Olen pohtinut sitä, miksi kirkossa syntyy jonkinmoinen älämölö, jos käy niin, että nuoria tulee uskoon riparilla. Jotenkin luulisi, että juuri siinä olisi se mihin erityisesti tulisi pyrkiä. Uskoon tulleet nuoret juuri ovat ne, joita kirkon tarjoama hengellinen elämä kykenee ruokkimaan.
Aiemmin olen kirjoittanut blogit : ”Mistä tunnistan uskovan” ja ”Pitääkö tulla uskoon”. Niissä pohdiskelimme yhdessä sitä, voiko uskovan tunnistaa jotenkin. Selkeästi on niitä, jotka ovat uskossa ja toisia, jotka ei ole. Ero näiden kahden ryhmän välillä on selkeä. Silti usein on vaikea tunnistaa sitä kumpaan joukkoon kukin kuuluu. Toisinaan sen taas voi oivaltaa hyvinkin helposti. Varsinkin jos toinen ilmaisee sen selvästi. Kaksi olennaisesti toisistaan poikkeavaa ryhmää on selvästi olemassa.
Rippikouluun tulevilta nuorilta omakohtaista uskoa harvoin tapaa. Uskonasiat ovat heille yleensä täysin vieraita. Oppitunneilla he ovat mukana, koska niillä kuuluu olla. Hengelliset asiat menevät heiltä täysin yli hilseen. Kosketuspinta omaan elämään kun ei ole. Kirkon rippikouluopetus lähtee kuitenkin siitä ajatuksesta, että lapsi on jo kasteessa uudestisyntynyt ja konfirmaatiossa tämä asia vahvistetaan. Mitä voi vahvistaa, jos mitään kastetta enempää ei ole?
Jos jossain käy niin, että suuri osa nuorista tulisi tietoiseksi Jumalan todellisesta läsnäolosta ja nuoret isolla porukalla haluaisivat ottaa uskon vastaan. Niin syntyy kirkossa voimakas vastustus. Luulisi, että se olisi jotain, mitä kirkko aina odottaa ja toivoo. Käy kuitenkin aivan toisinpäin. Asiaan puututaan kovalla kädellä ja jopa työntekijöitä on sen tähden hyllytetty.
Miksiköhän kirkossa toimitaan näin juuri silloin, kun nuoret haluaisivat sitoutua kirkon toimintaan. Nämä tapaukset tuntuvat tosi oudoilta. Varsinkin kun ihmetellään, miksi Z-sukupolvi jättää kirkon.
Ei sen puoleen, että odottaisin nuorten uskoontuloa riparilla. Pyytäisin heitä sen sijaan ehkä harkitsemaan asiaa tarkasti. Leirin ilmapiirissä oman ratkaisun tekeminen on liian helppoa.
Leirin jälkeen on kohdattava aivan toisenlainen ympäristö ja silloin uskossa olo voi joutua aivan liian kovan paineen alaiseksi. Kiusatuksi joutuminenkin voi olla seurauksena.
Voisin ehkä sopia nuoren kanssa , että jutellaanpa asiasta konfirmaation jälkeen.
Rippikoulu olisi kyllä hieno mahdollisuus saada vastaanottaa oikea rippi ja päästä painavista taakoistaan, joita nuo lapset kantavat, kun kun eivät vielä tiedä että juuri sitä varten usko on hieno juttu.
Siitäkö kenkä puristaa, että kirkossa opetetaan, että lapsi uudestisyntyy kasteessa? Sitten rippikoulussa tuo kaste vahvistetaan ja näin nuoresta tulee ”seurakuntalainen”.
Rippikouluun tulevissa nuorissa ei ole havaittavissa mitään niitä merkkejä, joista heidät voisi tunnistaa uskoviksi. Silti heitä kohdellaan ja opetetaan aivan kuin he olisivat jo hyviä kristittyjä . Riparilla tuota tietoa pyritään syventämään. Käymällä asiat lyhyesti läpi.
Ikään kuin uskoen, että he ne siinä ehtisivät sisäistää.
Väite kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä selittäisi paljon. Silloin tosiaan rippikouluun tulevat nuoret olisivat hyviä kristittyjä jo tullessaan. Mitään uskoa tai erityistä uskoon tuloa ei tarvittaisi. Ongelma syntyy vain siinä, kun Raamattu puhuu jatkuvasti uskosta ja myös uskoon tulosta.
Uudestisyntyminen kertoo minulle siitä, että jotakin on ratkaisevasti muuttuu ja se jonka nimenomaan usko saa aikaan. Voisiko uudestisyntyminen olla pelkkää teoriaa. Kyllä siinä pitää olla jotain konkretiaa mukana. Jos opetamme, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja siitä seuraa ettei omakohtaista uskoontuloa lainkaan tarvita, niin olemmeko opastamassa kansaa oikealle tielle ? Siitä olemme vastuussa kerran. Se mitä uskoon tulleissa ihmisissä tapahtuu, kertoo jostakin muutoksesta, jonka vain uudestisyntyminen voi saada aikaan. Kuvaisin uskoontuloa mieluummin uudestisyntymiseksi, koska siinä tapahtuu todellinen muutos. Asia on melkoisen kimurantti, joten arvoisat lukijat. Miten olette nämä asiat itsellenne selvittäneet?
”Kun me kastamme jokaisen hänen käskynsä mukaan, niin annamme hänen huolehtia siitä, kuinka kastetut uskovat. Me teemme sen, mitä olemme velvolliset tekemään, kun saarnaamme ja kastamme.”
Tässähän tämä on Lutherin sanomana. Näin juuri ajattelinkin, että luterilainen ja muutkin isot kirkot toimivat.
Aamen, aamen! Toivottavasti myös evlut kirkko huolehtii kastettujen opetuksesta. Usko näivettyy, kuihtuu ja kuolee, jos Jumalan Pyhä Henki ei saa kastettuja hoitaa Jumalan sanalla.
”Luulisi, että uusi syntymä muuttaisi jotain olennaista.” Jäin pohtimaan tuota otsikkoa ja vastaus onkin itseasiassa hyvin selkeä.
Meidät on kasteessa siirretty kuolemasta elämään, eli uusi syntymä, joka kasteessa alkaa muuttaa ihmisen kokonaan toiseksi. Ihmisestä tulee Kristitty. Miten tämä ihmisessä näkyy ja kuuluu onkin sitten kokonaan toinen juttu.
Jos lapssi saa oppia rukouksen ja Jumalaan turvaamisen jo heti pienokaisena, niin hedelmä voi olla yllättävän hyvää. Jos tämä opetus jää saamatta, niin hedelmä voi olla yllättävän huonoa… Kaikki on uskon kautta jailman uskoa ei ole mitään.
Paavali sanoo jossain: Kaikki mikä ei ole uskosta on syntiä.
Jotain olennaista on hänessä, joka on saanut olla uskossa kasteen jälkeen koko elämänsä. ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa.” Olen aina ollut kateellinen heille, jotka kertovat, että he ovat aina olleet uskossa. Kristus toteaa, että joka häntä seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on elämän valkeus, huikeaa, olennainen muutos ja perusta ihmisen elämälle!
Pätkä blogista:”Rippikouluun tulevissa nuorissa ei ole havaittavissa mitään niitä merkkejä, joista heidät voisi tunnistaa uskoviksi. Silti heitä kohdellaan ja opetetaan aivan kuin he olisivat jo hyviä kristittyjä.
Olen vieraillut sadoilla rippileireillä. En ymmärrä, mitä se tarkoittaa, että heitä ”kohdellaan ja opetetaan aivan kuin he olisivat jo hyviä kristittyjä”? Millainen on ”hyvä kristitty”? Uusi blogin aihe?
Suurin osa rippikouluun tulevista nuorista eivät tiedä mitä syntiinlankeemus tarkoittaa, tai mitä Raamattu opettaa luomisesta. Hyvän ja pahan välinen taistelu on utopiaa älypuhelin kansalle. Kun näistä aletaan opettaa, niin toiset saavat asiasta kiinni ja toteavat, ”it make sense ”
Kristinusko on hyvin karsittu yhteiskunnastamme ja karsiminen jatkuu. Jumalan sanan opettaminen on punainen vaate tänä päivänä. Joka toisin väittää, häntä minä en usko. Tämä näkyy kaikkialla. Koulut, armeija, jatko-opinto paikat, sairaalat jne. ovat kieltäneet tunnustuksellisen kristinuskon opettamisen. Jos joku suunsa avaa, löytää helposti itsensä raastuvasta. Pakanuus valtaa alaa. Elämme jo jälkikristillistä aikaa. Onko enää isiä, äitejä, mummoja ja vaareja, jotka iltarukousta tai ruuan siunaamista opettavat?
Blogisti on väitteessään oikeassa. Usko on hukassa suurimmalta osalta. Kasteen armo on olemassa, mutta hukattu opetuksen puutteesta johtuen. Mikä herättää uskon?
On kautta aikojen käyty kiivaita väittelyitä siitä miten tullaan uskoon. Tähän väittelyyn tuli mukaan nyt sekin elementti, että väitellään siitäkin tarvitseeko tulla uskoon. Minusta on itsestään selvä, että uskossa täytyy olla. Usko myös vaikuttaa joitain asioita, jotka uskoville on aivan tyypillisiä. Näistä asioista uskovat toisensa tunnistavat. Tämä asiakokonaisuus vain hämärtyy, kun siitä puhutaan niin vähän. Pieni vauva ei kuitenkaan voi tulla uskoon. Se on hänelle täysin mahdotonta, jo pelkästään biologisista syistä.
Kuka tällä blogilla on ollut sitä mieltä, että uskoa ei tarvita iankaikkisen elämän omistamiseen?
Usko tarvitaan, se annetaan ylhäältä. Silloin ei tietysti tarvitse tulla uskoon, jos on lapsesta saakkaa ollut uskossa.
”Pieni vauva ei kuitenkaan voi tulla uskoon. Se on hänelle täysin mahdotonta, jo pelkästään biologisista syistä”
Tässä usko ymmärretään, suun tunnustukseksi, jota muut voivat havannoida. On se uskossa. Usko ei kuitenkaan ole ymmärryksen, järjen, suun tai muun ruumiin ominaisuuden ilmentymä. Usko on olemistodellisuus. Johannes Kastaja oli uskovainen jo äitinsä kohdussa, hän oli täytetty Pyhällä Hengellä.
Pekka Velin väite ei siis ole tosi.
Pekka Veli Pesonen
26.08.2021 20:15
”Harhoille ominaista on aina että ne mitätöivät evankeliumia. Minusta nyt vain on alkanut näyttää juuri siltä. Korjaan kyllä mielelläni näkemystä jos aihetta löytyy.”
Kuka on tällä blogilla mitätöinyt evankeliumia, ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta?
Pekka Veli,
Onko jotain eroa sillä, jos uskoo tai tulee uskoon?
Kari Paukkunen hyvä kysymys kuka on mitätöinyt evankeliumia, siis eikö juuri vauvakaste ole sitä?
Missä kohden evankeliumissa on muuta Tietä annettu kuin Jeesus ja Hänen sanansa, siis missä kohden Jeesus julistaa muuta kuin parannusta, ”tehkää parannus”?
Joka uskoo ja kastetaan, hän pelastuu.
Mitä on parannus? Eikö se ole Jeesuksen puoleen kääntymistä ja Häneen uskomista?
Kari Paukkunen onko sitten ”Jeesuksen puoleen kääntymistä” kun heiluttelee kastetodistusta ja selittää sen vievän perille ja antaneen jo kaiken?
Kari Roos kysyi uskoon tulemisen ja olemisen eroa. Joku kasvaa sisälle uskoon ja toinen tulee uskoon. Ihmettelen sitä tässä, kun monilla näyttää olevan suuri tarve määritellä opillisesti sitä miten Jumala toimii uskon kanssa. Lapsi voi kasvaa kotona uskon elämään sisälle ilman mitään tietoista päätöstä ,koska se on hänelle täysin selviö jo alusta lähtien. Hän kun ei enää voi tulla uskoon, kun jo sitä on. Toinen tarvitsee selkeän uskoontulon ja saa siitä vahvistusta heikolle uskolleen. Mielestäni ihmisiä on rohkaistava uskomaan ja sen voi tehdä kehottamalla ottamaan Jeesus oman elämän Herraksi. Siihen kehotukseen meitä kaikki on kutsuttu, mikäli olemme uskovia.
Ismo sanoitti teologia ja uskon elämän hienosti. Teologia on teoriaa uskosta ja usko on elämää uskossa. Teoria on aina eri asia , kuin elämä. Teoria pyrkii ohjaamaan elämää, mutta ei ole se elämä. Meille on annettu kastekäsky. Siksi kastamme myös lapsia. Aikuinen joka kastetaan ei tule uskoon siksi että hänet kastetaan vaan siksi että hän on tullut uskoon. Vai oletteko kuulleet tapauksen, jossa joku on kastettu ja usko on siinä vasta tullut häneen. Jos kaste kerran lahjoitta myös uskon, niin näin täytyisi tapahtua.
Ihan mielenkiintoinen ”visio” aikuiskasteesta. Jos nyt sallitaan pieni ”teoretisointi”: jos sinua ei ole lapsena kastettu, pitääkö ”tulla uskoon” ensin vai olisiko mahdollista ottaa kaste uskon saamiseksi? Kukaan ei varmastikaan haluaisi aikuiskastetta ellei halua Jumalaan uskoa ja kääntyä kristityksi. Suomessakin alkaa olla yhä enemmän niitä, joita ei ole lapsena kastettusekä suomalaisia että maahanmuuttajia.
Jos se siis toimii vauvalla niin miksei aikuisellakin…
Ari Pasanen, ”Kari Paukkunen onko sitten ”Jeesuksen puoleen kääntymistä” kun heiluttelee kastetodistusta ja selittää sen vievän perille ja antaneen jo kaiken?
En ole missään näin väittänyt, älä höpise. Aikamoista höpöhöpöä tarjoilet!
Jeesuksen Kristuksen ristin sovitukseen uskominen on pelastuksen perusta. Tämän voi uskova omistaa kasteen jälkeen koko elämänsä ajan, tai vasta kasteen jälkeen myöhemmin, kun Pyhä Henki sen kirkastaa. Ilman uskoa ei ole toivoa Ari Pasasellekaan.
Kaste tarvitsee lisäksi uskon. Näin olen aina uskonut ja uskon edelleen. Pasanen, usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Älä turvaa mihinkään muuhun kuin Golgatalla tehtyyn syntien sovitukseen, niin pääset perille.
Sami ja Kari. En tiedä mitään syytä miksi ryhtyisin väittelemään kanssanne mielipiteistä. Mitä hyötyä arvelette sellaista olevan? Teillä on omanne ja minulla omani. Saatte esittää aivan rauhassa niitä ja sitä vartenhan tämä palsta on. Kysymyksenne on niin teoreettisia, etten näe niillä mitään yhteyttä siihen, miksi kirkossa vastustetaan herätyksiä. Varsinkin niitä, joita silloin tällöin syntyy rippikoululeireillä. Jos osaatte kertoa siihen oman näkemyksenne, niin olen kiitollinen. Väitteisiinne henkilöstäni en ota kantaa.
Pekka Veli, ainakin minä kirjoitin tähän kysymyksee näkemykseni. Samoin teki Marko.
Kirkossa ei vastusteta noin yleensä herätyksiä. Tosin laajamittaisia herätyksiä ei ole ollut pitkään aikaan. Joten kysymys on täysin keinotekoinen.
En vastusta herätyksiä, vaan iloitsen herätyksistä.
Pekka toteat:””Meille on annettu kastekäsky””
Onko todella teille se annettu, se annettiin opetuslapsille, ei pakanoille.
Ari, eikö kaikki muukin, mitä Jeesus sanoi, sanottu opetuslapsille eikä pakanoille?
Oikein, tässähän tuleekin kuka voi todella ymmärtää Jeesuksen sanoja, voivatko pakanat?
Jeesus itse sanoo monessa kohdin etteivät ulkopuolella olevat voi ymmätää evankeliumia eli Hänen sanojaan.
Kari R., kysyit mitä on parannus? Ja vastasit. Kysyn puolestani, mitä sinä tarkoitat Jeesuksen puoleen kääntymisellä ja Häneen uskomisella?
Jeesus esitti kysymyksen: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” Risto Santala on kirjoittanut tämän nimisen kirjan. Johdantosanoissa hän kirjoittaa: ”Uskomme määräytyy siitä, mitä me sanomme Jeesuksesta”.
Mark. 1:15 ja Joh.14:1
Pekka Veli, mistä tiedät tasan tarkkaan että joku on uskossa ja että hänet voidaan sen tähden kastaa?
Ne kristityt, jotka ovat lapsesta alkaen uskoneet Jumalaan ja Jeesukseen, kertovat kyllä usein että he jossain elämänsä vaiheessa, usein murrosikäisinä, ovat tulleet tietoiseksi synneistään. He näkevät ei vain syntiä itsessään, vaan myös ympärillään pahuutta ja mielettömyyttä. Kaikki ei ole vain myötätuulessa kulkemista ja taivasta maan päällä. Todellisuus täällä synnin turmelemassa maailmassa on karu, kun se paljastuu.
Itse näkisin tässä sen varsinaisen ”uskoontulemisen” tai havahtumisen, nöyrtymisenkin, siis sen että Jeesuksesta tulee henkilökohtaisesti rakas juuri syntien Sovittajana, Vapahtajana.
Varmaan on niin, että mitä rankempi elämä on ollut, sitä suuremmaksi kokee armon ja anteeksi saamisen.
Itse en välttämättä aina ymmärrä sitä valtavaa syntien ja syntisyyden korostamista. Jeesus on tärkeämpi ajatusten kohde kuin oman syntisyyden ympärillä pyöriminen.
Havahtuminen, nöyrtyminen, uskon ja Jeesuksen löytäminen, yksinkertainen uskominen evankeliumiin, ilosanomaan. Uskoon tulemisen voi nähdä ja kertoa monin sanoin. En korostaisi omaa uskoon tulemistani vaikka sellaisen olenkin kokenut aikanaan. Fokus on Jeesuksessa.
On kyllä totta tuo blogin otsikko: ”Luulisi että uusi syntymä muuttaisi jotain olennaista.” Kyllä se muuttaa.
Kari R., et taaskaan ymmärrä minua. Mihin ihminen Jeesusta tarvitsee, jos ei koe olevansa syntinen. Ei voi siis silloin myöskään kokea olevansa armahdettu eikä saada rauhaavja iloa sydämeensä.
Ihmisen syntisyys nyt vain on oleellinen tosiasia kristinuskossa, se että ihminen on syntinen ja siksi tarvitsee Kristusta. Uudestisyntyneelle ei syntejä enää lueta viaksi, mutta silti hän tunnustaa ne päivittäin.
Katekismus: Pyhitys: ”Kristitty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”.
Muistan keskustelumme 10. käskystä. Et pystynyt tai halunnut ymmärtää niiden sisältöä nykyihmiselle. Jopa tappaminen oli sinusta hämärä käsite.
Kari R., Mark. 1:15 ja Joh. 14:1 eivät vastaa kysymykseen, jonka Jeesus esitti: ”Kenenkä te sanotte minun olevan”.
Joh. 16:9 / Apt. 10:43 / Apt 26:18 / Room. 3:28 / Room. 10:4 / 1 Joh. 3:9
Usko ja syntien anteeksi antaminen tai jopa synnittömyys liitetään Raamatussa joissakin kohdissa saumattomasti yhteen. Joissakin sitten taas ei liitetä. Mistään itsensä kokemisesta syntiseksi ei Raamatussa juuri puhuta. Olet syntinen, jos et usko. Jos uskot, et ole.
Me ymmärrämme toisiamme väärin, se on varsin inhimillistä aina ihmisten kanssakäymisessä.
Totta kai ymmärrän käskyjen sisällön nykyihmisille.
Yksiselitteisiä ne eivät silti ole.
Matt. 5:1-11 ja monet sairaiden parantamiskohdat esimerkiksi siitä Jeesuksen ”tarpeellisuudesta”.
”Kenenkä te sanotte minun olevan”. Matt. 16:16 vastaa siihen.
En halua Pesonen väitellä. mutta kerro miten täällä on mitätöity evankeliumi tai sanottu, että uskoa ei tarvita?