Keskiajalla kulkutaudit olivat yleisempiä verraten nykyaikaan, ja kuolleisuus oli tuolloin korkea. Wittenbergiin iski 1500-luvulla useampi ruttoaalto. Yhden kulkutautiepidemian tullessa Wittenbergiin kesällä 1527 yliopisto siirtyi turvaan Jenan kaupunkiin, mutta Luther päätti jäädä. Hän majoitti sairaita kotiinsa ja opetti edelleen yliopistossa.
Samasta ruttoaallosta kärsivän Breslaun papisto lähetti Lutherille kirjeen ja he kysyivät, saiko kristitty paeta hengenvaarallista kulkutautia ja kuolemaa. Luther vastasi kirjeellä, jonka pastorit Erkki Koskenniemi, Timo Nisula ja Pasi Palmu ovat kääntäneet jälleen suomeksi. Kirje on julkaistu Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen verkkosivuilla.
Lutherin kanta ja ohjeet Breslaun papistolle olivat selkeä. Luin pitkän kirjeen mielenkiinnolla. Luther pohtii asiaa monipuolisesti ja on yllättävän moderni näkemyksessään.
Kristitty voi paeta kulkutautia hyvällä omalla, mutta mikäli joku on uskossaan vahva, hän voi jäädä auttamaan lähimmäisiään. Vedoten ihmiselle Jumalan luomaan järkeen, kuoleman ja vaaran pakeneminen on viisasta, sillä itseään saa suojella. Tosin kristitty on sidottu lähimmäiseensä eikä heidän auttamisensa saa jäädä sivuun. Ketään sairasta, omaa lasta, vanhusta tai naapuria ei saa jättää yksin tai heitteille. Lähimmäisensä hylkääminen ja pakoon lähteminen tekee pakenijasta, Lutherin voimakkaassa kielikuvassa, murhaajan. Jonkun on jäätävä paikalle auttamaan hädänalaisia.
Tämän takia papisto, lääkärit, hoitohenkilöstö, pormestari tai muut yhteiskunnassa vastuussa olevat eivät saa poistua. Heidän on tehtävä velvollisuutensa: sairaista on huolehdittava, hallinnon paikkakunnalla on toimittava eikä sielunhoito, Jumalan sanan julistus tai sakramenttien jakaminen saa loppua kesken kaiken.
Luther halveksii tyhmänrohkeaa uskaliaisuutta, sillä se on Jumalan kiusaamista. Hoidon ja lääkkeiden antaman avun väheksyminen, kuin myös piittaamattomuus annetuista ohjeista on osoitus tästä. Välipitämättömät saattavat levittää kulkutautia eteenpäin. Karanteenia on kunnioitettava. Ihmisjoukkoja ja julkisia paikkoja on vältettävä, koska silloin asettaa itsensä ja toiset vaaraan. Sairaudesta toipuvien on pysyttävä eristyksissä, ellei muiden kohtaaminen ole aivan välttämätöntä.
Lutherin ohjeissa on vahva hengellinen näkökulma: Juuri Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen on keskuksessa ihmisiä auttaessa eikä ketään, itseäänkään tarpeettomasta, saa asettaa varaan, vaan suojella sairaudelta ja kuolemalta. Koko ajan tuli luottaa Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. Papisto oli kulkutaudin keskelläkin läsnä ja käytettävissä sielunhoitoa varten, tai jakamaan ehtoollista. Luther toivoi kuolevien pitäneen myös jo aikanaan huolta sielustaan ja saaneen synninpäästön, kuin myös kuulleen lohdutuksen evankeliumin.
Luther itse menehtyi Eislebenissä helmikuussa 1546 sairauteen, mutta rutto välillisesti koitui hänen vaimonsa kuolemaksi. Kulkutauti puhkesi Wittenbergissä uudelleen kesällä 1552 ja syksyllä sitä paetessaan Katharina von Bora loukkasi itsensä pudottuaan kärryistä hyiseen veteen. Hän joutui vuoteenomaksi ja menehtyi Torgaussa saman vuoden joulukuussa.
Koskenniemi, Nisula ja Palmu omistavat käännöksensä kotihoitajille, sairaanhoitajille, lääkäreille ja seurakuntien työntekijöille, jotka asettavat itsensä alttiiksi palvellessaan koronavirukseen sairastuneita. Yhdyn sydämestäni heihin. Jumala olkoon meidän jokaisen kanssa.
Lähteet:
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/uusi-kaannos-julkaistu-martti-lutherin-kirjeesta-saako-kristitty-paeta-hengenvaarallista-kulkutautia/
”Tämän takia papisto, lääkärit, hoitohenkilöstö, pormestari tai muut yhteiskunnassa vastuussa olevat eivät saa poistua. Heidän on tehtävä velvollisuutensa: sairaista on huolehdittava, hallinnon paikkakunnalla on toimittava eikä sielunhoito, Jumalan sanan julistus tai sakramenttien jakaminen saa loppua kesken kaiken.”
Miten tämä on kirkon osalta toteutunut nyt meillä Suomessa?
Seurakunnan hallinto toimii yhä. Kokouksia järjestetään etäyhteyksillä.
Olen itse vienyt terveyskeskukseen ehtoollisen, että kyllä tämä toimii. Puhelimitse voi ottaa yhteyden kanssa ja diakoniatyöntekijät käyvät keskusteluja ja ottavat yhteyttä yksinäisiin ihmisiin.
Luonnollisesti tartuntavaara huomioidaan ja sen kanssa eletään. Vähänkään flunssaoireisena pysytään ihmisistä etäällä.