Lutherin selitys oikeasta ja väärästä vanhurskaudesta

Lähtökohtana Lutherin selitykselle on Matt. 5:20-26. Selityksen suomennoksessa otsikkona on ”Oikeasta ja väärästä vanhurskaudesta”. Selitys on otettu Lutherin lyhyestä Evankeliumi-Postillasta (1927). Joitakin sanoja on muutettu nykykielen mukaisiksi.

Lutherin selitys

Tästä evankeliumista näemme rakkaan Herramme Kristuksen tahtovan opettaa krisittyjänsä, että heidän, uskovaisina ja kastettuina, kristityn nimellä ja kunnialla kaunistettuina ja kaikenlaisilla hengellisillä lahjoilla siunattuina, tulee ahkeroida vakavaa ja vilpitöntä elämää keskenänsä. Sillä eipä hänkään ole meille osoittanut petollista rmoa, jolla vain olisi sen muoto ja nimi, vaan niin kuin syntimme ovat sangen suuret ja kadottavaiset eivätkä kuviteltuja syntejä, niin on hänen armonsakin täysi totuus, eikä mikään leikinteko. Sen tähden tulee meidän muistaa, ettei meidän suinkaan sovi petollisesti menetellä lähimmäistemme kanssa, vaan olla kaikaissa asioissa uskolliset, rehelliset ja vakavat, niin kuin Jumalakin on meidän kanssamme tehnyt ja vieläkin tekee, vaikka syntimme kyllä ovat monet ja suuret.

Tästä syystä selittelee Kristus tämänpäiväisessä evankeliumissa viidettä käskyä, asettaen eteemme varoittavan esimerkin, sanoessaan: ”Minä sanon teille: jollei teidän vanhurskautenne ole paljon enempi kuin kirjanoppineiden ja farseusten, niin ette tule taivaan valtakuntaan.” Tässä on lyhyesti tämä sanottu: ”Joka taivaaseen tahtoo, hänellä täytyy olla parempi vanhurskaus, kuin fariseusten on. ” Mutta mitä nyt on fariseusten vanhurskaus? Eihän se väärin ollut, että he viettivät kaunista, siveää ja nuhteetonta elämää, sillä tätähän Jumala meiltä ainakin tahtoo, niinkuin kirjoitettu on: ”Ei sinun pidä tappaman, eikä huorin tekemän, ei varastaman, ei valhetteleman.” Joka siis tällaisessa kuuliaisuudessa vaeltaa, hän tekee oikein. Mutta se oli fariseuksilla vikana, että he luulivat näiden ulkonaisten siveytensä ja puhtautensa tähden Jumalankin edessä hurksaat ja puhtaat olevansa, ylpeilivät ja röyhkeilivät, juurikuin muka olisivat koko lain jo täyttäneet, niin ettei sillä enää olisi mitään heiltä velkomista, vaikka Jumala ei suinkaan tyydy paljaisiin töihin, vaan tahtoo uuden ja puhtaan sydämen. Tällaisesta suruttomuudesta varoittaa nyt Kristus meitä. Jos kohta töillämme emme ketään pahentaisi, vaan olisimme kaikkien silmissä nuhteettomia, ei meidän kuitenkaan sovi luulla itseämme hurskaiksi, niin kuin muka jo olisimme osoittaneet Jumalallekin täydellistä kuuliaisuutta. Sillä sanoopa Kristus tästä: ”Vaikka joku ei kädellänsä tapakaan, saattaa hän kuitenkin Jumalan edessä olla murhaaja ja tämän käskyn rikkoja. Sillä Jumala ei ole tässä viidennessä käskyssä kieltänyt ainoastaan sitä murhaa, joka käsin tapahtuu, vaan sydämen vihan, pahan puheen ja kiukkuisen katsannon. Näin on siis farisealainen hurskaus se, kun ollaan ulkonaisesti hurskaat, ei tapeta, ei tehdä huorin, eikä varasteta, ja luullaan näiden ulkonaisten töiden tähden jo hurskaat ja pyhät oltavan, eikä mitään enempää tarvittavan, ettei siis Jumalan pyhällä laillakaan enää ole mitään velkomista, vaan että se jo on täydellisesti täytetty ja siis Jumalakin tyydytetty, vaikka sydän sisällisesti kuohuu synnistä, pahoista himoista ja haluista. Tämä vanhurskaus, sanoo Kristus, ei suinkaan vie taivaaseen, vaan sysää helvettiin. Sillä Jumalan käskyt eivät suinkaan tule paljailla töillä täytetyiksi, vaan sydämen täytyy olla puhdas ja vapaa kaikesta vihasta, vainosta, kateudesta, irstaudeta ja pahoista himoista. Joka siihen pääsee, hän sanokoon olevansa puhdas. Mutta koska ei synti ja pahat halut sydämestä vielä ole kuoletetut, vaan ovat siinä alati liikkeellä, vaikka eivät aina puhkea julkisiin töihin, niin älä pidä itseäsi hurskaana taikka luule tulevasi taivaaseen, sillä tähän tarvitaan, niin kuin Kristus sanoo, suurempi ja parempi vanhurskaus. Kirjanoppineiden ja fariseusten vanhurskaudella ei tulla taivaan valtakuntaan.

Mitä tuo parempi vanhurskaus on? Se, että niin sydän kuin työt ovat yhtä hurskaat ja Jumalan tahdon mukaiset, niin ettei ainoastaan käsi ole tappamatta, vaan sydänkin on ilman pienintäkään vihaa, niin ettet ainaostaan julki työssä ole huoruudesta vapaa, vaan sydämesikin on kokonaan puhdas ja vapaa kaikista pahoista haluista ja himoista. Ja samaa vaatii laki kaikissa muissakin käskyissänsä. Se ei tyydy paljaisiin töihin, vaan vaatii puhdasta sydäntä, joka kaikessa elää Jumalan sanan ja lain mukaan. – ”Niin, sanot sinä, mutta mistä löytynee sellainen sydän? Ei minun sydämeni ainakaan ole sellainen eikä sinunkaan, sillä tapahtuupa kylläkin pian, että sappeni paisuu ja sinä tulet vihalla täytetyksi. Niin, kyllä paha himo pian sydämessä syttyy, pyhissäkin ihmisissä, kuienkin vastoin heidän mieltänsä ja tahtoansa, josta siis tulee tuska ja levottomuus. Mitä meidän tässä tulee tehdä? Tällaista korkeaa vanhurskautta, nimittäin puhdasta sydäntä, meissä ei ole, ja tässä saamme kuulla tämän päätöksen: ”jollei vanhurskautenne ole enempi, kuin kirjanoppineiden ja farsiseustan, niin ette tule taivaan valtakuntaan.”

Näin tulee meidän tehdä: meidän ei sovi olla kirjanoppineiden ja fariseustan kaltaisia siinä, että luulemme ansiosta hurskaat olevamme, vaan meidän tulee kaikella hyvällä kuin tehdä voimme, nöyryyttää itsemme Jumalan edessä ja sanoa: ”Rakas Isä! minä kyllä olen köyhä syntinen, mutta ole sinä minulle armollinen äläkä minua tuomitse töitteni, vaan armosi ja laupeutesi mukaan, jonka meille olet Kristuksessa luvannut ja osoittanut.”

Niin tarkoittaa siis tämä oppi erityisesti sitä, että Herra tahtoo meidän hengellistä ylpeyttä kavahtamaan ja saattaa meitä tuntemaan saastaista, ilkeätä sydäntämme ja syntistä luontoamme, johdattaen meitä näinmuodoin hänen armoonsa uskaltamaan. Ja tämä on oikeas vanhurskaus,  joka taivaaseen kuuluu. Se ei ensinkään perustettu omiin töihimme, vaikka kuinkakin pyhiä ja nuhteettomia olisivat, vaan syntien anteeksi saamiseen ja Jumalan armoon. Sillä vaikka sen saavuttaisimmekin, ettemme kenellekään haitaksi ole, vaan harjoittaisimme itseämme uskollisesti Jumalan sanasta ja tahdosta, on suurin puute kuitenkin siinä, että sydän on kaikenlaisia pahoja himoja ja syntejä täynnä. Joka nyt Kristuksen sanasta tietää ja uskoo näiden syntien olevan hänelle saman Vapahtajan tähden anteeksi annetut, hän on totisesti vanhurskas, ei itsensä tähden, sillä hänellä on syntejä, vaan armon tähden, että nämä synnit uskon kautta Kristukseen ovat annetut anteeksi. Sentähden sanoo apostoli Pietari: ”Jumala puhdistaa sydämiä uskolla.” Mutta tämä puhdistus ei käykään niin, ettemme enää sydämissämme tuntisi pahoja ajatauksia ja himoja, mikä ei ennen tapahdu, ennenkuin meidät lasketaan hautaan ja saamme nousta toiseen ja iankaikkiseen elämään, vasta silloin sydän tulee oikein puhtaaksi. Mutta täällä se tapahtuu vain sanassa ja uskossa. Jumala kun Kristuksen tähden ei tahdo syntiä meille lukeas eikä siitä rangaista, vaan unohtaa ja armollisesti anteeksi antaa. Kuitenkin seuraa uskon hedelmänä, että me Pyhän Hengen avulla rupeamme hurskaita olemaan ja Jumalalle kuuliaisuutta osoittamaan, mutta tämä kuuliaisuus on, niin kuin edellä mainittiin, vielä vajavaista, jonka tähden alati sen ohessa täytyy olla syntien anteeksiantaminen.

Nyt ei sovi näitä Kristuksen sanoja ”jollei teidän vanhurskautenne ole paljon enempi, kuin kirjanoppineiden ja farsiseusten, niin ette tule taivaan valtakuntaan”, niin ymmärtää, kuin olisivat farsiseusten työt itsestänsä pahoja. Sillä ettei fariseus, Luuk. 18:11-12, ole väärä, ryöväri, huorintekijä – vaan paastoaa kahdesti viikossa ja antaa kymmenykset kaikesta, mitä hänellä on, sitä ei suinkaan sovi moittia, vaan olisi toivottavcaa, että kaikki ihmiset ulkonaisessa elämässä näin käyttäytyisivät. Silloin maallisella esivallalla, isällä ja äidillä, isännällä ja emännällä perhekunnassa ei olisi niin paljon tekemistä häijyin veitikkain ja ilkeiden ihmisten kanssa. Mutta siinä on vika, että sama fariseus tällaisen elämänsä tähden luuli itsensä hurskaaksi eikä tarvitsevansa, että Jumala olisi hänelle armollinen ja antaisi hänelle hänen syntinsä ja sydämensä pahat himot anteeksi. Sen tähden varoittaa Kristus meitä uskaltamasta tällaiseeen hurskauteen, kehoittaen pyrkimään paremman perään, jos mielimme taivaaseen tulla. Tästä syystä asettaa hän viidennen käskyn esikuvaksemme, että siitä oppisimme, mikä tuo farisealainen vanhurskaus on ja senkaltaista välttäisimme, johon Jumala armonsa antakoon! Amen.

(Lähteenä Tohtori Martti Lutheruksen lyhyt Evankeliumi-Postilla, 1927)