Olen pohtinut sitä, miksi kirkossa syntyy jonkinmoinen älämölö, jos käy niin, että nuoria tulee uskoon riparilla. Jotenkin luulisi, että juuri siinä olisi se mihin erityisesti tulisi pyrkiä. Uskoon tulleet nuoret juuri ovat ne, joita kirkon tarjoama hengellinen elämä kykenee ruokkimaan.
Aiemmin olen kirjoittanut blogit : ”Mistä tunnistan uskovan” ja ”Pitääkö tulla uskoon”. Niissä pohdiskelimme yhdessä sitä, voiko uskovan tunnistaa jotenkin. Selkeästi on niitä, jotka ovat uskossa ja toisia, jotka ei ole. Ero näiden kahden ryhmän välillä on selkeä. Silti usein on vaikea tunnistaa sitä kumpaan joukkoon kukin kuuluu. Toisinaan sen taas voi oivaltaa hyvinkin helposti. Varsinkin jos toinen ilmaisee sen selvästi. Kaksi olennaisesti toisistaan poikkeavaa ryhmää on selvästi olemassa.
Rippikouluun tulevilta nuorilta omakohtaista uskoa harvoin tapaa. Uskonasiat ovat heille yleensä täysin vieraita. Oppitunneilla he ovat mukana, koska niillä kuuluu olla. Hengelliset asiat menevät heiltä täysin yli hilseen. Kosketuspinta omaan elämään kun ei ole. Kirkon rippikouluopetus lähtee kuitenkin siitä ajatuksesta, että lapsi on jo kasteessa uudestisyntynyt ja konfirmaatiossa tämä asia vahvistetaan. Mitä voi vahvistaa, jos mitään kastetta enempää ei ole?
Jos jossain käy niin, että suuri osa nuorista tulisi tietoiseksi Jumalan todellisesta läsnäolosta ja nuoret isolla porukalla haluaisivat ottaa uskon vastaan. Niin syntyy kirkossa voimakas vastustus. Luulisi, että se olisi jotain, mitä kirkko aina odottaa ja toivoo. Käy kuitenkin aivan toisinpäin. Asiaan puututaan kovalla kädellä ja jopa työntekijöitä on sen tähden hyllytetty.
Miksiköhän kirkossa toimitaan näin juuri silloin, kun nuoret haluaisivat sitoutua kirkon toimintaan. Nämä tapaukset tuntuvat tosi oudoilta. Varsinkin kun ihmetellään, miksi Z-sukupolvi jättää kirkon.
Ei sen puoleen, että odottaisin nuorten uskoontuloa riparilla. Pyytäisin heitä sen sijaan ehkä harkitsemaan asiaa tarkasti. Leirin ilmapiirissä oman ratkaisun tekeminen on liian helppoa.
Leirin jälkeen on kohdattava aivan toisenlainen ympäristö ja silloin uskossa olo voi joutua aivan liian kovan paineen alaiseksi. Kiusatuksi joutuminenkin voi olla seurauksena.
Voisin ehkä sopia nuoren kanssa , että jutellaanpa asiasta konfirmaation jälkeen.
Rippikoulu olisi kyllä hieno mahdollisuus saada vastaanottaa oikea rippi ja päästä painavista taakoistaan, joita nuo lapset kantavat, kun kun eivät vielä tiedä että juuri sitä varten usko on hieno juttu.
Siitäkö kenkä puristaa, että kirkossa opetetaan, että lapsi uudestisyntyy kasteessa? Sitten rippikoulussa tuo kaste vahvistetaan ja näin nuoresta tulee ”seurakuntalainen”.
Rippikouluun tulevissa nuorissa ei ole havaittavissa mitään niitä merkkejä, joista heidät voisi tunnistaa uskoviksi. Silti heitä kohdellaan ja opetetaan aivan kuin he olisivat jo hyviä kristittyjä . Riparilla tuota tietoa pyritään syventämään. Käymällä asiat lyhyesti läpi.
Ikään kuin uskoen, että he ne siinä ehtisivät sisäistää.
Väite kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä selittäisi paljon. Silloin tosiaan rippikouluun tulevat nuoret olisivat hyviä kristittyjä jo tullessaan. Mitään uskoa tai erityistä uskoon tuloa ei tarvittaisi. Ongelma syntyy vain siinä, kun Raamattu puhuu jatkuvasti uskosta ja myös uskoon tulosta.
Uudestisyntyminen kertoo minulle siitä, että jotakin on ratkaisevasti muuttuu ja se jonka nimenomaan usko saa aikaan. Voisiko uudestisyntyminen olla pelkkää teoriaa. Kyllä siinä pitää olla jotain konkretiaa mukana. Jos opetamme, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja siitä seuraa ettei omakohtaista uskoontuloa lainkaan tarvita, niin olemmeko opastamassa kansaa oikealle tielle ? Siitä olemme vastuussa kerran. Se mitä uskoon tulleissa ihmisissä tapahtuu, kertoo jostakin muutoksesta, jonka vain uudestisyntyminen voi saada aikaan. Kuvaisin uskoontuloa mieluummin uudestisyntymiseksi, koska siinä tapahtuu todellinen muutos. Asia on melkoisen kimurantti, joten arvoisat lukijat. Miten olette nämä asiat itsellenne selvittäneet?
Entäpä jos varhaisessa lapsikasteessa on todellakin tapahtunut jotain radikaalista lapsessa? Emme vain voi nähdä sitä koska kaste tapahtuu niin aikaisessa vaiheessa että muutosta ei voi huomioida. Kristittynä eläminen ei ole hengellisyydessä elämistä vaan lähimmäisen rakastamisessa. Sellaista näemme päivittäin ympärillämme. Suomi on monen muun maan tapaan läpeensä kristillinen maa. Sitä ei mitata kirkossakäynneillä ja vastaavilla. Yhteisvastuuseen perustuva yhteiskunta politiikkakin on merkki siitä miten paljon huolehdimme toinen toisistamme.
Pekka Veli on saanut aikaan todella mielenkiintoisen ja pitkän keskustelun, johon Ismo toi näkökulman kirkon historiaan viitaten. Ja sanoi jotakin oleellista, sellaista josta me keskustelijat olemme eri mieltä: ”Se hämmentävä oppi,,, on se, että on olemassa ns. Henki kaste erikseen vesikasteesta.”
Tuollainen näkökulma syntyy kyllä ihan Raamattua lukiessa, eikä sen siksi pitäisi hämmentää ketään. Kysyin samaa tuolla aiemmin Markolta( https://www.kotimaa.fi/blogit/luulisi-etta-uusi-syntyma-muuttaisi-jotain-olennaista/comment-page-2/#comment-335060).
Toistan tässä kysymykseni nyt sinulle Ismo ja myös muille, vaikka tätäkin on sivuttu montakin kertaa. Vastaus tähän kysymykseen voi olla kyllä tai ei., siis varsin simppeli juttu. Toki perusteluille täytyy olla aina sijaa.
Raamattu kertoo, että henkikaste(’Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä”,Apt1:5) voi tapahtua ennen, jälkeen tai samanaikaisesti vesikasteen kanssa. Voisiko eriaikaisuus olla todiste siitä, että vesikaste ja henkikaste ovat erillisiä tapahtumia?
Markku osuu oikeaan siinä suhteessa, että Kristus tuli palvelemaan, eikä palveltavaksi ja näin tulee Kristititynkin elämä ymmärtää. Sekulaari ihminen voi myös palvella lähimmäistään, se ei ole Kristtyn yksin oikeus.
Lopulta Kristinusko on vielä enemmän, koska sillä on iankaikkisen elämän lupaus, joka koskee seurakuntaa ja lopulta myös yksilöitä Kristuksessa. Paavali kirjoittaa:
”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.” Fil.1:21 ja taas toisaalla:
”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä
Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room.6:23
Mitä Kristuksessa eläminen on, muuta kuin Armolliseen Jumalaan luottamista kaikessa. Omat hömpät on aina mukana, mutta ei niihin kannata liikaa tuijottaa, vaan asettaa kaikessa toivo Jumalaan, sillä hän tuntee lapsensa ja on aina läsnä kaikessa lohdutuksessa ja ilossa, toivossa ja Rakkaudessa.
”Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.” Room.6:22
Onhan tämä aika järisyttävä väite. En ihmettele joidenkin lukijoiden närkästystä.. Hirvittää ajatella edes tuota mahdollisuutta, että puhtaaseen Luterilaiseen oppiin on ujutettu mukaan harha, jota opimme ohella on vuosia juhlittu oppiin kuuluvana. Siitäkin huolimatta että se kumoaa koko Luterilaisen opin perustan, eli vanhurskauttamisopin sisällön. Sekö on syynä siihen, että vahurskauttamisoppia julistetaan kirkoissa enää hyvin harvoin. Luther pyrki sen sijaan julistamaan juuri sitä aina. Onhan se suloista mannaa jokaiselle uskovalle. Luther varoitti siitä että hänen jälkeensä oppi tulee sammumaan. Näinhän on juuri käynyt. Moet eivät edes käsitä mistä opissa on kyse. Joten siksi eivät näe mitään ongelmaa siinä, ettei uskoa pidetä enää uskovan merkkinä vaan vain kastetta.
Rauli, toit esille tuon kysymyksen vesikasteen ja henkikasteen erillisyydestä. Mat3:13-17 antaa mielestäni osaltaan vastauksen tuohon kysymykseen. Tuossa tekstissähän todetaan, että Jeesus tuli Jordanille Johanneksen kastettavaksi, mutta Johannes esteli häntä. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus.”
Senjälkeen, kun Johannes oli kastanut Jeeuksen ja hän nousi vedestä, niin taivaat aukenivat ja Pyhä Henki laskeutui kuin kyyhkynen hänen päälleen ja samassa taivaasta kuului ääni, joka sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.” Näinollen ainakin tämä Raamatun teksti yhdistää sekä veden, että Hengen.
Älkää pojat vaihtako aihetta? Yritetään tästä ensin saada selvyyttä.
Muuten Ismo huomasitko kysymykseni eilen 15.08 ?
Sorry, Pekka Veli, mutta kyllä kai me edelleen pohdimme kahden raamatullisen kasteen erillisyyttä tai päällekkäisyyttä. Ja kuten sinä hyvin totesit, tuolla henkikasteeksi kutsutulla pitäisi olla vahva vaikutuksensa Jumalan lapseksi syntyneeseen.
Keskustelun henki on ollut kiitettävän leppoisa ja tosia ei pahasti mollattu, vaikka jyrkästi eri mieltäkin on oltu. Hienoa ja kristillistäkin, tekee mieli todeta.
Kosti. Tuossa Jeesuksen kasteessa oli vesi ja Jumalan henki yhtäaikaa mukana, totta. Kuten muutamassa apostolien aikaisessa tapahtumassakin. Tuosta Jeesuksen kasteesta sanotaan myöhemmin Raamatussa, että ”Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla.”(Apt10:38) Onko voitelu ja kaste tässä synonyymejä, kuten itse ajattelen? Voidaanko sanoa, että Johannes kastoi vedellä ja Jumala sai aikaan henkikasteen?
Apostolien tekojen 8. luvussa kerrotaan samarialaisista, jotka oli kastettu vedellä, mutta henkikastetta ei vielä, siis sitä Jumalan toimeenpanemaa kastetta. Seuraavassa jakeessa toinen kaste sitten jälkikäteen tapahtui kahden apostolin läsnä ollessa.(Apt8:16,17) Miksi tuollainen viive, jos kasteet ovat päällekkäiset?
Pekka,
Ei tässä varmaankaan ole misyään harhaopista kyse vaan meidän ihmisten ymmärryksestä tai ymmärtämättömyydestä. Se on vain mielenkiintoista, miten asiat saattavat ”kirkastua” eri ihmisille eri tavoin.
Ajatellaanko kirkossa sitten vain niin, että kun sakramentit ja muut toiminnat ovat kunnossa, niin ne kantavat ihmisen loppuun asti Jumalan lapsena?
Jos ihminen kastetaan vauvana ja häntä opetetaan rippikoulussa, konfirmoidaan ja annetaan ehtoollinen ja sitten hänen seuraava kosketuksensa seurakuntaan ja uskon asioihin on arkun kannen alla, niin onko hän silloin ”taivaskelpoinen”? Tämä on Suomessakin yleinen ihmisen ”hengellinen” taival.
Uudessa blogissa kysytään tarvitaanko selkokieltä kirkon opetuksessa.
Kaste on injektio millä annetaan kertakaikkiset lupaukset osastamme kun sinnepäin ohjataan. Ohjaus onnistuu usein huonosti jos ei luokattomasti, mutta ei ole vanhempien tai kummien vikaa.
Vanhurskauttamisoppi liittyy edelliseen ymmärryksemme kasvaessa eteenpäin iän karttuessa.
Itse ymmärrän kysymyksen oikeamielistymisprosessiin suostumisena jolloin aito katumus ja syyllisyyden asia tulevat käsittelyyn. Asia on prosessi ajassa, ja tarkemmin Itsemme kyvystä ja halusta suostua prosessiin.
Edellisessä yksi tärkeä asia on kirkon perisyntioppi mikä tehokkaasti estää omien kykyjen kuin tahdon käyttämisen henkilökohtaiseen moraaliseen harkintaan oppimisessa.
Näin kirkon oppi itsessään mitätöi henkilökohtaisen haasteen eteenpäin menossa.
Selkokieltä näin tarvittaisiin useaankin asiaan.
Lutherin mukaan kasteessa sana yhtyneenä veteen tuo iänaikaiset Armolahjat lupauksissa, mutta tarvittaisiinko myös opetusta ja hengellistä tiennäyttöä käytänteissä Itse elämisen haasteissa.
Näin kyse Lutherilla ei ole yksin vedestä, ei yksin sanasta, vaan sanasta mikä veteen yhtyneenä antaa nyt puheena olevat lahjat.
Voiko pienokaiselle antaa kasteessa valmista Uskoa tarvitsee lisävalaistusta. Kasteen ensisijainen substanssi on antaa vastuskykyä Perkeleen viettelyksille mitkä lopullisesti voivat viedä lapsen Jumalan pelastussuunnitelman ulkopuolelle Hänen perisyyntisyydensä takia.
Meillä ja katolisilla ymmärrys edellisessä ei ole sama.
Jäipähän pois, perisyntikäsitykseen liittyy preesens synnistä mitä emme voi olla tekemättä niin ajatuksin kuin päivän töin.
Tästä kirkkomme puhe nykyään todistaa harvemmin kun moinen vieraannuttaa vielä jäseninä olevia.
Miten ohueksi todistus kirkossa voi mennä on ajassa kiinni, ja siihen ei auta selkokielisempikään todistus.
Pekka Veli, onko sinusta siis niin, että lasten ja vauvojen kastaminen on harhaoppista? Eli Jumala ei toimisi kasteessa Henkensä ja Sanansa kautta ja kaste on siis täysin turha? Näin ajatellessamme ja toimiessamme tekisimme ensinnäkin kirkon 2000 vuotisen tradition vastaisesti, ja se olisi siis aina toiminut väärin ja väittäisimme Jumalan valehtelijaksi, koska me määrittelisimme missä ja milloin Jumala toimii.
Itse asiassa on niin, että helluntailaiset ne vasta itse juuri kasteeseen uskovatkin, mutta sellaisin perustein, että ihmisen uskoontulo on se, joka kasteessa toimii eikä niinkään Jumala Sanansa kautta. Näin he kastavat ihmisen hänen omalle uskolleen (uskoontulolleen), josta tulee ikään kuin ansio Jumalan edessä, ja tätä juuri Luther vastusti. Tällainen menettely on mielestäni omiaan synnyttämään omavanhurskautta, tekopyhyyttä.
Ja lisäksi Luther aiemmin mainitsemassani ”Lapsikasteen puolustuksessa” kirjoittaa tähän tapaan, että miten kukaan voi tietää onko hänen uskonsa kasteen hetkellä varmasti oikea ja riittävä ja onko se sitä myös huomenna? Ihminen voi ruveta vaikkapa jo seuraavana päivänä kasteestaan miettimään, että oliko hänen uskonsa varmasti riittävä ja oikea. Ja taas täytyy kastaa. Ja monta kertaa elämänsä aikana ihminen varmasti joutuu epäilyksiin uskonsa oikeasta laadusta ja riittävyydestä.
Uskossahan kasvetaan Kristuksen tuntemisessa. Uskon pitää olla elävää eikä paikalleen jymähtynyttä, muutoin se kuolee. Meistä kukaan ei voi väittää, että Jumala ei toimisi kasteen sakramentissa siksi että vauva ei usko. Mistä me sen tiedämme? Eihän usko ole älystä ja iästä kiinni. Ihminen on Jumalan edessä aina (tai pitäisi olla) kuin avuton pieni lapsi ilman mitään ansioita.
Olen kiitollinen, että minut on kastettu vauvana ja Jumala on pitänyt minusta huolen tähän päivään asti. Kasteeni on ollut pätevä. Nyt minulla on usko ja rukoilen että siinä pysyn ja kilvoittelen loppuun asti. Room. 8:37-39
Kastetta pidän ihanana asiana ottaa Uusi Elämä Ihmisessä seurakunnan yhteyteen.
Tarvitaan lisäksi opetusta ja hengellistä tiennäyttöä mikä asia harvemmin toteutuu.
Riitta, juuri kuten kirjoitit.
Olen vakuuttunut siitä, että suurinta, mitä minulle on koskaan elämässäni tapahtunut, on se, että isä ja äiti päättivät minun tarvitsevan kristillisen kasteen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Kasteeseeni en voi sekoittaa mukaan mitään omaa tekoani. Minä olen synnin saastuttama, mutta minun Herrani Jeesus Kristus on sovittanut kaikki minun syntini ja ottanut minut omakseen. Jumala sanansa mukaan ei kutsumistansa eikä armolahjojansa kadu.
Omistan uskolla Kristuksen anteeksiannon Golgatalla. Se on täytetty. Hän yksin polki rikki käärmeen pään. Kukaan ei häntä auttanut. Tämä kertakaikkinen anteeksianto vuodatettiin minun päälleni kasteessa. Tänään, ja aina saan sen uskolla omistaa kohdalleni. Kukaan toisin uskova ei voi sitä minulta riistää pois. Minulla on myös todistus siitä, mustaa valkoisella. Luotan Kristuksen täytettyyn työhön, enkä mihinkään muuhun, mihin olen matkallani kohdannut.
Kari P., ihanaa että olemme samaa mieltä kasteesta! Olen kovasti yrittänyt selittää niin kuin sinä ja monet muutkin kuten Marko ja Ismo luterilaista kastetta. Ihmisten on vaikea ymmärtää.
Esim. kirjoitin että muutkin vanhat kirkot kastavat vauvoja ja pieniä lapsia. Eli onko alkuseurakunta ja kirkot koko ajan olleet parintuhannen vuoden ajan väärässä? Ja vasta uudestikastajat Lutherin aikana toivat uutta valoa asiaan? Samoin helluntaiherätys myöhemmin 1900-luvun alusta alkaen. Ei mitään kommenttia tähän?
Koska itselläni siis on erityinen uskoontulo- eli uudestisyntymäkokemus, aloin pohtia vauvana saamani kasteen merkitystä. Oliko se turha, onko otettava jopa uusi kaste? Selvyyden asiaan antoi yksinkertaisesti selkeä luterilainen kasteopetus Martti Lutherilta. Kasteeni on pätevä ja sen pätevyyden osaltaan todistaa Jumalan armollinen ja kärsivällinen huolenpito kaikkien elämässäni tekemistäni ”töppäyksistä”, tilanteista ja synneistä huolimatta. Tässä kastekäsityksessä pitäydyn ja tässä käsityksessä aion myös kuolla.
Ihmisellä voi ollla useampia ”uskoontulokokemuksia”. Tällainen minulle oli v. 2006 Jumalan armon ja Kristuksen sovitustyön kirkastuminen. Nimittäin todella monet kristityt vaeltavat tekojen tiellä, ns. lain alla. Ihmettelin etten vain muutu paremmaksi, vaan edelleen huomasin itsessäni kaikenlaisia samoja syntejä kuin aiemminkin. Siis sellainen pyhyyden kaipuu ja riittämättömyyden tunne vaivasi kunnes tartuin oikeisiin kirjoihin, joistä selvisi minulle jumalattoman vanhurskauttaminen. Siis olen puettu Jeesuksen täydellisyyteen ja olen yksin Jeesuksen tähden Jumalalle kelpaava, vaikka näenkin itsessäni vielä paljon syntiä. ”Simul iustus et pecator”. Pyhä Kristuksessa, syntinen itsessäni. Ihana tieto! Kuulin Jumalan sanovan minulle ”olen jo hyväksynyt sinut Poikani tähden, älä siis esitä minulle mitään teatteria”. Silloin henkeni uudistui. Se vasta oli todellinen uskoontulo!
Sanokaahan nyt arvon luterilaiset lapsikastetut kuinka nyt toiset voivat saada kasteen, siis ne joita ei ole vauvana kastettu ja näin liitetty Jeesuksen sovitustyöhön?
Kuinka ihmeessä esim muslimi voi saada kasteen niin ettei hän ITSE sitä ota, siis kauhistuksen kanahäkki ettei vaan olisi omaa tekoa moinen kaste?
Siis liittävätkö vanhemmat (pappien avustuksella) vauvat Jeesuksen sovitustyöhön ja pelastukseen, tosin tämä koskee vain luterilaisia vai eikö nyt kaikkia maailman ihmisiä, siis onko se nyt vauvan vika ettei synny luterilaiseksi?
Vanhemmat ja pappi eivät liitä Jeesuksen sovitustyöhön. Jumalan sana ja vesi liittävät ja myös riittävät.
Uskoon tullut aikuinen, suomalainen kastamaton , muslimi jne. saatuaan Raamatun opetusta haluaa tulla kastetuksi. Näin menetellään myös lähetyskentillä uskoon tulleitten aikuisten kohdalla.
Ongelmia tai ristivetoa syntyy siellä, missä uskoville perheille opetetaan sellaista oppia, että heidän lapsia ei saa kastaa, vaan pitää odottaa lasten omaa uskoon tuloa ja päätöstä tulla kastetuiksi.
Pasanen, ”siis kauhistuksen kanahäkki ettei vaan olisi omaa tekoa moinen kaste?”
Kaste on Jumalan säätämä ja pyhä. Kaste ei ole kauhistuksen kanahäkki. Tällainen nimitys on kasteen halveksumista.
Reformoidut katsovat asiaa kulmastaan.
Miten olisi huomattava Paavalin sana kutsusta. Liittyykö se ennaltamääräämiseen, miten myöhemmin Uskonpuhdistajista Zwingli ja Calvin asiaa ymmärsivät.
Lutherista nykykirkkomme todistaa ettei Hän ennaltamääräämiseen uskonut kun Hänen todistuksensa elämän lähetessä loppuaan muuttui yksinkertaisemmaksi Uskon asian sanoittamisessa kuin sen vastaanottamisessa.
Miten Thaolaisuus, Konfutselaisuus, Budhalaisuus, eikö sielläkin tavoitella kuuliaisuutta Korkeimmalle elämän kestävässä kilvoittelussa pelastuksen asiassa. Budha ei pitänyt Itseään jumalallisena inkarnaationa.
Kun Paavalin todistus pitää olemme Osaamme katsotut. Tiedä sitten miten asia koskee kaikkia Ihmisiä jotka ovat tahtoneet valita tien elää elämäänsä arvostaen ja kunnioittaen Korkeinta Elämän antajaa.
Tarvitaanko tähän kirkollista statusta mysteerien henkimaailmassa ja niiden todistamista dokmeissa vaan riittäisikö ihan säällinen elämänhallinta arjen haasteissa.
Siis luterilaiset lapset automaattisesti Jumala ottaa omakseen, toisia ei, näinkö se evankeliumissa on?
Mitä on uskoontulossa oma teko eikö juuri että itse päättää mennä kasteelle, toisin kuin luterilaisuudessa vauvat eivät sitä päätä vaan vanhemmat kastetaanko vauva vai ei?
Kari Paukkunen etkö ymmärtänyt että tarkoitin että teille luterilaisille KAIKKI ihmisen oma teko on kauhistus eli kun joku itse päättäisi mennä kasteelle niin silloin se on teille ”kauhistuksen kanahäkki”?
Kaikki ihmisen teot eivät ole kauhistus. Olen yrittänyt kertoa, että en voi vedota mihinkään omaan tekooni Jumalan tuomioistuimen edessä. Siellä tulen olemaan tuomittu oman vaelluksen perusteella. Tarkoitan siis sitä, että en voi itse täyttää Jumalan lakia: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Kaste, usko ja Golgata ovat minulle Jumalan tekoja, riittäviä pelastukseni perustana. Kaste ja usko tarvitaan pelastukseen. Molemmat on saatu Jumalan armosta. Ne ovat Jumalan lahjoja.
Joku ei luota lapsena saatuun kasteeseen, vaan uskoon tultuaan on saanut sellaisen opetuksen, että lapsikaste ei riitä, vaan täytyy ottaa uskon askel ja tunnustautua Jumalan lapseksi aikuiskasteella. Tästä ovat monet sitä mieltä, että silloin varmistellaan Jumalan työtä, eikä luoteta kasteeseen, joka on suoritettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Jumala ei kutsumistansa kadu. Ihminen voi poiketa väärälle tielle.
Ns, vapaissa suunnissa on erilainen kastekäsitys. Kaste ymmärretään ihmisen tunnustautumiseksi Jumalan lapseksi. Sen sanotaan olevan uskon askel ja Jeesuksen seuraamista. Luterilaiset opettavat toisin. Ehkä olet tästä lukenut blogeilla jo aikaisemmin?
Kasteeni ei siis ole omaa tunnustautumista Jumalan lapseksi, vaan Jeesuksen käskyn mukainen toimitus.
Roomalaiskirje:10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Kaste ei pelasta, jos ei ole uskoa.
Kirkko laitoksena on hallinnoimiensa substanssien vanki statuksessa, mikä ei halua doktriineissään antaa hengellistä lupaa ja vapautta Ihmisille elää usein hyvin järjellistä ja säällistä elämää sallimuksen rajoissa ja kyvyissä.
Tämä surkastuttaa Ihmisen omien kykyjen käyttämistä ansateoriallaan kaikkea hyvää vaanivasta Perkeleestä mikä tekee ponnistuksemme hyödyttömäksi toisin kuin mitä Jeesus tuli kirkastamaan.
Sivistys kirkon vastuksesta huolimatta menee eteenpäin ja odotamme milloin kirkon todistus saa vihoviimeisen lopun Ihmisarvon vastaisena.