Olen pohtinut sitä, miksi kirkossa syntyy jonkinmoinen älämölö, jos käy niin, että nuoria tulee uskoon riparilla. Jotenkin luulisi, että juuri siinä olisi se mihin erityisesti tulisi pyrkiä. Uskoon tulleet nuoret juuri ovat ne, joita kirkon tarjoama hengellinen elämä kykenee ruokkimaan.
Aiemmin olen kirjoittanut blogit : ”Mistä tunnistan uskovan” ja ”Pitääkö tulla uskoon”. Niissä pohdiskelimme yhdessä sitä, voiko uskovan tunnistaa jotenkin. Selkeästi on niitä, jotka ovat uskossa ja toisia, jotka ei ole. Ero näiden kahden ryhmän välillä on selkeä. Silti usein on vaikea tunnistaa sitä kumpaan joukkoon kukin kuuluu. Toisinaan sen taas voi oivaltaa hyvinkin helposti. Varsinkin jos toinen ilmaisee sen selvästi. Kaksi olennaisesti toisistaan poikkeavaa ryhmää on selvästi olemassa.
Rippikouluun tulevilta nuorilta omakohtaista uskoa harvoin tapaa. Uskonasiat ovat heille yleensä täysin vieraita. Oppitunneilla he ovat mukana, koska niillä kuuluu olla. Hengelliset asiat menevät heiltä täysin yli hilseen. Kosketuspinta omaan elämään kun ei ole. Kirkon rippikouluopetus lähtee kuitenkin siitä ajatuksesta, että lapsi on jo kasteessa uudestisyntynyt ja konfirmaatiossa tämä asia vahvistetaan. Mitä voi vahvistaa, jos mitään kastetta enempää ei ole?
Jos jossain käy niin, että suuri osa nuorista tulisi tietoiseksi Jumalan todellisesta läsnäolosta ja nuoret isolla porukalla haluaisivat ottaa uskon vastaan. Niin syntyy kirkossa voimakas vastustus. Luulisi, että se olisi jotain, mitä kirkko aina odottaa ja toivoo. Käy kuitenkin aivan toisinpäin. Asiaan puututaan kovalla kädellä ja jopa työntekijöitä on sen tähden hyllytetty.
Miksiköhän kirkossa toimitaan näin juuri silloin, kun nuoret haluaisivat sitoutua kirkon toimintaan. Nämä tapaukset tuntuvat tosi oudoilta. Varsinkin kun ihmetellään, miksi Z-sukupolvi jättää kirkon.
Ei sen puoleen, että odottaisin nuorten uskoontuloa riparilla. Pyytäisin heitä sen sijaan ehkä harkitsemaan asiaa tarkasti. Leirin ilmapiirissä oman ratkaisun tekeminen on liian helppoa.
Leirin jälkeen on kohdattava aivan toisenlainen ympäristö ja silloin uskossa olo voi joutua aivan liian kovan paineen alaiseksi. Kiusatuksi joutuminenkin voi olla seurauksena.
Voisin ehkä sopia nuoren kanssa , että jutellaanpa asiasta konfirmaation jälkeen.
Rippikoulu olisi kyllä hieno mahdollisuus saada vastaanottaa oikea rippi ja päästä painavista taakoistaan, joita nuo lapset kantavat, kun kun eivät vielä tiedä että juuri sitä varten usko on hieno juttu.
Siitäkö kenkä puristaa, että kirkossa opetetaan, että lapsi uudestisyntyy kasteessa? Sitten rippikoulussa tuo kaste vahvistetaan ja näin nuoresta tulee ”seurakuntalainen”.
Rippikouluun tulevissa nuorissa ei ole havaittavissa mitään niitä merkkejä, joista heidät voisi tunnistaa uskoviksi. Silti heitä kohdellaan ja opetetaan aivan kuin he olisivat jo hyviä kristittyjä . Riparilla tuota tietoa pyritään syventämään. Käymällä asiat lyhyesti läpi.
Ikään kuin uskoen, että he ne siinä ehtisivät sisäistää.
Väite kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä selittäisi paljon. Silloin tosiaan rippikouluun tulevat nuoret olisivat hyviä kristittyjä jo tullessaan. Mitään uskoa tai erityistä uskoon tuloa ei tarvittaisi. Ongelma syntyy vain siinä, kun Raamattu puhuu jatkuvasti uskosta ja myös uskoon tulosta.
Uudestisyntyminen kertoo minulle siitä, että jotakin on ratkaisevasti muuttuu ja se jonka nimenomaan usko saa aikaan. Voisiko uudestisyntyminen olla pelkkää teoriaa. Kyllä siinä pitää olla jotain konkretiaa mukana. Jos opetamme, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja siitä seuraa ettei omakohtaista uskoontuloa lainkaan tarvita, niin olemmeko opastamassa kansaa oikealle tielle ? Siitä olemme vastuussa kerran. Se mitä uskoon tulleissa ihmisissä tapahtuu, kertoo jostakin muutoksesta, jonka vain uudestisyntyminen voi saada aikaan. Kuvaisin uskoontuloa mieluummin uudestisyntymiseksi, koska siinä tapahtuu todellinen muutos. Asia on melkoisen kimurantti, joten arvoisat lukijat. Miten olette nämä asiat itsellenne selvittäneet?
Ari Pasanen, onko sinulla antaa parempaa valoa kuin Lutherilla kasteen ja Raamatun ymmärtämisen suhteen? Tuskin luit edes tekstiä, koska heti tuli kommenttisi. Saatoin tämän arvatakin.
On, siis Pietarin helluntai sanojen mukaan:
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)
Huomaa siis että tuo lupaus on voimassa vain niille joita Jumala kutsuu.
Riitta Sistonen luitko minun kirjoittamani eli minä toimin niinkuin kirjoitin eli en ota Lutherilta edes yhtä sanaa, en siis lukenut tekstiäsi ja siinä olevaa Lutherin kirjoitelmaa.
Ari Pasanen, en jaksa vääntää sinun kanssasi. Sorry!
Kiitos myös Kari Roosille hyvästä pohdinnasta!
Riitan kommenteista pitää sanoa, että sisar todistaa väkevästi Herrastaan!
🙂
Rakkaus ei edellytä vaatimusta, pakotetta. Miksi kaikki eivät pelastu? Raamattu vain ”kylmästi” toteaa, että usko ei ole joka miehen. Miksi rakastava Jumala voi kadottaa rakastamansa ihmisen? Miksi elämä annetaan lahjaksi ja sitten elämän lahjaksi saaneen ihmisen lopuksi tulee iankaikkinen ilo tai vaihtoehtoisesti kadotus? En ymmärrä, en tiedä. Olen vain sen varassa mitä minulle on ilmoitettu.
Voisiko myös vielä olla niin, että kuitenkin kasteessa on vielä enemmän kätkettynä kuin voimme ymmärtää?
Aika radikaalia oli aikoinaan kansan lähtö Egyptistä. Ovien pihtipielet siveltiin karitsan verellä. Ymmärsivätkö kaikki veren suojassa olevat mistä oli oikeasti kysymys? Jumala varjeli ymmärryksestä tai ymmärtämättömyydestä huolimatta kansansa. Ne, jotka sivelivät pihtipilet tottelivat uskossa eivätkä ymmärryksessä? Tänään en ymmärrä kaikkea, mutta uskon olevani turvassa, uskon, olen kastettu, Ei tarvitse pelätä, halleluja!. Sinunkin turvasi on ikiaikojen Jumala!
Ihan kiva kun Arikin tuli mukaan. Tätä kasteasiaahan sinäkin olet vuosia pitänyt esillä.
Miksi kyselet nyt muilta, kun muistelen , että sinulla on ollut ennen paljon omiakin ajatuksia tästä aiheesta. Hyvää keskustelua ei kannata Ari ryhtyä pilaamaan sillä, että esittää kysymyksen muodossa syytöksiä. Kerro vain rauhallisesti mitä ajattelet, mutta älä syyttele muita äläkä vaadi vastauksia. Olemme jo oppineet sen, että jos sinulle vastaa, niin käytät vastaustamme aseena meitä vastaan. Joten älä nyt enää ihmettele sitä, että emme ryhdy väittelemään kanssasi. Olemme jo oppineet läksymme.
Lyhyt kommentti Rauli Toivoselle ja Pekka Veli Pesoselle.
Viittasin virteen 215, koska se tiivistää hyvin sen, mitä me ymmärrämme Raamatun opettavan kasteesta. Apostolien teot kuvaavat alkukirkon isoja murroksia ja lähetystilannetta retorisesti sommitellulla tavalla. On mielestäni virhetulkinta pitää kastetta pelkkänä vertauskuvallisena toimituksena ja erottaa toisistaan vesi, Henki, pelastus ja uudestisyntyminen. Kasteoppi on rakennettu ensisijaisesti Paavalin kirjeiden varaan.
Uuden testamentin mukaan kaste kyllä pelastaa tekemällä meidät osallisiksi Kristuksen pelastustyöstä, syntien anteeksiantamuksesta ja Pyhästä Hengestä. Kasteessa pukeudutaan Kristukseen, yhdistytään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja uudestisynnytään. Kaste vaikuttaa uskoa ja uskolla se myös otetaan vastaan. Tämä ei ole vain luterilaisen kirkon vaan jakamattoman vanhan kristikunnan käsitys. Tit.3 5-7:ssä kun sanotaan Jumalan sekä pelastaneen meidät sulasta laupeudesta että uudestisyntymisen pesun kautta. Ei kaste kilpaile Kristuksen kanssa koska Kristus toimii kasteessa.
Tuossahan tuo kasteen ydin on hienosti sanoitettu. ” Kaste vaikuttaa uskoa ja uskolla se myös otetaan vastaan”.
Voisitko Marko vasta saman tien siihen perus kysymykseeni, miksi sitten nuorten rippikoululeirillä kokema uskon vastaanottaminen koetaankin kirkossa kielteisenä?
Pekka Veli Pesonen. Minä en itse asiassa tiedä ihan varmasti. Syitä lienee monia: Halutaan välttää uskon tuputtamista ja viime vuosisadalla vallinnutta pietististä mallia. Siinä ajateltiin, että jokseenkin kaikki lapsina kastetut lankeavat pois uskosta ja tarvitsevat uskoontuloa. Tehtiin selvä ero ”uskovien” ja ”muiden” välillä. Lisäksi saattoi olla paljon elämälle vierasta pohdintaa. Ja tämä on koettu eriarvoistavana sekä painostavana ylihengellisyytenä. On päin vastoin haluttu korostaa, että kaikki ovat täysisrvoisia kristittyjä ja jotenkin jo matkalla taivaaseen. Ei heiltä sovi kysellä uskosta. Evankelioinnissa taas saattoi ihan oikeasti unohtua lapsikasteen merkitys kokonaan.
Muistan pari kohtaamista opiskeluajaltani. Kohtaamani henkilö kertoi oman herätyksensä alkaneen oivalluksesta, jonka mukaan kaikki papit, joiden saarnoja hän oli kuunnellut, eivät itse asiassa uskoneet siihen sanomaan, josta saarnasivat…
Kuulin myös isosesta, jota leiriä vetänyt pastori oli varoittanut kotiin lähettämisestä, jos vielä toistuu tilanne, että joku leiriläinen tulee uskoon ao. isosen kautta. Meillä papeilla on kovin erilaisia työnäkyjä ja käsityksiä siitä, mitä usko ja esim. pelastus ovat.
Marko Sjöblom kirjoittaa hyvin:””Uuden testamentin mukaan kaste kyllä pelastaa tekemällä meidät osallisiksi Kristuksen pelastustyöstä””
Siis miksikö ”hyvin”, koska tuossa kiteytyy koko se SUUURI valhe johon vauvakaste perustuu.
Taas kerran kysynkin voiko ihminen lisätä mitään Jeesuksen sovitustyöhön, ei voi.
Nyt tuossa valheessa vanhemmat ja sitten papit muka liittävät vauvan tuohon sovitustyöhön, siis ovatko nyt muka kaikki kastamattomat vauvat ympäri maailmaa ulkopuolella Jeesuksen suorittaman sovituksen, ei ole vaan Jeesus sovitti koko maailman ihmiset kerralla, ei siihen kukaan voi mitään lisätä, ei pappi eikä vanhemmat.
Allekirjoitan ihan kaiken muun mitä Marko minulle ja Rauli Toivoselle kirjoitit, paitsi sen että kaste lahjoittaisi myös uskon. Vain uskolla voimme ottaa vastaan Vapahtajamme sovitustyön ja kasteen merkityksen. Ilman uskoa puuttuu kasteesta olennainen osa. Uskon on liityttävä uudestisyntymiseen, se ei voi sisältyä kasteeseen automaattisena lisä bonuksena.
Rippikouluopetuksessa lähdetään selkeästi liikkeelle siitä, että lapsilla on usko, vaikka he itse sen voivat kieltää. Olisiko niin , että vanhurskauttamisoppi sekoitetaan tässä uudestisyntymiseen, joka tuon sekaannuksen vuoksi tapahtuisi kasteessa, jo ilman uskoa? Ajatellaanko kirkossa todella niin, että kun kasteessa on saatu omistaa täysi Jumalan vanhurskaus, niin usko on tarpeeton lisä? Siitä huolimatta, että synnit painavat ja pitävät käytännössä erossa kaikesta Jumalan valtakunnan työstä sydämessä?
Kasteen ja kristillisen opetuksen saanut sen sijaan tietää, että saa syntinsä anteeksi ja vapautuu painolastistaan, kun uskolla kääntyy Jeesuksen puoleen. Ilman uskoa tätä ei voi tapahtua.
Vanhurskauttamisoppi ei vapautua ketään syntisyydestä, mutta vapauttaa turhasta kelpaamattomuudesta Jumalan silmien alla. Uskova tarttuu koko olemuksellaan Kristuksen sovitustyöhön ja hänen hengellinen elämänsä on täysin sen varassa. Nyt näyttää minusta siltä, että kirkko tarjoaa rippikouluopetuksellaan teoriaa siitä mitä usko ja kristillinen usko on, mutta ei tarjoa itse uskoa.
Pekka Veli. Uudestisyntyminen ja vanhurskauttaminen ovat saman kolikon kaksi puolta. Uudestisyntymätön ei voi olla vanhurskautettu eikä Jumalan edessä kelpaavaa vanhurskautta saada/ omisteta millään muulla kuin uskolla. Ja usko taas ei synny meistä itsestämme vaan Jumala itse vaikuttaa sen. Sanan ja sakramenttien välityksellä. Käsitteitä ja termejä voidaan tietysti aina viilata.
Täällä puhutaan kasteesta jonain ihmeellisenä ja ihmeitä aikaansaavana elämää suurempana juttuna. Minun mielestäni on melkomoista taikauskoa se, että kun pappi lotraa vauvan päähän vettä ja höpöttää uskonnollisia rituaaleja, takaa sitten tuolle pienelle ihmiselle iankaikkisen elämän tai ainakin liittää hänet sellaiseen uskonnolliseen yhteisöön, jolla on yksinoikeus iankaikkiseen ihanaan elämään, taivaassa, maanpäällisen kuoleman jälkeen. Kuulumalla tuohon yhteisöön on oikeus näkymättömään henkiolentoon uskomalla ja tätä rukoilemalla päästä viettämään tuota ihanaa iankaikkista elämää maanpäällisen kuolemansa jälkeen.
En minä tuota pilkatakseni kirjoittanut. Ihmettelen vain.
Olen itse, vaimoni on ja myös yhteiset lapsemme ovat tuon kasterituaalin läpikäyneet, koska silloin ennen, 40-luvulla ja vielä 70-luvullakin, ristiäiset olivat maan tapa. Mitään uskonnollista elementtiä ei mnun suvussani kuitenkaan kirkollisiin toimituksiin koskaan sisältynyt, vaan niitä vietettiin pelkästään tapoihin kuuluvana ilmiönä kuten rippikoulun käymistäkin.