Kuva:F.Djurklou
Tapahtui Palestiinassa Aqraban kylän lähellä: kaksi autoa nokkakolarissa. Toinen palestiinalaistaksi, toinen israelilainen laittoman siirtokunnan asukkaiden pienempi auto. Israelilainen auto ajoi väärällä puolella tietä, kuten kuvasta näkyy, ilman turvavöitä. Seurauksena siirtokuntalaisten vakava loukkaantuminen, verta, pikaista ensiavun tarvetta. Ensiavun antoivat paikalla olevat palestiinalaiset: ”He ovat loukkaantuneita. Tietenkin kohtelemme heitä kuin veljiämme”,sanoi siteen laittanut palestiinalainen. Israelilainen poliisi saapui ja halusi viedä loukkaantuneet pois sanoen:”Olette täällä hengenvaarassa”. Onnettomuuden uhrit vastustivat poliisia, vähemmän loukkaantunut jouduttiin pakottamaan poliisiautoon. Israelilainen ambulanssi kutsuttiin paikalle. Se kieltäytyi tulemasta. Pelko kuristi israelilaista auttajahenkilökuntaa: he eivät uskaltaneet tulla, he olivat oppineet läksynsä palestiinalaisten keskellä uhkaavasta hengenvaarasta. Lopulta palestiinalaisambulanssi vei siirtokuntalaisen lähimmälle armeijan tarkastuspisteelle, minne israelilaisambulanssi uskalsi tulla. Kaksi maailmaa törmäsi toisiinsa: alistaja, joka pelkää ja alistettu maailma. Mitä nämä Pyhän Maan kaksi maailmaa oikeasti haluavat?
Thank you Fredrik Djurklou for the pictures and the reporting
Israelin itselleen määrittelemä identiteetti ja päämäärät ovat selvät: Israel haluaa elää juutalaisvaltiona ja eräänlaisena demokratiana turvassa ulkoisilta uhkilta. Juutalaisuuden mukanaan tuoma historia ja uhkakuvien määrittely luo kehyksen valtion ja sen kaikkien kansalaisten elämälle, vaikka 25% Israelin kansalaisista ei ole juutalaisia. Palestiinalaiset on määritelty selvästi osaksi uhkaa: siksi erottelumuuri, siksi armeijan kontrolli, siksi palestiinalaisalueiden eristäminen ja tarinat terrorismista. Israel tarvitsee uhkakuvansa. Se tarvitsee perustelun sotilasvallalle ja joka elämän alueelle tunkeutuvalle militarismin ihailulle ja se tarvitsee uhkakuvat, jotta sisäpoliittiset jännitteet pystyttäisiin kanavoimaan yhteistä ”vihollista” vastaan; ”vihollista”, joka haluaa tuhota Israelin ja kaiken sen, minkä puolesta Israel on taistellut historiansa aikana. Israel haluaa uskoa todeksi Menachem Beginin sanat: ”We did not return to our historic homeland through the right of might; we returned through the might of right.”
Kuva: J.Hyrsky
Mikä sitten on palestiinalainen identiteetti? Mitä palestiinalaiset haluavat? Identiteetti liittyy aina jonnekin kuulumiseen ja konkreettisesti tämä identiteetti liittyy maahan, johon tunnet juuresi kasvaneen. Ne ovat samat juuret, joista isäsi ja äitisi kasvoivat ja joista uskot omien lapsiesi imevän elämänsä voiman tullakseen kokonaisiksi ihmisiksi nauttimaan elämän puun hedelmistä. Palestiinalaisten unelma omasta maasta liittyy tähän kiinnittymiseen. Kiinnittymiseen liittyy halu tulla nähdyksi ja tunnustetuksi ihmisenä ja kansana. Tätä kutsutaan kunnioitukseksi.
Elämän puu, Hisham's Palace, Jericho
Tarvitaanko maahan kiinnittymiseen oma valtio nimeltä Palestiina? Käsitykseni kuunneltuani erilaisia palestiinalaisia kuvia tulevaisuudesta on se, että Palestiinan valtiosta unelmoiminen on symboli nähdyksi ja kuulluksi tulemiselle; se on sana, jolla ihminen kuvaa kaipuutaan vapauteen ja vakauteen, pois epäkunnioituksen ja ihmisoikeusrikkomusten kohteena olemisesta. Se on halua päästä vapaasti kulkemaan, tuntemaan meren tuoksu ja vanhemmalle väelle kenties päästä painamaan poskensa vanhan kotinsa maaperälle. Jokainen, jolla on karjalaisia juuria, tuntee ihmisiä, jotka tietävät, miltä tuntuu menettää kotiseutu.
Palestiinan valtion kaipuun perustana olevat asiat voidaan toteuttaa toisinkin. Kaipauksen toteuttamiseen kuuluu kaksi keskeistä asiaa:
1. Israelin valtion syntyyn liittyvien vääryyksien tunnustaminen ja edes symbolinen kompensaatio vuonna 1948 tuhotusta palestiinalaisesta yhteiskunnasta. Ei kukaan enää usko siihen valheeseen, että juutalaiset olisivat muuttaneet tyhjään maahan, jossa kukaan ei asunut. On selvää, että maailma on muuttunut peruuttamattomasti. Israelin juutalaisvaltio on peruuttamattomasti todellisuutta eikä historiaa voida herättää henkiin entiselleen. Mutta haavat voidaan hoitaa. Hoitamattomat haavat tuottavat jatkuvaa tulehdusta, mätäpaiseita ja kieroon kasvavaa todellisuuden tajua.
2.Koko Israelin yhteiskunnan läpi kulkee ajatus siitä, että palestiinalaiset ovat potentiaalisia terroristeja. Tämä ajatus mahdollistaa Länsirannan palestiinalaisten eristämisen fyyisesti ja henkisesti muusta Pyhästä Maasta. Jos kaipuu Palestiinan valtiosta halutaan korvata jollain muulla, ei ole muuta mahdollisuutta kuin lopettaa palestiinalaisten näkeminen ”toisena” ja ”vihollisena”, poistaa liikkumisen esteet ja hyödyntää sitä todellisuutta, missä Palestiinan ja Israelin yhteistä talousaluetta hyödynnetään täysimittaisesti. Pinnalla näkyvän konfliktin alla Israel ja Länsiranta ovat jo nyt erottamaton yhtenäinen talousalue. Jo nyt pienimmästäkin kulmakaupasta Länsirannalla saa israelilaisia tuotteita. Veden, sähkön ja polttoaineen jakelussa Länsiranta on jo osa israelilaista kokonaisuutta ja sen mielivallan osa. Pelkästään parhaiten tuntemani Yattan alueen miespuolisesta työvoimasta 30% käy Israelin puolella töissä, laillisesti tai laittomasti. Länsiranta on myös Israelille tärkeä markkina-alue. Kuulemani arvion mukaan vähintään 30% Israelin maatalousviennistä menee Länsirannalle. Kolonialistiseen kokonaiskuvaan kuuluu tietenkin se, että Länsirannan tuotteiden vienti Israeliin on tiukasti rajoitettu. Avatut rajat olisivat haaste Israelin taloudelle. Tämänkin haasteen tuoma pelko jäytää israelilaista yhteiskuntaa.
Hylätty jordanialainen sotilasasema Juudean erämaassa
Ei ole mitään syytä vähätellä ja vääristellä palestiinalaisten omia virheitä tiellä kohti nähdyksi tulemista. Tilanne on vaikea: on totta, että kansallisvaltiota nimeltä Palestiina ei ole koskaan ollut ja palestiinalaisten historia on alistamisen alla olemisen historiaa. Jordanian Kansainyhteisön tuomitsemaa laitonta miehitysvaltaa vuodesta 1948 vuoteen 1967 muistellaan inholla sitäkin. Tavalliset palestiinalaiset eivät luota muihin arabivaltioihin eivätkä he luota Ramallahin johtajiinsa, joita he pitävät korruptoituneina. Palestiinan itsenäinen hallinto on aina perustunut sukujen ja klaanien väliseen yhteiseloon. Kuten ihmiselämässä aina, yhteistyö ei aina etene laulaen ja tanssien. Välillä edut ovat ristiriidassa ja tällaista hankausta selvitetään sitten sukujen kesken. Systeemi on sangen toimiva: sijoituspaikkani Yatta on yli 100 000 asukkaan kaupunki. En kolmen kuukauden aikana nähnyt ainuttakaan poliisia koko kaupungissa. Koskaan en tuntenut oloani turvattomaksi. Kaikkialla tuntui järjestyksen ja toisen kunnioittamisen henki, mikä ei tarkoittanut etteivätkö inhimilliset intohimot olisi jyllänneet pinnan alla.
Palestiinalaishallinto organisoi hyvää työtä paikallistasolla. Koulujärjestelmä toimii ja koulutusta arvostetaan (vihapuheiden opettaminen opetuksen arjessa on urbaania legendaa. Väite on puhtaasti poliittisesti motivoitua. Tämä siis Gazan ulkopuolella). Hallinto rahoittaa ja tukee myös monenlaisia arjen aktiivisuuteen kannustavia yleishyödyllisiä järjestöjä, opintopiirejä ja urheilutoimintaa. Sotilaskoulutusta nämä järjestöt eivät anna. Palestiinalaishallinnon ongelma on demokraattisen perinteen ja kansainvälisen rahoituksen valvonnan puutteet. Kuten eräs alempi virkamies totesi: ”Jokainen ministeri on kuningas”. Ministeriöitä johdetaan kuin palestiinalaisklaania, jolloin nepotismilta tai muulta pätevyyden ohittamiselta esimerkiksi nimitysasioissa ei voi välttyä. Kansainvälisen rahoituksen, palestiinalaishallinnon tärkeimmän tulonlähteen, valvonnan puute on johtanut varojen väärinkäyttöön. On kuitenkin väärin sanoa, että kaikki rahoitus menisi johtajien taskuihin.
Länsirannan palestiinalaisjohto on jo Oslon sopimuksesta lähtien hyväksynyt Israelin valtion olemassaolon. Hamasin diktaattorivalta Gazassa ja sen taipumattomuus Israelin tunnustamisessa on selkeä este etenemisessä kohti rauhaa. On päivänselvää, että Hamas uskoessaan väkivaltaiseen ratkaisuun antaa Israelille oikeutuksen jatkaa sotilaallista läsnäoloaan ja militarismin ihailuaan. Hamas toimii siis Israelin ihanteiden tukijana täydentäen ja vahvistaen sitä maailmaa, joka ammentaa voimansa viholliskuvista ja katkerasta olemassaolon taistelusta.
EAPPI-ohjelma pohjaa yhteistoimintaan sen maailman kanssa, joka uskoo väkivallattomaan, toisen kunnioittamiseen perustuvaan elämään. Ne ovat kristillisiä perusarvoja, joita Israel ja Hamas eivät noudata.
(Blogin pituuden takia kirjoitan vielä yhden, toivottavasti lyhyemmän, blogin uskonnollisen ikkunan kautta aukeavasta todellisuudesta. Eli EAPPI-setä ei vielä vaikene, vaikka moni sitä jo toivoisi!)
”Vai onko niin, ettei kaikista aikeista sittenkään kerrota EAPPI-sedälle?” Setä sanoo olevansa tarkkailemassa ihmisoikeuksien toteutumista eikä nuuskimassa ’aikeita’. Die Gedanken sind frei, wer kann sie erraten?
Urpo: EAPPI-sedälle ei todellakaan kerrota kaikista kepposista Mielestäni kuvaat todellisuutta aika hyvin sellaisena, kuin sen näin. PA:n ja Israelin turvallisuusjoukkojen välisestä yhteistyöstä en pysty sanomaan mitään mutta kulissien takana on paljon enemmän tiedonvälitystä kuin julkinen tepastelu osoittaisi. Kuten sanoit: suuret rähinät eivät ole eduksi kuin pienelle ryhmälle, joten ne kannattaa tukahduttaa. Mielestäni jos jotain suunnitellaan, se tehdään normaalin rikollisuuden puitteissa ja yhteistoiminnassa israelilaisen rikollisuuden kanssa. Ainakin laiton rajanylitys vaatii kontaktit Israelin puolelle.
En kuitenkaan olisi yllättynyt spontaaneista mellakoista. Kyllä pinnan alla on patoutunutta turhautuneisuutta kaikkea auktoriteettia kohtaan, joten varma tapa saada ajan mittaan uhreja on esitellä valtaa ja voimaa. Sitä en kyllä kutsuisi terrorismiksi. Sen suhteen olen kyllä täysin varma: uhkakuvat palestiinalaisista ja heidän terroristiluonteestaan on pidettävä hengissä, jotta sisäpolitiikka sujuisi jouhevasti. TODELLISET uhkakuvat liittyvät Syyriaan ja Iraniin.
EAPPI-tarkkailijat ovat pohjoisessa sijoitetut Tulkarmiin ja Qalkilian kylkeen Yayyusiin. Heillä on laaja yhteistoimintaverkosto enkä ole kuullut heidänkään kuulleen mistään väkivaltaisesta suunniitelusta. Nablusiin tutustuin hyvin pintapuolisesti, kävin ortodoksijumalanpalveluksessa, Sebastian raunioilla ja Gerazim-vuorella ja tulimme iloisesti lörpöttelevien mummojen kanssa service-taksilla Ramallahiin, joten pintapuolinen vaikutelma jäi hyvinvoivaksi ja rauhalliseksi. Kukapa niistä pikkuryhmistä sitten tietäisi? Joku tietää, uskon niin, ja se joku on ainakin Israelin tiedustelu.
Juha, voitko avata, mitä kaikkea voimme lukea tämän ns. ”normaalin rikollisuuden” piiriin? Mistä sinne saadaan riittävästi huumeita niin, että niitä riitää kaikille halukkailla? Onko palestiinalaisalueilla roolia tässä suhteessa? Naapurimaassa Libanonissa Hizbollahin hallitsemilla alueilla on pitkälle kehitetyt perinteet huumausaineiden viljelyssä. Jos minä olisin israelilainen huume-don, yrittäisin solmia muitakin kuin pelkkiä Facebook-ystävyyksiä siihen suuntaan.
Jaa-a, Jusa, kyllä tuo rikollisuus jäi huhujen asteelle muuten kuin rajanyliyusten järjestelyn suhteen. Sitä ei juuri peitelty ja salailtu, se on niin arkipäivää. Hinnat ja reitit tulivat tutuiksi mutta niinpä ne ovat tuttuja israelilaisillekin. Valvonta ei vaan kiinnosta. Huumeista en tiedä muuta kuin joissain shisha-baareissa leijuvan makeahkon tuoksun verran.
Kuvittelisin, että vaikuttamistyötä kannattaisi tehdä Israel-myönteisyyteen muslimien ja yleensä arabien parissa. Hyvistä ajatuksista ja toveruudesta lähtee hedelmällinen yhteistyö. Israel olisi hieno isäntä jos kansakin eläisi rauhassa Israelin kanssa. Länsirannan väki tarvitsee Israelia voidakseen hyvin. Ja Israel tarvitsee maansa sydänalueita voidakseen hyvin. Länsirannan olisi paras kuulua Israeliin jatkossakin, eihän tästä muuten mitään tule…
Minna: minä toivoisin, että Israel tekisi työtä Israel-myönteisyyden hyväksi. Israel on ainoa todellinen taho, joka voi asiaan vaikuttaa. Eli myönteiset ajatukset ja usko yhteiseloon voisi nousta piankin, jos Israel valtiona olisi rehellinen ja noudattaisi edes omia lakejaan eli lopettaisi väkivaltaisten ja laittomien siirtokuntien tukemisen, lopettaisi ihmisoikeusrikkomukset lapsia kohtaan, lopettaisi epäoikeudenmukaisen sotilastuomiovallan käytön siviilejä kohtaan, purkaisi elinkeinotointaa rajoittavat esteet ja huolehtisi siitä, että ihmisyyttä nöyryyttävillä ja sinällään kansainvälisen lain vastaisilla tarkistuspisteillään ihmisiä kohdeltaisiin ihmisinä eikä kuin eläiminä. Tällä hetkellä tarkistuspisteille kasautuu liikaa arneijan aineksen pohjasakkaa, täysin kokematonta ja ihmisten kanssa yhteistyöhön kykenemätöntä porukkaa.
Ja Minna: miten voi rakentaa yhteisyyttä ja positiivisuutta, kun valtion virallinen pyrkimys on eristää Länsirannan palestiinalaiset fyysisesti ja henkisesti ”muurilla” pois tavallisten israelilaisten silmistä ja mielistä?
Hyrskyn toimenpidelista on yksinkertainen. Voi silti olla, ettei maailma parane Israelin yksipuolisilla toimilla. Kuvaavaa on, että viime viikolla uutisoitiin YK:sta, jossa sorvattiin 10 Israelille kielteistä lausumaa. Tällöin tulkki mikrofonin ollessa päällä tokaisi, eikö maailmassa ole muita ja muualla ongelmia kuin Israelissa. Ei silti niin, ”ettei Israel varmasti olisi kauhea hirmuvaltio”, mutta mahtavat ovat maailmanlaajojen vaikutusverkostojen anti-Israel pyrkimyksetkin. Niillä tähdätään yhden valtion ratkaisuun.
Palaan siis juutalaisvaltion ajatukseen. Israelin valtio ei sitä ole, koska sillä on puolentoista miljoonan arabikansalaisen väestö: Israelin arabit. Kysymyksen toinen puoli tulee vastaan siinä, ettei ole olemassa hahmoa joka olisi Palestiinan juutalainen. Myös arabijuutalainen on käsitteenä vaikea. Joka on tästä kiinnostunut, lähteitä on. Palestiinalaishallinnon presidentti Abbas antoi juuri haastattelun venäjänkielisessä televisio-ohjelmassa: ”Minä tulen mielelläni Knessetiin puhumaan, mutta en sitä, mitä Netanjahu vaatii, vaan sen, mitä hän ei halua kuulla.” Kysymys on siitä, että Abbas myöntäisi Israelin oikeuden olla olemassa juutalaisvaltiona ja ehkä myös siitä, että hän myöntäisi juutalaisten ja Israelin maan yhteyden. Tätä hän ei kuitenkaan suostu tekemään.
En tiedä helpottaisiko juutalaisvaltion tunnustamista sekään, että Israel olisi sellainen kiltti, toisten armosta saatuun tonttiin tyytyvä pieni, oikeata (kristinuskoista) moraalia noudattava ihannevaltio, jollaiseksi NGO-toiminta sen haluaa puristaa. Ei ole kovin harvinaista puhetta Iraninkaan suunnalta, että ”juutalaisia vastaan meillä ei ole mitään, onhan meillä omiakin”, mutta Sionistinen hallitus on toinen asia. Useaan kertaan se on julistettu tuhon omaksi. Ei tarvitse olla kovinkaan erityinen analyytikko, kun tietää tarkoituksen: juutalaiset kyllä, mutta vain siihen rajaan saakka, ettei heillä ole omaa hallintoa, valtaa ”Zionist regime”.
Palestiinalaishaava on kipeä haava kansainvälisessä politiikassa, ja jokaisen yksilön kärsimys missä tahansa kohdassa on väärin. Israelin valtio kuitenkin vielä toistaiseksi sallii kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöjen toiminnan. Tämä on syytä muistaa demokratian merkkinä. Kun Hyrsky kirjoittaa, että Israelin itsensä tulisi tehdä eniten, että sen maine ja kohtelu paranisivat, niin hän on varmasti oikeassa. Samanaikaisesti on syytä muistaa, Suomessa kun olemme, esim. Suomen huomattavimman, tosin nyt alamäkeä luisuvan mediatalon ainakin takavuosien journalistinen linja: Israelista ei kerrota mitään hyviä uutisia. Oman käsitykseni perusteella en usko Hyrskyn väitteeseen, että koko Israelin kansa eläisi harhaisen pelon vallassa, joka ajaa siitä kiimaiseen aggressiivisuuteen. Enkä usko siihen, ettei Israelissa olisi kenelläkään mitään muuta puuhaa kuin kiusata palestiinalaisia raja-asemilla tai kiskoa heidän oliivipuitaan maasta. Hyrskyn kuvaus muutamasta tuhannesta oikeamielisestä israelilaisesta antaa mahdollisuuden tähän kommenttiin.
Olin Israelissa ensimmäisen kerran silloin, kun Rabin murhattiin marraskuun alussa 1995. Israelin rauhanliikkeen kannatus oli silloin 200 % eli hieman liioiteltuna kolminkertainen väestömäärään nähden. PLOn vastauksena alkoi ennennäkemätön itsemurhapommittajien aalto, ja bussit räjähtelivät ilmaan vailla toivoa taivaaseen pääsystä. Noista ajoista Israelin valtio on sisäpoliittisesti muuttunut valtavasti. Venäjän emigranttien määrä on ollut ratkaiseva. Kun Arafat ei pannut nimeään paperiin Camp Davidissa syksyllä 2000, yksi Kanadan palestiinalainen totesi: ”Nyt meni 50 vuotta.”
Israelia on vaikea tuntea samaksi maaksi kuin vajaat 20 vuotta sitten. Mutta mielipidekilpailua siitä, kuinka siihen tulisi suhtautua, käydään eri foorumeilla vähintään yhtä kiivaasti kuin aiemminkin, myös täällä K24. Kaikilla tulee olla mielipide Israelista, ja mieluusti se saisi olla kielteinen. Jostakin syystä sympatiani ovat vahvasti Israelin valtion puolella.
Kovin paljon näitä ”yksityishenkilön tekemiä yksittäistapauksia” tehtaillaan alueen arabien taholta juutalaisia vastaan. Saattaisi jopa olettaa taustalla olevan jotakin vähemmän yksityistä, jopa organisoitua.
Ainakin PA:n organisoimaa ja johtamaa on lasten aivopesu vihaamaan juutalaisia, katkelma Seurakuntalainen-saitin uutisesta:
”Hamas-johtoisen Gazan kouluissa on jälleen ilmennyt antisemitististen oppikirjojen käyttöä. Uusi, ”kansallisen kasvatuksen” tunneilla käytetty oppikirja opettaa lapsille esimerkiksi, että todellinen valtio Israelin alueella on muslimivaltio nimeltään ”Palestiina”. ”
”Oppikirjoissa myös opetetaan monilta osin muunneltua versiota lähihistoriasta, vaietaan esimerkiksi Oslon rauhansopimuksen olemassaolosta, sanotaan juutalaisten olevan tuhottu kansakunta, jolle ei kuulu omaa valtiota, sekä kehotetaan boikotoimaan israelilaisia tuotteita.”
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/3929/gazan_kouluihin_uusi_antisemististinen_oppikirja
”Kiimainen aggressiivisuus” on Urpo Karjalaisen oma termi enkä tiedä, mistä on moisen ilmauksen saanut ja ketä ajatellen. Ehkä sionistipropagandasta? Israelin yhteiskuntaa jäytävä pelko ja sen hyödyntäminen johtaa kiiman sijaan eristäytymiseen ja palestiinalaisten eristämiseen. Tämän havaitsemiseen ei merkillisiä hoksottimia tarvita. Omat avoimet silmät ja korvat riittävät.
”Palestiinalaiset on määritelty selvästi osaksi uhkaa: siksi erottelumuuri, siksi armeijan kontrolli, siksi palestiinalaisalueiden eristäminen ja tarinat terrorismista. Israel tarvitsee uhkakuvansa. Se tarvitsee perustelun sotilasvallalle ja joka elämän alueelle tunkeutuvalle militarismin ihailulle ja se tarvitsee uhkakuvat, jotta sisäpoliittiset jännitteet pystyttäisiin kanavoimaan yhteistä ”vihollista” vastaan; ”vihollista”, joka haluaa tuhota Israelin ja kaiken sen, minkä puolesta Israel on taistellut historiansa aikana.”
Kiimainen aggressiivuus on täysin itse keksimäni kieltämättä voimakas retorinen termi, mutta ei EAPPI-sedän kanta jätä sekään epäilystä pyrkimyksestä.