Olen pohtinut sitä, miksi kirkossa syntyy jonkinmoinen älämölö, jos käy niin, että nuoria tulee uskoon riparilla. Jotenkin luulisi, että juuri siinä olisi se mihin erityisesti tulisi pyrkiä. Uskoon tulleet nuoret juuri ovat ne, joita kirkon tarjoama hengellinen elämä kykenee ruokkimaan.
Aiemmin olen kirjoittanut blogit : ”Mistä tunnistan uskovan” ja ”Pitääkö tulla uskoon”. Niissä pohdiskelimme yhdessä sitä, voiko uskovan tunnistaa jotenkin. Selkeästi on niitä, jotka ovat uskossa ja toisia, jotka ei ole. Ero näiden kahden ryhmän välillä on selkeä. Silti usein on vaikea tunnistaa sitä kumpaan joukkoon kukin kuuluu. Toisinaan sen taas voi oivaltaa hyvinkin helposti. Varsinkin jos toinen ilmaisee sen selvästi. Kaksi olennaisesti toisistaan poikkeavaa ryhmää on selvästi olemassa.
Rippikouluun tulevilta nuorilta omakohtaista uskoa harvoin tapaa. Uskonasiat ovat heille yleensä täysin vieraita. Oppitunneilla he ovat mukana, koska niillä kuuluu olla. Hengelliset asiat menevät heiltä täysin yli hilseen. Kosketuspinta omaan elämään kun ei ole. Kirkon rippikouluopetus lähtee kuitenkin siitä ajatuksesta, että lapsi on jo kasteessa uudestisyntynyt ja konfirmaatiossa tämä asia vahvistetaan. Mitä voi vahvistaa, jos mitään kastetta enempää ei ole?
Jos jossain käy niin, että suuri osa nuorista tulisi tietoiseksi Jumalan todellisesta läsnäolosta ja nuoret isolla porukalla haluaisivat ottaa uskon vastaan. Niin syntyy kirkossa voimakas vastustus. Luulisi, että se olisi jotain, mitä kirkko aina odottaa ja toivoo. Käy kuitenkin aivan toisinpäin. Asiaan puututaan kovalla kädellä ja jopa työntekijöitä on sen tähden hyllytetty.
Miksiköhän kirkossa toimitaan näin juuri silloin, kun nuoret haluaisivat sitoutua kirkon toimintaan. Nämä tapaukset tuntuvat tosi oudoilta. Varsinkin kun ihmetellään, miksi Z-sukupolvi jättää kirkon.
Ei sen puoleen, että odottaisin nuorten uskoontuloa riparilla. Pyytäisin heitä sen sijaan ehkä harkitsemaan asiaa tarkasti. Leirin ilmapiirissä oman ratkaisun tekeminen on liian helppoa.
Leirin jälkeen on kohdattava aivan toisenlainen ympäristö ja silloin uskossa olo voi joutua aivan liian kovan paineen alaiseksi. Kiusatuksi joutuminenkin voi olla seurauksena.
Voisin ehkä sopia nuoren kanssa , että jutellaanpa asiasta konfirmaation jälkeen.
Rippikoulu olisi kyllä hieno mahdollisuus saada vastaanottaa oikea rippi ja päästä painavista taakoistaan, joita nuo lapset kantavat, kun kun eivät vielä tiedä että juuri sitä varten usko on hieno juttu.
Siitäkö kenkä puristaa, että kirkossa opetetaan, että lapsi uudestisyntyy kasteessa? Sitten rippikoulussa tuo kaste vahvistetaan ja näin nuoresta tulee ”seurakuntalainen”.
Rippikouluun tulevissa nuorissa ei ole havaittavissa mitään niitä merkkejä, joista heidät voisi tunnistaa uskoviksi. Silti heitä kohdellaan ja opetetaan aivan kuin he olisivat jo hyviä kristittyjä . Riparilla tuota tietoa pyritään syventämään. Käymällä asiat lyhyesti läpi.
Ikään kuin uskoen, että he ne siinä ehtisivät sisäistää.
Väite kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä selittäisi paljon. Silloin tosiaan rippikouluun tulevat nuoret olisivat hyviä kristittyjä jo tullessaan. Mitään uskoa tai erityistä uskoon tuloa ei tarvittaisi. Ongelma syntyy vain siinä, kun Raamattu puhuu jatkuvasti uskosta ja myös uskoon tulosta.
Uudestisyntyminen kertoo minulle siitä, että jotakin on ratkaisevasti muuttuu ja se jonka nimenomaan usko saa aikaan. Voisiko uudestisyntyminen olla pelkkää teoriaa. Kyllä siinä pitää olla jotain konkretiaa mukana. Jos opetamme, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja siitä seuraa ettei omakohtaista uskoontuloa lainkaan tarvita, niin olemmeko opastamassa kansaa oikealle tielle ? Siitä olemme vastuussa kerran. Se mitä uskoon tulleissa ihmisissä tapahtuu, kertoo jostakin muutoksesta, jonka vain uudestisyntyminen voi saada aikaan. Kuvaisin uskoontuloa mieluummin uudestisyntymiseksi, koska siinä tapahtuu todellinen muutos. Asia on melkoisen kimurantti, joten arvoisat lukijat. Miten olette nämä asiat itsellenne selvittäneet?
Joka haluaa tutustua kasteen lahjaan, niin tässä hyvä lukuvinkki ja linkki, johon kannattaa tutustua…
Esittelyteksti:
Ihmeellinen Pyhä kaste
Fredrik Gabriel Hedberg – lyhentänyt Seppo Suokunnas
Kirja on Fredrik Gabriel Hedbergin painava puheenvuoro kasteesta. “Pyhän kasteen puolustus” ilmestyi Ruotsissa jo vuonna 1855. Evankeliumiyhdistys julkaisi sen suomeksi vuonna 1989 nimellä Pyhän kasteen puolustus. Seppo Suokunnas on nyt lyhentänyt kirjan helposti luettavaan muotoon.
Ihmeellinen pyhä kaste vie lukijan keskelle aarreaittaa. Se avaa lukijalle kasteen suurta lahjaa ja perusteita sekä raamatullista kasteen ja uskon yhteyttä.
Myös oma aikamme tarvitsee raitista kasteopetusta, että ihmiset voisivat löytää levon ja rauhan Jumalan teoissa, Kristuksessa.
Oheisen linkin takaa kirjaa voi tilata
https://kauppa.sley.fi/tuote/ihmeellinen-pyha-kaste/
En päästä Sami sinua iholle. Tavoitteeni on nyt yhdessä pohtia tätä vaikeaa kysymystä eri puolilta. Siinä sinulla on mahdollisuus tuoda viisautesi esiin.
Pekka Veli, voit itse miettiä, mitä kirjoja olet kasteesta lukenut. Ei minun tarvitse niitä tietää. Tässä blogiossa kuitenkin tuot esille, jotakin siitä tiedosta. 1800 luvulla syntynyt helluntailaisuus ja sen kaste näkemykset tulevat vahvasti esille kirjoituksessasi.
Saat Sami aivan vapaasti tehdä omia tulkintojasi pohdintojeni pohjalta. En koe tarvetta ottaa sellaisiin kantaa.
Pelastaako Jumala siis kaikki kristillisesti kastetut riippumatta heidän uskostaan? Tämä kai on se olennainen kysymys, johon ei selkeää vastausta tahdo löytyä… Toistan vielä sen, mitä aiemmin kysyin, että voiko kristillisen kasteen saanut siis löytää hämmästyneenä itsensä Taivaasta, vaikka ei olisi korviaan lotkauttanut uskonasioiden puoleen koko elämänsä aikana? Jos voi, niin mikä on silloin uskon merkitys? Jos ei voi, mitä silloin tarkoittaa, että kaste pelastaa?
”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen”. Markus 16:16
Joten usko pelastaa kasteen kanssa. Jos ei usko, ei pelastu vaikka olisi kastettu. Näin sen olen ymmärtänyt. Uskon määrä ja vahvuus ei pelasta ja juuri sen tähden se oma usko ei pelasta, vaan uskon kohde Jeesus Kristus. Kun uskon Jeesukseen syntieni anteeksiantajana, pelastun.
Toisaalta olen kuullut (ehkä lukenutkin), että Luther vetosi kasteeseensa (”Minut on kastettu”), kun Perkele häntä kiusasi. Mutta eihän kukaan vetoa kasteeseensa, ellei hän samalla usko, että siinä sakramentissa on lahjoitettu hänelle pelastus ja hänet on siirretty Perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Joten siinä tuli esille Lutherin usko Jumalan Sanan voimaan kasteessa.
Kun tulin uskoon 22-vuotiaana, en ymmärtänyt kasteeni merkitystä, koska olin täynnä uutta kokemisen iloa. Sanoin muille, että kukaan ei voi koskaan ottaa minulta pois tätä onnea. Kaikki seurakuntalaiset näyttivät myös minun silmissäni täydellisinä. Miksi on ollut ymmärtänyt, että ”uskovaisuus” on täyttä ja täydellistä elämää? Minä, minä ja minun ”uskoni”.
Myöhemmin lasten synnyttyä jouduin miettimään uudestaan kastettani. Aika oli myös karsinut pois omat kuvitelmat ”uskovaisuuteni” täydellisyydestä. Taivaan Isä oli ”kyninyt kukkonsa”. Omat luulot omasta virheettömyydestä olivat karsiutuneet pois.
Tänään uskon, että kaikki pelastukseen liittyvät välineet ovat ainoastaan Taivaan Isällä. Hän haluaa pelastaa kaikki ihmiset erolta itseltään. Tämä tapahtuu sulasta rakkaudesta ja ymmärryksestä ihmisen avuttomuuteen omassa tilassaan.
Kristus asetti asetti kasteen, jossa hän haluaa lahjoittaa ”kaikki taivaan tavarat” Toiset pysyvät tässä uudestisyntymisessä kiinni koskaan siitä luopumatta. Toiset ymmärtävät vasta myöhemmin millaisen lahjan ovat saaneet jo pian syntymänsä jälkeen.
Minä en löydä itsestäni mitään, millä voisin perustella kelvollisuuttani iankaikkiseen elämään. Ainoa, johon voin turvata, on se, että minut on kastettu Jeesuksen Kristuksen asettamalla kasteella Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jeesus Kristus on itse pyhällä, kalliilla verellään sovittanut kaikki minun syntini. Kristuksen työ minun edestäni on minun uskoni alku ja loppu.
Kaste ei koskaan voi olla ihmistyö, vaan se on Jumalamme asettama väline, jonka kautta hän haluaa meitä onnettomia auttaa. Jotkut sen ottavat vastaan uskossa, jotkut mitättömänä pitävät. Minulle kaste ja Golgatan työ ovat pelastukseni perusta. Jeesus Kristus on Herra ja Kuningas, uskomme alkaja ja täyttäjä.
Kari Paukkunen:””Tänään uskon, että kaikki pelastukseen liittyvät välineet ovat ainoastaan Taivaan Isällä. Hän haluaa pelastaa kaikki ihmiset erolta itseltään. Tämä tapahtuu sulasta rakkaudesta ja ymmärryksestä ihmisen avuttomuuteen omassa tilassaan.””
Mikä estää etteivät kaikki ihmiset pelastu vai pelastuuko?
Jumalan vastustaja, sielunvihollinen on eksyttäjä, joka pimittää evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta. Sain samanlaisen kasvatuksen kotona kuin sisareni. Kukaan heistä ei tunnustanut uskoa Jeesukseen. Lähinnä ihmettelivät kun näytin heille Raamatun kohtia yrittäen todistaa heille Raamatun olevan totta.
No, Raamatun mukaan usko ei ole joka miehen, eikä naisen.
Mikä estää uskon? epäusko, synti, maailma ja perkele?
Kari Paukkunen kuinka sovitat tuon siihen mitä aiemmin kirjoitit: ””Tänään uskon, että kaikki pelastukseen liittyvät välineet ovat ainoastaan Taivaan Isällä. Hän haluaa pelastaa kaikki ihmiset erolta itseltään.””
Jos kerran kaikki on Jumalasta kiinni niin mikä siis estää etteivät kaikki pelastu vai onko nuo mainitsemasi ”Mikä estää uskon? epäusko, synti, maailma ja perkele?” suurempia ja voimakkaampia kuin Jumala?
Hyvä kysymys Pasanen. Aiemmin on todettu, että Jumala ei pakota. Rakkaus ei edellytä vaatimusta, pakotetta. Miksi kaikki eivät pelastu? Raamattu vain ”kylmästi” toteaa, että usko ei ole joka miehen. Miksi rakastava Jumala voi kadottaa rakastamansa ihmisen? Miksi elämä annetaan lahjaksi ja sitten lahjaksi saaneen ihmisen lopuksi tulee iankaikkinen ilo tai vaihtoehtoisesti kadotus?
En ymmärrä en tiedä. Olen vain sen varassa mitä minulle on ilmoitettu.
Uskon, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä, pelastuu. Pasanen, emme voi pistää Jumalaa tilille siitä, mitä hän on säätänyt. Voimme vain ihmetellä ja kehottaa lähimmäisiämme luottamaan Taivaan Isään. Joka on Raamattua lukenut löytääkseen elämän tarkoituksen, voi todeta, että Jumalan sana on totta. Paljon jää meidän ymmärryksemme ulkopuolelle.
Raamatun avautuminen avasi minut myös löytämään itseni. Mikään muu ei tänä päivänä voi minulle paremmin selittää kuka minä olen, ja mikä on minun elämäni tarkoitus.
Kiitos Kari vahvasta todistuksestasi!
Kiitos Kari ja Riitta kommenteistanne (18:37 ja 18:36).
Juuri näin! Eikö olekin hieno asia? Tämä on kasteen evankeliumi!
Mikko Suni mitä kaste antaa, antaako se ”kuulon” jotta kuulee Jeesuksen äänen ja näin pystyy seuraamaan Häntä?
Näin on! Amen!
Siis lyhyt kommenttini oli Mikko Sunille.
Ari Pasanen
”Mikko Suni mitä kaste antaa, antaako se ”kuulon” jotta kuulee Jeesuksen äänen ja näin pystyy seuraamaan Häntä?”
Kaste antaa Kristuksen ja kaikki Hänen lahjansa.
Nyt en ihan ymmärrä mitä tarkoitat tuolla ”kuulon” -asialla.
Voin itse lukea Raamatustani, tai kuka tahansa, Jumalan hyvän pelastavan tahdon minua kohtaan. Saan kuulla papin tai kristiystävän synninpäästössä julistavan syntien täyden anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, tai kuulla ehtoollisen sanat ”sinun edestäsi annettu ja vuodatettu”. Kastetilanteessa kuulen papin kastavan kastettavan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Toisin sanoen kaiken tämän saan uskoa myös omalle kohdalleni. Minutkin on kerran kastettu Pyhän Kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja tämän todistaa kastetodistuksenikin.
Katekismus v. 1948 antaa mielestäni varsin hyvän vastauksen näihin kysymyksiin.
59. Kasteen velvoitus.
Kaste velvoittaa meitä siihen, että meissä olevan ”vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä”. Room. 6:1-14 ja Ef. 4:22-24
Lapsenkaste.
Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelema ja tarvitsee pelastusta, Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa piene lapset Vapahtajan luo. Se on seurannut Jeesuksen sanoa: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni”. Näin se on tahtonut jättää jokaisen ihmiselämän sen hennoimmasta alusta asti Jumalan suojelukseen ja hoitoon.
61. Kaste ja opetus.
Kastetut on Jeesuksen käskyn mukaan opetettava pitämään, mitä hän on käskenyt. Tämä opetus tapahtuu kodissa ja koulussa, mutta erityisesti rippikoulussa. Rippikoulu päättyy pyhään toimitukseen, jota sanotaan konfirmaatioksi. Siinä seurakunta rukoilee puolestamme, me tunnustamme uskomme ja lupaamme uskollisuutta Vapahtajallemme. Sen jälkeen käymme ensimmäisen kerran Herran pyhällä ehtoollisella.
Kuudes luku
Uskonelämä
66. Suruttomuus
Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä, maailman henki valtaa ihmisen sydämen. Vain hämärästi hän ikävöi Jumalaa ja iäisyyttä. Hän tuntee tosin elämänsä tyhjyyden, ja ajoittain synti vaivaa häntä; mutta hän ei tajua, että hänen tärkein asiansa olisi sielun pelastus. Tällaista tilaa sanotaan suruttomuudeksi.”
Mielestäni se, että osaa taitavasti ääneen lausua uskontunnustuksen ei kerro mitään lausujan uskosta. Se sen sijaan kertoo paljon enemmän jos tämä henkilö kertoo olevansa syntinen ja tarvitsee aina vahvistusta uskolleen syntien anteeksisaamisen kautta. Uskoo Jumalan vanhurskauttaneen hänet pelkästä armosta. Vapahtajamme sovitustyön tähden. Ilman tätä uskoa kaste jää merkityksettömäksi.
Ei kaste voi ketään pelastaa yksin. Usko kasteeseen pelastajana syrjäyttää Golgatan työn. Siellä pelastus on meille hankittu ja kasteessa se pelastus yllemme puetaan. Nyt jos kasteesta tehdään pääasia ja väitetään että pelkkä kaste pelastaa ilman uskoa, niin mikä merkitys jää katumukselle ja vaikkapa ripille? Rippi vastaanotetaan kuitenkin vain uskolla Jumalan sanaan.
Minua itseäni auttoi kastetta pohdiskellessani Martti Lutherin kirjoitus ”Lapsikasteen puolustamiseksi” (kirja: Kolme Lutherin selitystä). Siinä hän mielestäni hienosti uudestikastajia vastustaessaan selittää kastetta ja uskoa. Lainaan siitä tähän muutaman kohdan (vaikka tosin tämä saattaa hieman mennä ohitse teeman siksi että tässä Luther perustelee lapsikasteen oikeutusta).
”Kolmanneksi sanotaan, kuten itsekin olen lukenut, heidän perustavan tuohon lauseeseen: Joka uskoo ja kastetaan, hän tulee autuaaksi, Mark. 16:16. Tämän perusteella siis väittävät, ettei ketään saa kastaa, ellei hän ensin usko. Tässä sanon heidän olevan liian rohkeita. Sillä jos he seuraavat sitä vaatimusta, niin eivät saa kastaa ketään, elleivät varmasti tiedä kastettavan uskovan. Kuinka ja koska he sen sitten todella tietävät? Ovatko he jo tulee Jumaliksi, että voivat nähdä ihmisten sydämiin, uskovatko he vai eivät. Jos eivät nyt tiedä heidän uskovan, miksi sitten kastavat, kun niin jyrkästi vaativat, että uskon täytyy olla ennen kastetta?”
”Tämä on meidän varma perustuksemme ja linnamme, nimittäin, että annamme kastaa itsemme, ei sen tähden, että olen varma uskosta, vaan sen tähden, että Jumala on niin käskenyt ja tahtoo sen niin olevan. Sillä jos en milloinkaan tulekaan varmaksi uskosta, niin on minulla kuitenkin varma se käsky, että Jumala käskee kastamaan, koska on antanut sen käydä ulos julkisesti koko maailmalle. Tässä en voi erehtyä, sillä Jumalan käsky ei voi pettää. Mutta hän ei ole kenellekään mitään sanonut tai käskenyt minun uskostani.
Totta on, että kasteessa pitää uskoa, mutta uskolle älköön annettako kastaa itseään. Toista on omata usko ja toista luottaa uskoon ja siis antaa kastaa itsensä siihen. Hän, joka antaa kastaa itsensä uskolle, ei ole ainoastaan epätietoinen, vaan myöskin epäjumalinen ja nurja kristitty; sillä hän luottaa ja rakentaa omalleen, nimittäin lahjalle, jonka Jumala on antanut hänelle, eikä ainoastaan Jumalan sanalle. Samoin joku toinen rakentaa ja luottaa väkevyyteensä, rikkauteensa, voimaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, jotka toki myöskin ovat lahjoja, ja jotka Jumala on antanut hänelle.
Mutta joka kastetaan Jumalan sanalle ja käskylle, niin vaikka ei uskoakaan olisi, hänen kasteensa on kuitenkin oikea ja varma, sillä se tapahtuu siten, kuten Jumala on sen käskenyt tapahtua. Vaikka ei se sitä uskotointa kastettua hyödytä hänen epäuskonsa tähden, niin ei se sen tähden ole väärä, epätietoinen ja mitätön.”
”Jos uskon, niin kaste on minulle hyödyllinen; jo en usko, niin se ei ole minulle hyödyllinen. Mutta kaste ei ole sen tähden väärä, ettei se hyödytä epäuskoista, sillä se ei perustu eventuro’lle, s.t.s. sattumalle, vaan vakavalle Jumalan sanalle ja käskylle.
Sanokoon jokainen lapsuuden kasteestaan näin: ’Minä kiitän Jumalaa ja olen iloinen siitä, että olen kastettu lapsena, sillä silloin olen tehnyt, mitä Jumala on käskenyt. Olkoonpa minulla nyt usko tai ei, niin olen kuitenkin kastettu Jumalan käskystä. Kaste on oikea ja varma, Jumalan kiitos; vaikka uskoni olisikin vielä tällä hetkellä tietty tai epätietoinen; saanpa ajatella, että vielä voin uskoa ja tulla varmaksi. Kasteesta ei puutu mitään, mutta uskosta puuttuu aina jotain, sillä meillä on kyllä uskossa opettelemista koko elämäksemme. Se voi hävitäkin, niin että sanotaan: Katso, siinä on ollut usko, mutta ei ole enää. Kasteesta sen sijaan ei voida sanoa: Katso, siinä on ollut kaste, mutta ei ole enää. Kaste on vielä pysyväinen, sillä Jumalan käsky pysyy vielä, ja kaikki mitä on tehty hänen käskynsä mukaan, se pysyy ja pysyy vastakin.”
”Otaksukaamme, että ensimmäinen kaste olisi uskoa vailla. Sano sitten minulle, kumpi kahdesta on suurempi ja etevämpi, Jumalan sana vai usko? Eikö ole totta, että Jumalan Sana on suurempi ja arvokkaampi kuin usko, koska Jumalan Sana ei perustu ja rakennu uskolle, vaan usko Jumalan Sanalle, ja usko sitä paitsi on vaihteleva ja muuttuvainen; mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti.
Sano minulle vielä, että jos jompikumpi näistä kahdesta muuttuu toiseksi, niin kumpiko sitten mahtanee muuttua: muuttumaton Sana vai muuttelevainen uskoko? Eikö niin ole, että uskon pitää muuttua eikä Jumalan Sanan? Onhan se parempi, että Jumalan Sana tekee toisen uskon (jos ei oikeata uskoa ennen ole ollut), kuin että usko tekee Sanan toiseksi. ”
”Se, mitä saatana nykyään puuhaa kaikkien viettelijäin kautta, tarkoittaa ainoastaan sitä, että saisi pannuksi pelkkiä epätietoisia asioita toimeen. Hän luulee olevan siinä kyllä, että osaa puhua ylpeästi ja halveksien meistä, kuten sakramenttien pilkkaajat tekevät. Ei kukaan heistä tahdo tuoda todistetta mielipiteelleen ja luulolleen, mutta eivät säästä mitään tehdäkseen meidän ajatuksemme asiasta epäiltäväksi ja epävarmaksi. Suspiciones docent, non fidem, epäluuloja he opettavat, mutta eivät uskoa ja kutsuvat sen Raamatuksi ja Jumalan sanaksi. Sillä perkele näkee, ettei hän mitään voi totuuden kirkasta aurinkoa vastaan; sen tähden ajaa hän tuoksua liikkeelle ja peittäisi mielellään sumulla silmämme, ettemme näkisi valkeutta, ja pitää sumussa pelkkiä virvatulia edessämme, saadakseen meidät vietellyiksi. Toisin sanoen, kun he sen niin ovat saaneet päähänsä, yrittävät he sovittaa Raamattuakin sen mukaiseksi ja siten vetävät sitä väkivalloin puolelleen.
Mutta Kristus, joka tähän asti on uskollisesti ollut meidän puolellamme, polkekoon vastakin saatanan meidän jalkaimme alle, ja varjelkoon teitä kaikkia teidän hirmuvaltiaanne ja antikristuksenne viettelyksestäkin, sekä armollisesti auttakoon teitä vapauteensa! Amen.”
Riitta Sistonen onko mielestäsi Lutherin kirjoitelmat iankaikkisen elämän sanoja?
Mietippä nyt ketä todella ”kuulet” ja seuraat.
Pelastusvarmuus on varmuutta evankeliumista, ei omasta uskosta. Jumalan Sanaan Kristukseen ja hänen ristinsovitukseensa meidän tulee luottaa ja uskoa, ei omaan uskoomme. Ja Kristuksesta luemme ja opimme Jumalan sanasta eli Raamatusta.
Tuosta olen samaa mieltä, mutta kun evankeliumissa on selkeä käsky kavahtaa sellaista ”väärää profeettaa” jonka hedelmä on huonoa, siis kun Luther esim on hyväksynyt ns ”uudestikastajien” vainot (tappamisen) Raamatullisena niin miten häneltä voidaan evankeliumin mukaan ottaa edes yhtä sanaa?
Mielestäni myös tässä sekä kaima, Riitta että Mikko kirjoittavat ihan asiaa. Näin minäkin asiat näen ja ymmärrän. Mutta silti… ymmärrämmekö varmasti oikein? Markon kuvaus siitä, miten monet – juuri luterilaiset – ymmärtävät niin, että kaste riittää ilman uskoakin tai ainakin ilman erityistä uskoon tuloa. Mitä sillä tarkoitetaan? Onko täällä kuulolla joku, joka ymmärtää niin? Haluaisin kuulla sen perusteet.
Kari, jos tarkoitat sitä että ilman uskoakin voi pelastua, niin eihän Raamatussa niin sanota. Uskon syntymiseksihän evankeliumia juuri julistetaan. Jotkut kristityt eivät ole kokeneet mitään erityistä ”uskoontuloa”, vaan ovat kasvaneet uskossa.
Minulla on erityinen uskoontulokokemus tai uudestisyntymiskokemus tai voihan sitä sanoa myös kasteen armoliittoon palaamiseksi. Siksi pitkään mietin juuri näitä kysymyksiä. Olisinko sinä iltana voinut kääntää selkäni Jumalan kutsulle jne. Oleellista kuitenkin on että nyt minulla on usko. Uskossa on kuitenkin uudistuttava ja kasvettava ja se tapahtuu Raamattua lukemalla, rukoilemalla, käymällä ehtoollisella ja uskovien/seurakunta- yhteyden avulla.
Eiköhän tuo ymmärrys että pelkkä kaste riittää vaikka ihminen olisi täysin jumalaton, ole jotain liberalisoitunutta väljähtynyttä körttiläisyyttä. Ainakin heidän piirissään tuollaista käsitystä viljellään ja se näyttää olevan kirkossakin vallalla. Toisaalta olen kuullut, että heidän piirissään on myös toisin ajattelevia. Siis niin että uskokin tarvitaan.
Ristiriita kai johtuu juuri siitä, että kirkossa opetetaan, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja ihminen ei voi vaikuttaa pelastukseensa mitenkään. Näin mitätöidään se selkeä ohje, että on tultava uskoon, jollei jo sitä ole.
Näin minä tuon vastustuksen käsitän. Onhan totta ettei itse pelastukseen meillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa, koska se on jo kokonaan suoritettu meidän puolestamme. Tästä eteenpäin näyttää kirkon opetus menevän harhapolulle. Tähän sakka opetus on oikea, mutta se johtopäätös edellisestä on väärä, ettei meillä ole mahdollisuutta ottaa uskoa edes vastaan jollei sitä anneta. Näin moni puolustelee sitä, ettei ole tullut uskoon, koska ei ole saanut Jumalalta erityistä kutsua.
Olen usein kertonut siitä, kuinka tulin uskoon. Useimmilla uskovilla on siitä oma kertomuksensa ja toisilla se on siinä, että he vain kasvoivat siihen sisälle. Näitä kertomuksia on usein mielenkiintoista kuunnella. Yhtään samanlaista en muista kuulleeni. Uskoon tuleminen voidaan käsittää ansiona jota se ei kuitenkaan ole. Ehkäpä tuo ansio ajatus on yksi syy sille miksi uskoon tulon kokemuksesta harvemmin papit mitään puhuu.
Ehkäpä juuri siksi minusta ei pappia tullut, että voin ajatella vapaasti ja pohtia kanssanne näitäkin kysymyksiä. Papeilla ei ole oikeutta valansa tähden kritisoida kirkon opetusta.
Siinä voi jopa menettää virkansa. Joten se etten onnistunut pääsykokeissa ei harmita enää.
Haluaisin edelleen kuulla sen ”perusluterilaisen” näkökulman tähän asiaan, koska en pysty sitä täysin ymmärtämään. Kasteessa meidän henkilökohtaiseksi osaksemme tullut armo riittää Jeesuksen Kristuksen tähden. Onko usko juuri sitä, että se riittää? Jumala on sen lahjoittanut ja se riittää. Uskomme ei ansaitse mitään, mutta haluaako Jumala meidän ”kiittävän ja kuittaavan” Hänen lahjansa uskollamme ja luottamuksellamme Häneen?