(Silja Tuominen) Pohjois-Italian Piemontesta 1926 Argentiinaan muuttaneen siirtolaisen 1936 syntyneen pojan – Jorge Mario Bergoglion – nousu paaviksi yllätti maailman täydellisesti huolimatta edellisessä konklaavissa 2005 saamastaan toisesta sijasta kardinaali Ratzingerin jälkeen. Tuolloin hän oli suunnannut saamansa äänet kilpailijalleen antaen ymmärtää kaihtavansa valintaa paaviksi.
Maallisten analyytikkojen arviot paaviksi kelvollisista kandidaateista osuivat täydellisen harhaan. Liekö Pyhän Hengen vaikutusta, mutta kirkko on ainutlaatuisella tavalla monesti yllättänyt – oli sitten kyseessä puolalaisen 58 vuotiaan Karol Woytilan tai saksalaisen Josef Ratzingerin valinta. Molemmat suuria paaveja. Samoin kuin maailmaa shokeerannut paavi Benedictus XVI luopuminen kirkon johtajuudesta ja valinta palvella kirkkoa rukouksen tiellä.
Sikstiiniläiskappelissa, Michelangelon Viimeisen Tuomion edessä kardinaalit tuntuvat unohtaneen maailman valtaintressit ja keskittyneen kuuntelemaan Pyhän Hengen ääntä valita ihmiskunnalle paras hyvä (90/115 ääntä).
Latinalaisen Amerikan köyhien parissa elänyt, jesuiittana köyhyyden, kuuliaisuuden ja siveellisyyden valinnut paavi on noudattanut elämäntyylillään periaatteitaan. Tyyli joka ei kuitenkaan sulje pois maallisia mielihyviä kuten argentiinalainen tango tai jalkapallo, joista paavi myöskin sanoo pitävänsä.
Tästä todisti myös ensimmäinen esiintyminen Pietarin kirkon parvekkeella , yksinkertainen valkoinen kaapu ilman paavillisia paramentteja, rautaristi kaulassa, kumartuneena vastaanottamaan hiljaiseen hetkeen keskittyneen kansan rukoukset. Koskaan ennen ei paavi ole tervehtinyt kansanomaisen välittömällä ´sisaret ja veljet – hyvää iltaa! – niin kuin ei koskaan aikaisemmin ole vastavalittu paavi ensimmäisenä rukoillut edeltäjänsä puolesta – myöskin siksi, että koskaan ennen ei ole ollut emeritiuspaavia ja uutta paavia. Myöskään lopputervehdystä, ”hyvää illan jatkoa ja tapaamme pian” ei aikaisemmin vastaavassa tilaisuudessa oltu kuultu. Paavi käsitteen tilalla hän korosti asemaansa vain Rooman piispana. Vaatimattomuus, kansanomaisuus ja yksinkertaisuus tuntui valloittaneen maailman välittömästi.
Ensimmäisenä paavin aamunaan hän halusi mennä kardinaaliseuralaistensa kanssa tavallisella minibussilla yksityiseen hartaustilaisuuteen kiittämään Mariaa S.Maria Maggiore-kirkkoon. Jälleen sai paavin Mercedes jäädä seisomaan. Hänet tiedetään yleisten kulkuvälineiden, polkupyörän ja jalkojensa käyttäjäksi.
Seuraavaksi hän meni maksamaan huonelaskunsa n. 70 euroa jesuiittamajataloon Rooman keskustassa ja vierailemaan sydänkohtauksen saaneen iäkkään ystävänsä luona katolisessa sairaalassa lääkärien ja potilaiden yllätykseksi. Fransiskaaneja, benediktiinejä, dominikaaneja on ennenkin valittu paaviksi – koskaan ennen ei kuitenkaan jesuiittaa.
Mielenkiintoista sinänsä myös finanssi- ja politiikan maailman edustajien kuten Euroopan Keskuspankin Mario Draghin ja entisen Italian pääministerin Mario Montin jesuiittakoulutus. Jesuiittoja pidetään vahvoina yksilön kehittäjinä, joiden uskonnollisuus on aidosti avoin nykymaailman ongelmiin kahden tukipylvään vapaus ja vastuu pohjalta. Yksilön tulee kehittää itseään yhteiskunnan käyttöön.
Koskaan ennen ei kukaan paavi ole katsonut myöskään voivansa kantaa Franciscus nimeä – vielä sensaatiomaisempaa on että näin valitsee jesuiitta.
Franciscus Assisilainen reformoi 1200-luvulla rappiolle menneen kirkon. Valitsi köyhyyden, hylkäsi isänsä maallisen turvan, valiten ainoaksi turvakseen taivaan Isän. Lähtien köyhien ja sairaiden keskuuteen, julistamaan evankeliumin sanomaa oman lähimmäisen rakkauteen pohjautuvan esimerkin voimalla. Aikana, jolloin ristiretkien veriset taistelut kohdistuivat samoihin kohteisiin kuin tänään, 800 vuotta jälkeenpäin. Molemminpuolinen dialogi Egyptin pelätyn sulttaanin ja köyhän fransiskaanimunkin välillä koitui toistensa ymmärtämiseksi ja kunnioitukseksi ilman kummankaan ylivaltaa. Fransiskuksen luopuminen Betlehemin seimestä ei tarkoittanut alistumista vaan oman uskon toteuttamista myös oman kotiseimen äärellä.
Paavin nimenvalinta Franciscus osoittaa kirkon syvällisen kriisin siinä missä edeltäjänsä kardinaali Ratzingerin valinta Benedictus. Benedictus Nursialainen 500-luvulla oli myös suuri reformoija. Jesuiittana olisi paavi voinut valita Ignatiuksen, järjestön perustajan 1530-luvulta, vastauskonpuhdistuksen suuren reformaattorin esikuvan. Myös Ignatius de Loyola kunnioitti suuresti Franciscus Assisilaista, jonka kappelikin oli jesuiittakirkossa.
Ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan paavi ilmoitti haluavansa, että kirkkokin olisi köyhä , köyhien keskuudessa. Rauhan sanomaa levittävä, kuten Franciscus Assisilainen. Tämä oli inspiroinut nimenvalintaan.
Jesuiittapaavi Franciscuksen valinta on vallankumouksellinen, jonka seuraukset jatkuvat vielä pitkälle. Oli sitten kyseessä evankeliumin julistaminen, eri uskontokuntien dialogi tai kurinpalautus kirkon sisällä. Näennäinen ulkoinen vaatimattomuus kätkee sisäänsä vahvan johtajan ja reformaattorin. Kiistellyn Rooman kuurian sisäisten jäsenten ja jopa heihin vähemmän sidoksissa olleiden edustajien kuten Angelo Scolan ja ylipäänsä italialaisten edustajien radikaali vaalitappio kertoo yhden aikakauden päättymisestä. Jatkossa voi odottaa suuria muutoksia myös kirkon ulkoisissa symboleissa.
Kristillisten ikuisten arvojen edustajana paavia voidaan pitää konservatiivina edeltäjänsä tapaan, joka jatkuvasti varoitti arvomaailman kyseenalaistamisesta ihmisten vaatimusten mukaiseksi. Kysymykset papiston selibaatista, naispappeudesta, homoavioliitoista, syntyvyyden säännöstelystä tulevat vasta evankeliumin julistamisen jälkeen. Uuden paaviuden merkityksen arviointi näiden kysymysten pohjalta on suhteellisen rajoitettu näkökulma. Nyt jo tiedetään hänen abortinvastainen taistelunsa. Taantumuksellisena sen sijaan häntä ei sovi pitää. Kirkon sisäisen uudistajan roolissa hän tulee olemaan varmasti suuri reformaattori jonka vaikutuksen arvioidaan ulottuvan jopa maailmantalouteen. Yhä kasvan maailman köyhyyden ja rikkauden kuilun kaventaminen tulee olemaan kasvava kirkon kutsumus. Maailman, jonka kansat yhä kasvavassa määrin ovat siirtolaisia, joiden veri myös hänen suonissaan virtaa.
Tulevaisuudessa tilanne tulee olemaan uusi myöskin siinä mielessä, että nyt Pietarin haudan katveessa maailmalla on sekä emeritiuspaavi Benedictus XVI että paavi Franciscuksen tukemassa toinen toistaan Vatikaanin puutarhojen iltakävelyidensä aikana, toinen rukouksen voimin, toinen jesuiittasotilaana! Tällä tulee olemaan varmasti ainakin moraalinen esimerkin voima myös ei-uskovaisten keskuudessa.
– Silja Tuominen –
Kirjoittaja on Rooman virallinen kaupunkiopas
Kahden maan kansalainen eli kotimaan ja Isänmaan.
Vaikuttaa että Vantaan herättäjäjuhlat pyrkivät toteuttamaan periaatetta että yleinen valtakunnallinen organisaatio jollekin paikkakunnalle tullessaan ottaa huomioon paikkakunnan omat erityiset kysymyksenasettelut.
Tämä on erittäin terve periaate.
Kerrottakoon että esimerkiksi oma puolisoni on maahanmuuttaja, heimopäällikön jälkeläinen, prinsessa Bakongin ruhtinaskunnan hallitsijasuvusta. Sama suku on hallinnut siellä jo 1300 -luvun puolivälistä. Somerolla hän on tullut mukaan paikkakunnan tavanomiasiin ympyröihin luonnollisena osana, mm toiseksi eniten ääniä sekä edellisen että tämän kerran kirkollisvaaleissa. Myös yksi toinenkin maahanmuuttaja pääsi tänä syksynä Someron kirkkovaltuustoon.
Kannattaa satsata maahanmuuttajien asemaan. Kirkolla on tässä ihan ratkaiseva merkitys. Kirkon jäsenyys ja aktiivinen osallistuminen seurakunnan toimintaan avaa suoraviivaisimman oven luonnolliseen kansamme keskuuteen asettumiseen.
Runsaita Jumalan siunauksia suunniteltavalle suurtapahtumalle.