Apostoli Paavalia on syytetty hyvin monella tavalla. Eräs mielenkiintoinen piirre tässä kaikessa on se, että usein nämä syytteet edustavat lähes vastakkaisia näkemyksiä. Lisäksi Paavalin vastustus näyttää saavan eri aikakausina hyvin erilaiset kasvot. Tämä blogi pureutuu Paavali-kritiikkiin ja sen perusteisiin. Aloitan tässä blogissa tarkastelun yhdestä hyvin nykyaikaisesta kritiikin aiheesta eli Paavalin suhtaumisesta naisiin.
Kenties jopa yleisin Paavaliin kohdistettu syyte ovat erilaiset naisvihamielisyyteen liittyvät väittämät. Nämä väittämät nousivat meillä pinnalle erityisesti sen jälkeen, kun Suomen evl-kirkkoon hyväksyttiin naispappeus. Itse naispappeus ei silti ollut varmaan tämän kritiikin syy. Tällöin Raamattua vain luettiin sukupuolirooleihin liittyen erityisen paljon, jonka seurauksena Paavalin väitettiin toisinaan olevan naisvihamielinen, koska hänen kirjeistään löytyvät muun muassa maininnat naisten vaikenemista seurakunnassa ja naisten pidättäytymisestä seurakunnan opetustoimesta (1Kor.14:34-37; 1Tim.2:8-15). Tämä aiheutti kirkollista hämmennystä. – Meneekö Raamatun arvovalta, jos Paavali todetaan naisvihamieliseksi? – Näitä ohjeita pyrittiin sitten selittämään parhain päin monellakin mielikuvituksellisella tavalla. Yleisimpiin näistä kuuluu luultavasti ajatus ”lehtereillä” pulisevista naisista, joihin Paavali ”poikamiehenä” hermostuu ja sitten ikään kuin puuskahtaa spontaanin käskynsä naisten vaikenemisesta. – Näppärä ajatus, mutta tämäntyyppiset teoriat nojaavat kuitenkin enemmin mielikuvitukseen kuin faktoihin. Ne eivät sitä paitsi ole kovin uskottavia antiikin kirjeiden kirjoittamistavan suhteen. – Antiikin kirjeet eivät näet olleet mikään salamannopea ”some”. – Ennen kuin päästiin kirjeen kirjoittamiseen käsiksi, spontaaneimmat tunteet olivat yleensä jo rauhoittuneet.
Miksi naisen piti vaieta seurakunnassa?
Professori Jukka Thurén tarjoaa paremmin perustellun näkökulman. Paavali vastusti naisten korottamista papeiksi, koska hänen aikanaan päätään nosti jo gnostilaistyyppinen julistus, jossa syntiinlankeemuskertomus käännettiin nurinpäin. Siinä käärme ja Eeva olivatkin totuuden opettajia. Tästä seurasi fantasia, että naiset (kuten esim. Maria Magdaleena) olivat apostolien oppiäitejä ja hallitsevassa roolissa. Gnostikoista lasten synnyttäminen oli turmiollista ja siksi Paavali yhtäältä vastustaa naiseuden korottamista edellä kuvatun kaltaiseksi jumalallisen tiedon kanavaksi, ja toisella kädellä puolustaa halveksittua äitiyttä. – Tästä ymmärrämme, ettei Paavalin naiskriittikseksi väitetty puhe olekaan naiseutta vastaan, vaan pikemminkin sen puolesta.
Miten Paavali oikeasti ymmärsi luomisjärjestyksen sanoman?
Toiseksi Paavalin väitetty naisvihamielisyys saa uuden näkökulman, kun tarkastellaan Paavalin opetusta luomisesta. On aika yleistä, että Paavalia syytetään naisvihamielisyydestä, koska hän perustelee miehen asemaa perheen päänä luomis- ja syntiinlankeemuskertomukseen viitaten (Kuten jo edellä 1Tim.2:8-15). Tässä luomiseen liittyvässä keskustelussa unohtuu kuitenkin eräs asia, joka osoittaa Paavalin tulkitsevan luomisen teologiaa poikeuksellisen naismyönteisesti.
Muistatte ehkä juutalaisten rukouskirjasta (Siddur) löytyvän miesten tavan kiittää Jumalaa siitä, ettei ole luonut miestä pakanaksi, orjaksi tai naiseksi. Tämän rukouksen teologia ei perustu sovinismiin, vaan juutalaiseen tapaan tulkita Raamatun kuvaus ihmisen luomisesta. VT:n professori Antti Laaton mukaan 1Moos.1:27 kuvaa sitä, miten Jumala loi Aadamin omaksi kuvakseen (yks. 3. mask.). Heprean possessiivisuffiksit liittävät ajatuksen Jumalan kuvana olemisesta selkeästi Aadamiin, mutta Eevaan liittyvä jatko ei enää toistakaan sanaa ’kuva’. Siksi ajatus myös naisen asemasta Jumalan kuvana on synnyttänyt juutalaisuuden keskuudessa keskustelua, ja saattaa myös heijastua yhä tänään käytettävään juutalaisten miesten aamurukoukseen. – Poikkeuksen tähän käytäntöön tekee kuitenkin apostoli Paavali. Kirjoittaessaan pelastuksen osallisuuteen kastetuista hän sanoo: ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.” (Gal.3:26-29)
Prof. Laaton mukaan rabbi Gamalielin jalkojen juuressa varttunut Paavali ei ollut tyytyväinen saamaansa opetukseen, joka asettaa naisen Jumalan kuvana eri asemaan. Paavali korjaa juutalaisuuden tulkintaa useammassakin kohdassa. Edellä siteeratun tekstin lisäksi samaa luomisen teologiaa käsitellään myös hänen kirjeessään korinttilaisille (1Kor.11:7-12). Korjatessaan rabbiinista tulkintaa Paavali ei tee Raamatulle väkivaltaa, mutta hän täsmentää/korjaa sitä oivaltavasti. – Laato huomauttaa, että luomiskertomuksessa kyseisen Aadamiksi tulkitun sanan kohdalla on määräinen artikkeli. Siten tämä sana ei enää viittaakaan vain Aadamiin yksittäisenä henkilönä, vaan koko ihmisyyteen (joka on kyseisen termin toinen käännösvaihtoehto). – Näin ollen apostoli Paavali näyttäytyykin (Jeesuksen jälkeen) UT:n tässä suhteessa juutalaisista teologeista ensimmäisenä naisten aseman puolustajana.
Paavali-kritiittinen Raamatun lukija saattaa silti kysyä: Onko tässä koko kuva Paavalin suhteesta miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon?
Mitä me sanomme Paavalin suhteesta naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon?
Ensimmäisenä tähän kysymykseen voidaan vastata, että edellä kuvatuissa luomisen ja lunastuksen teemoissa on kyseessä syvin kuviteltavissa oleva teologinen taso, suorastaan fundamentaalinen taso. Nyt puhumme nimittäin ihmisyyden yleisestä ymmärtämisestä. Kun Paavali kirjoittaa Jumalan kuvana olemisesta ja liittää siihen sekä miehen että naisen yhtäläisen ihmisyyden edustajina, hän päätyy samalla kristinuskon syvimmän aarteen äärelle. Jeesuksen Kristuksen sovitustyön perusteella Paavali näkee nyt miehen ja naisen Jumalan armolupausten perillisinä. Se tarkoittaa osallisuutta pyhään kansaan, Aabrahamin siemeneen.
Kun Paavali kirjoittaa tästä miehen ja naisen yhtäläisesta osasta suhteessa Jumalaan, hän ei aseta kumpaakaan sukupuolta tässä suhteessa toisen edelle. Tämä käy selkeästi ilmi, kun lukee edellä siteeratun Paavalin kirjoituksen kokonaisuudessaan (Gal.3; Katso myös 1Tim.2:5). Mies ei ole Jumalan lapsen aseman saavuttamiseksi välimies naisen ja Jumalan välissä. Yhtä vähän Raamattu tarjoaa tätä asemaa naiselle, vaikka gnostilaistyyppisissä kirjoituksissa niin annettaisiinkin olettaa. Tämä perustava teologinen näkökulma eli miehen ja naisen yhtäläinen asema Krisuksessa kulkee jatkuvasti mukana juuri niissä Paavalin teksteissä, joissa käsitellään naiseutta ja mieheyttä suhteessa Jumalaan. – Kaikista merkittävimmässä teologisessa asiassa eli pelastuskysymyksessä voidaan siten sanoa, että apostoli Paavalin edustaa perustavanluonteista miehen ja naisen välistä tasa-arvoa suhteessa Jumalaan. – Eikä ole myöskään liioiteltua sanoa, että hän edustaa teologina tätä yhdenvertaisuuden näkökulmaa taustaansa nähden edelläkävijänä!
Onko Paavalin väitetty naisvihamielisyys nyt torjuttu?
Tähän kysymykseen vastaaminen riippuu hieman Raamatun lukijan näkökulmasta. Minun nähdäkseni edellä kuvatut asiat osoittavat, ettei ole mitään aitoja perusteita väittää Paavalia naisvihamieliseksi. Itse olisin enää valmis keskustelemaan korkeintaan hieman vanhakantaisesta Paavalista. On nimittäin totta, että riippumatta pelastuksen asiaan liittyvästä perusnäkökulmastaan, Paavali edustaa silti tiettyjä nykyään vanhakantaisiksi väitettyjä näkemyksiä sukupuolirooleista.
a) Paavalin mielestä seurakunnan johtajan tehtävä kuuluu miehelle .Tämä käy aika selvästi ilmi hänen kirjeestään Timoteukselle (1Tim.3:1-7). Moni nykyaikainen teologi on toki yrittänyt poistaa tätä naispappeuskysymykseen liittyvää pahennusta selittämällä Paavalin mainintaa ”yhden vaimon miehestä” enempi yksiaviosuuden puolustuksena kuin ajatuksena seurakunnan kaitsijan tehtävään liittyvästä sukupuolisidonnaisuudesta. – Tämä olisi toki aivan mahdollinen tulkinta, jollei Paavali tekisi sitä itse mahdottomaksi kirjoittamalla samassa kirjeessä jo aiemmin ja vielä selkeämmin, kun hän torjuu naisten opetusviran (1Tim.2:8-15). Samansuuntainen viesti on löydettävissä myös muista Paavalin kirjeistä (esim. 1Kor.14:34-40). Vaikka Paavali opettaa tinkimättä miehen ja naisen välistä yhdenvertaista asemaa pelastuksesta yksin Kristuksen kautta, Paavalin teologiassa on silti selkeä miehen ja naisen tehtäväkenttään liittyvä roolijako. Tässä suhteessa Paavali edustaa samantyyppistä ajattelua kuin muu oman aikansa juutalainen yhteisö, tai vaikkapa Pietarin nimellä kulkeva kirjetraditio (1Piet.3:1-12).
Mitä sanoo nykyaikainen ihminen?
Nykyaikaisen Raamatun lukijan tehtäväksi jää oman suhteensa muodostaminen Uuden testamentin ajan roolijakoon. – Uuden testamentin seurakunta korjasi naisen oikeuksia puolustaessaan naisten oikeusturvaa esimerkiksi avioliittomoraalin suhteen. Tämän voi nähdä kirkkaasti esimerkiksi Jeesuksen ankarissa sanoissa fariseuksille, jotka kiusasivat Jeesusta vetoamalla omien erokirjojensa tueksi Moosekseen (Mark.10:1-12). Moni lukee tätä tekstiä ikäänkuin siinä luettaisiin kovaa lakia avioeron kärsineille ihmisille. – Asiayhteys huomioiden Jeesuksen kritiikin kärki osuu todellisuudessa fariseuksiin, jotka olivat tehneet Mooseksien antamasta luvasta laatia erokirja (teknisen tempun) luvan kylmien avioerojen perusteeksi. Todellisuudessa muodollisesti oikein laadittu erokirjakaan ei suojannut hylkäämisen tuskalta ja turvattomuudelta, jonka uhreja olivat pääsääntöisesti naiset ja lapset. Tähän varsinaiseen ongelmaan Jeesus kohdistaa huomion. Apostoli Paavali jatkaa samansuuntaisesti kirjoittaessaan näin:
”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.” (1Tim.5:8)
Syvempi Uuden testamentin ja apostoli Paavalin tekstien tutkiminen ei anna missään nimessä oikeutusta väittää Uuden testamentin ja Paavalin naisiin kohdistamaa kuvaa vihamieliseksi. – Uuden testamentin ja Paavalin teologian vanhakantaisuus on mielestäni pikemminkin hedelmällinen haaste moniarvoiselle ajallemme kuin mikään todellinen ongelma.
On totta, että Paavali (ja Pietari) kuvaa miestä perheen päänä. Tämä tarkoittaa luonnollisesti jonkinlaista johtajuutta, mutta millaista? – Ymmärrämme, että johtajuus voidaan mieltää monin eri tavoin. On olemassa palvelevaa ja keskustelevaa johtajuutta, mutta myös valtaorientoitunutta ja sanelevaa johtajuutta.
Ensimmäinen nykyihmisen kysymys on siinä, miten suhtautua ylipäätään ajatukseen miehen johtajuusta suhteessa puolisoonsa. Onko olemassa jokin ajateltavissa oleva ”perheen päänä” toimimisen muoto, vai onko koko ajatus miehen johtajuudesta suhteessa vaimoonsa kaikissa muodoissaan pois suljettu?
Näihin kysymyksiin vastaaminen on eräänlainen vedenjakaja, kun arvioidaan nykyihmisen suhtautumista Raamatun sukupuolirooleihin miehen ja naisen välillä.
Mikäli koko ajatus miehen johtajuudesta suhteessa vaimoonsa on kaikissa muodoissaan pois suljettu, silloin Raamatun ja myös Paavalin teologia on tältä osin vanhentunutta.
Jos nykyaikainen ihminen hyväksyy kuitenkin ajatuksen palvelevasta ja keskustelevasta johtajuudesta, hän voi löytää tälle teemalla Paavalin teologiasta hyvin laajan kosketuspinnan.
Apostoli Paavali kirjoittaa:
”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,” (Ef.5:25). – Tässä on oikeastaan syvin mahdollinen kuvaus palvelevasta johtajuudesta. Paavali sanoo tässä selkeästi, että Kristus on seurakunnan pää, ja käyttää tätä samaa analogiaa myös ohjatessaan miehiä omassa johtajuudessaan suhteessa vaimoihinsa (Ef.5:23). – Miehen tulee rakastaa vaimoaan yhtä epäitsekkäästi kuin Kristus on rakastanut meitä kaikkia.
Kyseinen Paavalin kuvaama johtajuusmalli olettaa miehen ja naisen välille eräänlaisen vastavuoroisen alamaisuussuhteen. – Mies on kutsuttu sekä perheessään että seurakunnassaan johtavaan asemaan, mutta samalla hänellä on puolisona velvollisuus etsiä aina ensin vaimonsa parasta (ja pastorina seurakunnan parasta), jopa itsensä uhraamiseen asti. Vaimo on puolestaan kutsuttu tunnustamaan tämä järjestys eli suostumaan miehensä alamaisuuteen (Ef.4:24). Kun tämä kaksoisnäköala toteutuu eli kummankin toimiessa omalla paikallaan, siitä Paavali voi tehdä yhteenvedonomaisen ohjeen: ”Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.” (Ef.5:21).
Tämä kuulostaa kauniilta, mutta onko tämä tasa-arvoa? Tämä voi olla jopa kaunista, mutta joku saattaa silti pitää tätä Paavalin esittämää mallia auttamattoman vanhanaikaisena. Hän uskoo mieluummin ajatukseen, jossa mies ja vaimo ovat keskinäisten rooliensa suhteen täysin vapaat johtajuusnäkökulmasta. – Itse kallistun enemmin Paavalin kannalle.
Minun nähdäkseni Raamatun ihmiskuva on varsin realistinen. – Ihmisten välissä suhteissa ja päätöksenteossa on mielestäni aina jonkinlainen johtauusasetelma. Voimme toki yrittää sulkea siltä silmämme, mutta silmien sulkeminen ei silti muuta realiteetteja. Nähdäkseni myös kaikissa avioliitoissa törmätään aina jossakin vaiheessa, tai joissakin valintatilanteissa, kysymykseen keskinäisestä johtajuudesta. Kuka määrää ns. kaapin paikan? Tällöin johtajuus saa hahmon, joko jostakin ulkopuoleltamme annettuna (kuten Raamattu esittää) tai otettuna (jolloin se on puolisoiden välisen valtataistelujen lopputulos).
Raamatun malli jo luomisjärjestyksen kautta annetusta johtajuudesta rauhoittaa tilanteen. Se ei poista vastavuoroisen keskustelun tarvetta, mutta se antaa johtajuuden vastuun miehelle ja tekee näin periaatteellisen valtataistelun tarpeettomaksi. Tämä malli saa esikuvansa Kristuksessa. Siksi se ei anna oikeutta käyttää johtajuutta keinona palvella itseään, vaan omaksuu (eräänlaisen korjatun) palvelevan johtajuuden muodon, ja on siksi mielestäni varsin kilpailukykyinen yhä tänään. – Mitä sinä ajattelet?
|
25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
|
|
|
26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
|
|
|
27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.
|
|
|
28 Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.
|
|
|
29 Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,
|
|
|
30 sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.
|
|
|
31 ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.”
|
|
|
32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
|
|
|
33 Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.
|
(Ef.5:25-33)
Ps. Mikäli Luoja suo voimia ja uusia elon päiviä, tämä Paavalia käsittelevä teema tulee jatkossa käsittelemään kaikenkaikkiaan seuraavia aiheita:
Paavalin väitetyt paheet:
- Naisten vähättelijä
- Homovihamielinen
- Pessimistinen inhorealisti
- Huono juutalainen
- Ristiriitainen teologi
- Liian armollinen & lain kieltäjä
- Kerskailija
Hyvä yhteenveto Paavalin ajattelusta. Mutta loppuikoilmoitus paavaliin? Jos tarkastelemme kirkkokuntien kehitystä niin kaikilla kirkkokunnilla on oma traditionsa jossa monessa kohdassa poiketaan myöskin Paavalista . Vaikka on monia auktoriteetteja joita Manukin valottaa, niin oma vakaamus syntyy omasta Paavalin lukemisesta, seurakunnan kultuurista ja muutamien auktoriteettien julistuksesta.
Itse olen sivuttanut ajatuksen siitä että Paavali olisi naisvihamielinen. Hän kiittelee useita baisauttajia kirjeissään mutta puhuessaan seurakuntajärjestyksestä hän on ehdottomasti patriarkaalinen.En näe tätä vihamielisyyden osoitukseksi vaan tässä asiassa hän oli aikansa lapsi ja vrmasti juutalaisen perinnön kahleissa. Paavalihan painiskeli toisaalta juutalaiskristittyjen lainnoudammispyrkimysten ja toisaalta lain kirjaimesta ,lain teoista, vapautuakseen. Hänen seurakuntaluomuksensa kilpaili synagogien kanssa juutalaisista.Silti hän hengellisessä mielessä julisti tasaarvoisuutta mutta hallinollisessa mielessä hän oli patriarkaalinen.
Mutta mikä on kristittyjen vapaus suhteessa seurakuntien hallintoon? Paavalin aikana kukaan nainen tuskin opiskeli rabbiniksi tai kirjanoppineeksi ylimalkaan. Eli ei ollut olemassakaan päteviä naisia täyttämään virkoja, mutta nyt on. Miksi seurakunnat eivät olisi ,vakavasti asiaa harkittuaan, vapaita päättämään siitä kuka on pätevä hoitamaan seurakunnan virkoja ja tarvittaessa kutsua pätevä nainen hoitamaan niitä? Seurakunnat päättivät esimerkiksi itse siitä kenstä tuli apostoli Judan paikalle. Samoin diakonaatin luominen niin kuin piispuudenkin oli seurakuntien käytännöllinen ratkaisu jolle ei tietääksemme ollut Jeesuksen sanktiota.
Innoissani en korjannut kirjoitusvirheitä , valitan sitä.
Kiitos Markku Hirnille kommenteista!
Nämä ovat hyviä pohdintoja. Se, miten niihin vastaamme, liittyy vahvasti siihen pidämmekö Raamatun ilmoitusta myös kulttuurisia normeja ohjaavana, vai oletammeko kulttuurit jollakin tavalla autonomisiksi.
Kaikella ystävyydellä. Eiköhän tuo Paavali ole jo melkoisen ”kaluttu luu” ja maine on mitä se on kenenkin silmissä. Ehkä hän oli aikanaan”suuri kristillinen ajattelija”. Puhui ja kirjoitteli ihan oikeitakin asioita, mutta oli aikansa lapsi, jonka opetukset eivät paljoakaan nykyisyydelle anna.
Nuoruus kuluu tietenkin rattoisasti ”vanhoja luita” kalutessakin, mutta minä ajattelen, ettei niistä mitään elämää ravitsevaa enää nykyajalle löydy. Hupinsa saa kuitenkin olla kullakin.
Paavalin kirjeet muodostavat lähes kolmanneksen UT:sta. Paavalista myös tiedämme enemmän kuin juuri kenestäkään muusta Raamatun henkilöstä.
Paavali on yksi aikansa oppineimmista ja lahjakkaimista teologeista. Hänestä tuli yhtenä UT:n kirjoittajana myös eräs koko kristikunnan vaikuttavin opettaja. Hän oli se, joka laski perustan pakanalähetykselle ja koko kristillisen uskon myöhemmälle voittokululle.
Siksi Paavalin ajatukset ovat kristillisen teologian kannalta aina keskeisiä.
Kiitos Manu hyvästä ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta.
”Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä.
Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu.
Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä.
Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia.
Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten. 1.Kor.11
Monesti kuulee, että tuossa puhutaan hiustenleikkuu ohjeesta ja mennään Paavalin esittämän asian ohi. On merkillistä, että Paavali puuttuu jossain määrin itsestään selvään asiaan, mutta juuri sen tulisi herättää mielenkiintomme. Miksi Paavali tähdentää tätä asiaa, jollei siinä olisi jotain ongelmaa ja selkeää parannuksen paikkaa?
Onko lopultakin niin, että meille tulee painottaa Luojan säätämyksiä, koska me emme niitä muuten ymmärrä?
Onko siis turhaa painottaa miehelle ja naiselle heidän ns. Paikkaansa, jos asia olisi täysin selkeä? Miksi Paavali tähän puuttuu, jos Jumalan säätämys ja järjestys olisi meille selkeä?
”Kuningas murehti linnassaan, seisoi ikkunansa äärellä ja katseli ajatuksissaan valtakuntaansa.
Samassa hoviherra astui sisään huoneeseen. Havahtumatta tulijasta, Kuningas viipyi yhä ikkunansa ääressä.
Hoviherra rohkaistui kysymään Kuninkaan huolia ja asettui tämän vierelle tuttavallisesti, ikkunasta ulos katsoen.
– Vaikka olen Kuningas, en voi antaa vaimolleni, mitä hän halajaa.
– Kuinka niin Herrani?
– Katsomme maailmaa erilaisista ikkunoista.
– Mitä tarkoitatte Herrani?
– Vaimoni vaatii jatkuvaa ja jakamatonta huomiotani, mutta en siihen kykene.
– Kuinka se voisikaan olla mahdollista, kysyi hoviherra.
– Minun valtakuntani on ikkunan ulkopuolella, kun taas vaimoni sisäpuolella ja minun vallassani ei ole tehdä vaimostani kuningasta, jotta näkisimme samasta ikkunasta.” (Ismo Malinen)
Olen vahvasti sitä mieltä, että Paavali opettaa meille vielä tänäkin päivänä ajankohtaisesti miehen ja naisen paikan, koska mies pyrkii jatkuvasti Jumalan paikalle, eikä alistu ja suostu Jumalan tahtoon ja samoin nainen pyrkii kaiken aikaa miehen paikalle, eikä suostu miehen tahtoon. Ns. Tasa-arvosta ei Raamatussa puhuta lainkaan, sen sijaan siellä puhutaan rakkaudesta ja kunnioituksesta paljonkin.
On edelleen niin, ettei vaimon tule vallita miestään ja samoin miehen tulee rakastaa vaimoaan, kuten Kristus on rakastanut seurakuntaa.
Emmekö kunnioita ja palvo Herraa juuri sen tähden, että antoi itsensä alttiiksi meidän tähden ja palvelee meitä kaiken aikaa, puhdisten ja kärsivällisesti ohjaten meitä laupeudella ja pitkämielisyydellä. Ei omaa etuaan tavoitellen, ei itsekkäästi vaan meidän parastamme ajatellen?
On varmaa, että Jumalan tahto on meille ilmaistu selkeästi, mutta ihminen kapinoi luonnostaan Luojaa vastaan ja tämä koskee meitä Kristittyjäkin, sillä Paavali kirjoittaa tuossa juuri uskoville. Omien oikeuksien vaatiminen ei kuulu Kristilliseen ihmiskuvaan, mutta kaikille on annettu velvoite rakastaa heikkoja ja kaikin tavoin puolustaa niitä, joiden ihmisarvoa poljetaan.
Ihmisarvo ja tasa-arvo eivät ole sama asia, sillä tasa-arvoa meillä ei koskaan voi olla.
Kiitos Manu tästä(kin) blogista!
Hienoa, kun kirjoitat täällä.
Luulen, että aika moni tämän sivuston lukijoista ja kävijöistä lukee ja odottaa blogejasi.
Tämän blogin teemaankin liittyen pohdin sitä, miksi tuomiorovasti Marja Heltelä ei puolustanut kristillistä avioliittokäsitystä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa toisin kuin edeltäjänsä Matti Poutiainen vaan päinvastoin teki asiasta neuvostolle aloitteen, jotta kirkot avattaisiin homo- ja lesbopareille vihkimystä varten, mikä sinänsä on aika absurdia, koska kirkko ei ainakaan paperilla vihi näitä pareja.
Mikä on sinun näkemyksesi asiaan? Voidaanko tästä tehdä sellainen johtopäätös, että on enää vain muutaman vuoden kysymys, kun kirkko virallisestikin hyväksyy asian? Entä liittyykö mielestäsi nk. vanhauskoisten ajaminen marginaaliin kirkossa samaan ihmiskäsitykseenkin liittyvään kysymykseen, joka nyt sitten karkeana näyttäytyy mm. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan tapauksessa?
Moni pääkaupunkiseudun seurakuntalainen on varmasti huolissaan, mistä löytää turvallisen jumalanpalvelusyhteisön/seurakunnan. Miten sinä neuvoisit ihmisiä?
Moi Mikko!
En tunne pääkaupunkiseutua kovin hyvin, mutta minulle on muodostunut sellainen kuva, että Raamatun sanalle uskollista luterilaista jumalanpalvelustoimintaa voi löytää etelän mailla ainakin Suomen Raamattuopiston messuista Kauniaisesta, Sleyn messuista ja Lähetyshiippakunnan seurakunnista. Nämä ovat varmaan monille tuttuja yhteisöjä.
Itse löysin vielä yhden monille vähän tuntemattomamman, mutta silti hyvää evankelista julistusta esillä pitävän seurakunnan täältä:
https://www.seurakuntaliitto.fi/seurakunnat/helsinki
Hyvä, kun toit vaihtoehtoja esille.
Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen löytäisi oikeiden saarnatuolien ja alttareiden äärelle.
Nykyihmiselle ja monelle Raamattuakin lukevalle kristitylle alamaisuus, pää ja tämä kefale struktuuri on vaikea hahmotelma. Raamatun teksteistäkään ei ole kovin paljon apua, jos siitä saa jonkun käsityksen seuraa siitä kymyksiä miten kokonaisuus suhteutuu perheeseen, työelämään ja koko yhteiskuntaan. Vai liittyvätkö alamaisuus myös laajemmin naisten pyrkimyksen vapautua. Paavalin sana; ” olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa” ( eF 5:21) tuo lisää haastetta. Eräs hyvä kirjoitus löytyy tästä:
https://sti.fi/luennot/files/JH220103.pdf, joka tapauksessa asia vaatii tausta työtä, mitä tässäkin blogissa selvennetään. Kiitos siitä!
On myös mielenkiintoista ja pohtimisen arvoista, että luterilaiset ovat avanneet naiselle pappeuden ja toiset taas vastustavat sitä, niin Marian merkitys uutena Eevana on täysin hukattu luterilaisessa perinteessä. Luulen, että tällä on vaikutusta keskustelussa. Samaan liittyy Manun mainitsemat jumalanpalvelus yhteydet, ( STLK, LHPK), itse vierastan sellaista ajatusta, että yksityinen ihminen valitsee joitakin aineksia, jotka hän näkee keskeiseksi perinnössä, eikä ota muuta ainesta huomioon.
Kuinka pitkälle voimme jatkaa.
Kiitos Sami näkökulmasta. Vain se huomio, etten tarkoittanut STLK:ta (jota en juuri tunne), vaan SVELS:a, jonka johtaja Seppo Salo on varsin sympaattinen kaveri.
Huomasin, tosin eipäå tuossa suurta tapahtunut samasta juuresta ovat, eli ovat lähteneet Sley:stä, kuten lähetyshiippakunta. STLK jakaantui vielä myöhemmin omaan lphkoon.
Sami,
Taidamme kuitenkin olla molemmat samaa mieltä, ettei pelkkä Sleystä jossakin historian käänteessä irtaantuminen vielä tee mistään porukasta tai kaverista sinänsä epäilyttävää;-)
Itse sympatiseeraan Seurakuntaliittoa (SVELS), koska olen osallistunut muutamiin sen tilaisuuksiin ja havainnut siellä evankeliumista kumpuavan ilon ja myös vapauden ilmapiirin.
Manu,
Tämä on laajempi kysymys, koska kirkko teologisena määreenä on laaja. Vastaan kuitenkin jotakin. Miksi SVELS lähti kirkon piiristä ja perusti oman kirkkonsa ( uskonnollinen yhteisö). Halu irtautua ei synny hetken mielijohteesta, siinä on aina takana opillinen rakenne. Ja tämä opillinen rakenne on määräävä tekijä. Kun arvioimme kirkkoja ja uskonnollisia yhteisöjä ”ilmapiiripuntari” ei ratkaise teologiaa.
Vai olenko väärässä?
Lyhyesti netistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurakuntaliitto, erityisesti tuossa on tuo Reijo Arkkilan väitöskirja viite, kannattaa lukea tuo kirja.
Olet Sami oikeassa siinä, ettei pelkkään ilmapiiriin ja tunnelmaan saisi keskittyä liikaa. Seurakuntaliiton suhteen uskallan kuitenkin sanoa, että kyseessä on enemmänkin. Liikkeen synnytti sekä Arkkilan että Pätiälän mukaan huoli evankeliumin asiasta. Arkkila myös myöntää kirjassaan, että Sleyn osalta teologinen keskustelu sammutettiin tuolloin muilla kuin Raamattu-teologisilla syillä.
Huomio hyvät lukijat.
Olen jo kirjoittamassa uutta Paavali-blogia. Tämän blogin kommentointi päättyy klo 16 ja antaa tilaa uudelle. Kiitos tähän asti.