Olin tämän viikon arkipäivät Helsingissä Etelä-Suomen alueellisella maanpuolustuskurssilla. Tiivis kurssi vierailukäynteineen antoi pidemmäksi aikaa paljon ajateltavaa erityisesti nykyisen maailmanpoliittiseen tilanteen keskellä maamme kriisioloihin varautumisesta.
Viiden kurssipäivän aikana käsiteltiin Suomen turvallisuuspolitiikan kokonaisuutta sekä niin puolustusvoimien, pelastusviranomaisten, terveydenhuollon, sivistystoimen ym. toimialojen varautumista poikkeusoloihin. Luentojen ja ryhmätöiden ohella kurssin ohjelmaan kuuluvat tutustumiskäynnit Kaartin jääkärirykmenttiin Santahaminassa sekä Helsingin pelastuslaitoksen Kallion paloasemalle. Kurssin realistisen oloisessa harjoitusskenaariossa sijaistin pari päivää Aluehallintoviraston ylijohtajaa. Harjoitukseen oli ylimäärisine uutislähetyksineen varsin helppo eläytyä nykyisen monin tavoin jännittyneen maailmantilanteen keskellä.
Se, että viisi päivää kuuntelee luentoja niin joukkotuhoaseiden uhista, pääkaupunkiseudun puolustuksen järjestelyistä, ulkopolitiikasta, palo- ja pelastustoimesta kuin huoltovarmuudesta saa pohtimaan sitä, että kuinka helposti haavoittuva moderni yhteiskunta olisi pelkästään pitkäaikaisen sähkökatkon takia. Toisaalta luennot kertoivat, että eri viranomaistahot ovat yhdessä kansalaisyhteiskunnan kanssa meillä varsin hyvin varautuneet kohtaamaan tarvittaessa hyvinkin merkittävästi niin sanotusta normaalista poikkeavia tilanteita.
Turvallisuuspoliittinen keskustelu on meillä tällä hetkellä ehkä hieman liiaksi keskittynyt vain sotilaalliseen varautumiseen, kun tulisi laajemmin pohtia sitä, että mikä on maamme kokonaiskestokyky mahdollisessa kriisitilanteessa. Miten huoltovarmuutta voidaan lisätä ja miten erityisesti nykyisen vahvan sähköriippuvuuden aikana kestokykyämme voitaisiin vahvistaa tilanteessa, jossa energian saanti vaikeutuu.
Viikko erinäisten skenaarioiden äärellä siitä, miten asiat voisivat pahimmillaan mennä huonosti, saa toki myös arvostamaan sitä, miten varsin hyvin monet asiat haasteista huolimatta arjessa sujuvat maassamme päivästä toiseen.
Maanpuolustuskursseja on Suomessa järjestetty 1960-luvun alusta. Ajoittain erityisesti valtakunnallisia kursseja on kritisoitu puolustusvoimien lobbausorganisaatioksi. Ehkä osittain näinkin. Kuitenkin se, että niin siviilejä kuin sotilaitakin kootaan samoihin luentosaleihin pohtimaan poikkeusoloihin varautumista, on tunnusomaisesti suomalainen tapa varautua huolehtimaan maastamme myös poikkeusoloissa, oli kyseessä sitten sotilaallinen konflikti tai vakava luonnonkatastrofi. Näin ollen on toivottava, että erityisesti näitä paikallistason vaikuttajia kouluttavia alueellisia kursseja voitaisiin jatkossa järjestää lisää.
Arvostan suuresti maassamme järjestettyjä maanpuoluskursseja, joihin minulla ei ollut tilaisuutta osallistua. Sensijaan minulla oli RUK:n jälkeen 30 vuoden ajan tilaisuus osallistua kertausharjoituksiin jotka antoivat elämän rikkautta ajatuksineen maamme itsenäisyyden olemassaolosta. Sen positiivisuus on edelleen ajatuksissani ja käsityksissäni.
Ville Jalovaaran esille ottama asian merkitys kasvaa päivä päivältä.