Jeesus-nimi on uhanalainen. Siitä sain todisteen eilen, kun eräästä suuresta sanomalehdestä soitettiin ja kysyttiin, mitä mieltä olen siitä, että lauluni sanoja on muutettu.
Kysymyksessä on sanoittamani ja Pekka Simojoen säveltämä laulu Jäähyväiset, jota kuulemma edelleen lauletaan koulujen kevätkirkoissa ja päättäjäisissä. Laulu julkaistiin 1990-luvun puolivälin tienoilla ilmestyneessä kokoelmassa Jumis, joka sisältää ”lauluja koululaisen arkeen ja juhlaan”, laulettavaksi kirkkovuoden eri ajankohtina.
Laulun sanat kuuluvat näin:
1. On aika hiljaa kiittää
ja kättä puristaa.
Nyt meidät yhteen liittää
vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme,
jälki unelmiin.
Teille laulamme nyt näkemiin.
Turvallista matkaa
me toivotamme näin.
On aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa
aalloilla elämän,
kanssa hyvän Ystävän.
2. Ei huomispäivän teitä
voi kukaan aavistaa.
On joskus kyyneleitä
ja joskus naurattaa.
On yksi, joka pysyy,
kaiken ymmärtää.
Jeesus vierellemme aina jää.
Viimeinen säe ja sen ensimmäinen sana on joissakin kouluissa osoittautunut ongelmalliseksi. Se on haluttu kiertää tai poistaa. Sen tilalle on keksitty jotain muuta, välillä niin, että kolme viimeistä riviä on muutettu kokonaan. Jeesus on kadonnut ja tilalle on nostettu inhimillinen ystävyys. Asiasta on käyty keskustelua jopa lehtien palstoilla, kun lasten vanhemmat ovat ihmetelleet, miksi laulua, jota he itse ovat aikanaan laulaneet, on ryhdytty muuttamaan.Yleensä muutokseen ei ole kysytty lupaa. Viestit kantautuvat matkojen takaa. Arvostan sitä, että toimittaja soitti ja nosti asian esille.
Mitä vastasin? Olenko loukkaantunut? Lähdenkö selvittelemään asiaa ja vaatimaan muuttajia tilille?
Kerroin toimittajalle, että minulle tämä on ennen kaikkea sisältökysymys. Laululla on sanomansa, johon viimeinen säe oleellisesti liittyy. Muutokset kuuluvat nuoren elämään. Joskus ne ovat iloisia, toivottuja ja odotettuja. Joskus, esimerkiksi silloin, kun luokka siirtyy uuteen kouluun, niihin sisältyy samaan aikaan haikeutta, jännitystä ja lupausta uudesta elämänvaiheesta.
Jotkut muutokset tulevat yllättäen ja murskaavat kaiken sen, minkä varaan ihminen on unelmansa rakentanut.
Aina ei inhimillinen apu riitä. Tarvitaan turvaa, joka ei ole riippuvainen olosuhteista ja ihmisen tuesta. Laulussa on kysymys juuri tästä, muutoksen ja pysyvyyden välisestä rajapinnasta.Toivon, että laulu kantaisi viestiä rakastavasta Jumalasta ja Jeesuksesta, joka on mukana lapsen ja nuoren elämän kaikissa vaiheissa, silloinkin kun moni muu asia elämässä muuttuu.
Olen ollut äitinä paikalla, kun koulun kevätkirkossa on laulettu tuota laulua lapseni luokalle, joka oli siirtymässä tutusta alakoulusta kaukana sijaitsevalla ”yläasteelle”. Oppilaiden silmissä oli kyyneliä. Opettaja halasi oppilaita ja jakoi jokaiselle ruusun. Vanhemmilla oli pala kurkussa.
Me aikuiset toivomme lapsillemme ja nuorillemme parasta. Kaverit toivovat kavereilleen sitä, että elämässä kaikki sujuu hyvin. Mutta meidän kätemme eivät aina riitä auttamaan. Siksi laulun viimeisessä säkeessä mainittu Jeesus on tärkeä.
Toivon kaikille kouluvuotensa päättäville turvallista matkaa, onnea ja siunausta!
.
Heikki, hyvin sanottu. Varmaan juurikin noin. Ja kaikki uskontoallergia yms. vain edistää sitä, että uskonto eritytyy omaksi saarekkeekseen, kun positiivisen uskonnonvapauden hengessä ja kristillisen kasvatuksen (jota minä ainakin haluan mahdollisille tuleville lapsilleni) periaatteiden mukaisesti -ynnä ihan oman elämänasenteeni mukaan – se on nimenomaan osa elämää.