Ensimmäinen Mooseksen kirjan luomiskertomus päättyy: ”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.” Tämä hyvä ei kauan kestänyt. Ihminen halusi muuttaa Jumalan luotua maailmaa.
Itsekkyyden asettaminen palvelumielen edelle on muuttanut maailmassa suuntaa, jonka korjaaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Uskomukset, että luonto korjaa ihmisten tekemät tuhot, istuvat syvällä mielessä.
Onneksi on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät halua alistua toivottoman tehtävän edessä. Heitä kutsutaan maailmanparantajiksi. Heidät voi tunnistaa, jos heidän toimintaansa ohjaavina arvoina ovat rehellisyys, auttamisen halu ja anteeksiantavuus. Niitä arvostavat kaikenikäiset suomalaiset.
Nämä kolme arvoa ohjaavat tutkimusten mukaan suomalaisten tekemisiä. Voiko tästä tehdä sen suoraviivaisen johtopäätöksen, että kaikki suomalaiset ovat maailmanparantajia?
Eräässä toisessa tutkimuksessa otsikkona oli Oma turvallisuus ohitti maailmanparantamisen. Tutkimuksen tulokset heijastelevat suomalaisten viimeaikaista arvomaailman muutosta. Onko tämä muutos pitkäaikainen? Voiko oma turvallisuushakuisuus syrjäyttää toisten ihmisten auttamisen?
Niin maailmanparantamista kuin turvallisuuttakin voi käsitellä myös tunteena. Kaikki voivat olla tässä keskustelussa kokemusasiantuntijoita. Bisneksen näkökulmasta turvallisuus menee aivan omille luvuilleen. Maailmassa käytetään turvallisuuteen rahaa sellaisia määriä, että sillä voisi parantaa kaikki maailman epäkohdat.
Suuressa mittakaavassa turvallisuus on varustautumista puolustamaan omaa valtiota, pienessä mittakaavassa omaa pihaa tai asuntoa tunkeilijoilta. Vielä 1950-luvulla ajoneuvoihin asennettavia turvavöitä pidettiin osoituksena auton turvattomuudesta.
Jos tämä ajattelu ohjaisi ajatteluani, ajaessani vuosimallia 1965 olevalla Simca 1000e -autolla ilman turvavöitä joku saattaisi pitää minua vastuuttomana.
Jos minun pitäisi arvottaa, ostetaanko uusia taisteluhelikoptereita vai annettaisiinko rahat maailman hädän poistamiseksi, vastaus olisi päivänselvä.Tämän ilosanoman julistaja saattaisi joutua leimatuksi jossain kahvipöydässä vastuuttomaksi ihmiseksi.
Miten voi asettaa maan ja kansan turvallisuuden edelle tuntemattomien ihmisten auttamisen? Tähän päätökseen minulla ei kuitenkaan ole suoranaista valtaa, mutta toivon, että joskus päätös voisi olla toisenlainen kuin se on.
Suomessa on noin 900 000 vapaaehtoista tekemässä ja auttamassa monenlaisissa tehtävissä. Jokainen heistä parantaa maailmaa omalla panoksellaan. Se voi olla junnujen valmennusta jääkiekkokaukalossa, rahan keräämistä Tasaus-lippaaseen tai puiden pilkkomista vanhukselle. Listaa voisi jatkaa lukemattomilla esimerkeillä.
Kaikista vapaaehtoistyön tilanteista syntyy kertomuksia, joilla voi innostaa uusia ihmisiä mukaan. Hyvän puhuminen ja tekeminen ovat Jumalan luomistyön jatkamista. Lähetystyö on kokonaisvaltainen tehtävä, joka sopii kaikille. Kaikille löytyy paikka ja tehtävä.
Jumalan antamat lahjat oikein käytettynä synnyttävät toivoa. Oikeiden asioiden tekeminen oikeassa paikassa, yhdessä, synnyttää muutosta. Tämä on sellaista muutosta, jonka ei pitäisi pelottaa eikä saada aikaa turvattomuuden tunnetta.
Juha Taanila, Suomen Lähetysseuran seurakuntayhteyksien koordinaattori Pohjois-Suomessa
