Putin, Putin, olet liikaa lukenut Neuvosto-Venäjän historiaa ja luulet nyt olevasi ties mikä menneen ajan yksinvaltias, joka haluaa saada kaiken oman peukalonsa alle. Sinulla on jo Kreml, miksi pitäisi vielä olla Krim? Etkö, Ison Itäisen Naapurin Setä, tunne tätä Mini-Suomen Rauhaa rakastavaa periaatetta:
Kädenvääntö olisi ihan hyvä tapa selvitellä välejä naapureitten kanssa. Voisit mitellä voimiasi vaikka Suomi-neidon kanssa hauberiskabassa. Voittaja saa krimiturkin (siis lämpimän vaatteen, ei Krimiä ja Turkkia).
Jos sinun on ihan pakko kalistella sapeleita ja turvautua nykyaikaisempiinkin tappovehkeisiin, niin emmekö voisi sopia, että seuraavaan maailmansotaan kukin joukkue osallistuu vain yhdellä sota-aluksella? Yksi soturi / maa kaikkien muitten puolesta. Turha tässä on tarpeettomasti verta vuodattaa. Antaa sotilaitten loikoilla kasarmeilla Aku Ankkaa lukien. Siviilit voisivat tehdä kotonaan kevätsiivouksiaan kaikessa rauhassa.
Lajitovereitten teurastus on jotenkin niin eilistä. Tänä päivänä maailma valloitetaan voittamalla kansainvälisiä laulukilpailuja. Sinäkin voisit pistää peruukin päähän, ottaa valkoisen kitaran käteen ja laulaa Alla Putinovana kauniita lauluja rauhasta ja rakkaudesta.
Päätä siis pian, Putin, millaisena miehenä tahdot itse jäädä historiaan. Ota kiireesti pois se herne, jonka vedit nenääsi Sotsin talviolympialaisissa! Ja sen Suomen rajalle pykäämäsi uuden sotaleirinkin voisit purkaa. Kiitos jo etukäteen.
Muuten Luther puhuu Galatalaiskirjeen selityksessä uskoon tulosta ja myös uskon tulosta. Joten turhaa näistä termeistä on vääntää, minun mielestäni. Ja selvästihän Luther tuli uskoon myöhemmin kun ymmärsi Jumalan armon Kristuksessa kuten sanonta kuuluu. Ei hän luostarissa vaikka kuinka kilvoitteli lain alla, ollut uskossa, vaan oli varsin epätoivoinen suorittaessaan Jumalalle ”uskoaan”. Hän koki Jumalan ennen uskoon tuloaan vihaisena tuomarina. Miksi hän ei siis saanut kasteessa uskoa ja uudestisyntynyt?
Kaste on automaatti, kasteessa lapsi tulee uskoon. Aikuisen kohdalla näin ei ole. Lapsi voi luopua uskosta ja palata kasteen armoon kääntymyksen ja katumuksen kautta. Luterilaisuudessa perisynti on kadottava synti. Vauva jota ei kasteta joutuu kadotukseen, koska hänen perisyntiä ei ole kasteessa saatu anteeksi.
Riitta. Lienee niin, että Lutherin ajan ihmiset oli kasvatettu nimenomaan Jumalan pelkoon ja epäilemättä Lutherin lapsuuden ensimmäiset vaikutukset olivat olleet uskonnollisia. Kuten tiedämme syvän vaikutuksen häneen on jättänyt ankara kotikasvatus, puhe Jumalan vihasta, joka ilmestyy taivaasta kaiken ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden. Luther siis tiesi, että hänen oli peljättävä tätä vihaa. Ymmärrän, että Luther kastettuna uskoi, mutta armo peittyi Jumalan vihan alle.
Tuon ajan kaiken todellisen uskonnollisen elämän vaikuttimena oli kysymys, mitä minun pitää tekemän, että minä löytäisin armollisen Jumalan. Siksihän Lutherkin salaman saattelemana luostariin hakeutui. Eivät hänen vihamiehensä voineet häntä syyttää mistään raskaista synneistä, että hän niiden takia olisi luostariin hakeutunut. Hänen omatuntonsa oli kuitenkin tarpeeksi arka soimaamaan häntä syntiseksi. Näin historia tietää kertoa, kuten myös sen miten hän armosta uskon kautta tuon armollisen Jumalan löysi. ”Tuon ajan kansan mieliala ja uskonnollinen toiminta oli pelon puristama, puolittain epätoivoinen.” (Theodor Kolbe).
Kosti, kyllä tämä on minulle Lutherin elämästä tuttua ja selvää. Isä oli ankara, kirkko oli mikä oli jne. Lakihurskaus. Elettiin toisenlaisia aikoja. Hän etsi armollista Jumalaa. Mutta mielestäni juuri tässä se suuri kysymys onkin? Yksi etsii armollista Jumalaa, koska tajuaa ettei pysty teoillaan koskaan sovittamaan Jumalaa. On joutunut mahdottoman eteen itsestään, mahdollisuuksien vararikko. Luther rääkkäsi itsensä lähes henkihieveriin. Miksi kaste ei toiminut, jos se kerran uudestisynnyttää? Kat.kirkossa kaste onkin ex opere operato -juttu. Siis automaatti kuten Sami sanookin. Automaattiin en usko.
Toisaalta voidaan ehkä ajatella, että kaste toimi kyllä, sillä tuloshan oli loistava: evankeliumin kirkastuminen ja uskonpuhdistus. Kaiken vaikuttaa Jumala.
Sitten on kristikunnassa edelleen niitä, jotka yrittävät sovittaa (legalistit) Jumalaa evankeliumin kirkkaasta valosta huolimatta. Sokeat silmät, sokeat taluttajat, kuurot korvat. Kristuksen ja evankeliumin viholliset.
Ja sitten on antinomistit, lain kumoajat, jotka eivät välitä laista mitään. Hekään eivät tunne Kristusta ja evankeliumia. Heitä on varmaan nykyisin pilvin pimein. Luulisin enemmistönä, koska lain saarna on pitkälti laiminlyöty.
Ymmärrän niin, että koti ja ympäristö ovat ratkaisevassa asemassa. Jos kristillistä kasvatusta ja opetusta ei ole niin miten usko voisi tulla tai syttyä ihmisessä? Miksi muuten aikuista ei kasteta tuosta vain muitta mutkitta, vaan on ensin kasteopetusta?
Luterilaisuudessa kai opetetaan, että perisynti ei kadota. Ainakin sen jostain luin. Samin mielestä kaikki kastamattomat pikkulapset ja vauvat joutuvat kadotukseen. Järkyttävä ajatus! Näin ne olisivat ihmisten ja olosuhteiden armoilla eikä kaikkivaltiaan Jumalan hoidossa, joka on rakkaus.
Riitta.Viittasit tuohon kasteopetukseen. Se on tietenkin aivan olleellinen asia kasteen jälkeen. Mikäli asiaa katsotaan tämän päivän näkökulmasta, niin olisiko se yksi syy, miksi kirkot tyhjenevät. Lapsia ei enää opeteta, kun osin vanhemmat eivät itsekään enää usko, vaikka lapsi olisi kasteen saanutkin. Mitä tuohon Lutherin tapaukseen tulee hänhän vetosi myöhemmin taistelun tiimellyksessä kasteensa, kuten tiedätkin: ”Olen kastettu olen pelastuva.” Kaste ja usko liittyy yhteen, se on tietenkin selvä. En osaa sanoa, miksi Luther joutui niin ahtaalle, kunnes hänelle viimein Jumalan armo Raamatun tutkimisen kautta Kristuksessa kirkastui. Ehkä vain on niin, että hän jotui käymään koko katolisen kirkon oppijärjestelmän läpi, että hän ymmärtäisi sen perinpohjin.
Lutherin keskeinen ongelma liittyi kirkon neuvoissa kahteen asiaan. Jumala on armollinen katuvalle, mutta – oikean katumuksen edellytyksellä. Tai: syntien anteeksiantamusta kukaan ei voi pakosta itselleen ottaa, se on puhdas laja, mutta – ensin täytyy valmistua siihen. Mutta kun Jumalan vaatimus oli Lutherille ehdoton, mutta armon tarjous ehdollinen evankeliumi katosi häneltä täydellisesti. Kun vaatimus on absoluuttinen, mutta lahja ehdollinen, täytyisi lahjan viime kädessä tulla riippuvaiseksi vaatimuksen absoluttisesta täyttämisestä.
Umpikuja oli edessä, eikä ripittäytyminen auttanut, kuten tiedämme. Hän ei löytänyt sitä rakkauden kipinää tai oikeata katumusta itsestään, jota kirkon rippikäytäntö vaati, niin armo tuli hänelle tuomioksi. Käytännössä kirkko oli alentanut Jumalan lain vaatimuksen toteuttamiskelposeksi, jota Luther ei ymmärtänyt ollenkaan. (Edellinen on kerrottu Leif Granen kirjassa; Luther ennen luterilaisuutta.) Tuossa se ongelma on, mutta en tiedä osaanko sen oikein ilmaista. En minäkään kasteen automaattiin usko ja kastamattomat lapset jätän Jumalan armon varaan.
Perisynnin osalta luterilainen tunnustus toteaa: ”1. Tämä peritty turmelus on yhtä kuin syyllisyys, se että me kaikki olemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden tähden Jumalan epäsuosiossa, ”luonnostamme vihan lapsia”, kuten apostoli todistaa, Ef. 2:5 Room. 5:12.”
Ihminen pelastuu perisynnin kadottavasta vallasta pyhän kasteen ja uskon kautta. ”Synti annetaan anteeksi kasteessa, ei niin, että se lakkaisi olemasta, vaan niin, että sitä ei syyksi lueta.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus)
Riitta, Sami ja Kosti. Se, että kaste luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan on pelastukselle välttämätön johtuu yksinkertaisesti siitä, että kasteessa tapahtuu Raamatun mukaan uudestisyntyminen Jumalan lapseksi ja Pyhän Hengen saaminen. Kyse EI ole siitä, että kaste olisi jonkinlainen ylimääräinen ja siten mielivaltainen ehto pelastumiselle. Vaan siitä, että Jumala on sitonut pelastusarmonsa tiettyihin välineisiin ja me saamme luottaa siihen, että Jumala pitää sanansa.
Käsitys, jonka mukaan kaste vaikuttaa uudestisyntymisen varmasti vain lapsissa mutta ei aikuisissa, on oikeastaan luterilaisen ortodoksian ja 1800-luvun uusluterilaisuuden käsitys. Sitä VOIDAAN toki perustella myös Lutherin Ison katekismuksen kasteosion loppuosan eräillä lausumilla.
Riitta, Luther oli värikäs kielenkäyttäjä. Hän ei koskaan kiistänyt juuri kasteessa tapahtuvaa uudedtisyntymistä ja käytti tuota ilmaisua uudestisyntyminen myös ”vertauskuvallisessa” merkityksessä. Kyllä kokemukset ja tuntemukset kuuluvat osaksi kristityn elämää.
Charlotta Lindfors08.09.2022 05:25
Mitä on ”oikeasti” uskominen. Voiko leikisti uskoa. Voiko uskoa feikata. Toisten oikeasti uskovien teot eivät vastaa kristinuskon sanomaa, joten tuomio tulee. Miksi ”uskovat” ovat eri mieltä opista ? Se antaa uskosta epätoden kuvan.
Tässä on meille ihan oikeita kysymyksiä, joihin Charlotta oikeasti kaipaa selkeitä vastauksia. Eikä teologisia selitysten selityksiä.
Oikeasti uskominen on minun käsittääkseni vain sitä, että uskon, että se riittää Jumalalle, että Jeesus on sovittanut minun syntini. Jeesus on täysin Jumalalle kelpaava ja Jeesus on sitä minun ja sinun puolestasi. Jumalan Henki sisimmässäni osoittaa minulle sen mikä on syntiä ja pois laitettavaa. Synti edelleenkin vetää minua puoleensa, enkä aina osaa taistella sitä vastaan. Siksi tiedän koko olemukseni olevan syntinen. Muuten synnillä ei olisi vetovoimaa minuun. SE vetovoima on suurin murheeni ja harmini uskon elämässäni. Nyt uskon, että Jeesus on sovittanut minun koko syntisen olemukseni, eikä ainoastaan vääriä tekojani.
Sari Weckroth: ”Avaisitko nyt tätä sitten? Eli millä tavoin mielestäsi ihmiset ovat aiemmin tarvinneet kristinuskoa, mutta eivät tarvitse enää? Ja miksi eivät enää tarvitse?”
Jumala ja kirkko ovat olleet tärkeitä elementtejä elämässä silloin, kun elämä on ollut pääosin selviytymistä. Se on antanut toivoa toivottomuuteen. Mitä lähemmäs nykypäivää on kuljettu, sitä vähemmän elämä on ollut selviytymistä ja uskonnollisten elementtien tarve on siirtynyt sivuun. Siksi kirkoissa käy vain rajallinen määrä ihmisiä. Kirkolla ei ole mitään annettavaa ihmisille eivätkä ihmiset tarvitse kirkkoa mihinkään. Paitsi perinteisiin kuten häihin ja hautajaisiin.
Sari: ”Luin tuon siten, että nyt kun tiede on kehittynyt (jne), ihmiset ovat ymmärtäneet, että kristinuskon esittämät totuudet eivät ole totta, ja siksi tarve saada kuulla niitä on hiipunut.”
Varmasti näinkin on osittain, mutta en minä sellaisesta maininnut mitään. Miksi luet teksteihin sisältöä, jota niissä ei ole?
Sari: ”Joka tapauksessa, jos ja kun kristitty uskoo että hänen julistamansa sanoma ja se mihin hän itse uskoo ON totta, ei tietenkään voi eikä tule hyväksyä sitä että ihmisiä ei vain kiinnosta ja sillä hyvä.”
Sellaista se denialismi on. Epämiellyttäviä tosiasioita ei haluta hyväksyä. Siinä hylätään faktat ja tuudittaudutaan oman totuuden kuviteltuun erityisasemaan.
Uskontojen konsepti on kuin lihahyytelö. Se oli kova juttu joskus historiassa. Ei ole enää. Nyt on uudet tuotteet ja kulutustottumukset. Vika ei sinänsä ole lihahyytelössä vaan siinä, että se on ollut oman aikansa tuote, jonka kysyntä on hiipunut olosuhteiden ja hyvinvoinnin myötä. Ei auta itkeä lihahyytelön alhaista suosiota vaikka kuinka pitäisi tuotteesta ja pitäisi sitä ylivertaisena. Eikä lihahyytelön suosio nouse vaikka sen värjää oranssiksi tai vaihtaa lihan broileriin tai härkikseen. Se on silti tuote, joka ei enää kiinnosta ihmisiä.
Mikä meni lihahyytelössä vikaan?
Ei mikään.
Toisaalta usko tieteeseenkin alkaa olla kaksijakoista: toisaalta uskotaan esim. biologiseen evoluutioon, ja kokeelliseen luonnontieteeseen, toisaalta uskotaan(??) että esim. sukupuoli on vain ajatuksellinen ja muuttuva kokemuskonstruktio, jota ei voi ilman henkiolökontaista, yksilöllistä kokemusta verifioida. Onko kokeellinen luonnontiedekin osa tätä ”ajan muovaamaa lihahyytelöä”? Jos luonontieteen näkemykset eivät miellytä, syntyy jotain muuta ajattelua. Aikansa kutakin? Onko käsitys tieteestä ja tieteellisyydestä (erityisesti kokeellisesta luonnontieteestä) myös hämärtymässä?
Uskonnollisuus kaiketi ei niinkään vahvasti ole poistumassa.
Liekö esim. islamiin suhtautuminen Suomessa samankaltaista? Olisi mielenkiintoista tietää. Kuinka paljon moskeijoissa käydään?
Joka tapauksessa käsitys kristinuskosta tuntuu olevan hyvin ohut – silti sitä ajatellaan osattavan (?) kritsoida. Loogista?
Jukka: ”Toisaalta usko tieteeseenkin alkaa olla kaksijakoista: toisaalta uskotaan esim. biologiseen evoluutioon, ja kokeelliseen luonnontieteeseen, toisaalta uskotaan(??) että esim. sukupuoli on vain ajatuksellinen ja muuttuva kokemuskonstruktio, jota ei voi ilman henkiolökontaista, yksilöllistä kokemusta verifioida. Onko kokeellinen luonnontiedekin osa tätä ”ajan muovaamaa lihahyytelöä”?”
Tässä sotketaan nyt asioita ilmeisen tarkoituksellisesti. Sukupuolia on tieteen mukaan kaksi, sukupuolikokemuksia voi olla useampia. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Luonnontiede ei ole lihahyytelöä, koska sen metodit pysyvät ja sen tarkoitus on tutkia ja löytää uutta, lisätä tietoa.
Antero,
En tarkoituksellisesti ”sotkenut” sukupuolta ja sen kokemusta, josta olen samaa mieltä kuin sinä (ja monet ateistiset tiedehenkilöt). Käytännössä ”sukupuolen moninaisuutta” perustellaan tieteellä, mutta jostain syystä ei puhuta tasmällisesti ”sukupuolikokemuksen moninaisuudesta” vaan käytetään biologian terminologiaa ei-biologisessa kontekstissa. Tieteellistä? Kuvaa kuitenkin aikaamme.
En ottanut kantaa sukupuoliasiaan (-asioihin) sinänsä. Terminologinen sekavuus on kuitenkin juuri merkki tieteellisyyden merkityksen vähenemisestä. Juuri julkisessa keskustelussa (väittelyssä) tuo terminiologinen ”sotkeminen tai sotkeentuminen” on voimissaan. Moni todella tuntuu uskovan, että ”oikeita” sukupuolia on hyvin suuri joukko. (Mitä tuolla ”oikealla” sitten tarkoitetaankaan…)
Näytää siltä, että luonnontieteenseen luottaminen on todella (nykykulttuurissamme) osin kaksijakoista – siinä mielessä ”ajan lihahyytelöä”. Luonnontiede toki pysyy luonnontieteenä, en sitä kritisoinut. Sen valta-asema kuitenkin lienee ohittamassa huippuansa kulttuurissamme vaikka ”tieteellisyys” retoriikassa on esillä. Uskonnollisuus yleisessä merkityksessä ei katoa, se muuttaa muotoaan. Sen ”mittaaminen” ei ole helppoa, koska ”uskonto ja uskonnollisuus” eivät ole helppoja käsitteitä. Uskonnollisuus ja kristinusko eivät ole yhteneviä olemuksia. Merkityksiä ihmiset hakevat – eivät useinkaan/aina tieteestä – eivätkä nykyään kristinuskostakaan (jota eivät tunne tai/ja ymmärrä).
Totuushan ei kaiketikaan riipu ihmisten mielipiteistä tai kokemuksista. Näin ajatellaan tieteessä sekä (klassisessa) kristinuskossa; niillä on paljonkin yhteistä. Liekö valta-asemassakin yhteisyyttä?
Ennen vanhaan ihmisten elämä oli arvaamatonta ja julmaa. Kirkko piti ihmisiä otteessaan. Köyhille, jotka eivät saaneet leipää, eikä oikeutta maallisessa elämässä, kerrottiin ikuisesta elämästä. Siellä maito ja hunaja virtasi. Se oli heidän ainoa toivonsa, jotta taas jaksoi kärsiä.
Nykyinen sosiaalitoimi huolehtii maallisista tarpeista, ei tarvita enää kirkkoa.
Lindfors edustaa marxilaista tulkintaa uskonnollisuudesta. Kuitenkin ja Marxin aikana oli niin, että aktiivisimpia kirkossakävijöitä eivät olleet työläisköyhälistöön lukeutuvat, vaan kasvavan keskiluokan jäsenet. Osmo Tiililä tiivisti aikoinaan viisaasti ja realistisesti: ”Kirkko on siksi että täällä kuollaan.” Kuolema kohtaa 100 % varmuudella kaikki rikkaat ja köyhät, sekä naiset että miehet.
Papit menivät ennen vanhaan koteihin hakemaan veronsa (vaikkapa viljana tai perunoina, vaikka perheellä ei olisi sen jälkeen ollut leipää. Ei ole marxilaista ! Ellei Jumalaa pidetä marxilaisena. Kirkko arvotti ihmiset omiin kasteihinsa. Esimerkiksi aviottomat äidit (isäntien raiskaamat) olivat pohjasakkaa.
Ehkä työläisköyhälistöön kuuluvilla ei ollut kenkiä, joilla kävellä usein kymmeniä kilometrejä kirkkoon. Eikä leipää, että olisi jaksanut.
Onpa huonoa tuo köyhän kansan elämän tunteminen.
Aika ankea tuo Tiililän ”lohkaisu”. Luulisi kirkolla olevan ilosanoma elävillekin.
Totean vaan, että sellaisiakin tapauksia on, että eräs perhe piilotti lapsensa kengät estääkseen hänen kirkkomatkansa. Tämä nuorukainen ei antanut moisen pahuuden estää itseään, vaan juoksi 10 km matkan kirkolle jumalanpalvelukseen sukkasillaan märällä syystiellä. Pahan valtakaan ei kyennyt sitä estämään, niin kova oli Jumalan sanan nälkä. Miksi tuo Tiililän realismi tuntuu nyt äkkiä mielestäsi ankealta, kun kerran ”maan povessa ollaan missä kuuluukin olla.” Vai onko se sittenkään ihan sama?
Jopa sosiaalitoimi on sen totuuden edessä, että maasta sinä olet tullut ja maaksi meidän pitää jälleen tuleman. ”Ja viimeisenä Hän on seisova multien päällä.”
Olenko paitsiossa ? Kirjoittamani kommentti hävisi.
”Maasta sinä olet tullut” on lohdullinen asia. Ikuinen elämä on (naisille syötetty) miesten päiväuni, jossa etuoikeutettu elämä vain jatkuu, jatkuu, jatkuu. Ahdistava ajatuksenakin. Maan povessa olet siellä, missä sinun kuuluukin olla.
Siis kenen kuuluu olla (ellei peräti toivottaisiin olevan?) ”maan povessa”?
Minä olen ymmärtänyt, että monia täällä ahdistaa maallisen elämän loppuminen, monia maallinen elämäkin (kun nuoria kuntelee). Jotkut ajattelevat tämän ratkeavan jopa elämän lopettamisella (eri tavoin ymmärrettynäkin).
Sekoitatko tuon asian ”miesten päiväunista” mahdollisesti jonkuun muun uskonnon opetusten tulkintoihin? Eihän ns. miesten ”päiväunia” tarvitse kristinuskosta asti hakea. Tai miten ylipäänsä määrittelet käsitteet ”mies” ja ”nainen”? Onko se tässä yhteydessä henkilökohtainen valinta? (Naisten päiväunia ja ”päiväunia” en tunne, vain huhuja olen kuullut.)
Sosiaalitointa tuskin olisi ilman kirkkoa, oltiinpa siitä polittiisesti niistä mieltä tahansa.
Kritiikki on sallittua, mutta missä kohdassa ”meni pieneen” ja miten ja miksi olisi pitänyt tehdä toisin?
Kieltämättä on totta, että ihmiset luottavat Kelaan ym. – niin kauan kun verorahat (ja maksajat) riittävät. Tosin eivät kaikki siihenkään taida enää luottaa. Luottamus (usko?) on (ollut) tällainen pohjoismainen ilmiö.
Ukrainassa ei pelkkä sosiaalitoimi enää taida kaikkia kantaa. Se siitä ihmiselämän arvaamattomuuden ja julmuuden katoamisesta. Eikä lisäesimerkkejä tarvitse hirvittävästi etsiä muualtakaan maailmasta (–>harjoitustehtävä). Saa nähdä kuin meitin käy ajan mittaan.
Riitta kirjoitti; ”Luterilaisuudessa kai opetetaan, että perisynti ei kadota. Ainakin sen jostain luin. Samin mielestä kaikki kastamattomat pikkulapset ja vauvat joutuvat kadotukseen. Järkyttävä ajatus! Näin ne olisivat ihmisten ja olosuhteiden armoilla eikä kaikkivaltiaan Jumalan hoidossa, joka on rakkaus.”
Luterilaisuudessa perisynnin katsotaan olevan kadottava asia, itsessään. Tämä on syy ottaa ja kastaa lapset. Olen Riitan kanssa samaa mieltä, että tämä on ongelmallinen ajatus. Mutta luterilaisessa perusdogmatiikassa perisynti on kadottava. Kenestä tahansa voidaan lausua, hän on olosuhteiden armoilla, tai hän on Jumalan hoidossa joka on rakkaus. Nämä eivät kuitenkaan poista tätä perusajatusta perisynti on itsessään kadottava.
Luterilaisuudessa on myös lapsen kasteen kohdalla tämä katolinen lause on totta, ex opere operato. Eli kaste suoritettuna tekona pelastaa, siinähän objektiivisesti ihminen saa armon ilman mitään omia tekoja.
Ikuinen elämä on peniksen jatke (luki yhdessä lehdessä). Yritin tehdä lauseesta vähän säädyllisemmän. Samalla ”määrittely” miehistä.
Ukrainan sodasta voi sanoa samaa. Aika hyvin eurooppalaiset ”sosiaalitoimet” ovat vastuunsa ukrainalaisen suhteen toiminut.
Saattohoitotyötä tehneenä monikin toivoo pääsevänsä multiin, ihan sama mitä sen jälkeen tapahtuu.
Charlotta,
En oikein ymärrä, miten ikuinen elämä ja miehen (miesoletetun?) sukuelimet tosiinsa liittyisivät. Sen olen kyllä kuulllut, että hieno auto on tulkittu sen suuntaisesti. (Ja oliko nyt Hesarin mukaan myös pihvin grillaus?) Ehkäpä kirurgia tämänkin ongelman tulevaisuudessa poistaa.
Saattohoidosta ei minulla ole kokemusta, mutta muuten ihmiset kyllä tuntuvat kuolemaa pelkäävän. Miksi, jos sen jälkeen ei mitään ole. Tosin jotkut toivoen uskovat jälleensyntymiseen, jotkut ”raukeamiseen”, kolmannet jatkavansa luonnon kiertokulussa. Ikuista elämää ajatellaan niin monella tapaa.
Jos ei usko ikuiseen elämään, miksi siitä puhuisi kuollessaankaan. Sillä ei ole mitään tekemistä tuonpuoleisen todellisuuden kanssa. Nythän kysymys lienee useinkin: onko elämää ennen kuolemaa? Ja millaista elämää?
Kerroit pappein tekosista. Onko sinulla tilastotietoa, kunka laajaa mainitsemasi toiminta on ollut. Toisaalta onko sinulla tilastotietoja niistä kaikista ns. hyvistä teiosta, joita papit ovat tehneet? Poikkeavatko teot jotekin keskiarvotekemisistä? Teemu keskisarjan puheista olen saanut valoisamman käsityksen. Mutta ihminen on ihminen vaikka kristittykin olisi.
Oliksiko sinulla esimerkkejä ihmisryhmästä, joka olisi aina moitteettomasti toiminut?
Aika ikäviä tekoja tapahtui Suomessa 90-luvun talouskriisin yhteydessä: ei tainnut kaikille silloinkaan perunoita jäädä syötäväksi asti, velkojat ym. vievät.
Sami, luterilaisessa teologiassa on valistusteologiasta ja herrnhutilaisuudesta alkaen tehty ero perisynnin ja tekosyntien välillä siten, että pelkkä perisynti ilman tekosyntejä ei kadottaisi lasta (esim. Lindblomin katekismus 1810). Varhaisempi luterilaisuus opetti, että Jumala vaikuttaa pikkulapsissa pelastavan uskon sellaisella tavalla, jota Jumala ei ole meille ilmoittanut. Tätä ei saanut käyttää kasteen merkityksen vähentämiseen. Lisäksi luterilaisuudessa on elänyt sivuvirtauksena muutamaan tekstiin perustuva kyseenalainen Luther-tulkinta, jonka mukaan lapset syntyisivät uskovaisina (vanhoillislestadiolaisuus).
Marko, perisynti on kadottava tästä on laaja konsensus normi luterilaisuudessa. Perisyntiä kutsutaan myös emakkosiaiksi, josta muut synnit lähtevät.
Sami, kyllä minä tiedän, mitä luterilaiset tunnustuskirjat perisynnistä opettavat 🙂 Mutta luterilaisuus ei ole koskaan papukaijamaisesti toistanut niiden lausumia vaan eri tavoin myös etääntynyt niistä. Tunnustuskirjat eivät myöskään ole kaikenkattava vastauskokoelma erilaisiin kysymyksenasetteluihin vaikka normatiivisia raamatunmukaisina ovatkin. – Jos pappi tänä päivänä lainaisi Augsburgin tunnustuksen II artiklaa kastepuheessa, hän herättäisi karmean primitiivireaktion. Olen itse käyttänyt kastepuheen ja saarnan runkona IX artiklaa ja sekin aiheuttaa pahennusta. Ainakin täällä päin.
Ehkä olisi myös huomata (peräti tunnustaakin) että emme kaikkea pelastukseen liittyvää täysin ymmärrä, eikä meillä ole mahdollista kaikkia aspekteja ottaa huomioon. Ihminen tekee oppijärjestelmiä mutta pelastus ei tule oppijärjestelmistä saati ihmisen teoista – ”kasteen teostakaan” (jokuhan senkin tekee) vaan yksin Jumalalta. Vaarana on, että ”kaste” alkaa elää ”omaa elämäänsä”. Tämä on ihan käytännön näkökulma asiaan, en nyt puutu dogmatiikan (ja sen tulkinnan) ”koukeroihin”.
Raamattu ei termiä ”perisynti” käytä, joten siihen liittyy tiettyä tulkinnallisuutta, toisinaan ”jossitteluakin”. Näin olen ymmärtänyt.
Vaara on, että tuo blogistin päähuomio (ja ongelma – vai pitäisikö sanoa ”haaste”?) jää jälleen uinumaan ja meno jatkuu entisellään. Ongelma kai oli, mitä tapahtuu tai tehdään kasteen (tai kastamatta jättämisen) jälkeen, ennen ajasta ikuisuuteen siirtymistä.
Minusta perisynti on kyllä aivan selvästi Paavalin teksteissä, vaikka hän ei tätä termiä käytäkään eikä se Raamatussa esiinny. Ja miksi meillä sitten on syntiinlankeemuskertomus? Miksi sitten ihmiset tekevät syntiä? Mistä ne kumpuavat? Eivätkö juuri jostain juuresta nimeltä perisynti? Syntinen olemus. Psalmeissakin on että ihminen synnissä siinnyt ja syntymästään lähtien syntinen.
Onko kyllä teologiaa, jossa katsotaan että ihminen tulee vasta syntiseksi sitten kun hän tekee ensimmäisen synnin. Pidän sitä vääränä käsityksenä. Olemus tai koko olenta on syntinen.
Room. 5:12 ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Niin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä”.
”Hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen tuotti kuoleman, vaikka käärme väittikin päinvastaista. Ei ole aivan selvää, miten konkreettisesti Paavali käsitti tämän kuoleman todellisuuden. Hän tuntuisi ajattelevan, että myös luonnollinen kuolema on jatkuvasti todiste synnistä.” (Timo Eskola, Evankeliumi Paavalin mukaan, Roomalaiskirje kaikelle kansalle)
Paavali siis selittää tässä että synti tuli siis maailmaan Aadamin kautta. Ja Kristus on siis uusi Aadam. Hän eli synnittömän elämän ja Jumala luki hänen päälleen koko ihmiskunnan synnit (Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin) ja näin sovitettuaan ristinkuolemallaan ihmisten synnit on ja noustuaan kuolleista on meidän sijaisemme ja edustajamme Jumalan edessä.
Ja vielä vaikkapa tuossa Room. 6:23 ”Synnin palkka on kuolema;…”
Jukka kaste kuuluu kristillisen opin alkeisiin. Mm. Paavali hebrealaiskirjeessä puhuu tästä. Koko kristinusko on oppia, kaste on oleellinen osa sitä. Jos kaste ei pelasta, ei Jeesuskaan pelasta. Kaste ei ole ihmisten tekemä oppijärjestelmä, huolimatta siitä, että eri kirkkokunnilla on kasteesta erimielisyyttä. Kristikunta oli hyvin yksimielinen 1500 -+ luvulle kasteesta, kunnes eriytyminen alkoi.
En sanonut, ettei perisyntiä olisi Raamatuusssa, en sen olemassaoloa suinkaan kiellä.
Siihen liittyen olen kuullut hiukan erilaisia tulkitoja, miten se pitäisi ymmärtää.
Jukka olet tuossa oikeassa. Riitta seuraa Augustinolaista perisyntimallia, jonka Luther oppi katolisena ja jalosti sitä.