Maanpetos on yksi halveksituimpana pidettyjä rikoksia. Tämä johtuu siitä, että oman kansan ja maan pettäjä vahingoittaa yleensä suurta joukkoa ihmisiä, jotka joutuvat vaaraan tai vaikeuksiin yhden ihmisen petturuuden takia.
”rangaistavuus on Suomessa tyypillisesti ankaraa. Rangaistavuus ei edellytä, että tekijä on sotilas. Suomessa maanpetoksesta tuomittu rangaistus on ehdoton vankilatuomio. Kun maanpetoksesta tuomitaan vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi, törkeästä maanpetoksesta tuomitaan vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Ehdoton vankeusrangaistus suoritetaan aina vankilassa.”
https://www.minilex.fi/a/maanpetos-ja-rangaistus
Vaikka Suomessa maanpetturuudesta tuomitaan vuosien vankeuteen, moneen muuhun maahan nähden toimimme vielä suhteellisen lievästi. Historiassa meillä, ja monessa muussa nykyisessäkin maassa, maanpetturuudesta rangaistiin/rangaistaan jopa kuolemalla.
Raamatusta löytyy ainakin kaksi miestä, jotka saivat aikanaan maanpetturin leiman, vaikka myöhempi tarkastelu osoittaa sen vääräksi. Vanhan testamentin maanpetturihahmo on profeetta Jeremia. Uudessa testamentissa taas ainakin apostoli Paavali saa kohdata syytteen maanpetturuudesta. Raamatun mukaan hänelle huudettiin:
”Pois maan päältä tuommoinen! Sillä ei hän saa elää.” (Apt.22:22) Eikä kyseinen syytös jäänyt pelkäksi uhkaukseksi. Raamattu kertoo myös sen, että Paavalin omaan kansaan kuuluvat ”juutalaiset tekivät salaliiton ja vannoivat valan, etteivät söisi eivätkä joisi, ennenkuin olivat tappaneet Paavalin”, ja saivat tälle hankeelleen kansan uskonnollisten johtajien tuen (Apt.23:12,20).
Paavalin huono maine juutalaisten keskuudessa on jatkunut aina meidän päiviimme asti. Mutta mikä oli se rikos, jonka tähden Paavali sai huonon juutalaisen, tai jopa maanpetturin häpeäleiman?
Tiedämme Raamatusta, että Paavalin sukujuuret tekivät hänestä täysivaltaisen juutalaisen. Hänet oli ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä, ja olihan hän Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealaisista syntynyt, ja ollut jopa lakiin nähden fariseus (Kuten Fil.3:5). Myös monet Paavalin tutkijat myöntävät, että itseymmärykseltään Paavali oli 100% juutalainen (Esim. Parkes, James, Jesus, Paul and the Jews). On myös syytä huomata, että kristityn nimi & identiteetti on myöhempää perua kuin Paavalin kääntymys (Katso esimerkiksi Apt.11:26). Jotakin Paavalin elämässä kuitenkin tapahtui, koska niin monet hänen maanmiehistään kokivat hänet juutalaisuuden uhkaksi.
Ensimmäinen murros Paavalin elämässä tapahtui Damaskoon vievällä tiellä. Paavali tai silloiselta kutsumanimeltä Saul oli tällöin delegaationsa kanssa matkalla palauttamaan järjestystä Damaskon synagogaan. Paavalin taskussa oli erityinen vokaatio, joka oikeutti hänet selvittämään Jeesus-liikkeen aikaansaamaa hämmennystä (Apt.9:1-6).
Saul/Paavali oli erikoismies. Hän tunsi kreikankielisessä maailmassa asuvien juutalaisten erityiskysymykset. Nyt synagogan piirissä oli alkanut kuohua. Monet kreikankieliset, erityisesti ylhäiset naiset olivat toki sympatiseeranneet juutalaisuutta aiemminkin, eikä se ollut mikään ongelma. Jeesus-liikkeen myötä monet aiemmin synagogaa lähellä olleet ystävät, ja jopa jotkut juutalaiset, olivat kuitenkin tempautuneet mukaan tähän nasaretilaisten lahkoon, jonka johtajaa, ristiinnaulittua Jeesusta he nyt väittivät ylösnousseeksi Messiaaksi. Saulin/Paavalin tehtävä oli mennä Damaskoon ja palauttaa se takaisin tervejärkisen juutalaisuuden tilaan. – ”Pahaksi onneksi” hän kuitenkin kohtasi valoilmestyksessä saman Jeesuksen, jonka uhkaa hänet oli lähetetty torjumaan (Katso esim. Apt.9:1-22).
Tämä on avaintapahtuma koko ”Paavali-tragedialle”. Keskuskonttorin uskotusta miehestä ja pakanoiden keskuuteen lähetystä ortodoksisen juutalaisuuden apostolista tuleekin kokonaan uusi mies, pakanoiden apostoli!
Pettymyksen arvaamaton voima
Meidän on vaikeaa kuvitella sitä pettymystä ja siitä seurannutta vihaa, jonka uusi pakanoiden apostoli Paavali, entinen Saul, sai omiensa taholta osakseen. Omasta elämänpiiristäni löydän vain pienen vertailukohdan. Se tapahtui silloin kun suoritin yliopistossa teologian maisterin opintoja ja tutkin lopputyössäni Paavalin ihmis- ja viholliskuvia.
Tutkimusprosessini aikana omassa elämässäni tapahtui käänne. Vaikka olin ollut aiemmin naispappeuteen lojaalisti suhtautunut (ja naispastorin puoliso), huomasin tämän asian sopivan varsin huonosti Raamattu-tunnustukselliseen uskoon (jota Suomen evl-kansankirkko virallisesti edustaa). Samalla huomasin myös koko evl-kansankirkkorakenteen sisäisen tyhjyyden… Yksin Raamattu -periaate oli jo tuolloin muuttunut käytännössä moniarvoisuuden idealisoimiseksi. – Siitä yhtenä käytännön esimerkkinä toimi jo opiskeluaikanani aktivoitunut homoseksuaalisen elämäntavan kirkollinen esiinmarssi (joka on toki Raamattu-tunnustuksellisessä mielessä paljon naispappeutta isompi muutos kirkon normeissa).
Myös minun ”tragediakseni” muodostui liika ehdottomuus Raamatun sisäisille totuuskysymyksille. Pragmaattisessa mielessä olisin menestynyt kirkollisella urallani paremmin, jos en olisi ollut sitoutunut a) edustamani kirkon viralliseen ideaaliin (yksin Raamattu), b) ja jos en olisi paneutunut tutkimuskohteeseeni (Paavalin ihmiskuva) niin innostuneesti. – Edistyin opinnoissani hyvin, vaikken aivan rohkene sanoa (Paavalin tavoin) edistyneeni muita pidemmälle. – Naispastorin puolisona ja lapsesta asti evl-kansankirkon kasvattina minulla oli myös Paavalin tavoin ”keskuskonttorin” silmissä uskotun miehen maine. – Kun kuitenkin valmistumiseni jälkeen paljastui, etten löytänyt enää naispappeudelle perusteita Raamatusta + suhtauduin kriittisesti homoseksuaalisen elämäntavan kirkolliseen esiinmarssiin, ja kaiken huipuksi kyseenalaistin vielä moniarvoisen evl-kansankirkon aseman Kristuksen kirkon tuntomerkkien edustajana Suomessa… silloin minäkin sain kokea aavistuksen siitä, miltä tuntuu maistaa maanpetturin asemaa… vaikka pidin itseäni edelleen 100% luterilaisena kristittynä…
Miten Paavalin maanpetturuus on selitettävissä?
Minun väitteeni on, että myös itseään 100% juutalaisena pitävä Paavali koki edustavansa Raamatun mukaista uskoa. Hänen tragediansa ei ollut eksyminen VT:n juutalaisuuteen nähden sivuraiteelle. Hänen tragediansa oli elävän Jeesus Messiaan/Kristuksen kohtaaminen.
Koska Paavali oli juutalainen mies, hän tunsi kaikki olennaiset Messiaaseen liittyvät tekstit Raamatussa. Hän oli kiistattomasti asiantuntija. – En ole löytänyt yhtään hyvin perusteltua tutkimusta, joka aidosti kyseenalaistaisi Paavalin omakuvauksen juutalaisuuden asiantuntijana. – Ja juuri asiantuntijuutensa kautta Paavalilla oli todellinen kyky tarkistaa sopivatko Messiaan tuntomerkit Nasaretin Jeesukseen. – Monien kouluttamattomien Jeesus-liikkeen jäsenten kohdalla ihmeet, ilmestykset ja tunnusteot muodostivat keskeisimmän syyn uskoa Jeesukseen. Tällöin puhumme enemmin todistajista kuin teologeista.
Damaskon tiellä tapahtuneen Jeesus-kohtaamisen jälkeen Paavalista tuli toki myös todistaja. Teologisen koulutuksensa takia hän ei kuitenkaan voinut perustautua pelkästään subjektiiviseen kokemukseensa, vaan tutki kokemustaan Vanhan testamentin tekstien pohjalta, ja arvioi kokemuksensa yhteensopivuutta niiden valossa. Raamattu kuvaa, että Paavalin (eli silloin vielä Saulin) kohdalla tämän teologisen palapelin palaset loksahtivat kohdalleen hämmästyttävän nopeasti:
”Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika. Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: ”Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?” Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.” (Apt.9:20-22).
Uuden testamentin teksteistä voimme seurata Paavalin myöhempiä vaiheita hyvin yksityiskohtaisesti. Professori Jukka Thurénin mukaan tiedämme Paavalista enemmän kuin juuri kenestäkään muusta Raamatun henkilöstä. Lähteinä meillä ovat Apt., ja Paavalin 13 kirjettä, jotka levittäytyivät yli koko silloisen kristikunnan ja muodostavat lähes kolmanneksen UT:sta.Thurén pitää Paavalia eräänä aikansa oppineimmista ja lahjakkaimista miehistä, josta tuli koko kristikunnan kaikkien aikojen vaikuttavin opettaja. Paavali myös laski perustan pakanalähetykselle ja koko kristillisen uskon myöhemmälle voittokululle. Prof. Jukka Thurén sanoo, että Paavali on Jumalan valtakunnan ja maailman historian kaikkien aikojen ehkä merkittävin ihminen, jos ei ajatella Kristusta itseään.
Apostoli Paavalin ”maanpetturuustragedian” syvin olemus ei näytä pelkistyvän vain siihen, että hän kääntyy juutalaisena miehenä Jeesus-uskoon. Tragedian reseptinä ovat myös monet hyvin eri kategorioiden ainekset ja mausteet, jotka vielä kypsennetään juutalaisten kansallisen kriisiajan uunissa. Yritän summata tämän ”reseptin”:
Juutalaisuuden uskonnollisten nokkamiesten henkilökohtainen pettymys uskottuun mieheensä Saulus tarsolaiseen…
- Saulin eli Paavalin ryhtyminen julistamaan löytöjään (ehkä muutos olisi siedetty, jos se olisi pidetty henkilökohtaisena asiana)
- Paavalin tapa perustella julistamansa asia myös Raamattu-teologisesti (Paavalin esille tuoma uhka oli muita Jeesus-liikkeen edustajia suurempi, koska se perustui aiempaa julistusta vahvemmin juutalaisten omiin pyhiin kirjoituksiiin.)
- Paavali käänsi alkujaan ylipapilta saamansa pakanoiden keskuudessa tapahtuvan (torjunta)tehtävän pakanoiden evankelioimiseksi, mutta ei edellyttänyt pakanoilta juutalaisuuteen kääntymistä (esim. ympärileikkaamista).
Kun tätä soppaa vielä keitetään poliittisesti tulenarassa tilanteessa, jossa kansakunta natisee yhtäältä ulkoisen uhan, toisaalta sisäisten ristiriitojen pätsissä, kattila kiehuu helposti yli. Lopputuloksena apostoli Paavali saa kannettavakseen maanpetturileiman häpeäristin, vaikka siihen ei olekaan olemassa aitoja juutalaisesta perinteestä nousevia Raamattu-teologisia perusteita. Kaiken tämän kivun keskellä Paavali kuitenkin rakastaa ja siunaa omaa kansaansa:
”Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele-sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä- että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!” (Room.9:1-5)
Kenties yksi Paavalin ”pistin” oli juuri tämä maanpetturileiman kipu ja kirous, joka rusikoi häntä missä ikinä hän kulkikin. Se teki hänet omiensa silmissä heikoksi ja hyljeksityksi, mutta juuri heikkouteen suostumisessa oli hänen voimansa:
”…Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2Kor.12:10)
Meillä Suomessa kysymys Paavalin juutalaisesta identiteetistä ei näyttele kovin suurta roolia. Omana aikanaan se oli kuitenkin suurempi kysymys kuin hänen yksittäiset moraaliset näkökulmansa, joista olen aiemmissa blogeissa kirjoittanut, ja joista on virinnyt aktiivista keskustelua. – Mistä tämä kertoo?
Itse ajattelen, että tämä on sekä myönteinen että kielteinen asia. Myönteistä siinä on se, että Paavalin asema on meillä jo niin vakiintunut keskeisenä kristinuskon teologina, että hänen asemansa (VT:a oikein tulkitsevana teologina) on jo laajasti omaksuttu. Näin ollen hänen näkemyksensä yksittäisiin moraalikysymyksiin näyttävät kristillisen kirkon suuntaa, eikä em. arvostuksen perusteita tarvise enää niin paljon miettiä. – Negatiivista taas on, jos kadotamme teologisen horisonttimme ja yksittäisistä kysymyksistä polemisoiminen ottaa suuremman roolin kuin perustavat teologiset lähtökohdat.
Kiitos Manu tästä omakohtaisiakin muistoja ja tuntemuksia välittävästä hyvästä blogista!
Ketkä mahtavat olla kirkon ”maanpettureita” blogisi viestin sisällön mukaisesti tällä hetkellä ja miksi? Kysymystä kannattaa rauhassa pohtia, sillä sen vastaus voi pitää sisällään kirkon ”kriisin” syyn.
Siunattua viikonloppua sinulle ja läheisillesi Manu!
Kiitos Mikko!
Minusta tuntuu, että joudun jääväämään itseni osuvan kysymyksesi suhteen, koska tulin jo ilmoittautuneeksi jossakin suhteessa asianosaiseksi;-)
Mutta kysymys on hyvä ja jätän tämän suhteen tilaa muiden pohdinnoille.
Kiitos samoin siunattua viikonvaihdetta!
Kiitoksia hyvästä asiasta mikä varmasti tulee tarpeeseen.
Voisiko blogista sanoa jotta Paavalia hyvin voi pitää kirkon ensinmäisenä teologina enemmän kuin Ignatiusta tahi Ireneausta. Toki yksi Piispoistamme Piispainkokouksen alkupuhevuorossaan merkitystä ensimmäiseksi teologiksi antoi toiselle edellä mainituista, tosin aikaa sitten. Samalla Hän muisti sittemmin jo kirkkolaitoksen identiteettiä työpersoonineen ja näiden tärkeysjärjestystä Piispoista alkaen. Mutta näin aluksi,
jotakin Paavalin sakramentalismista. Miten juutalainen saattoi vertauskuvallisesti tai tosiasiana nauttia verta Kristuksen Uhrin muistamisen, uudelleen uhraamisen asiassa. Tässä täytyy olla jotakin enemmän, ja tunnistamatonta.
Kiitos tännekin suunnalle mielenkiintoisista pohdinnoista. – ”Me” eksegeetit toki varmaan liputamme kristinuskon ensimmäiseksi teologiksi apostoli Paavalia (viittaan tässä isä Thuréniin ja hiippailen noviisina hänen jäljissään). – En tiedä ovatko kirkkohistorioitsijat ja systemaatikot samaa mieltä…
Paavalin sakramenttiopista sanoisin tässä yhteydessä vain sen verran, että ehtoollisen verisymboliikka näyttää palautuvan Jeesukseen. Paavali näyttää tällä kohdin toistavan vanhempaa traditiota, jonka evankelistat dokumentoivat aika yksituumaisesti Herramme ja Vapahtajamme omista sanoista.
Kyllä Paavalia hyvin voi pitää kirkon ensimmäisenä teologina antoihan Hän merkityksen Jeesuksen ristinkuolemalle. Näin Aadamin kautta koko Ihmiskunnan tuomioksi tullut synti saa sovituksen Jeesuksen ristinkuolemassa Hänen uhrattuaan henkensä meidän puolestamme.
Eivätkö kuitenkin jo Profeetat todenneet meidän kuolevan omien syntiemme tähden ja näin asiassa ei Jumalallista kostoa ja sovitusta tarvittaisi lainkaan, eli ”sielu joka tekee syntiä, on kuoleva”, eli tähän asiantilaan tarvittaisiin vain huonoa traditiota, -opetusta ja kehtoa tiennäyttöä. Samoin Hesekiel sanoi Jumalattoman ylitse tulevan Hänen jumalattomuutensa ja vanhurskaan ylitse Hänen vanhurskautensa.
Paavali puhuu hyvin lähimmäisen rakastamisen merkityksestä. Mutta ovatko rakkauden, huolehtimisen, anteeksi antamisen ja usein itsensä kieltämisen asiat aina ja välttämättä oikean Uskon hedelmiä vaan olisiko syytä katsoa Jaakobin kysymykseen hyödystä ja merkityksestä katsoessamme omistavamme oikean uskon mutta kuitenkin ilman tekoja, eli voisiko sellainen usko olla pelastavaa uskoa.
Miten sitten edelliseen sopii Paavalin todistus siitä, että ”eivät vain lainkuulijat ole hurskaita Jumalan edessä vaan lain noudattajat vanhurskautetaan”. Näin Paavali ymmärsi myös Ihmisen omantunnon päälle ja asiasta minkä katsoi olevan myös pakanoilla keskinäisen elämänsä hoitamiseksi. Vielä Paavali ymmärsi Ihmisen pitävän ja kantavan salaisuuksia sydämessään joiden Hän totesi Herran saattavan valoon ja tuomitsevan ne Kristuksen Jeesuksen kautta.
Kun kuitenkin olemme Luterilaisessa kirkossa Lutherin Sola Fides uskonopin ymmärryksessä ja käytännön julistamisessa eikö asiaa olisi sopiva katsoa Paavalin Caritate Formata lisäyksellä. Lutherhan itse suivaantui kovin työnsä hedelmiin todeten talonpoikien tulleen raaoiksi, aatelisten ahneiksi ja vielä yleisen hyväntekeväisyydenki vähentyneen. Yksin uskosta ei siis kantanut hedelmää.
Kiitos haastavasta pohdinnasta. Näkisin niin, että kyseisiin teemoihin voidaan reagoida tutkimalla Paavalin käsitystä ihmisen synnistä – sekä lain ja armon suhteesta. – Tähän kuitenkin paneudun syvällisemmin, kun arvioin kysymystä Paavalin johdonmukaisuudesta (toivoakseni ensi viikolla).
Niin miten sitten Paavali osasi olla ja julistaa juutalaisillekin Juutalaisena. Hän oli oppinut, älykäs, ja sivistynyr Tarsoksen koulussa mitä on verrattu jopa Aleksandrian yliopistoon. Hän oli näin vaikutteiden ja opin kautta sen ajan maailmankansalainen joka osasi puheessa ja kirjoitetussa aina hyvällä tavalla lähestyä kohdettaan huomioiden paikalliset haasteet. Hänen entusiasminsa ja julistuksensa sai kuitenkin hengen suuruuden Hänen Par Exvellence kokemuksestaan mikä yhtyneenä uskonvarmuuteen systematisoi Hänen toimintansa ainutkertaisen suureksi mitä mekin tänä päivänä saamme todistaa.
Juuri nyt muistetaan myös Kristalliyötä, jolloin Saksassa hyökättiin juutalaisia vastaan.
Meidän kristittyjen on hyvä muistaa uskomme juutalaisia juuria. Apostoli Paavalin suhde omaan kansaansa oli sen kipeydestä huolimatta rauhanomainen ja hyvää etsivä. Jos olisimme kulkeneet kristikuntanakin Paavalin jalanjäljissä, emme olisi koskaan joutuneet kirjoittamaan historiaamme Kristalliyön häpeällistä sivua.
”Naispastorin puolisona ja lapsesta asti evl-kansankirkon kasvattina minulla oli myös Paavalin tavoin ”keskuskonttorin” silmissä uskotun miehen maine. – Kun kuitenkin valmistumiseni jälkeen paljastui, etten löytänyt enää naispappeudelle perusteita Raamatusta + suhtauduin kriittisesti homoseksuaalisen elämäntavan kirkolliseen esiinmarssiin, ja kaiken huipuksi kyseenalaistin vielä moniarvoisen evl-kansankirkon aseman Kristuksen kirkon tuntomerkkien edustajana Suomessa… silloin minäkin sain kokea aavistuksen siitä, miltä tuntuu maistaa maanpetturin asemaa… vaikka pidin itseäni edelleen 100% luterilaisena kristittynä…”
Toisaalta kirkossamme tehdään paljon hyvää työtä, uskotaan Jeesukseen jaetaan sakramentteja, rukoillaan ja ripittäydytään. On olemassa siis paljon hyvää. Omat ongelmat voivat tietysti kasvaa niin suuriksi, että kokemus on kuvaamasi kaltainen. Väitän kuitenkin, että jonkinlainen suhteellisuuden taju voidaan säilyttää.
Hyvä pointti Sami,
Minun kohdallani voi toki kysyä, onko kohtuullista väittää em. subjektiivista kokemustani maanpetturiksi leimaamisesta millään tasolla analogiseksi Paavalin tilanteeseen nähden? – Minun pitää pohtia sitä itsekriittisesti tykönäni, mutta samalla olen vähän jäävi antaakseni kovin objektiivista loppuarviota itseeni liittyen…
Ehkä itse ajatuskulku on silti ymmärrettävissä, vaikka lopullinen sana jää vähän auki. – Me voimme joskus tavoittaa toistemme kokemuksen väärinymmärretyksi tulemisesta, vaikka emme näekään ko. asiaa aivan yhtä vahvoissa väreissä…
Jokainen joutuu käymään oman karhunpaininsa. Toisen kokemuksen tavoittaminen on joskus todella vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa on hänen rakastamisensa. Jonkun hiuksen hienon analogian tuossa voisi nähdä ja varmaan itseäsi se lohduttaa.
Kutsua Paavalia maanpetturiksi on yksi ja varmasti oikea tapa kuvata hänen kääntymyksensä jälkeistä suhdetta jutalaiseen yhteisöön.
Henkilökohtaisella tasolla hän oli kokenut vanhan identiteettinsä murtumisen ja uuden synnyn.Itse taitekohtana teologisissa piireissä pidetään Damaskoon tiellä tapahtuva valoilmiötä. Mielellään korostetaan hänen kääntymisensä dramaattisuutta, aivan kun se olisi tapahtunut ilman sisäistä aikaa vievää prosessia.
Jos kelataan taaksepäin,, niin hän kertoo itse olleensa läsnä Filippuksen kivityksessä.Arvaukseni on että tässä kylvettiin ensimmäisiä siemeniä tulevalle kääntymykselle. Sofistikoituneena juutalaisena elämän suojeleminen on yksi keskeisimpiä asioita juutalaisuudessa. Kivitys tapahtui kadunparlamentin toimesta ilman muodollista oikeudenkäyntiä. Tämän on täytynyt loukata hänen oikeudentajuaan ,vaikka hän siinä vaiheessa saattoi hyväksyä lopputuloksen.
Tänä päivänä tiedäme sen,miten tuollaisen tilanteen tai vastaavan näkeminen on hyvin traumaattista. USAssa, jossa poliisi joutuu ampumaan aseistettuja väkivallantekijöitä ,kyseessä oleva poliisi tulee pitkäksi aikaa traumaattisen työkyvyttömäsi , kuinka oikeutettua teko sitten olikin.
Että hän ilmottautuu vapaaehtoiseksi järjestyksen palauttajaksi , niin eikö se ole pakoa ja syyllisyydentunnon merkki?Tuollainen into ruveta vainoojaksi saatta motivoitua vihasta ja suuren ja puhtaan asian puolustamisesta sen kyseenalaistajia vastaan . Hänen ongelmansa oli se,että hän todenäköisesti oli lahjaks fariseus, joka ei lain suhteen voinut pitkänpäälle pettä itseään.Tiellä, maaseudun rauhassa, omatuntoa ei voi paeta. Ja sisäinen kysymys todellakin on: Miksi oikeastaan vainoan näitä nasarettilaisten seuraajia.Kysymys, mihin hänellä oli vain se vastaus, että hän oli antautunut vääryyden palvelukseen mukamas suuren asian nimissä kitkeäkseen pois pahan.
Tiedämme Paavalin omantunnon ehdottomuuden . Se ei sietänyt kompromissejä. Hän toimi kaikki tai ei mitään periaatteella.
Hän ajautui sisäiseen ristiriitaan josta oli seurauksena identiteettikriisi ja hysteerinen sokeuden tilaan. Hän ei suinkaan ruvennut julistamaan evankeliumia siinä samassa vaan, hän vietti kolme vuottaa Arabiassa, tietenkin siellä olevien kristittyjen parissa käyden rippikoulunsa siellä.Tällainen valmistusaika ,moratoorium, kuuluu identiteetin uudelleen muotoiluun.Lutherin kehitys on vastaava esimerrki tällaisesta.
Voisi sanoa, että Paavali oli tullut siihen johtopäätökseen ,että ne oli ylipapit jotka olivat ne oikeat maanpetturi tinkiessään juutalaisuuden olemuksesta ja antoivat tapattaa syyttömiä lepyttääkseen roomalaista ylivaltaa. Tilanne oli sama kun Lutherilla: Se oli Rooman kirkko joka oli langennut pois puhtaasta uskosta eikä Luther.
Paavali ymmärsi sen, että hän oli tullut korumptoiduksi eikä kestänyt itseään vaan murtui. Lopput on sitten historiaa.
Tämä oli varsin mielenkiintoista pyrkimystä selittää Paavalin kääntymystä psykologian keinoin. Uskon, että Paavali on jollakin moraalinsa tasolla, vähintään tiedostamattomalla tai torjutulla, tuntenut tuskaa Stefanoksen kivittämisestä. Jaan myös näkemyksen, jonka mukaan todellisia maanpettureita olivat korruptoituneen ylipapit.
Henkilökohtainen vakaumukseni on, että psykologian mahdollisuuksien rajat tulevat kuitenkin vastaan, jos/kun pyritään avaamaan Kristus-kohtaamisen ydin.
Näkemykseni Paavalin nopeaan kääntymykseen vainoajasta julistajaksi perustuu Apt:n tekstiin, mutta myös prof. Martin Hengelin analyysiin. Hän ei näe, että Paavali varsinaisesti vetäytyi Arabian meditoimaan. Se oli Hengelin mukaan strateginen siirto, koska mission ”alkaen Jerusalemista” periaate oli jo tavoittanut Samarian. Seuraava kehä oli Arabia, ja sitä seuraava UT:n kreikkalainen alue. – Tämä Hengelin tunnistama skeema ei toki sulje pois sitä, että Arabian vaihe oli myös kypsymisen aikaa ns. erämaassa (joka on käsittääksenimyös toinen alkutekstin käännösvastike).
Yritän seuraavalla viikolla käsitellä eksegetiikan ja psykologian suhdetta (samalla kun käsittelen kysymystä Paavalin johdonmukaisuudesta).
Hyvää kohta alkavaa pyhäpäivää ja isänpäivää!
Paavalilla , niinkuin kaikilla meillä oli varmasti psykologiansa.Kaikki uskonnolliset ilmiöt tapahtuvat psykologian sisällä. Se ei kuitenkaan millän lailla vähennä uskonnollisen kokemuksen merkitystä että se voidaan ymmärtää psykologisena taphtumana.
Vaihto ehtona on se että uskonnollinen kokemus tapahtuisi luomisen ulkopuolella siten että luotuun syntyisi ihmeenomainen teikjä x. Valtaosa uskon syntymis kertomuksista ovat psykologisesti mielekkäitä ja sitä samaa voi odottaa Paavalinkin kohdalle.
Arabia kauden sisältöä voi vain spekuloida. Professoreilla ei ole erityistä ilmoitusta sellaisesta. Mitä alkutekstin kohdalla tiedämme on se että se tapahtui.
PS Tietenkin Stefanus ei Phillipus .
Se mitä Paavalille (Saulukselle) tapahtui on selkeä todistus uudestisyntymästä, siis hän sai Pyhän Hengen joka kirkasti hänelle Jumalan Sanan, Jeesuksen.
Samaa kuvaa hyvin opetuslasten kokema, ensin he läksivät seuraamaan Jeesusta ja näkivät Jeesuksen teot ja tekivät itsekkin samoja, mutta kun tuli todellinen koetus seurata Jeesusta niin heillä ei ollutkaan siihen voimaa vaan kaikki pakenivat. Vasta kun he saivat Pyhän Hengen he saivat voiman ja ymmärryksen todella seurata Jeesusta.
Siis tilanne ennen uudestisyntymää on että ihminen elää pimeydessä täydellisen sokeana hengellisesti paatuneella sydämellä ja JUMALA SALAA evankeliumin vaikka kuinka sitä yrittäisi tavata Raamatusta niin sitä ei voi ymmärtää, vasta kun Pyhän Hengen kautta Jumala ilmoittaa sen niin sen voi ymmärtää.
Ari. Paavali ei käytä, tuosta kokemuksesta missään mainintaa uudelleen syntymä.
Raamattu ei tunne uudelleen syntymää kuin kasteessa. Kääntyminen Juutalaisesta Farisealaisuudesta Kristuksen seuraajaksi oli kova juttu Paavalille, mutta ei Paavalin uskossa ollut mitään vikaa, Paavali oli vain kiinni isiensä opetuksissa. Hän ei tunetunut Jeesusta, ennenkuin sai kohdata Hänet.
Kun Luther tajusi, että Room. Katollinen Paavin valta edustaa jotain perkeleellistä, niin Luther yritti saada Paavia tajuamaan sen syvän eksytyksen, jonka Luther oli juuri Paavalin teologiaan syventymisessään löytänyt.
Luther meinasi päästä hengestään, kun alkoi julistamaan löytämäänsä Kristusta. Paavalille kävi samoin, tosin Paavali joutui kohtaamaan Neron vainon ja myös pääsi Hengestään Kristuksen tähden.
Kummatkin uskoivat lujasti Jumalaan jo ennen kuin löysivät Kristuksen todellisen merkityksen Raamatun Sanasta, heillä ei ollut oikeaa taitoa, mutta kiivautta sensijaan oli paljon. Kristuksen Armon kohtaaminen on uskovaisellekin kova paikka.
Minut on kastettu hätäkasteella synnytys sairaalassa, sillä äitini luotti Jumalaan ja kylvi myöhemmin Sanan siemenen, mutta vasta 26v sain kohdata Pelastajani. Se oli kova kokemus, mutta uskon syntyminen tapahtui jo tuolla sairaalassa ja viimeistään iltarukouksen opittuani pienenä lapsena sain oppia luottamuksen Jumalaan. Nuoruudessa eksyin ja haparoin, mutta Jumala katsoi lapsensa perään ja sain oppia tuntemaan Jumalan Armon Kristuksen kautta.
Paavalin Juutalaisuus oli kuin kansalaisuus, johon synnytään, samoin on ollut Suomessa, jossa syntyneet lapset on kastettu Kristukseen kuten Juutalaiset ympärileikattiin 8 päiväisenä. Nyt on meno muuttumassa ja pakanuudesta luodaan Suomeen uusi kansalaisuus.