Kaikkiin kulttuureihin on tavalla tai toisella kuulunut magia. Näin Christopher Dell aloittaa mainion kirjansa, joka johdattelee kronologisesti aiheeseen eli magiaan, noituuteen ja okkultismiin. Kirjan esiin nostamat aatteet, opit, liikkeet ja ilmiöt saattavat herättää toisessa lukijassa vastustusta, toisessa outoa mielenkiintoa.
Johdannossa Dell määrittelee kirjansa käsitteitä ja viittaa erotteluihin uskonnon ja magian välillä. Kun ihminen rukoilee Jumalalta tai jumalilta jotain, se on uskontoa, mutta jos ihminen tekee rituaaleja vaikuttaakseen ympäristöönsä ilman varsinaista jumaluuden apua, kyse on magiasta.
Uskontoihin sisältyy – tulkintatavasta riippuen – maagisia elementtejä. Kristinuskossa ja islamilaisuudessa magiaan on suhtauduttu varsin epäluuloisesti. (Huom. Olkoonkin, että myös niihin liityy senkaltaista kirjaimellisuutta, joka lähestyy magiaa – se vaanii siis kulman takana, jos ryhtyy kovin tosikoksi ja yksivakaaksi.)
Protestantit saattoivat syyttää 1500-luvulla katolista kirkkoa turvautumisesta magiaan, kun sen piirissä opetettiin, että teko eli sakramentti on pyhä jo itsessään (ex opere operata). Toisin sanoen syntyi erimielisyyttä siitä, ajateltiinko Jumalan vaikuttavan rituaalin kautta vai riittikö pelkkä rituaalin ulkoinen toteutus.
Dellin kirja on monipuolinen, joskin hieman pinnallinen johdanto erilaisten maagisten ja okkultististen liikkeiden historiaan. Tekstiartikkelit ovat lyhyitä, usein vain puolen sivun mittaisia kuvien viedessä leijonanosan painopinta-alasta.
Juutalainen magia ja kabbala saavat oman lukunsa. Kabbala on Euroopassa syntynyttä juutalaista esoteerista perinnettä, jossa mystisen tiedon avulla pyrittiin selittämään jumalallisen ja ajallisen, äärettömän ja äärellisen suhde. Kabbalasta tuli 2000-luvulla suosittua useiden julkkisten puhuttua sen tärkeydestä.
Kristillinen magia kuittaantuu Dellin kirjassa lyhyellä toteamuksella, että Uudessa testamentissa on mainintoja noituuden harjoittajista.
Varhaisessa kristinuskossa muiden uskontojen harjoittajat oli tapana leimata magian harjoittajiksi. Näin tehtiin eroa omaan uskontoon ja sen erityislaatuisuuteen.
Christopher Dell: Noituus, magia ja okkultismi. Kuvitettu historia. Suom. Heidi Tihveräinen ja Lauri Dallamo. Tammi 2017. 400 sivua.
Julkaistu myös Kotimaassa 25.1.
Magia ei vain vaani kulman takana ,vaan on oleellinen osa kristinuskoa. Sakramentit ovat olemuksellaan mitä suurimmassa määrin magiaa. Kasteessa saamme maagisella tavalla olemuksen yhteyden Jeesukseen. Samoin kuin ehtoollisessa ,jossa nautimme maagisesti ymmärettyä Jeesuksen ruumista ja verta tosiasiana.
Sen sijan on paikallaan puhua mustasta magiasta , siis taikuudesta jolla yritetään vahingollisesti, niinkuin kirouksissa, vaikuttaa todellisuuteen ja toisaalta valkoisesta magiasta ,joka yrittää parantaa todellisuuden särkyneitä puolia.
Hirn: ”Magia ei vain vaani kulman takana ,vaan on oleellinen osa kristinuskoa. Sakramentit ovat olemuksellaan mitä suurimmassa määrin magiaa. Kasteessa saamme maagisella tavalla olemuksen yhteyden Jeesukseen. Samoin kuin ehtoollisessa ,jossa nautimme maagisesti ymmärettyä Jeesuksen ruumista ja verta tosiasiana.”
Ovat osa kristinuskoa, mutta eivät edusta Ut:n ilmoitusta. Blogisti kertoikin, mistä ne ovat lähtöisin.
Hirn: ”toisaalta valkoisesta magiasta ,joka yrittää parantaa todellisuuden särkyneitä puolia.”
Valkoinen magia liittyy käsitteenä kristinuskoon. Katolinen ja teosofinen mariologia ovat yhteneviä. Katolinen oppinut antoi selitykseksi sen, että katolinen mariologia on valkoista magiaa. On eri asia pohtia sitä, sisältääkö kristillinen valkoinen magia värikartasta muitakin sävyjä kuin valkoisen.
Onko sitten niin, että magian pelossa pidämme oikeana tilaa, jossa mikään ei liikahda? Minua aina puistattaa sellainen asian käsittely, jossa pimeä puoli on ensisijaisena tutkinnon aiheena. Sain aikoinaan joltakin ystävältä vihkosen armolahjoista. Siinä oli muistaakseni 40 sivua tekstiä. Niistä sivuista 39 käsitteli vääriä ilmenemismuotoja ja lpuksi ehkä puolen sivun verran todettiin, että Raamatun mukaan on olemassa myös oikeita lahjoja.
Kysymys kuuluukin: Kumpaa näissä tutkimuksissa korotetaan? Pimeyttä vai valkeutta?
Tämä on oikein hyvä toteamus. Raamatussa on aina painopiste valkeuden ja myönteisyyden korostamisessa. Myös hengellisessä erottelussa on näin:” mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta”, Hebr 5:14. Tässä tämä näkyy hyvin, erottelun tarkoitus on erottaa ennenkaikkea hyvä(pahasta). Painopiste on hyvässä, ei pahassa. Ystäväsi vihkonen ei siis ollut kovin raamatullinen vaikka tietysti sen huomiot vääryyksistä saattavat olla oikensuuntaisia.
Niin Jumalallinen kuin saatanallinen vaikuttaa ihmisessä vain kun jompaakumpaa halutaan, annetaan tilaa taikuudelle tai tai taivaalliselle. Niin Jumala kuin Saatana toimii, esiintyy ihmisen kautta, ihmisen työtoverina.
Kun puhutaan magiasta, niin suomenkielisempi ilmaisu olisi noituus. Noituutta ei pidä lähteä tutkimaan eikä sitä kautta yrittää selvittää asioita. Näin Raamattu asiasta opettaa ja ensimäisiä varoittavia esimerkkejä on kuningan Saulin meno noitavaimon luo.
Noituus eli magia on asia josta on pysyttävä erossa ja kuuluvat Seurakunnan ulkopuolisiin asioihin, jotka Jumala hoitaa. – Sitten Simon-noidan, vt. Apt. 8:9-24, on ollut ihmisiä, jopa liikkeitä, jotka yrittävät yhdistää jumalattomuuden Jumalisuuteen.
Nk. kansankirkoissa on ongelma pysyä erossa tämän maailmanajan hallitsijasta, koska se on määritelty ”sekalaiseksi seurakunnaksi”, joka yhtä kuin maailma.
”Kun puhutaan magiasta, niin suomenkielisempi ilmaisu olisi noituus.”
Ja höpöhöpö- Magos merkitsevee suuri tietäjä. Pohjalla sanskritin suurta tarkoitava sana mah. (Vrt suomen,maha,mahti,mahtava)
Jeesuksen luona ei siis käynyt noitia vaan itämaisia tietäjiä, luultavimmin astronomeja
eli aikansa tähtitieteilijöitä.
Höpöhöpö itsellesi!!
μάγισσα
mágissa
velho, ennustaja, manaaja,
ihmeidentekijä, taikuri
Siis tämä ’magissa’ kertoo mikä Simon oli. Sen sanan merkityssisältö on sitä mitä noidalla ymmärretään.
Jahas, no sittenhän Jeeuksen luona kävi noitia syntymäpäivävierana ja kun Jeeus teki ihmeitä oli hän noita/velho,taikuri/ihmeidentekijä itsekin. Eli Morton Smith on oikeassa kirjassaan ’Jesus the Magian’…
Seppo, viittauksesi on epäselvä, mutta jätetään se hautumaan.
En oikein ymmärrä, mitä arkoitat ”sekalaisella seurakunnalla”,joka on yhtä kuin maailma. Ajatteltko nisua ja lustetta jotka kasvavat yhdessä? Vapaakristillisessä seurakunnassa on vain nisuja,mutta ev.lut. kirkossa sekä nisua, että lustetta sekaisin?
Eikö kuitenkin lopulta etäisyys Baabeliin oteta sydämessä, niin, että sydän kiinnitetään vain Jumalaan jolloin etäisyys Baabeliin ei ole fyysinen, vaan siinä, että sydän irrottautuu maailmasta kääntyessään Jumalan puoleen. Tätähän kukaan ei voi tehdä puolestamme, koska on kyse suhteestamme Jumalaan ja ympäröivään ”maailmaan”. Mikään pylvääseen kipeäminen ei irrota meitä maailmasta, jos sydämemme on siinä kiinni.
Henkien erottamisen lahja on hyvä apu. Uskon salaisuus (mysteeri) ja magia on syytä osata erottaa toisistaan. Kaikki henkinen ja sielullinen ei suinkaan ole Kristillistä, vaan usein sielullista. Hengellisyys sen sijaan voidaan ja pitääkin yhdistää Kristittyyn.
”Henkien erottamisen lahja on hyvä apu.”
Tätä toistetaan kuin mantraa, mutta kenellä on tällainen lahja? Homma kun menee toistaiseksi niin, että meille on annettu avuksi kirjoitukset ja niissä pitäisi pysyä ja niiden kautta arvioida niin kristillisiä ilmiöitä kuin ihmisiä, jotka väittävät puhuvansa Herran suuna ja jotka kerskuvat omistavansa erilaisia henkilahjoja, kuten henkien erottelemisen lahjan. Minusta tässä asiassa ei ole mitään mystiikkaa.
Kaikki väärä on perusteltavissa ulkopuolelta Kirjoitusten. Kirjoitukset sulautuvat, avautuvat Jeesuksen uskossa, eikä ’oikeitten’ tulkintojen kautta.
Mielestäni kasteessa ja ehtoollisessa ei ole kyse magiasta vaan mystiikasta. Se on sitä pyhän selittämättömyyttä, että Kristus on itse sakramenteissa läsnä.
Mystiikkaa ja mystikkoja kristinuskon piirissä on aina ollut.
Tuomaala. ”Homma kun menee toistaiseksi niin, että meille on annettu avuksi kirjoitukset ja niissä pitäisi pysyä ja niiden kautta arvioida niin kristillisiä ilmiöitä kuin ihmisiä, jotka väittävät puhuvansa Herran suuna ja jotka kerskuvat omistavansa erilaisia henkilahjoja, kuten henkien erottelemisen lahjan.”
Ok, unohdetaan nyt kerskujat ja muut vinoutuneet. Miten sinusta täälainen lahja toimisi niin kuin pitäisi, tai muut vastaavat armolahjat. Nihinhän kannattaa olla myönteinen perusasenne, kun niitä Raamatussa mainitaan ja suositellaan.
Kirjassa ”Harhaan johtajat – Vahvassa uskossa ” on hyvin kuvattu rukouksella parantamisen magiaa. Karismaattisuus kääntyy usein magiaksi, rukouksella parantamisen, kaatumisten, kielillä puhumisten ym. rituaalien kautta. Kirjassa on oma lukunsa 2. Magiaa, yliluonnollisia ilmiöitä vai Jumalan tekoja
Eikö missään kirjassa kuvata tervettä karismattisuutta, joka on hyväksi ihmisille?
Valitettavasti aina löytyy niitä jotka alkavat käyttää karismaattisuutta omaksi edukseen. Kun tällainen ”evankelista” tyrkkää sitten ”vahva uskoista ”otsasta niin että hän lentää perseelleen, niin ”evankelista” selittää sen Pyhän Hengen vaikutukseksi ja ”vanhva uskoinen” sitten täriseen ja horisee aikansa lattialla. Pyhällä Hengellä ei ole mitään osaa näissä manöövereissä.
”Kun tällainen “evankelista” tyrkkää sitten “vahva uskoista “otsasta niin että hän lentää perseelleen, niin “evankelista” selittää sen Pyhän Hengen vaikutukseksi ja “vanhva uskoinen” sitten täriseen ja horisee aikansa lattialla. Pyhällä Hengellä ei ole mitään osaa näissä manöövereissä.”
Totta, tein kerran eräässä yleisötilaisuudessa demonstraation ko. kaatamisesta, Pyysin yleisöstä 20 vapaaehtoista, joille esitin olevani aito ko. ’kaataja’. Sitten menin vuorotellen aivan heidän lähelleen, otin kevyesti kaadettavan ohimoista yläviistoisesti kiinni ja hupsista, 18/20 kaatui. Myöhemmin paljastin jekun ja kerroin miksi he olivat niin helposti kaatuneet. Tulin heidän reviirialueessa sisään, jolloin ihmine vastomaisesti noja hieman taaksepäin, pakotin heidät otteeni avulla katsomaa myös hieman ylöspäin ja kun ihmisen kantapään takana ei ole varpaita, em. toimin syntyneestä asennosta kaatuu äärettömän helposti etenkin kun ennakkoasenne osaa kaatumista odottaa . Yksinkertaista.
Halttunen
. ”Valitettavasti aina löytyy niitä jotka alkavat käyttää karismaattisuutta omaksi edukseen”.
Etkö voisi antaa esimerkkiä karismaattisuudesta, joka on tervettä, raikasta ja parantavaa ja jossa motiivi on kohdallaan. Myös Tuomaala voisi kertoa jonkun myönteisenkin esimerkin karismaatiuudesta. Sitätaustaa vasten voisi paemmin pohdiskella näitä vääristymiä.
Edesmennyt ortodoksisen kirkon arkkipiispa Paavali opettaa, että kirkko on Pyhän Hengen kirkko ja siis jo semmoisenaan karisma, Jumalan Hengen armolahja ihmisten keskellä. Kirkkoon kuuluminen on kristityille karisma. Näin siis jokainen kirkon jäsen on saanut yleisen pappeuden karisman ja on karismaatikko tämän sanan laajassa merkityksessä. Tämä ei estä sitä, että tämän kaikille kirkon jäsenille kuuluvan yleisen karisman lisäksi kirkossa voi olla myös erityisiä vain tietyille henkilöille annettuja karismoja kirkossa palvelua varten.
Arkipäivän tervettä karismaattisuusta on siis se missä Pyhä Henki on keskellä ja vaikuttaa; Jumalanpalvelukset, Kaste, Konfirmaation, Ehtoollinen, Diakonia, Rukous. Jos henkilölle on anneetu jokin erityinen karisma, hänen tulee antaa se kirkon palvelukseen Kirkon ja oman seurakunnan paimenen ohjauksessa/kuuliaisuudessa.
Halttunen. ”Jos henkilölle on anneetu jokin erityinen karisma, hänen tulee antaa se kirkon palvelukseen Kirkon ja oman seurakunnan paimenen ohjauksessa/kuuliaisuudessa”.
Ok, siis sinulla on myönteinen asenne karismoihin edellyttäen että ne toimivat paimenen ohjauksessa. Varmasti samalla ajattelet, että ne toimivat myös Pyhän Hengen ohjauksessa?
Karismaattisuuden harha on juuri se että henkilö luulee toimivansa suoraan Pyhän Hengen ohjauksessa. Todellisuudessa harhautuu hurmahenkien johdateltavaksi aj alkaa kuvitella itsestään suuria.
Jos haluaa suojautua hurmahengiltä ja muilta eksyttäjiltä, paras on hankkia seurakaunnasta ohjaaja.
Josluulee että itselläon jokin erityinen karisma, on syytä keskustella seurakunnan paimenen tai hänen nimeämänsä henkilön kanssa, ehkä useita kertoja ja pitkäänkin, saadakseen selville onko se oikean vai väärä.
Keskustelussa ensin varmaan tulee mieleen jokin voimakkaab saaranaajan karisma niin että vuoret halkaeilevat ja siirtyvät. Sitten tulee suuren parantajan karisma niin että kivet lentelevät ja puut repeytyvät paikoiltaa. Sitten lopulta tulee hiljainen tuulen henkäys, saa esimerkiksi vapaaehtoistehtävän saattohoitokodissa, olla läsnä, kuunnella, tarjota iltaisin kahvit ja konjakit sairaalle, voidella ihovoiteella, valvoa öisin vuoteen vieressä.
”Jos haluaa suojautua hurmahengiltä ja muilta eksyttäjiltä, paras on hankkia seurakaunnasta ohjaaja.” JH
Mahtaako kaikista luterilaisista seurakunnista löytyä ohjaajaa karismaattisuuden eli armolahjojen käytön alueella? Armolahjat ja niiden käyttö taitaa olla melko tuntematon alue luterilaisuudessa?