkä emme tiedä vielä ihan kaikkea, mitä voi olla edessä.
Jumala luomistyö ja avioliiton hieno rakenne ihmetyttää vain. Miten kummassa näin erilaiset tyypit voidaan saada pelaamaan täydellisesti yhteen. Jumalalla oli ihmisen luodessaan tähänkin hieno suunnitelma.
Jos joku juristi kirjoittaisi artikkelin vaikka perusoikeuksista, hänen tulisi kommentoida perustuslakia ja muuta lainsäädäntöä. Hän ei voisi referoida pelkästään oikeuskäytäntöä tai oikeustieteellistä kirjallisuutta. Jos hän näin tekisi, muut juristit kommentoisivat ja huomauttaisivat asiasta.
Teologian tohtori Vesa Hirvonen on tännekin kirjoittanut lukuisia artikkeleita siitä miten kirkon pitäisi suhtautua spn-avioliittoon. En ole huomannut että hän kertaakaan olisi viitannut Raamattuun, Lutheriin sitäkin enemmän. Rinnastan tämän siihen että juristi yllä mainitsemassani tapauksessa ei kertaakaan viittaisi kirjoitettuun lakiin. En millään ymmärrä kuinka Lutheria voidaan tulkita irrallaan Raamatusta.
Yhä edelleen paras teologiasta esitetty määritelmä on oikeustieteen emeritusprofessori Erkki Aurejärven: Teologia on sitä että otetaan joku raamatunkohta ja sanotaan että siinä ei tarkoiteta sitä mitä siinä lukee. Tämä on tietysti liioittelua mutta olen tällä palstalla nähnyt että se on mahdollista.
Kun esimerkiksi maakaaressa sanotaan että kiinteistönkauppa on tehtävä määrämuotoisesti, joku ’teologisesti” tulkitseva voisi sanoa ettei se suinkaan tarkoita etteikö kauppaa voitaisi tehdä vapaamuotoisesti.