Vaellusrippikouluun opastavassa leirikirjeessä oli sanonta: ”Jos aiot ottaa mukaan hammasharjan, katkaise siitä ainakin varsi”. Mitään turhaa ei kannata kantaa mukana.
Vähän samaan niukkuuteen liittyy vanha ajatus virrestä, joka on lyhimmillään paras. Matti Vilppula (2002) pohti sanonnan ”lyhyestä virsi kaunis” taustoja liittämällä sen suomalaiseen tapaan puhua taloudellisesti. Jos sanottavan voi tiivistää, se kannattaa tehdä. Sanonta ”lyhyestä virsi kaunis” esiintyy Kalevalassa, mutta sen alkuperä lienee paljon kauempana muinaisuudessa.
Taloudellisen puhumisen tapa on kansan käsittämänä nähty hyväksi tavaksi puhua ja esittää asiansa. Ja se mikä pätee puheeseen, pätee myös lauluihin ja virsiin: ytimekäs ilmaisu on paras. Sanonta on saattanut saada aikoinaan myös uutta pontta liitettynä 1700- ja 1800-lukujen pietistien tapaan veisailla virsiään. Tällöin se voidaan kuulla kritiikkinä pitkänoloisia ja polveilevia hengentuotteita vastaan.
Nousiaisten kirkkoherra Abraham Achrenius (1706–1769) ja poikansa Antti Achrenius (1745–1810) olivat varhaisia pietistisiä virsirunoilijoita. Abraham Achreniuksen nimiin laitettu virsikokoelma Halullisten Sieluin Hengelliset laulut sisältää lukuisia pitkiä virsiä. Tällaisia ovat esimerkiksi virret 4 (36 säkeistöä), 17 (30 säkeistöä), 30 (35 säkeistöä), 33 (45 säkeistöä), 40 (40 säkeistöä), 83 (40 säkeistöä), 95 (45 säkeistöä), 105 (31 säkeistöä), 124 (40 säkeistöä), 135 (46 säkeistöä), 137 (30 säkeistöä), 140 (47 säkeistö), 146 (36 säkeistöä) 151 (35 säkeistöä), 163 (36 säkeistöä), 170 (31 säkeistöä), 174 (31 säkeistöä), 175 (30 säkeistöä), 178 (38 säkeistöä), 182 (42 säkeistöä), 192 (37 säkeistöä). Hyvällä syyllä näitä sivusta kuunnellessa ja ehkä veisaillessakin ovat ihmiset saattaneet ajatella, että eikö tämän saman voisi sanoa lyhyemmin.
Achreniuksen kohdalla pitkien virsien taustalla saattoi olla syynsä ja tarkoituksensa. Konventikkeliplakaatti, eli asetus vuodelta 1726, kielsi laittomat kokoontumiset eli konventikkelit. Asetus oli Suomessa voimassa (periaatteessa) vuoteen 1870 saakka. Asetus kielsi saarnaamisen kirkon ulkopuolella. Kuitenkaan se ei kieltänyt veisaamasta. Tässä saattaa olla yksi syy Achreniuksen pitkiin virsiin: hän kirjoitti saarnansa virren muotoon. (Haavio 1970, 77) Jonkinlaista kapinaa ja laulavaa vallankumousta tämänkin! Sotiipa tämä myös periaatetta ”lyhyestä virsi kaunis” vastaan.
Virret ovat Achreniuksen ajoista huomattavasti lyhentyneet. Arvioisin äkkiseltään, että virsikirjamme virsien keskipituus liikkuu viiden ja kuuden säkeistön välillä. Haavion Siionin virsissä (1972) keskimitta on reilut viisi säkeistöä. Uudistetuissa Siionin virsissä (2016) on päästy noin 4,6 säkeistöön. Nopealla silmämääräisellä arviolla voi todeta, että esimerkiksi Siionin laulut -kokoelman (2016) virret saattavat olla keskimäärin noin nelisäkeistöisiä. Sama pätee myös Siionin kanteleeseen (1999) ja Viisikieliseen (2015).
Virsi on siis lyhentynyt. Ilmeisesti se on siten myös kaunistunut.
- Haavio, Jaakko
1970 Siionin virsien ääressä. Herättäjä-Yhdistys. Vaasa. - Vilppula, Matti
2002 ”Lyhyestä virsi kaunis”. Julkaistu Helsingin Sanomien kieli-ikkunassa 21.5.2002, luettu 20.10.2016
Jukka Hautala
Kirjoittaja on Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja
