Joulun lähestyessä voi vain todeta, ettei maailmassa ole rauhaa. Sotia on käyty 2. maailmansodan jälkeen monia ja tälläkin hetkellä kaksi niistä on lähellä meitä. Toinen Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja toinen Palestiinan ja Israelin sota Lähi-Idässä.
Taivaaseen asti huutava häpeä on, miten eri tavalla maailma suhtautuu niihin. Putin sanoo, ettei Ukrainaa ole olemassa. Netanyahu sanoo, ettei Palestiinaa ole olemassa ja käy kansanmurhaa Gazan palestiinalaisia vastaan.
Israelilla on alueen ylivoimainen ase-ylivoima, ja jokaisessa sodassa se on laajentanut aluettaan: Nyt Gazassa, Länsirannalla, Libanonissa ja Syyriassa. Ilmiötä kutsutaan yleensä imperialismiksi, mutta Israelista sanotaan, että sillä on oikeus puolustaa itseään. On sanottu pitkään, kymmeniä vuosia.
Terroristisessa hyökkäyksessä Israeliin kuoli yli tuhat israelilaista ja erityisen julmalla tavalla. Israelin valtioterroristisessa hyökkäyksessä Gazaan on kuollut tähän mennessä yli 30.000 ihmistä, heidän joukossaan yli 14.000 lasta. Rakennukset on suurimmalta osalta hävitetty. Israel on kertonut ottavansa itselleen Pohjois-Gazan ja jatkavansa muun Gazan, sekä Länsirannan miehittämistä. Ja nyt laajentuvansa myös Golanilla.
Surettaa ja hävettää, että Venäjän pakotteita lisätään, mutta Israeliin ei niitä vieläkään kohdisteta, koska ”Israelilla on oikeus puolustaa itseään”. Ei väliä, vaikka se puolustautuu hävittämällä naapureitaan. Ei kai maailmassa ole kuin ”puolustusvoimia”, vai tunteeko joku jotkut hyökkäysvoimat?
Petteri Orpo kertoi Ylellä, että Suomi kannattaa kahden valtion mallia. Niinhän USA ja myös EU tekevät. Ne kannattavat kahden valtion mallia, mutta Israel ei kannata ja se saa tehdä, mitä se haluaa. Holokaustin uhrit, kohta kaksi tuhatta vuotta vainotut juutalaiset johtajansa Netanyahun johdolla saavat suorittaa kansanmurhaa, eikä esimerkiksi Suomi pane vastaan.
Tuon ajan päättäjät olivat nykyisiä viisaampia. He käsittivät hyvin pian sen, ettei osapuolien välille saada sopuratkaisua, sillä takana ovat uskonnolliset ja samalla molemmin puolin luovuttamattomat perusteet. Nykyiset päättäjät kuvittelevat että asioita voidaan hoitaa länsimaisten arvojen mukaisesti. Niinpä jokainen rauhansopimus on jo ennalta tuomittu epäonnistumaan.
”Niinpä jokainen rauhansopimus on jo ennalta tuomittu epäonnistumaan.” Onko siis ainoa ratkaisu mielestäsi sota, jossa ratkaistaan, mikä kansa heitetään Välimereen?
Kiinnostava tapahtuma oli tuo Syyrian nopea vallanvaihto, joka oli Israelin aikaansaannos. Israel poisti Hitsbollahin vallasta alueella, joten muutosta ei mikään estänyt.
PEKKA, voisitko nyt tässä kohdassa myöntää täydellisen, 100 prosenttisen yksipuolisuutesi. Annat ansion Assadin hirmuhallinnon kaatamisesta Israelille, vaikka sen teki aseellinen joukko, jota tähän asti on lännessä kutsuttu terroristeiksi. Oliko sen takana Israel? Assadin paettua Israel kyllä tehokkaasti pommitti Syyrian asevarastoja ja näytti siten aseellista voimaansa. Israel puolustautuu kaikkia naapureitaan kohtaan ohjuksilla ja joka kerta 1) myös siviilejä kuolee ja 2) Israel laajentaa elintilaansa. Että sellainen ”aikaansaaja”, ettei peräti ”rauhan ruhtinas”.
Shiia muslimit joihin Alaviit kuuluu ovat se ryhmä, jota Assad edusti ja he olivat Hitsbollahin vallan takeena. Iran myös on Shiialainen valtio, jolla on ollut vapaa pääsy siksi Syyriaan ja sen kautta Libanoniin. Israelin murrettua Hitsbollahin vallan Libanonissa ja koko alueella oli mahdollista kivuton vallanvaihto Syyriassa. Ilman Israelin vaikutusta Hitsbollah olisi helposti kyennyt estämään Syyrian vapauttamisen. Israel ei laajenna elintilaansa Syyriassa, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. Se otti hallintaansa vain puskurivyöhykeen joka aiemmin oli YK:n hallinassa. Siihen asti että tilanne alueella rauhoittuu. Muuten tuo demilitarisoitu vyöhyke olisi joutunut terroristien haltuun.
Terroristeiksi kutsutaan usein niitä, jotka hyökkäävät ’meitä’ vastaan ja tuhoavat ’meidän’ omaamme. Kun hyökkäämme ’heitä’ vastaan ja tuhoamme ’heidän’ omaansa, taistelemme terrorismia vastaan. Teot ja pyrkimykset ovat samoja, nimitys on näkökulmasta riippuvainen.
Nykyisen Israelin valtion alkuhistoriassa 40- ja 50-luvuilla esiintyi juutalaisten harjoittamaa terrorismia. Ja mitä muuta on se, kun siirtokuntalaiset nyt Länsirannalla tappavat palestiinalaisia ja hävittävät heidän oliivilehtojaan. Suurin ongelma on kuitenkin valtioterrorismi, jota juuri nyt harjoittavat Putin ja Netanjahu. Kumpikin sotii hävittämällä vihollisensa asuinsijat ja siinä sivussa ihmiset.
Jumala ei säästele kovia sanoja valitsemaansa kansaa kohtaan VT:ssa. Löytyy vain muutama mainittu yksittäisen ihmisen nimi kansasta, alle 5, jotka saavat tunnustuksen JHVH:lta. VT:n sanoma on mm. erityisesti sanoma kansasta, joka hajoitetaan, ja jota vastaan noustaan uudelleen ja uudelleen.
Onko jotain muuttunut historian saatossa? Juutalaiset ovat syytettyjen penkillä edelleen. Eivät toki aiheetta, syitä löytyy.
VT kannattaisi lukea kokonaisuudessaan. Tuomiot Jumalan omaa kansaa kohtaan saattavat kirjoitusten mukaan kääntyä toiseen suuntaan? Onko Jumala yhä uskollinen myös lihallisellle, luopuneelle Aabrahamin perilliselle? VT lupaa Israelin lisäksi tuomioita myös muille kansoille.
Varmaankin olen puolueellinen. Näin meillä on tässä kaksi puoluetta edustettuna. Tässäpä on nyt hyvä kokeilla sitä voimmeko me keskustella siitä huolimatta toistemme kanssa ja selvitellä sitä miksi olemme eri mieltä? Minusta on mielenkiintoista keskustella niiden kanssa, jotka näkevät asian aivan toisin. Sellaisiin keskusteluihin on vain harvoin mahdollisuutta.
Miten näet nämä kaksi puoluetta, Pekka Pesinen? Mielestäni ne eivät ole Israelin tai Palestiinan puolella olevat vaan sodan tai rauhan kannattajat.
Pentti Martti
Miten puolet mielestäsi jakautuvat? Ketkä kannattavat sotaa, ketkä rauhaa?
Hyvä kysymys Pentti Martti. Pitää tuota miettiä, ennen kuin vastaan. Oli sen verran yllättävä.
Sodan vai rauhan puolella? Kysymys on tällä kohdalla tavallista vaikeampi. Molemmat osapuolet ovat sotineet ja kostaneet, loputtomasti. Yksi vastaus tai sen osa on luettavissa kaunokirjallisesta romaanista ”Sivuseikka” / Adania Shibli. Se näyttää mielestäni vastaansanomattomasti, mikä on ollut palestiinalaisten paimentolaisten asema alueella. Juutalaiset ja israelilaiset ovat aikanaan tulleet alueelle ja asuneet siellä. Sitten heidät on Rooman aikaan karkoitettu. Varsin pitkän ajan jälkeen he ovat alkaneet palata ja viimeisen sadan vuoden aikana he, vainotut juutalaiset ovat vainolla ja väkivallalla saaneet yhä suuremman osan Daavidin valtakunnasta haltuunsa. Traagista on, että vainottu muuttuu vainoajaksi. Että se laajentaa elintilaansa voimalla ja väkivallalla ja määrätietoisesti hylkää sopimisen, neuvottelut, kompromissi-ratkaisun.
Ja lisäksi vielä se, että koko sotaa voidaan kutsua heimosodaksi – taistelun osapuolet ovat sukua toisilleen. Tai sitä voidaan kutsua myös uskonsodaksi. Israelin hallitus ja parlamentti on muuttanut valtion juutalais-valtioksi ja sortaa arabeja, sekä muslimeja, että kristittyjä.
Sota vai rauha?
Adania Shibli on palestiinalainen kirjailija ja esseisti, joka on syntynyt vuonna 1974 Palestiinassa. Hänen teoksensa käsittelevät usein Lähi-idän konfliktia, kolonialismia ja ihmisoikeuksia, mutta niissä on myös henkilökohtaisia ja universaaleja teemoja, kuten menetys, identiteetti ja rakkaus. Shibli kirjoittaa sekä arabian että englannin kielellä.
Tasapainon vuoksi suosittelen toista teosta:
Leon Urisin romaani ”Hadži” (alkuperäiseltä nimeltään ”The Haj”) julkaistiin vuonna 1984. Teos kuvaa Israelin valtion syntyä palestiinalaisen arabin näkökulmasta. Päähenkilö on Ibrahim, fiktiivisen Tabahin kylän johtaja, joka kamppailee perheensä ja yhteisönsä selviytymisen puolesta alueen poliittisten mullistusten keskellä. Romaani käsittelee arabien ja juutalaisten välisiä suhteita sekä Lähi-idän konfliktin taustalla olevia kulttuurisia ja historiallisia tekijöitä
Kirja on herättänyt keskustelua ja saanut osakseen sekä kiitosta että kritiikkiä. Jotkut arvostelijat ovat pitäneet sitä yksipuolisena ja propagandistisena, kun taas toiset ovat arvostaneet sen pyrkimystä valaista monimutkaista ja kiistanalaista aihetta.
Suomeksi teos on julkaistu nimellä ”Hadži”, ja sen on suomentanut Kaija Kauppi. Kirja on saatavilla useissa suomalaisissa antikvariaateissa ja verkkokaupoissa.
Leon Uris (1924–2003) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, joka tunnetaan parhaiten historiallisista romaaneistaan, jotka käsittelevät usein juutalaisten historiaa, toista maailmansotaa ja Lähi-idän konflikteja. Hänen tuotantonsa on laajaa, ja monet hänen kirjoistaan ovat saavuttaneet kansainvälistä suosiota.
Lyhyt elämäkerta
Syntymä: 3. elokuuta 1924, Baltimore, Maryland, Yhdysvallat.
Kuolema: 21. kesäkuuta 2003, Shelter Island, New York, Yhdysvallat.
Tausta: Hänen vanhempansa olivat juutalaisia maahanmuuttajia Venäjältä ja Puolasta. Uris jätti lukion kesken ja liittyi Yhdysvaltain merijalkaväkeen toisen maailmansodan aikana, mikä vaikutti hänen tulevaan kirjalliseen tuotantoonsa.
Yksi Leon Urisiin kohdistetusta kritiikistä koskee hänen läpimurtoteostaan ”Exodus” ja siitä tehtyä hienoa elokuvaa. Uris nimittäin popularisoi siinä nimenomaan sionistisen liikkeen tietoisesti luoman ja markkinoiman kuvan Israelin valtion synnystä. Vetävästi kirjoitetut romaanit muokkaavat mielikuviamme tehokkaammin kuin hyvin kirjoitettu akateeminen historiantutkimus.
Uris ei tietenkään ole ainoa maailman kirjailija, joka on menetellyt tällä tavoin. Meilläkin on Väinö Linna, joka loi hyvin tarkoitushakuisen ja yksipuolisen version sisällissodan syistä.
Vanha sanonta tuli mieleen. Koskien keskusteluamme. Keskustelun aihe kun ei ole molemmille osapuolille sama.
Tuo vanha sanonta: ” toiset puhuu pellosta ja toiset pellon aidasta”.
Niin nytkin on kaksi puoluetta. Toiset on sotaa vastaan ja toinen puoli yrittää selittää miksi sotaa käydään. Kumpikaan ei ole sodan puolella vaan sitä vastaan. Sota aiheuttaa mittaamatonta henkilökohtaista kärsimystä molemmin puolin. Jokainen Pohjoiskorealainen , tai Venäläinen, Gazalainen tai Suomalainen sotilas kaatuessaan aiheuttaa läheisilleen yhtä suurta surua. Eikä sitä voi kenenkään kohdalla vähätellä. Se että käsittelen tässä sodan syitä ja ymmärrän miksi sotaa käydään ei kerro siitä, että hyväksyisin sodan. Kirjoitan vain siitä miten asiat mielestäni on.
Alueella on koko ajan ollut myös Juutalaista asutusta. 1900 luvun alussa alue oli hyvin harvaan asutettua. Vasta Juutalaisten tulo sai aikaan sen että alue alkoi muuttua asuinkelpoiseen suuntaan. Soiden ja aavikoiden tähden viljely ja asuminen oli hyvin haasteellista. Suot kuivattiin ja Malaria helpotti. Aavikoilla opittiin vettä säästävät kastelumenetelmät, joissa vettä tiputellaan vain kasvien juurelle. Näin on syntynyt hienot puutarhat ja niiden työtekijöitä on saapunut ympäristöstä töihin. Näin on syntynyt nykyinen tilanne, jossa alueella asuu paljon Arabeja. Palestiinalaisille on näin muodostunut hyvät työmarkkinat ja ovat sitä edelleen. Jollei sitten boikotit saa aikaan sitä, että puutarhoihin ja tehtaisiin ei enää saada töihin heitä. Palestiinalaisilla ja Juutalaisilla on omat tarinansa ja niihin perustuvat vaatimuksensa alueeseen. Molemmat turvautuvat epäasialliseen käytökseen toisiaan kohtaan aina kun siihen on tilaisuus. Koko alue on vain Uudenmaan kokoinen ja siitäkin suuri osa on aavikkoa. Kansaa silti n 10 milj.
”Palestiinalaisille on näin muodostunut hyvät työmarkkinat ja ovat sitä edelleen.” Ovatko edelleen? Tiedän, että Israeliin on tuotu siirtotyöläisiä muun muassa Thaimaasta. He tekevät töitä, jotka olivat ennen palestiinalaisten hoidossa.
Jep, Pekka P. Joidenkin kristittyjen sionistien mukaan kaikkien maailman juutalaisten pitäisi vielä mahtua asumaan tuolle pienelle maa-alueelle. Jos muistan oikein, asukkaita tulisi siis ainakin toiset kymmenen miljoonaa lisää. Ja mitä siitä seuraa, kun 20 miljoonaa ihmistä ahtautuu pienelle maa-alueelle, on helposti ymmärrettävissä.
Varsovan ghetto taisi olla tuon ahtautumisen rinnalla lasten leikkiä…
Marko S.
Varsovan ghetton mainitseminen tässä yhteydessä ei ole asiallista keskustelua.