Olen pohtinut sitä, miksi kirkossa syntyy jonkinmoinen älämölö, jos käy niin, että nuoria tulee uskoon riparilla. Jotenkin luulisi, että juuri siinä olisi se mihin erityisesti tulisi pyrkiä. Uskoon tulleet nuoret juuri ovat ne, joita kirkon tarjoama hengellinen elämä kykenee ruokkimaan.
Aiemmin olen kirjoittanut blogit : ”Mistä tunnistan uskovan” ja ”Pitääkö tulla uskoon”. Niissä pohdiskelimme yhdessä sitä, voiko uskovan tunnistaa jotenkin. Selkeästi on niitä, jotka ovat uskossa ja toisia, jotka ei ole. Ero näiden kahden ryhmän välillä on selkeä. Silti usein on vaikea tunnistaa sitä kumpaan joukkoon kukin kuuluu. Toisinaan sen taas voi oivaltaa hyvinkin helposti. Varsinkin jos toinen ilmaisee sen selvästi. Kaksi olennaisesti toisistaan poikkeavaa ryhmää on selvästi olemassa.
Rippikouluun tulevilta nuorilta omakohtaista uskoa harvoin tapaa. Uskonasiat ovat heille yleensä täysin vieraita. Oppitunneilla he ovat mukana, koska niillä kuuluu olla. Hengelliset asiat menevät heiltä täysin yli hilseen. Kosketuspinta omaan elämään kun ei ole. Kirkon rippikouluopetus lähtee kuitenkin siitä ajatuksesta, että lapsi on jo kasteessa uudestisyntynyt ja konfirmaatiossa tämä asia vahvistetaan. Mitä voi vahvistaa, jos mitään kastetta enempää ei ole?
Jos jossain käy niin, että suuri osa nuorista tulisi tietoiseksi Jumalan todellisesta läsnäolosta ja nuoret isolla porukalla haluaisivat ottaa uskon vastaan. Niin syntyy kirkossa voimakas vastustus. Luulisi, että se olisi jotain, mitä kirkko aina odottaa ja toivoo. Käy kuitenkin aivan toisinpäin. Asiaan puututaan kovalla kädellä ja jopa työntekijöitä on sen tähden hyllytetty.
Miksiköhän kirkossa toimitaan näin juuri silloin, kun nuoret haluaisivat sitoutua kirkon toimintaan. Nämä tapaukset tuntuvat tosi oudoilta. Varsinkin kun ihmetellään, miksi Z-sukupolvi jättää kirkon.
Ei sen puoleen, että odottaisin nuorten uskoontuloa riparilla. Pyytäisin heitä sen sijaan ehkä harkitsemaan asiaa tarkasti. Leirin ilmapiirissä oman ratkaisun tekeminen on liian helppoa.
Leirin jälkeen on kohdattava aivan toisenlainen ympäristö ja silloin uskossa olo voi joutua aivan liian kovan paineen alaiseksi. Kiusatuksi joutuminenkin voi olla seurauksena.
Voisin ehkä sopia nuoren kanssa , että jutellaanpa asiasta konfirmaation jälkeen.
Rippikoulu olisi kyllä hieno mahdollisuus saada vastaanottaa oikea rippi ja päästä painavista taakoistaan, joita nuo lapset kantavat, kun kun eivät vielä tiedä että juuri sitä varten usko on hieno juttu.
Siitäkö kenkä puristaa, että kirkossa opetetaan, että lapsi uudestisyntyy kasteessa? Sitten rippikoulussa tuo kaste vahvistetaan ja näin nuoresta tulee ”seurakuntalainen”.
Rippikouluun tulevissa nuorissa ei ole havaittavissa mitään niitä merkkejä, joista heidät voisi tunnistaa uskoviksi. Silti heitä kohdellaan ja opetetaan aivan kuin he olisivat jo hyviä kristittyjä . Riparilla tuota tietoa pyritään syventämään. Käymällä asiat lyhyesti läpi.
Ikään kuin uskoen, että he ne siinä ehtisivät sisäistää.
Väite kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä selittäisi paljon. Silloin tosiaan rippikouluun tulevat nuoret olisivat hyviä kristittyjä jo tullessaan. Mitään uskoa tai erityistä uskoon tuloa ei tarvittaisi. Ongelma syntyy vain siinä, kun Raamattu puhuu jatkuvasti uskosta ja myös uskoon tulosta.
Uudestisyntyminen kertoo minulle siitä, että jotakin on ratkaisevasti muuttuu ja se jonka nimenomaan usko saa aikaan. Voisiko uudestisyntyminen olla pelkkää teoriaa. Kyllä siinä pitää olla jotain konkretiaa mukana. Jos opetamme, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa ja siitä seuraa ettei omakohtaista uskoontuloa lainkaan tarvita, niin olemmeko opastamassa kansaa oikealle tielle ? Siitä olemme vastuussa kerran. Se mitä uskoon tulleissa ihmisissä tapahtuu, kertoo jostakin muutoksesta, jonka vain uudestisyntyminen voi saada aikaan. Kuvaisin uskoontuloa mieluummin uudestisyntymiseksi, koska siinä tapahtuu todellinen muutos. Asia on melkoisen kimurantti, joten arvoisat lukijat. Miten olette nämä asiat itsellenne selvittäneet?
Eipä taida Pekka Veli saada täältä vastauksia kysymyksiinsä… Enkä minäkään. Pitänee varmaan lukea niitä Mikon suosittelemia kirjoja.
Kari Roos lueppa mitä Pietari sanoo kun ihmiset saivat piston sydämiinsä:
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)
Kuinka luet tuon, voiko kastetta mitenkään suorittaa vauvalle jos uskoo Pietarin sanoja?
En ole aiemmin havainnut tämmöistä vastareaktiota, kun olen jotain asiakulmaa halunnut kanssanne pohtia. Olen tähän asti käsittänyt uudestisyntymisen olevan Jumalan salaisuus, jonka ajankohdasta ei voi tehdä tarkkaa oppia. Nyt vain törmäsin ajatukseen, jonka mukaan kyseessä on Luterilaiseen oikeaan oppiin tunkeutunut harha. Harhoille ominaista on aina että ne mitätöivät evankeliumia. Minusta nyt vain on alkanut näyttää juuri siltä. Korjaan kyllä mielelläni näkemystä jos aihetta löytyy. Tässä nyt tarvittaisiin korkeampaa teologista sivistystä ja käyn etsimään sitä toisaalta, kun täältä sitä ei näytä löytyvän.
Evankeliumi on ilosanoma. Kaste on sitä parhaimmillaan. Jumala on sovittanut syntimme Golgatalla. Kasteessa saamme tämän lahjan omaksemme. Kristus sovitti meidän syntimme ennen kuin olimme edes syntiä tehneet.
Ei tässä mitätöidä evankeliumia. Miten sellaiseen päätökseen edes voidaan tulla? Joh. 3:16 Kasteessa on evankeliumin lupaus. Usko ottaa sen vastaan. Lapsi uskoo, kun hänelle tästä kerrotaan.
Kari Paukkunen:””Jumala on sovittanut syntimme Golgatalla. Kasteessa saamme tämän lahjan omaksemme.””
Tässähän on koko harha, siis vasta kasteen kautta saatte tuon sovituksen, entäpä kaikki maailman muut vauvat, eikö heille ole sovitusta? Siis vanhemmat kastattamalla LISÄÄVÄT Jeesuksen sovitustyöhön jotain niin että heidän vauvansa saavat siihen osallisuuden.
Vanhemmat eivät lisää Jeesuksen työhön mitään, vaan tottelevat (seuraavat) Jeesuksen käskyä.
”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla..ja opettamalla..ja katso…” Kristuksen lähetyskäsky.
Kaikista maailman vauvoista vastaa oikeudenmukainen Jumala. Lähetystyötä tehdään edelleen. Uskoon tulleita kastetaan, tottakai. Kastettuja ei tarvitse kastaa uudelleen.
Kari Paukkunen nythän menet tekojen tielle eli vanhemmat tottelevat Jeesuksen käskyä, entäpä muut käskyt, rakastaa Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään?
Kuinkas tuo opetus puoli, onnistuvatko vanhemmat siinä eli opettamaan pitämään kaikki mitä Jeesus on käskenyt, varsinkin nuo kaksi eli rakastaa Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään?
Olen aiemmin kirjoittanut, että kukaan muu ei ole käskyjä täyttänyt kuin Herra Jeesus Kristus. Näin Raamattu opettaa.
Rauli, esitit hyviä kysymyksiä koskien (Apt10:38) sekä (Apt8:16,17). Mikäli katsotaan noita tekstejä, niissä molemmissa mainitaan ensin vesi, joka edeltää hengen saamista. Ilman vettä ei saada henkeä. Näin tekstiyhteyden perusteella ajattelen. Jeesus ei olisi sinänsä tarvinnut kastetta, mutta hän alistui siihen Johanneksen estelyistä huolimatta.
Tuossa (Apt10) on viite (Jes61:1) ”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista.”
Nuo tapahtumat Samariassa hieman mietityttävät, sen myönnän nimenomaan Filippuksen osalta. Hänen julistamansa evankeliumi Kristuksesta aiheutti kansassa uskon ja he ottivat kasteen Jeesuksen nimeen. Sitten tulee viive. Kuten tuossa tekstissä kerrotaan, että vasta kun Jerusalemissa apostolit kuulivat tämän lähetettiin Pietari ja Johannes Samariaan ja vasta sen jälkeen samarialaiset saivat Pyhän Hengen käsien päällepanemisen johdosta.
Tässäkin on siis ensin vesi ja senjälkeen vasta annetaan Henki. Mutta miksei Pyhä Henki laskeutunut Filippuksen käsien kautta? Tämä on hieman arvoituksellista, koska apostolien Pietarin ja Johanneksen täytyi tulla Samariaan. (Apt21:8) manitsee Filippuksen evankelistaksi. Lieneekö sillä jokin yhteys Samarian tapahtumiin?
Jeesuksen kasteen loppuvaiheesta, heti vedestä nousun jälkeen tapahtuneesta(Mark3:10), on olennaista sanottu juuri tuossa Jesajan kohdassa ”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut.” Tuon voitelun seurauksena Jeesuksesta tuli voideltu, ja sitähän sekä Messias että Kristus merkitsevät. Daavidin suvun kuningas oli voideltu tehtäväänsä, johon hän ei kuitenkaan heti ryhtynyt.
Henkikasteeksi kutsuttu tapahtuma, joka siis Jeesukselle tapahtui Jordanin virralla, yhdistyy Raamatussa aina jollakin tavoin vesikasteeseen. Jeesuksen sanojen mukaan ”vedestä ja Hengestä”, jotka eivät samanaikaisesti välttämättä tapahdu. Ja kyllähän noita kastejärjestyksiä jo ensimmäisellä vuosisadallakin ihmeteltiin: ” Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin”.(Apt10:45)
Sinäkin esitit hyvän huomion: ”Mutta miksei Pyhä Henki laskeutunut Filippuksen käsien kautta?” En minä tiedä. Ehkä tämä Jeesuksen lausunto ylhäältä tulevasta kasteesta kuvailee meille käsittämättömiä: ”Henki on kuin tuuli. Se puhaltaa, missä haluaa, ja voit kuulla sen äänen. Et kuitenkaan tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”(Joh3:8 UT2020)
Tuo (Apt8) saa mielestäni selityksensä sillä, että Filippus oli yksi niistä Pyhällä Hengellä ja Jumalan viisaudella täytetyistä diakoneista, jotka kiersivät ja julistivat evankeliumia Kristuksesta. Hän tosin kastoi, kuten (Apt8:16) toteaa, mutta hänellä ei ollut valtaa siihen, mihin tarvittiin apostoli Pietaria ja Johannesta. Kuten aikaisemmin totesin Filippusta sanotaan (Apt21:8) evankelistaksi, joka kulki paikasta toiseen. Hänet myös mainitaan olevan yksi niistä seitsemästä.
Tästä todistaa myös se, että Herran enkeli kehotti heti noiden tapahtumien jälkeen (Apt8:26) Filippusta menemään tielle, joka johti Jerusalemista Gassaan ja näin Etiopian hoviherra sai kasteen ja Herran Henki tempasi senjälkeen Filippuksen Asdodiin. Seuraavaksi hänen sanotaan olevan Kesareassa. Näin ollen vaikka kasteen ja Pyhän Hengen saamisessa on viive, sillä ei sinänsä ole merkitystä. Kaste on tässäkin ennen Pyhän Hengen saamista. Toki asiassa voi olla muitakin näkökulmia.
Miksei Filippoksen välityksellä henkikastetta?
Voisiko olla niin, että vähintään yksi apostoleista tarvittiin paikalle? Raamattua lukiessa voi tulla siihen johtopäätökseen, että Jumalan hengen aikaansaamat ihmelahjat ainakin välittyivät vain apostolien kautta. Miksei sitten myös henkikaste?Siinä ensimmäisessä helluntaina Pietari oli pääroolissa.
Tuossa Apt 8. luvun episodissa on viittaus apostolien erityisyyteen: ”Kun Simon näki, että ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Hengen.”(Apt8:18) Myös Paavalilla näyttää olleen tuollainen erityinen lahja(Apt19:6).
Mikäli katsoo tekstiyhteyttä, vaikuttaa siltä, että vain apostolit Pietari ja Johannes suorittivat tuon kätten päälle panemisen. Kohdassa (Apt8:17) kun todetaan, että he (Pietari ja Johannes) panivat kätensä heidän päällensä, ja täten aikaisemmin kastetut saivat Pyhän Hengen. Kyse on kaiketi järjestyksestä, joten Filippus ei ollut tuohon tapahtumaan osallinen. Häntä ei ainakaan tuossa yhteydessä mainita.
Pekka Veli. ”Oletko kristitty? – Olen. Mnkä tähden sinua kutsutaan kristityksi? – Sen tähden, että olen kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja olen kasteessa pukenut päälleni Kristuksen, jonka minä uskon ja tunnustn Vapahtajakseni ja autuaaksi tekijäkseni.” Gal. 3:26 – 27. Näin kirkkomme on opettanut Suomen kansaa vuosina 1745 – 1893. Siis suurimpien kansanherätysten aikana.
Myös seuraavasti: ”Miksi kaikki eivät tule autuaaksi? Sen tähden, että kaikki eivät usko, vaan ylenkatsovat autuuden välikappaleet (=sana, kaste, rippi, ehtoollinen, M.S.) ja vastustavat Pyhän Hengen vaikutusta. He ovat näin itse syypäitä omaan kadotukseensa.” Luterilainen kirkko ei siis ole opettanut kaikkien pelastumista, kunhan vain ovat kastettuja. Ennen kuin uusimpana aikana.
Ja samaan aikaan on linjattu: ”Me puemme Kristuksen päällemme kasteessa, joka peittää kaikki syntimme vanhurskauden vaatteella”. ”Mitä on itsensä Kristukseen pukeutuminen? – Se on: tulla istutetuksi Kristukseen, ja uskolla omistaa Hänen ansaittu vanhurskautensa ja kuuliaisuutensa, ikään kuin me olisimme itse täyttäneet lain ja kärsineet syntiemme tähden.”
”Uuden syntymisen työ omistetaan erityisesti Pyhälle Hengelle, joka vuodatetaan meidän päällemme tällä pyhällä kasteella, ei kuitenkaan sulkien pois muita (Jumalan, M.S. persoonia…” Opetus kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä ei ole este uskon syntymiselle tai löytymiselle uudestaan.
Jotta kukaan ei luulisi, että tässä on kysymys ”pietismistä” tai uskonratkaisujen prässäämisestä, kerron, että teksti on Svebiliuksen puhdasoppista luterilaisuutta edustavasta 1600-luvun katekismuksesta. Siitä, mitä opeteltiin ulkoa kinkereillä ja rippikoulussa. Siinä wanhassa, jossa ei leirejä, iltaohjelmia ja sketsejä tunnettu.
Kari Roos: kuollut usko tarkoittaa sitä, että joku pitää itseään hyvänä kristittynä, vaikka ei piittaa itse uskomisen asioista tippaakaan. Ja on kastettukin.
”Luterilainen kirkko ei siis ole opettanut kaikkien pelastumista, kunhan vain ovat kastettuja. Ennen kuin uusimpana aikana.”
Missä vaiheessa opetus on mielestäsi muuttunut ja miksi? Vai onko?
Hyvää opetusta Marko Sjöblom / Svebelius,. Kiitos!
Kari Roos, sanoisin että viimeisinä 50 vuotena ja etelästä alkaen. Kysymys on ollut hiljalleen kiihtyvästä prosessista, joka on edennyt eri vauhdilla eri puolilla Suomea.
Minut pysäytti joskus 1980-luvulla lukemani kirjoitus helluntailaisten Ristin Voitossa. Uskon asioihin havahtunut – herätykseen tullut – henkilö oli istunut 3 kk kirkossa joka sunnuntai ja odottanut, että joku kertoisi hänelle saarnassa, kuinka tullaan uskoon. Kun kukaan ei vastannut hänen kysymykseensä, hän oli päättänyt vierailla helluntaiseurakunnassa. Siellä asiat oli otettu esille ja selitetty jo ensimmäisessä puheessa. En ihmettele yhtään, että hän siirtyi tuohon yhteisöön.
Vastaava tilanne oli teologisen tiedekunnan saarnaharjoituksissa, jossa simuloitiin vastaamista kysymyslaatikkoon tulleeseen kysymykseen 1990-luvun alkupuolella: kuinka ihminen pelastuu? Yksi vastasi muistaakseni: ”…öö… ei sitä oikein voi selittää. Se on mysteeri… sakramentit liittyvät siihen…” Toinen selitti kuin apteekin hyllyltä nostaen ja luontevasti, kuinka aikaisemmin uskonut voi julistaa asiaa kyselevälle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Kuka tahansa meistä voi häkeltyä tai epäonnistua saarnan pidossa. Mutta jotain on kyllä pielessä, jos me kirkon työntekijät emme ollenkaan osaa tunnistaa herätyksen tilassa olevaa kyselevää ihmistä. Vaikka asian voi sanoittaa hiukan eri tavoin. Sammeli Juntunen kirjoitti tästä kirjankin: Jumalasta voi puhua.
Tilalanne, joka tässä on taustalla sattui näin. Oli aivan tavallinen rippikoulu. Siihen aikaan sai järjestää vielä vapaaehtoisen iltatilaisuuden. Jonain iltana pari tyttöä ja istui jonkin aikaa ja lähti pois. Ilta tilaisuudet eivät siis vetäneet. Sitten sattuikin sellainen tapaus , että nuoret pääsivät itse henkilökohtaisesti todistamaan tapauksen, jossa rukoukseen vastattiin konkreettisesti.
Seurauksena melkein kaikki halusivat tulla. Pari vain jäi pois. Siitä illasta olisi ollut hyvä jatkaa, mutta tilanne kääntyikin seurakunnassa niin, että nuorten usko mitätöitiin sielullisena haihatteluna ja pappi ei saanut edes rippikoulua jatkaa, eikä konfirmoida nuoria. Tapasin myöhemmin tuon samaisen rippikouluryhmän perjantai-iltana ryyppäämässä koulun pihalla.
Muistan yhdenkin tytön joka istui maassa viinapullojen keskellä.
Sisimmässäni taisi särkyä siinä jotakin ja blogini alussa esittämäni kysymyksen haluan taas uudelleen esittää: Miksi kirkossa toimitaan näin ? Tämähän on vain yksi tapaus monien samankaltaisten joukossa.
Nyt minua on tässä syytelty siitä, etten muka tunne oppia. Onko tämä meidän oppimme siis niin tärkeä, että jos seurakunnassa nuoret haluavat tulla uskoon, niin rajuilla toimenpiteillä se estetään alkuunsa. Onko oppimme todella niin luovuttamatonta ainesta, että sen tähden lasten usko mitätöidään, jos se ei toteudu kasteopin mukaisessa järjestyksessä ?
Tuollaiset alttarikutsut ja muut kekkerit voi suosiolla heittää romukoppaan. Ei niitä tarvita, jotkut jälkikristilliset porukat niissä manipuloi ihmisiä. Kirkossa pitää joku roti olla, kaikkia koirataluttajia ei tarvitse uskoa.
Uskoon tulemisesta Raamattu opettaa: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” Tässä yhteydessä voisi kysyä kenties moneltakin rippikoululaisilta Paavalia mukaillen ”Nyt kysyn: ettekö ehkä ole kuulleetkaan sitä?”(Ro:10:17,18)
Olet Pekka Veli saanut paljon vastauksia, jotka perustuvat siihen, kuinka Suomessa on aiemmin uskottu ja veisattu. Vaikka rippikoulussa annettava opetus ei ole aivan sellaista kuin itse Raamatun mukaiseksi nykyään miellän, opetusta Raamatusta se ainakin minulle aikanaan oli. Montako on Raamatun sivuilla tullut uskoon ilman opetusta? Ei taida sellaisesta synnynnäisestä ja perinnöllisestä uskosta olla paljon Uuden testamentin puolella mainintoja.
Uskoon tulo edellyttää siis tietoa, mutta puutteitakin sallitaan. Paavali tapasi reissullaan kerran uskoon tulleita ja ”kysyi heiltä: ”Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?” Vastaus oli mielenkiintoinen: ”Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä”.(Apt19:1,2)
Nyt sitten kuulivat – ja sen jälkeen ”he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.”(5)
Pekka Veli,
Nyt kun avasit asiaa vähän enemmän niin ainakin minulle tuli sellainen olo, että onkohan tuossa tilanteessa ollut takana jotain joko henkilökohtaista johonkin suuntaan tai muuten jotain tuohon p.o. tapahtumaan liittyvää selvittämätöntä asiaa. Paljonko tästä on aikaa?
Minua myös häiritsee tuo vaatimus ja toisaalta tarve ”tulla uskoon”, ikään kuin se aina vaatisi jonkun tietyn prosedyyrin läpikäymistä. Tärkeintä mielestäni on se mitä Jumala on meille antanut ja luvannut ja sen yksinkertainen uskominen ja siihen luottaminen, ei se mitä me teemme.
Muuten Ismo huomasitko kysymykseni eilen 15.08 ? Juu huomasin, en ole Akatemiassa. Teologiaa olen opiskellut HEO: ssa 90 luvulla ja STI luennoilla, Raamattu opisto on tuttu paikka myös. Hengelliset kokemukset ovat pitkälti yhteneväiset Riitta Sistosen todistusten ja kirjoitusten kanssa, joihin voin lämpimästi yhtyä.
Mottoni on: Teologia selittää Kristillistä elämää ja uskoa, mutta se ei ole Kristillistä elämää, jota taas Kristuksessa eläminen on.
Pekka Veli: ”Onko tämä meidän oppimme siis niin tärkeä, että jos seurakunnassa nuoret haluavat tulla uskoon, niin rajuilla toimenpiteillä se estetään alkuunsa. Onko oppimme todella niin luovuttamatonta ainesta, että sen tähden lasten usko mitätöidään, jos se ei toteudu kasteopin mukaisessa järjestyksessä ?”
Nyt tilanne on varmaan pitkälti se, että kirkossa ei enää tiedetä mikä sen oppi on. Poikkeuksia vielä löytyy varmaan seurakuntien välillä. Syy ei ole siinä, etteikö Ev.lut. kirkolla ole oppia, koska sehän on kiteytetty jo vuosisatoja sitten Tunnustuskirjoissa. Miksi ei ole selkeää Raamatun opetusta? Miksi kouluissa ei opeteta kristinuskoa kuten ennen tunnustuksellisesti? Elämme jälkikristillistä aikaa.
Oppi pitäisi olla luovuttamaton, mutta nyt siitä on luovuttu. Papit eivät osaa selittää miten ihminen pelastuu. Tästähän Marko kirjoitti. Vika ei ole opissa , Jumalan käskyssä kastaa, vaan kirkossa ja ihmisissä, jotka laiminlyövät opetuksen.
Eikö kyse ollut nyt siitä että kasteen sakramenttia ei pidä irroittaa uudestisyntymisestä? Mielestäni tämä on Jumalan toiminnan kieltämistä kasteessa. Mikä ihminen on kieltämään sitä miten Jumala toimii? Raamatussa on selkeä Jeesuksen käsky kastaa ja opettaa. Ja kirkko on alusta alkaen kastanut myös pikkulapset.
On todella kummallista, jos jossain iltatilaisuudessa kielletään sielunhoidolliset keskustelut! Mutta oliko kyse käsien nostamisesta ja alttarikutsusta? Silloin voisin kiellon tavallaan ymmärtääkin. Sielunhoidolliset kiellot johtunevat siitä, että kirkolla ja monilla papeilla on humanistinen ajattelutapa, jossa mitään henkilökohtaista uskoa ei tarvita. Tuskin he edes kasteelle mitään painoa laittavat. Se on heistä vain jonkinlainen rituaali. Heidän mielestään ihminen on ihan hyvä ja ok sellaisenaan ilman erityistä uskoa Kristuksen tuntemisesta puhumattakaan. Kyllähän tämä saarnoissa havaitaan.
”Ensiksi, koska lastenkaste on alkujaan apostoleista ja on ollut edelleenkin aina apostolein ajasta asti, emme voi sitä lakkauttaa, vaan täytyy antaa sen olla, koska ei kukaan tähän saakka ole voinut todistaa, etteivät lapset usko kasteessa, tai että sellainen kaste on väärä. Ja jos olisinkin epätietoinen siitä, uskovatko he, niin täytyy minun kuitenkin omantuntoni tähden antaa kastaa heitä, koska on paljon parempi, että kaste tapahtuu lapsena, kuin että minä lakkauttaisin sen. Sillä jos kaste on oikea ja hyödyllinen ja tekee lapset autuaiksi ( niin kuin me uskomme), ja minä lakkauttaisin sen, niin olisin minä vastuussa kaikista niistä lapsista, jotka kasteen puuttuessa hukkuisivat. Sehän olisi hirveätä ja kauhistuttavaa. Mutta jose se olisi väärin, se tahtoo sanoa, hyödytöntä, eikä auttaisi lapsia, niin ei olisi sillä syntiä tehty muuten, kuin että Jumalan sana olisi turhaan puhuttu ja turhaan Hänen merkkinsä annettu. Mutta silloin en olisi vikapää siihen, että joku sielu hukkuisi, vaan ainoastaan siihen, että Jumalan sana ja merkki käytettiin turhaan.
Mutta sen Jumala minulle helposti antaisi anteeksi, koska minä tein sen tietämätttäni ja siitä pelosta, etten muuttaisi sitä toiseksi, mitä se alusta saakka on ollut, varsinkaan kun en sitä milään sanalla olisi voinut todistaa vääräksi. Mutta jos minulle todistamalla vakuutettaisiin, että lapsikaste on väärä, niin luopuisin siitä vastenmieleisesti. Sillä sehän olisi samaa, kuin jos uskottomain joukussa turhaan saarnaisin Jumalan sanaa, jota minun pitääkin hänen käskynsä mukaan saarnata, vaikka kävisikin siten, kuten hän sanoo, Matt. 7:6. ’Antaisin korille pyhää ja heittäisin helmiä sikojen eteen’, sillä minkä minä sille voisin? Tässä tahtoisinkin ennemmin tehdä syntiä siten, että saarnaisin turhaan, kuin siten, etten ollenkaan saarnaisi; sillä hyödyttömällä saarnaamisella en tulisi syypääksi sielujen hukkumiseen, mutta jos en saarnaisi, voisin saada syyn monen sielun hukkumiseen; niin, olisipa yhdessäkin jo liian paljon.
Näin sanon, että vaikka lasten usko olisikin epätietoinen, ei annettaisi varman kasteen mennä epävarman uskon tähden, koska emme me sitä ole keksineet, vaan saaneet sen sellaisena aina apostolien ajasta lähtien; sillä älköön mitään lakkautettako tai muutettako. Jumala on ihmeellinen töissään; jota Hän ei tahdo, siitä todistaa Hän kyllin Raamatussa. Mitä hän siellä ei todista, se annettakoon käydä Hänen työstään. Me olemme syyttömät: Hän ei meitä viettele. Se olisikin konnan työ, että vaikka tietäisimme tai uskoisimme, että lasten kaste on hyödytön, niin kastaisimme heitä kuitenkin; sillä siten tehdään pilkkaa Jumalasta ja Hänen sanastaan.
Toiseksi on itse sen olemus suuri todiste. Ei mikään harhaoppi ole milloinkaan pysynyt salassa, vaan aina ja nopeasti, kuten pyhä Pietari sanoo, käynyt ilmeiseksi ja tuottanut itselleen äkillisen perikadon, ja niin kuin pyhä Paavali kertoo Jannesta ja Jambresta ja heidän kaltaisistaan, että heidän hulluutensa vihdoin kävi kaikille ilmi, 2. Tim. 3:8,9. Jos siis lasten ei olisi oikea, ei Jumala olisi antanut sen niin kauan menestyä, eikä pysyä niin yleisenä koko kristikunnassa ajasta toiseen; vaan olisi sen myös täytynyt ennen pitkää tulla paljastetuksi harhaopiksi kaikkein nähden. Ja siis se, että uudestikastajat nyt yrittävät leimata sen vääräksi, on vielä tekemättä, eivätkä he voikaan sitä harhaopiksi todistaa.
[….]
Kolmanneksi on sekin Jumalan teko, että Jumala kaikkina aikoina on monelle, jotka lapsena ovat kastetut, antanut suuria, pyhiä lahjoja, valaissut heität ja vahvistanut Pyhällä Hengellä ja Jumalan sanan ymmärryksellä, sekä heidän kauttaan toimittanut suuria asioita kristikunnassa. Miin hän teki aikoinaan Johannes Huss’ille ja hänen kaltaisilleen ja ennen häntä monille pyhille ja niin hän nytkin tekee monille kunnon ihmisille, eikä kuitenkaan pakoita ketään heistän ensin uudesti kasteelle. Mutta sen hän epäilemättäkin tekisi, jos hän katsoisi, ettei hänen käskyään kasteesta oikein pidetä. Sillä ei Hän tee mitään itseänsä vastaan, yhtä vähän kuin hän vahvistaa tottelemattomuutta Hänen käskyjään vastaan lahjoillansa.
[…]
Neljänneksi: jos ei ensimmäinen kaste eli lastenkaste olisi oikea, niin seuraisi siitä, ettei oikeaa kastetta eikä oikeaa kristikuntaa olisi ollut enemmän kuin tuhannen vuoden ajalla (= yli tuhanteen vuoteen ei ole ollut oikeaa kristikuntaa). Mutta se on mahdotonta, sillä siten olisi tuo uskonkappale: Minä uskon yhden pyhän kristillisen seurakunnan, väärä, koska enemmän kuin tuhannen vuoden ajalla on ollut melkein pelkkää lastenkastetta. Jos siis lapsikaste on väärä, niin on kristikunta niin pitkän ajan ollut ilman kastetta. Mutta jos se on ollut ilman kastetta, niin ei se ole ollut oikea kristikunta, sillä oikea kristikunta on Kristuksen morsian, hänelle alamainen ja kuuliainen, ja sillä on hänen henkensä, sanansa, kasteensa, sakramenttinsa ja kaikki, mitä Kristuksella on.
[…]
Me emme näe, emmekä kuulue mitään muuta kastetta kuin lasten kasteen sekä paavikunnassa että koko maailmassa. Kristus käskee antaa pienten lasten tulla hänen luokseen, Matt. 19:13,14, ja sanoo, että ’heidän on taivaanvaltakunta’. Apostolin ovat kastaneet kokonaisi huonekuntia, Ap.t. 16:15; 1 Kor. 1:16. Pyhä Johannes kirjoittaa lapsille, 1 Joh. 2:14. Pyhä Johannes uskoi äitinsä kohdussa, Luuk. 1:24, kuten siitä jo ennen on todistukseksi mainittu.
[…]
Kun me kastamme jokaisen hänen käskynsä mukaan, niin annamme hänen huolehtia siitä, kuinka kastetut uskovat. Me teemme sen, mitä olemme velvolliset tekemään, kun saarnaamme ja kastamme. Jos ei meillä olekaan erityisiä lauseita, jotka puhuvat lasten kastamisesta, yhtä vähän kuin heilläkään on sellaisia lauseita, jotka käskevät kastamaan vanhempia, niin on meillä kuitenkin käsky tarjota jokaiselle tuota yleistä evankeliumia ja yleistä kastetta, ja tähän lukuun täytyy lastenkin olla luettuina. Me istutamme ja kastamme ja annamme Jumalan antaa kasvun, 1 Jir. 31:6.” (Lapsikasteen puolustamiseksi, M. Luther).
Riitta tässä on sellainen ongelma, että Pekka Veli kertoo, että lapsi kaste on luterilainen harha, mutta ei suostu sitä perustelemaan. Hän ei myöskään kerro mikä kasteen merkitys on. Voi olla niin, että hän käy läpi prosessia ja on siirtymässä vapaihin suuntiin.
Hyvä Martti-tohtorin teksti. Jan Hus ja helluntailaiset ovat päässeet sekoittamaan kristillisen kirkon opetusta jälkijunassa. Nyt on kaikenlaisia protestantteja joka lähtöön, enemmän kuin koskaan. Lauma on hajalla kun Herra saapuu kunniassaan.
Toivottavasti Samin lyhyt ja nopea analyysi Pekka Velin kommenteista osoittautuu harhaksi!?
Pekka Veli Pesonen on blogeillaan ihmeesti jaksanut puolustaa Suomen virallista evlut kirkkoa sen kaikista kommervenkeistä huolimatta. Ihmettelen suuresti, jos ns. vapaat suunnat kutsuvat?
Kaiketi Pekka Veli on nähnyt myös vapaiden suuntien ihmisten raadollisuuden? Eihän meitä muita olekaan. Raatoja siellä täällä. Turvaamme vain ja ainoastaan Kristuksen täytettyyn työhön. Se on täytetty, siihen ei sovi lisätä mitään.
?
Kirkon jakautuminen jatkuu: Protestanttiset kirkot ovat myöhemmin jakautuneet lukuisiin uusiin kirkkokuntiin. Esimerkiksi Anglikaanikirkosta irtautui 1600-luvulla baptismi ja 1700-luvulla metodismi. Muut protestanttiset kirkot ovat taustaltaan enimmäkseen reformoidun kirkon perillisiä ja edustavat yleensä reformaation jyrkempää siipeä painottaen voimakkaasti joko kalvinistista tai arminolaista näkemystä armo-opista. Uusimpia suuria protestanttisia kirkkokuntia on helluntaiherätys, joka syntyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa baptismin ja metodismin pohjalta. (Wikipedia)
Kasteen ja uudestisyntymisen eriytyminen on jatkunut, ja jatkuu ihmisen järkeillessä ja epäillessä Jumalan lupauksia.
Taivaassa ja myös luterilaisessa kirkossa (toivottavasti edelleen?) iloitaan jokaisesta syntisestä, joka tekee parannuksen!!!! Rippileirillä myös!?