Sture-Christian Eklund kyseli (K&K 26.2.), kuka käyttää kirkon luottamuselimissä nykyisin valtaa. Kirkon asioihin vaikuttaminen ei näkemykseni mukaan ole kiinni vain virkamiesten tahdosta ja luottamushenkilöiden aktiivisuudesta, vaan nykyisen järjestelmän rakenteissa on piirteitä, jotka vaikeuttavat vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden mahdollisuuksia toteuttaa tehtäväänsä.
Lääke ongelmaan on maallikoiden aseman vahvistaminen kirkon hallinnossa. Kirkolliskokous voisi halutessaan seurakuntarakenneuudistusta tehdessään muuttaa kirkkolakia niin, että jatkossa sekä seurakuntaneuvostoa että myös yhteistä kirkkoneuvostoa johtavat luottamushenkilöt. Virkamiehillä tietenkin säilyisi kunnallishallinnon tapaan tärkeä asioiden esittelijän rooli.
Kirkon päätöksenteon kehittäminen liittyy kiinteästi siihen, että jäsenmäärän laskun myötä kirkon tulevaisuus lepää entistä enemmän seurakuntalaisten aktivoimisen varassa ja tämän olisi syytä näkyä seurakuntahallinnon puolella.
Julkaistu mielipidekirjoituksena Kirkko ja Kaupunki -lehdessä 12.3.2014.
Kyllä on helppo istua parvella, kun meillä niin entisillä ja nykyisilläkin maallikoilla on kirkon keskushallinnossa tuollainen selkeäsanainen viestimies kuin Markku Jalava. Tuntuu vain niin perin perin käsittämättömältä, kun mitkään taivaan merkit eivät saa virkaa hakemaan jatkoaikaa omalle tulevaisuudelleen erityisen tehtävän ytimestä – on vain joukko maailmasta haettuja selityksiä. Vaikuttaa jo siltä, että ei vain loputkin työnäystä vaan jo koko työkyky ollaan viemässä pois, jos puheenjohtajuus viedään. Esimerkkitapaukset tämän päivän puheenjohtajuudesta olisivat herkullista luettavaa. Ne saavat jäädä toistaiseksi hyllyyn. Se kuitenkin on selvää, että henkilöt niiden takana eivät ole koskaan istuneet KK:ssa tai olleet edes sinne ehdolla.
70 vuotta yläikärajaksi seurakunnan luottamushenkilölle. Saataisiin nuorekkaampia näkemyksiä asioihin.