Jeesus-nimi on uhanalainen. Siitä sain todisteen eilen, kun eräästä suuresta sanomalehdestä soitettiin ja kysyttiin, mitä mieltä olen siitä, että lauluni sanoja on muutettu.
Kysymyksessä on sanoittamani ja Pekka Simojoen säveltämä laulu Jäähyväiset, jota kuulemma edelleen lauletaan koulujen kevätkirkoissa ja päättäjäisissä. Laulu julkaistiin 1990-luvun puolivälin tienoilla ilmestyneessä kokoelmassa Jumis, joka sisältää ”lauluja koululaisen arkeen ja juhlaan”, laulettavaksi kirkkovuoden eri ajankohtina.
Laulun sanat kuuluvat näin:
1. On aika hiljaa kiittää
ja kättä puristaa.
Nyt meidät yhteen liittää
vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme,
jälki unelmiin.
Teille laulamme nyt näkemiin.
Turvallista matkaa
me toivotamme näin.
On aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa
aalloilla elämän,
kanssa hyvän Ystävän.
2. Ei huomispäivän teitä
voi kukaan aavistaa.
On joskus kyyneleitä
ja joskus naurattaa.
On yksi, joka pysyy,
kaiken ymmärtää.
Jeesus vierellemme aina jää.
Viimeinen säe ja sen ensimmäinen sana on joissakin kouluissa osoittautunut ongelmalliseksi. Se on haluttu kiertää tai poistaa. Sen tilalle on keksitty jotain muuta, välillä niin, että kolme viimeistä riviä on muutettu kokonaan. Jeesus on kadonnut ja tilalle on nostettu inhimillinen ystävyys. Asiasta on käyty keskustelua jopa lehtien palstoilla, kun lasten vanhemmat ovat ihmetelleet, miksi laulua, jota he itse ovat aikanaan laulaneet, on ryhdytty muuttamaan.Yleensä muutokseen ei ole kysytty lupaa. Viestit kantautuvat matkojen takaa. Arvostan sitä, että toimittaja soitti ja nosti asian esille.
Mitä vastasin? Olenko loukkaantunut? Lähdenkö selvittelemään asiaa ja vaatimaan muuttajia tilille?
Kerroin toimittajalle, että minulle tämä on ennen kaikkea sisältökysymys. Laululla on sanomansa, johon viimeinen säe oleellisesti liittyy. Muutokset kuuluvat nuoren elämään. Joskus ne ovat iloisia, toivottuja ja odotettuja. Joskus, esimerkiksi silloin, kun luokka siirtyy uuteen kouluun, niihin sisältyy samaan aikaan haikeutta, jännitystä ja lupausta uudesta elämänvaiheesta.
Jotkut muutokset tulevat yllättäen ja murskaavat kaiken sen, minkä varaan ihminen on unelmansa rakentanut.
Aina ei inhimillinen apu riitä. Tarvitaan turvaa, joka ei ole riippuvainen olosuhteista ja ihmisen tuesta. Laulussa on kysymys juuri tästä, muutoksen ja pysyvyyden välisestä rajapinnasta.Toivon, että laulu kantaisi viestiä rakastavasta Jumalasta ja Jeesuksesta, joka on mukana lapsen ja nuoren elämän kaikissa vaiheissa, silloinkin kun moni muu asia elämässä muuttuu.
Olen ollut äitinä paikalla, kun koulun kevätkirkossa on laulettu tuota laulua lapseni luokalle, joka oli siirtymässä tutusta alakoulusta kaukana sijaitsevalla ”yläasteelle”. Oppilaiden silmissä oli kyyneliä. Opettaja halasi oppilaita ja jakoi jokaiselle ruusun. Vanhemmilla oli pala kurkussa.
Me aikuiset toivomme lapsillemme ja nuorillemme parasta. Kaverit toivovat kavereilleen sitä, että elämässä kaikki sujuu hyvin. Mutta meidän kätemme eivät aina riitä auttamaan. Siksi laulun viimeisessä säkeessä mainittu Jeesus on tärkeä.
Toivon kaikille kouluvuotensa päättäville turvallista matkaa, onnea ja siunausta!
.
Oikein hyvä, Anna-Mari. Samaa voi – valitettavasti – todeta mm. kirkkomme (KT:n) uusimmasta esitteestä. Jeesus-nimeä ei siitä löydy.
Se on helposti nähtävissä kirkkomme eri tasojen esitteissä ja linjauksissa. Jeesuksen mainitseminen ei ole tähän aikaan sopiva asia, edes kirkossa. Oman, Espoon hippakuntamme toimintalinjaus 2013-2015 noudattelee samaa linjaa. Kuitenkin on niin, että jos Jeesus ja kaikki se, mitä hän teki, jätettäisiin pois kirkon julistuksesta, ei meille todellisuudessa jäisi mitään, mitä jo muilla ei olisi.
Se tuntuu todella kummalliselta, että juuri se, mikä tekee kristinuskosta kristillisen, heitetään pois. Mutta kun ottaa huomioon sen, että kirkkomme suuntaa näyttävät ovat uudestisyntymättömiä (he eivät ehkä itse tiedä sitä), on asiaa paljon helpompi hahmottaa.
Ainoa mahdollisuus kirkkomme tulevaisuudelle on, että ne jotka asian ymmärtävät. pitävät totuudesta kiinni. Pyhä Henki sen uskon sitten antaa niille, jotka ottavat vastaan.
Eilen meni aamukahvikuppi nurin lukiessani uutista Keskisuomalaisesta. Miksi tällainen uskontoallergia on nyt iskenyt Vaajakumman koulun rehtoriin ja johtoon? Viime talvena, kun Vaajakummun koulun kartto romahti (ei onneksi koulupäivän aikana), kelpasi Vaajakosken kirkko pakopaikaksi ja ihan virsiä siellä laulettiin Keskisuomalaisen uutisen mukaan. Äitini toimi opettajana Vaajakummun koululla 1971-1991 ja koulu teki tiivistä yhteistyötä silloisen Jyväskylän maaseurakunnan (nyk. Jyväskylän seurakunta) kanssa.
On Jeesus-nimi ihanin, se voiton meille antaa.
Jeesus itse kehotti rukoilemaan Jumalaa hänen nimessään, Jeesuksen nimessä.
Kaiken tämän uskontoallergian ja -sokeuden takana on sielunvihollinen, joka ei halua antaa tilaa ja kunniaa Hänelle, joka on jo polkenut rikki käärmeen, sielunvihollisen pään ristillä.
Voitto on jo saatu. Pidetään siitä kiinni, vaikka maailma kuinka muutteleisi laulujen sanoja poistamalla niistä Jeesuksen nimen.
Eikö se ole tekijänoikeuskysymys, jos laulun sanoja muutetaan ilman lupaa. Kannattaisi haastaa muuttajat oikeuteen.
Kyllä minä olen Osmo Kauppisen kanssa samoilla linjoilla. En riitelemisen ilosta, vaan ihan asiallisesti.
Ehkä keveämpi versio olisi ensin ottaa yhteyttä kouluun, joka on niin tehnyt ja kysyä perusteluja. Jos alkuperäisen sanoituksen palauttaminen ei keskustelemalla onnistu, niin sitten voi asiallisen perustellusti kieltää omien tekstien muunnellun käytön
Kiitos kommenteista. ”Raastupaan” ei ole tarkoitus lähteä. Sen sijaan tapaisin mielelläni koulun väkeä ja keskustelisin asiasta heidän kanssaan. Ehkä ymmärtäisimme toisiamme paremmin, puolin ja toisin.
Onneksi Anna-Mari, sinulla on noin rakentava suhtautuminen asiaan (: Itselläni voisi pelihousut repeytyä ainakin hiukan jos joku kävisi kyselemättä rukkailemaan kirjoittamaani tekstiä. Oikeasti on juuri niin kuin kirjoitit: jäähyväisissä kyse voi olla myös siitä, että ei ole ystäviä joiden kanssa jakaa sitä ikävää, mistä koulun omat sanoittajat ovat päättäneet tahtoa puhua tämän laulun tiimellyksessä. Muistan itsekin huojuneeni nuorena tämän laulun tahdissa ilosta ja surusta ja kaipauksesta monissa tilanteissa ja nimenomaan viimeisen säkeistön lopetus muistuttaa lohdullisesti jostakin pysyvästä, jota ei muuta tuulet eikä tuiverrukset eikä ystävien puutostilat. Ärrinmurrin, että ovat kehdanneet kajota tekstiin!
Minusta tämä kertoo ainakin seuraavista asioista:
1) Anna-Mari on onnistunut sanoittamaan koulun päättymisen ja teiden eroamisen haikeuden verrattomalla tavalla.
2) Anna-Marin ja monen muun maailmassa kristillisyys on luonteva osa elämää ja siksi Jeesus vierellemme aina jää on luonteva päätös laululle.
3) Monen nykysuomalaisen maailmassa uskonto on erillinen saareke, joka on voinut ajautua kauaskin muusta elämästä; joskus horisontin taaksekin. Monesta heistä kolme viimeistä riviä tuntuvat päälleliimatuilta ja haikean eron käyttämiseltä evankeliointiin.