Ilman maata ei ole ruokaa. Ilman maata me ihmiset emme pysy elossa. Vai onko niin, että kaikkien runsautta pursuavien supermarkettiemme ja kauppakeskuksiemme keskellä olemme unohtaneet, mistä ruoka tulee? Me vielä jotenkin pystymme ostamaan ruokamme ja valitsemaan kymmenien eri merkkijugurttien sun muiden välillä, mutta mitä jos oma tuotanto loppuisikin kokonaan ja joutuisimme riippuvaisiksi tuontiruoasta. Entä mitä syövät ne kaikki maailman ihmiset, joiden pienissä kylissä ei ole Lidliä, S- ja K-markettia – tai vaikka olisikin, ei olisi rahaa ostaa niistä mitään? Ne ihmiset viljelevät pieniä maatilkkujaan ja syövät sen satoa. Jos se heiltä viedään, heidän on pakko lähteä liikkeelle – kaupunkeihin, asutuskeskuksiin, pakolaisuuteen.
Lähetysseuran uuden Tasaus-kampanjan teema on ”Maattomat”. Monet ehkä miettivät, miksi se on katsottu niin tärkeäksi – miksi meidän pitäisi tukea oikeutta maahan, vaikka useimmilla meistä ei itsellämmekään sitä ole? Niinpä, ei ole enää, mutta ennen oli ja sen merkitys oli valtava. Oma peruna- ja kasvimaa tuotti ruokaa koko perheelle yli talven, ja vähät tulot saatiin näin venytettyä lasten kouluttamiseenkin. Sodan aikana ne kaupunkilaiset olivat onnellisessa asemassa, joilla oli sukulaisia maalla: sinne vietiin lapset ja sieltä haettiin ruokapaketteja, joiden avulla sinniteltiin taas tovi. Tämä oli meidän todellisuuttamme ei niin kauan sitten, ja sama todellisuus on arkipäivää suurella osalla maapallon väestöä juuri nyt.
Ihmisiltä viedään maat. Maanryöstön ja –kaappausten takana on useimmiten joku suuri kaivos- tai öljy-yhtiö, kumi- tai palmuöljyplantaasi, ja pienviljelijät ja alkuperäisväestö pyyhkäistään syrjään kuin kärpäset. Jos ei muu auta, otetaan asemiehet avuksi. Kun ihmiset pakotetaan pois kodeistaan, he päätyvät maattomiksi ja oikeudettomiksi suurkaupunkien ympärille sienimäisinä kasvaviin slummeihin. Esimerkiksi työmaassani Kolumbiassa on toiseksi eniten sisäisiä pakolaisia maailmassa, noin 7 miljoonaa, ja Bogotan slummit ovat huume- ja nuorisojengien väkivaltaisia temmellyskenttiä, joissa on alituinen vaara joutua tapetuksi tai seksuaalisen väkivallan uhriksi. Ihmiskaupasta puhumattakaan. Viime viikolla poliisi teki ratsian aivan presidentinlinnan lähellä olevaan slummiin ja löysi yhdestä ainoasta rakennuksesta 200 seksiorjana pidettyä lasta. Näistä lapsista suurin osa on aivan varmasti juuri niitä, joiden perheet ovat joutuneet jättämään kotikylänsä sissisodan tai maakaappauksen seurauksena. Jos heidän vanhemmillaan olisi edelleen maatilkkunsa, he leikkisivät pihalla, ratsastaisivat hevosella ja kävisivät kyläkoulua haaveenaan tulla sairaanhoitajaksi tai opettajaksi.
Tasaamaan siis! Lähetystyö on kokonaisvaltaista työtä, jolla ruokitaan sekä henkeä että ruumista. Jeesus ruokki viisituhatta ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Mitä jos sillä pienellä pojalla ei olisi ollut mukanaan leipää, johon tarvittavan viljan hänen perheensä oli rakkaudella kylvänyt pienelle pellolleen ja äiti leiponut ja antanut mukaan…
Arja Koskinen
Latinalaisen Amerikan aluepäällikkö
Arja
Kiitos tekstistäsi
Harva suomalainen tulee ajatelleeksi että myös Suomi on ruuan suhteen tuonnista riippuva maa. Jos verrataan tämän hetken omaa pinta-alaamme väkimääräämme, niin kotomaamme tila on rakenteellisesti pahempi kuin 1800 -luvun suurina nälkävuosina. Mikäli siis tuontimme loppuisi, niin kansamme kärsisi pahempaa nälkää kuin tuolloin. Samoin koko Eurooppa on tuontiruuan varassa. Ei siis mikään yllätys että jo nykyisellään suurvallat kamppailevat viljelyalueista yhtä kovakouraisesti kuin maailmamme öljyvarannoista. Esimerkiksi Kiina ostaa suuria alueita Afrikasta saadakseen riittävän osuuden maailmanlaajuisesta ruokavarannosta. Ukraina on kuuma pala suurvaltojen USA:n ja Venäjän intressikilpailussa, koska mustan mullan alue on perinteisesti valtava viljelyalue. Jne.
Valitettavasti tuo suurten toiminta riistää köyhimpiä maanosiamme armaalla maapallollamme. Isojen ahneus vie välillä mielettömiin mittasuhteisiin. Esim. eräs kanadalainen asutusalue halusi kehittää elinkeinorakennetta monipuolisemmaksi. Luonnonsuojelijat panivat hanttiin, estivät koko touhun. Mikä olikaan noiden ”luontoaktivistien” jarrutuksen tulos! Koska kylän elinkeinorakenne oli estetty kehittymästä, niin alueen väestö joutui antautumaan toimeentulon jäädessä alakanttiin. Maa joutui vieraisiin käsiin. Tavattoman nopeasti öljy-yhtiön omistukseen. Lopputulos oli koko seutukunnan täydellinen joutuminen liuskekiviöljyn jätteiden röykkiömaaksi. Kylän sosiaalisen tuhon lisäksi myös koko alueen luontoarvot tuhoutuivat täydellisesti.
Liian pitkään Latinalainen Amerikka on joutunut olemaan USA:n tarpeiden sanelema maanosa. Suurten rahavirtojen sanelu ei ole katsonut pieneen ihmiseen. Tulokset ovat jo pitkään olleet todella järkyttäviä.
Kiitos Arja että nostat tuon etelä-amerikkalaisen näkökulman esiin.