Putin, Putin, olet liikaa lukenut Neuvosto-Venäjän historiaa ja luulet nyt olevasi ties mikä menneen ajan yksinvaltias, joka haluaa saada kaiken oman peukalonsa alle. Sinulla on jo Kreml, miksi pitäisi vielä olla Krim? Etkö, Ison Itäisen Naapurin Setä, tunne tätä Mini-Suomen Rauhaa rakastavaa periaatetta:
Kädenvääntö olisi ihan hyvä tapa selvitellä välejä naapureitten kanssa. Voisit mitellä voimiasi vaikka Suomi-neidon kanssa hauberiskabassa. Voittaja saa krimiturkin (siis lämpimän vaatteen, ei Krimiä ja Turkkia).
Jos sinun on ihan pakko kalistella sapeleita ja turvautua nykyaikaisempiinkin tappovehkeisiin, niin emmekö voisi sopia, että seuraavaan maailmansotaan kukin joukkue osallistuu vain yhdellä sota-aluksella? Yksi soturi / maa kaikkien muitten puolesta. Turha tässä on tarpeettomasti verta vuodattaa. Antaa sotilaitten loikoilla kasarmeilla Aku Ankkaa lukien. Siviilit voisivat tehdä kotonaan kevätsiivouksiaan kaikessa rauhassa.
Lajitovereitten teurastus on jotenkin niin eilistä. Tänä päivänä maailma valloitetaan voittamalla kansainvälisiä laulukilpailuja. Sinäkin voisit pistää peruukin päähän, ottaa valkoisen kitaran käteen ja laulaa Alla Putinovana kauniita lauluja rauhasta ja rakkaudesta.
Päätä siis pian, Putin, millaisena miehenä tahdot itse jäädä historiaan. Ota kiireesti pois se herne, jonka vedit nenääsi Sotsin talviolympialaisissa! Ja sen Suomen rajalle pykäämäsi uuden sotaleirinkin voisit purkaa. Kiitos jo etukäteen.
Vielä sen verran, että eihän ihminen voi alkaa vain uskoa Kristukseen. En usko että Muroma oukeasti noin ajatteli vaikka puhuikin tahdonratkaisusta. Eikö tahdonratkaisu ole vähän eri asia kuin uskonratkaisu?
Jeesus puhuu tahtomisesta. ”Minä olen tahtonut koota teidät….mutta te ette ole tahtoneet.” ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”. Tämä vetoaa selvästi ihmisen tahtoon vai mitä? Jeesus kysyi: ”Tahdotko parantua?” Jeesus itse vetosi ihmisen tahtoon.
Vai onko mielestänne ihminen todella muka kuin puupökkelö, jolle tehdään toimitus ja valmiiksi tuli ja sillä siisti. Vai onko ihminen, vaikka tosin synteihinsä kuolleena, silti tahtova ja tunteva olento, joka tulee herätellä kuolon unestaan?
Palatakseni teemaan mikä meni vikaan kirkossa, niin voisi todella miettiä olisiko nykyisessä käsityksessä ”kaikki kastetut ovat uskovia” jotain perusteellisesti mätää?
Tahdolla me ratkaisemme monet asiat. Tahdolla myös seuraamme Jeesusta tai sitten vastustamme. Kristittynä oleminen on yhteistyötä Jumalan armon ja meidän välillämme. Joskus se on verille asti Jeesuksen seuraamista, tässäkin tahtomme on mukana, koska olemme ihmisiä, Jumalan kuvia.
Minusta on outoa, että uskoontuloa vierastetaan. UT kertoo uskoontulosta silti paljon. Miksi se koetaan vääränä, että joku haluaa tulla uskoon ja tulee. Kokee elämässään juuri sen muutoksen, josta Raamattu meille selkein sanoin kertoo. Sitä vastaan väitetään, että ihminen ei voi tahtoa pelastusta. Entäpä jos Pyhä Henki on vaikuttanut tahtomisen ja tekemisen, niin että Jumalan hyvä tahto tapahtuu tämän kohdalla.
Silloin uskoontulon vastustaminen on Jumalan työn este.
Pekka Veli kirjoittaa; ”Entäpä jos Pyhä Henki on vaikuttanut tahtomisen ja tekemisen, niin että Jumalan hyvä tahto tapahtuu tämän kohdalla. Silloin uskoontulon vastustaminen on Jumalan työn este.”
Tämä on mielenkiintoinen näkemys. Yritän purkaa tätä.
A. Kun Pyhä Henki vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, niin uskoontulon vastustaminen on Jumalan työn este. Entä jos Jumala ei vaikuta tahtomista ja tekemistä, onko ihminen syyn takeeton.
B. Kun Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, muuttuuko ihmisen tahto jotenkin. Herääkö se kuolleista? Syntyykö joku kakkostahto, olio, ihmisen oman tahdon rinnalle.
C. Miksi Jumala ei vaikuta kaikissa, jos se on hänestä kiinni.
D. Miksi ihminen tuomitaan vaikka hän ei voi muuttaa tahtoaan. Joka luterilaisuudessa, kuvataan pahaksi. Ihminen on perisynnin tähden perkeleen kuva, kuten Riitta aikoinaan viittasi Jouko Martikaisen luentoon.
”Minusta on outoa, että uskoontuloa vierastetaan.” Minä vierastan uskoontulon merkityksen liiallista korostamista. Joskus tuntuu, että voimakkaan kääntymyskokemuksen kohdanneet haikailevat sitä uudestaan eivätkä ymmärrä jatkaa vaellusta edelleen.
Tuosta kirkon hajaannuksesta:
Itse olen ymmärtänyt, että hajaannukseen liittyi myös ihan inhimillistä väärinymmärrystäkin. Ja lienee niinkin, että erilaista valtapyrkimyksiäkin asiaan on liittynyt. Ja olen ymmärtänyt, että uskontunnustusten muotoilussakin oli monenlaista ”kiemuroita”, kiistelyä sanoist ja sanamuodoista. EIkä kaikki välttämättä toisiaan ymmärtäneet. (Näin olen ”viisaammilta” ymmärtänyt.) Me ihmiset olemme erilaisa, emmekä toisiamme ja toistemme ajatuksia täysion ymmärrä.
Ymmärrän toki, että oppi on tärkeä, ja uskontunnustukset ovat siitä osa. Enkä mitenkään halua väheksyä teologeja tai teologiaa.
Kristinuskossahan kyse ei ole ensisijaisesti kokemuksesta tai kokemuksellisuudesta sinänsä vaikka kokemuksia uskoon voikin (ja saakin) liittyä. Parhaimmillaan elämä voi muuttua hyvään suuntaan. Perustana tulisi kuitenkin olla: mikä on tässäkin kaiken perusta.
”Tahdonratkaisu” lienee asia, jossa usein mielestämme toisimme väärin ymmärrämme. Jo ”tahdonvapauden” olemassaolo kirvoittaa debatteja, useinkin koska sitä ajattelemme eri kantilta. Siihen mielstäni liittyy teologis-filosofinen näkökulma ja toisaalta ”praktinen” näkökulma: ”Mitä minun pitää tekemän, että pelastuisin?” tai ”Jos joku tahtoo minua seurata, hän ottakoon …”
Maailmahan näyttäytyy monessa suhteessa ”kaksinaiselta”: onhan ainekin on toisaalta hiukkasia, toisaalta aaltoliikettä. Omalla tavallaan ”mysteeri”.
Kun luin (hiukan hämmentyneenä) ”Kirkko- ja kaupunki” -lehden Juhani Koivumäen ”Meditaatio” -artikkelia tuli jälleen tuo perusasioissa pysymisen aihe mieleeni, ynnä oppi perusasioista.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kuvataiteilija-ja-teologi-juhani-koivumaen-mukaan-saannollinen-meditaatio-antaa-seka-mielenrauhaa-etta-itseriittoisuutta-kaikki-eivat-pida-tallaisesta-
Prof. emeritus Kaarlo Arffman käsittelee tuoreessa kirjassaan (Väyläkirjat 2022) osaltaan kirkon hajaannuksen syitä. Erilaiset valtapyrkimykset Bysantin ja Rooman välillä ovat ilmeiset ja toisaalta reformaatio jakoi lännen kirkon kysymyksessä apostolisesta perinnöstä ja Pyhän Hengen ohjauksesta kirkossa. Olisivatko avuksi kenties (Platon / Aristoteles)? ”Kestäväkö katolisuuden perusteet? Mitä on ajateltava Itä-Rooman kukistumisen perinnöstä? Entä reformaation kirkkojen kriisi?” Kysymyksiä, joita mm. kirjassa nostetaan esille. Kristus ei liene kuitenkaan jaettu, että meidän pitäisi siitä kiistellä? Niin tai, kiistelläänkö sittenkin? Kristuksen salaisuus. Todellinen Jumala ja todellinen ihminen samassa persoonassa, sekoittamatta ja muuttamatta, erottamatta ja jakamatta.
Kirkko lainasi Aristoteleelta maa keskeisen planeettajärjestelmän. Tästä väärästä käsityksestä kirkko on saanut kuulla kunniansa näihin päiviin asti.
Taisi Rooma lainata Aristoteleelta teologiaansa myös filosofiaa.
”Kirkko lainasi Aristoteleelta maakeskeisen planeettajärjestelmän.” Aristoteleen maailmankuva oli kuitenkin huimasti kehittyneempi kuin Vanhassa testementinsa esitetty taivaanvahvuuksineen, manpiirineen, valtamerten lähteineen ja maan perustuksineen.
Kosti, tilasin tuon kirjan sisällysluettelon, en kirjaa, pitäisi varmaan hankkia. Kirkon jakaantuminen on monimutkainen kokonaisuus. Jossa linjan kulkee, uskonnollinen ja poliittinen retoriikkaa, vuosisatojen ajan kulminoituen vuoteen 1054. Roistoa näyttelee paavi joukkoineen. Roomasta lähti sitten muu kristikunnan jakautumisprosessi.
Sami, Arffman tuo esille kirkon historiaa, enkä ota hänen kirjansa johtopäätöksiin kantaa. Kun ihmisistä on kyse, valtataistelulta ei voitane välttyä puolin jos toisinkaan.
Kirkko lähti menemään pieleen jo silloin kun Paavali ja sitten erinäiset kirkkoisät tekivät Jeesuksen oikeudenmukaisuuden (zaddiq) opista opinJeesuksesta eli kun he totemisoivat Jeesuksen ja hylkäsivät tämän varoituksensa:
”Ettekö ymmärrä ettei liha (Jeesuksen oma) mitään hyödytä vaan ne SANAT jotka minä teille sanon., niissä on henki ja elämä.”
”Ei Jumalan valtakunta ole sanoissa, vaan voimassa.”
Evankeliumissa on valtava voima. Sen saa kokea jokainen, joka sen uskolla vastaan ottaa. Sanoilla voimme kikkailla vaikka miten paljon, mutta ratkaisevaa on se sisältyykö sanoihin voima. Jumala kykenee yhä käyttämään evankeliumia kirkossaan. Evankeliumin voima ei riipu meidän virheistämme, tai puutteistamme.
Seppo pistää taas omiaan. Ei mitään tietoa kirkonhistoriasta. Nyt marssiin takas avaruusaluksella.
Paajanen, olen tenttinyt kirkkohistorian ja huolimatta korkeasta iästäni tulen kansasi asian kanssa viivalle koska tahansa ja missä hyvänsä
Seppo minua ei kiinnosta salatieteet, gnostilaisuus, mars matkat, vihkiytymiset numerologiaan, ja muuhun sekasotkuun ja harhoihin, jota edustat.
En ole pyytänyt sinua niistä kiinnostumaan, nyt vaan ei ollut kyse niistä vaan kirkkohistoriasta vastaan Jeesuksen aidot sanat itsestään. Nekään eivät näy sinua liikaa kiinnostavan…
Seppo, etsit jotakin salaisia merkityksiä Raamatun teksteistä. Siinä sinulla on fantasia ja tarukertomukset apuna. Todellinen tuntemus sinulta puuttuu, olet ulkokehällä harhoineen. Mitään todellista Raamatun eksegeesiä sinulta ei ole tullut eikä tule, hömppää ja mars juttuja. Olet syvällä näissä, kuka sinut irrottaisi, lukisit vaikka aluksi Raamattua.
Paajanen, yritäppäs nyt pysyä tämän keskustelun maalitolppien välissä ja lopeta tuo jatkuva ns. haisevan sillin vetäminen, se on näet paha argumentaatiovirhe nimeltä RED HERRING.
Ja minulla on Raamattuja suomeksi, latinaksi, ruotsiksi, saksaksi, hepreaksi, kreikaksi ja englanniksi ja seinälläni on plakaatti voitetusta raamattutietokilpailusta, joten äläpäs yritä opettaa taas kanaa munimaan. .
Seppo kerropa missä tämä Raamattutieto kilpailu oli? Ettei vain ollut teosofian päivänä uni. Nyt sitten lukemaan Raamattua.
”Seppo kerropa missä tämä Raamattutieto kilpailu oli?”
Ihan ev. lut. seurakunnan järjestämänä Rovaniemellä jo 80-luvulla.
”Ettei vain ollut teosofian päivänä uni.”
Mikä on teosofian päivä? Kun minä en tunne sellaista?
”Nyt sitten lukemaan Raamattua.”
Juu mene vain, tuskin se lisäoppi sinulle paha tekee…ei varsinkaan jos pyrit vielä ymmärtämään lukemasi.
Mitäs minä sanoin Seppo. Kuulen kyllä ja ymmärrän ”sanat”. ”Joka syö minun – lihani – ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.Sillä minun -lihani -on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.” Joka syö minun – lihani – ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.”(Joh6:54-55)
Ja (Mat6:26-29) – ”heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun – ruumiini”. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”
Ja Jeesus kysy samassa yhteydessä: ”Sitäkö te ihmetelette… ettekö ymmärrä, että jne jnen
Ja juuri t u o n edellä siteeraamasi Kosti Jeesus yritti (näköjään turhaan) kieltää väärinymmärtämästä, hänen lihansa on VAIN hänen opetussanojensa metafora. Opetuksen sisältö eli ’liha’ oli se jonka opetuslasten tuli kyetä sulattamaan , ei opettajan henkilön liha.
Meillä on yhä voimassa sanonnat ’tiedon nälkä’ ja ’tiedon jano’.
Koetahan nyt sulattaa tämä tosiasia…
Seppo kirkko on aina arvostanut lihaa, kirkon teologia on ruumiin teologiaa. Uskomme ruumiin ylösnousemiseen. Myös helvettiin mennään ruumiiseen päivineen, ne jotka ovat lihan vallassa, se on; himojensa, harhojensa vallassa.
Ette van Paajanen näytä arvostavan Jeesuksen omia sanoja vaikka Jeesuksen pitäisi kaiketi olla uskon alkaja ja täyttäjä…
Oliko tämä jokin mars tiedote, Seppo.
Seppo. Voit toki pitää tuota Jeesuksen sanaa metaforana, mutta Est on Est, kuten Jeesus sanoo, että hänen lihansa – ON- totinen ruoka ja ottakaa ja syökää, tämä – ON- minun ruumiini ja tämä- ON- minun vereni.
Kosti, Metaforana asia piti Jeesus itse Ja Jeesus siis sanoi mös että tämä ’oleminen’ viittasi hänen opetuksiinsa. ” Sillä n i i s s ä (opetussanoissa) ON henki ja elämä…
Paajasen puppugeneraattorihan se siinä suorastaan kipinöi…
Seppo olet taas ihan kujalla, metaforineen. Ei mitään teologista kompetenssia.
”Seppo olet taas ihan kujalla, metaforineen.”
Menepä Paajanen suomen kielen kurssille, sillä tuo viimeinen tylsyytesi tulisi kirjoittaa joko: ”Seppo on taas ihan kujalla metafoorineen” tai ” Seppo, olet taas ihan kujalla metafoorinesi.”
Kujat ovat muuten ihan hyviä, ne usein oikaisevat mutkia. Ja eikös Jeesuskin suositellut kaitaa tietä?
Viimeisessä viestissäni on täky. Saas nähdä josko SP huomaa…
Seppo, vaarmaan tiedätkin, mitä Jeesus tuolla kaidalla tiellä tarkoitti? Edelleen, jos jokin on, se hebreassa / kreikassa tai missä kielessä tahansa sitä myös est.
Kosti: Jeesus siis sanoo, tämän on minun lihani ja samassa luvussa hän siis selventää, ettei tuo liha hyödytä mitään, vaan hänen sanansa on henki ja elämä.
Rautalankaa: ruumis = liha=vertauskuva
Maailma on täynnä enemmän tai vähemmän kuolleita sanoja. Kuolleita, koska (kun) niissä ei ole Henkeä eikä Elämää. (Voima niissä on vain ihmisen voimaa, joskus suostuttelevaakin.)
Tämähän tarkoittaa myös, että ”kirjoitettu” sana (Raamattu) itsessään ei ole Jeesus (Kristus) vaikka kertookin ilmoittaen Hänestä Sanana.
Oikeudenmukaisuuden oppi kai on sitä, että me olemme Oikeuden mukaan syntisiä, syyllisiä ja kapinallisia, emmekä luonnnostamme pyri hyvään. (No, ehkä joissain harvoissa poikkeustapauksissa? – poikkeus vahvistaa säännön; historia on aika karua – eikä nykyisyyskään ylen hurkaalta näytä).
Kristinuskon vastaushan ei ole oikeudenmukaisuus vaan armo – vaan ei ns. halpa armo, joka sallii ties mitä. Kyllä oikeudenmukaisuuteenkin pyrkiminen kristityille kuuluu. Ei kuitenkaan lähtökohtana vaan seurauksena. Eikä välttämättä aivan samanlaisena ymmärryksenä, jona ”oikeudenmukaisuus” esiintyy aikamme tai historian päivänpoliittisesa kontekstissa – tai retoriikassa, vallantahtoisessakin.
Oikeudenmukaisuus sisältää Jeesuksella myös ja aivan erityisesti yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, mikä taas on suurelle osalle oikeistoon samaistuvaa kristikuntaa ollut ja yhä on punainen vaate.
Ja vasemmistolle.
Juuri näin Jukka!
Marko, arvioit nyt väärin käsitystäni uskoontulosta ym. Usein juuri jonkun yhteisön ilkeämieliset ihmiset voivat satuttaa pahasti, mutta toisaalta ne vievät hengelliseen taisteluun omaa lihaa vastaan. Olen tämän itse kokenut, enkä vain yhtä kertaa. Siksi tiedän mistä puhun. Jos esim. katse voisi tappaa, olisin jo kuollut aikoja sitten.
Mutta olen tullut siihen johtopäätökseen, että koska kaikki yhteisöt koostuvat meistä vajavaisista, syntisistä ihmisistä, on erotettava se mitä he parhaan taitonsa mukaan yrittävät julistaa, siis heidän sanomansa ja se millaisia he itse ovat. Tästähän Paavali puhuu. Jotenkin se meni niin, että kun syötte ja purette toisianne, niin katsokaa ettette toisianne perin hävitä.
Tässä todellisuudessa me elämme. Minun on annettava anteeksi, etten katkeroidu ja koska itsekin olen samanlainen syntinen ja käsitän vain murto-osan siitä, mitä Jeesus on puolestani tehnyt. Sen mitä olen evankeliumista ymmärtänyt tähän mennessä, siitä yritän kertoa. Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä. Se ei minua häiritse. Evankeliumin julistaja jää yleensä yksin, sillä se ei ole ihmisten mielen mukaista. Tästä on meillä kristikunnan historiassa paljon esimerkkejä. Vaino, herja, syrjään työntäminen, vähättely, tuomitseminen, viralta pano, irtisanominen työstä jne.
Huonot kokemukseni ihmisistä eivät saa vaikuttaa minun Kristus-suhteeseeni ja uskooni, niin että kun joku ihminen tai yhteisö on tehnyt minulle vääryyttä niin hylkään kaiken sen opetuksen, jossa on varmasti ollut paljon hyvää ja oikeaa vain noiden ihmisten väärän käytöksen ja tekijen vuoksi . Yritän kyllä kriittisesti tarkastella silti arvioiden kaiken Raamatun sanalla. Pidän sen mikä on hyvää ja minkä näen Raamatusta oikein olevan ja mihin Henki minussa yhtyy. Muun hylkään.
Liberaaliteologisen pappisystäväni neuvo aikoinaan minulle oli jättää kaikki ja tuomita koko herätyskristillinen liike. Sanoin hänelle, että vääryyden olen saanut kokea, mutta Jeesusta en koskaan jätä. Hän oli hiljaa ja pettynyt tästä päätöksestäni.
Myöhemmin kun taas tapasimme Saksassa muutamaa kuukautta ennen hänen kuolemaansa, hän nimitteli minua fundamentaliksi ja yritti kovasti saada minut luopumaan Raamatun sanasta. Etenkin Paavalin kirjeistä oli kovat väännöt. Koin henkien taistelun todella voimakkaana. Hänen elämänsä viimeisinä lukemistoinaan ennen syöpään menehtymistään olivat muuten Friedrich Nietzschen teokset.
Riitta, en ole käsittääkseni arvioinut Sinun käsityksiäsi. Sitä en myöskään halua. Olen vain muistuttanut siitä, että Muroman teologia poikkesi luterilaisesta normaalidogmatiikasta huomattavasti enemmän kuin on ymmärretty tai haluttu nähdä. Tästä huolimatta hän oli ainakin minun mielestäni Jumalan käytössä herätyssaarnaajana. Muroman näkemykset levisivät hyvinkin laajalle, joten hänen vaikutustaan on sielläkin, missä ei hänen kastekirjaansa ole luettu. Muroma opetti tahdonratkaisua jopa siinä määrin, että ajatteli ilman ratkaisun mahdollisuutta jääneiden ihmisten saavan kuolemansa jälkeen mahdollisuuden siihen: ”Meidän tahtoratkaisustamme riippuu kaikki”. Tästä on olemassa modernia tutkimustakin.
Riitta, kyllä tällaisia pappeja valitettavasti on. Taitamattomuutta on monenlaista, myös herätyskristillisyyden vastustusta.
Marko, en tosiaan ole lukenut kuin tuota Muroman kastekirjaa, enkä sitäkään ihan kokonaan ja lisäksi olen kuullut Heikki Haatajan esityksen Muroman teologisista käsityksistä ”Tahdonratkaisustamme riippuu lopulta kaikki”. Muuta en Muromasta tiedä. Suoraan sanottuna tuo ”tahdonratkaisu” ja siitä riippuminen kyllä särähti korvaani kun sen ensin luin ja kuulin. Mutta Haatajan esityksen (siis häneltähän on väitöskirja aiheesta) kuultuani, ei jäänyt sellaista käsitystä, että tässä on kyse varsinaisesti ns. ”ratkaisukristillisyydestä”. Tosin väitöskirjaa en ole lukenut. En siis osaa ottaa kantaa siihen mitä sanot ev.lut. normaalidogmeista ym. Mikä on lut. normaalidogmi? Onko sitä edes nykykirkomme teologiassa, joka muistuttaa katsomusten ja ideologioiden valintamyymälältä? Ainakin mitä kuulen ja luen, niin teologia muuttuu usein pärstäkertoimen mukaan tyyliin jokaiselle jotakin korvasyyhyyn. Semmoinen ei kiinnosta totuuden etsijää. Ja se joka on jo löytänyt helmen ja aarteen Kristuksen, hän pakenee sellaista kuin Perkelettä.
Tuosta Muroman teologiasta Haatajan esityksessä tuli uskomattoman kirkkaasti evankeliumi ja Kristus esille. Kaikki riippuu Jumalasta. Jos pelastus riippuisi hitusenkin ihmisestä, niin se olisi epävarma. Mutta jos se riippuu Jumalasta, niin se on täysin varma. Jumala ei valehtele. Kristus on todella sovittanut meidät täydellisesti ja istuu nyt Isän oikealla puolella Välimiehenä ja Ylipappina.
Mutta mikä osuus on ihmisellä? Onko sitä? Olenko pökkelö vai onko minulla kuitenkin hitunen tahtoa jäljellä, jolla kurottaudun pelastusrenkaan köyteen? Mikä on minun osuuteni? Mikä osuus opetuksella, mikä osuus ympäristöllä, elämän kokemuksilla, vastoinkäymisillä jne. Vai jääkö tämä Jumalan salaisuudeksi? Itse otaksun että salaisuudeksi jää. Siksi että kunnia kaikesta kuuluu yksin Jumalalle. Jumala kutsuu meitä kaikin mahdollisin tavoin ja välinein pelastaakseen meidät. Mutta ilman Kristusta, Jumalan sanaa ja sakramentteja ja Pyhän Hengen työtä meissä ei olisi mitään mahdollisuutta pelastua.
Riitta, otetaanpa vähän rauhallisemmin että emme puhu toistemme ohi. Valitettavasti Muroma oli nimenomaan ratkaisukristillisyyden tyylipuhdas edustaja. Se käy hyvin ilmi Haatajan väitöskirjasta. Muroma riekaloi myös Lutherin kirjan Sidottu ratkaisuvalta kun se ilmestyi suomeksi 1950-luvun alussa. Tuolloin Helsingissä vaikutti myös teologi Yrjö Alanen, joka vastusti predestinaatio-oppia.
Luterilainen käsitys käy hyvin ilmi Lutherin vähästä katekismuksesta. Pointti on – Yksimielisyyden ohjeen valossa – että me olemme perisynnin vuoksi hengellisesti kuolleita eikä kuollut kykene yhtään mihinkään kun puhutaan Jumalasuhteesta. Tämä EI tarkoita, että ihminen ei voisi etsiä Jumalaa, tehdä paljon hyvää ja kaivata Hänen puoleensa. Aloite, loppuun saattaminen ja kaikki siinä välillä on kuitenkin Jumalan työtä ja vaikutusta. Jumala itse luo meihin uskon, myös silloin kun meistä tuntuu siltä, että me teemme jotain. Kyse on tietenkin syvästä salaisuudesta ja paradoksista. Asiat voidaan myös sanoittaa eri tavoin.
Ratkaisukristillisyyden perusongelma on, että ihmiseltä vaaditaan mahdottomia ja luullaan, että ratkaisuun kehottaminen olisi evankeliumin julistusta. Tietenkin tämä kova ydin on ympäröity armollisella puheella. Itse yritän kilvoitella luterilaisen uskon mukaisesti sanan julistajana niin, että pelastava usko Kristukseen voisi syntyä ja vahvistua.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että tämän hetken kansankirkko on syvässä hengellisen sekasorron tilassa. En ehdi nyt jatkaa, mutta hyvä luterilaisuuden ytimen erittely löytyy Perussanoman kirjasta Kinnaman: Mitä olet halunnut tietää luterilaisuudesta.
Marko, lähdin tässä kirjoittamaan vielä ja sitten huomasin että taas kirjoitat ratkaisukristillisyydestä. Anteeksi, mutta olen jotenkin saanut kommenteistasi sen käsityksen, että pidät minua ratkaisukristittynä. Mutta en ole. En todellakaan ole! Enkä ymmärrä mistä tämä käsitys tulee? Olen nimenomaan lukenut esim. Lutherin Sidotun ratkaisuvallan ja Gal.kirjeen selityksen ja esim. Olav Valen-Sendstadia, (jonka kirjoja käsittääkseni inhoat) joka on todella ansiokkaasti tutkinut Lutheria. Tuon että ihminen on luonnollisessa tilassa hengellisesti kuollut, on myös minun käsitykseni. En tietenkään väitä toisin. Minähän juuri kirjoitin aiemmin tai ainakin yritin viestittää, että ihminen on hengellisesti kuollut. Mutta hänellä on kaipaus ja hän ikävöi Jumalaa ajoittain.
Minusta on kuitenkin aivan oikein kehottaa ihmisiä kuten Jeesus itsekin sanoi maan päällä ollessaan: ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”.(Mark 1:15) Tässähän vedotaan ihmisiin, että he kääntyisivät ja tekisivät parannuksen. Ja sen jälkeen tulee sitten usko evankeliumiin. Näin se nyt vain menee. Ensin lain saarna, josta ihminen tajuaa olevansa syntinen ja sitten tulee evankeliumin ja uskon vuoro. Lain saarnalla vedotaan ihmisiin ikään kuin he itse voisivat tehdä omassa voimassaan parannuksen. No mehän tiedämme luterilaisina (jos tiedämme, tosi monet eivät tiedä), että lain tehtävä on kuoleman virka, se osoittaa synnin ja suurentaa synnin. Sitä kautta ei kukaan saa uskoa, vaan usko tulee evankeliumin kuulemisesta, viriää luottamus lupaukseen ja Jeesuksen Kristukseen syntien sovittajana, Sijaisena.
Olkoon Muroma siis ratkaisukristitty tai ihan mikä vaan, hedelmä on joka tapauksessa hyvä. Raamattuopisto on tänäkin päivänä pystyssä ja kerää ihmisiä Jumalan sanan kuuloon. On tietysti muitakin paikkoja mennä.
Minulle riittää se minkä olen ymmärtänyt Raamatun valossa oikeaksi. Haluan yhä enemmän tutkia vanhurskauttamisoppia ja oppia tuntemaan Kristuksen. Siitähän Paavali niin paljon puhuu. Siinä riittääkin minulla loppuvuosikseni tehtävää, jos Herra antaa elinvuosia. En lähde hiusten halkomiseen, jätän se teologeille. Pääasia minusta täytyy olla että ihminen saa rauhan ja löytää levon Kristuksessa ja tietää että on matkalla Taivaaseen Jeesuksen luo.
Pidän huonona sitä, että lähdetään kovasti arvostelemaan kun ei olisi todellakaan varaa arvosteluun ja hiuksien halkomiseen tässä kirkollisessa tilanteessa. Olisi tuettava kaikkea sitä työtä missä yritetään pitää Jumalan sanaa ja evankeliumia esillä. Samin mielestähän Muroman kirjatkin pitäisi polttaa ja kaikki muutkin kirjat, mitkä eivät sovi hänen teologiseen pirtaansa! Räyhähenkikö?
Olen kirjoittanut tänne joskus aiemmin omasta uskoontulostani. Olen tullut uskoon yksin kotonani eräänä talvi-iltana v. 1998. Pyysin että jos Jeesus sinä olet olemassa, niin tule elämääni. Ja hän tuli. Sain ihmeellisen rauhan ja nukuin yöni hyvin. Tämä on minun kokemukseni. Muitakin kokemuksia olen saanut Herran läsnäolosta myöhemmin. En kokenut uskoon tullessani ratkaisevani yhtään mitään, vaan huusin avuksi Jeesusta. Ja hän vastasi heti. Myöhemmin mietin paljon sitä, olisinko voinut siinä tilanteessa kääntää selkääni Jumalalle. Ja mietin myös luonnollisesti tuota ihmeellistä kokemusta. Se oli joka tapauksessa uuden heiveröinen alku. Tajusin myös hyvin varhain, että en usko omaan uskooni, vaan Kristukseen.
Kirkossa tuli pian ongelmaksi tuo ”kaikki kastetut ovat uskovaisia”-fraasi. Aloin miettiä, olenko siis ymmärtänyt jotain väärin. Tuo Jeesuksen kohtaaminen sinä iltana oli niin todellinen. mutta sitten eräällä tavalla arkailin saanko sanoa että olen uskossa, olen tullut uskoon. No eihän kirkossa sellaista ymmärretä noin yleisesti, paitsi tietysti uskovat papit. Jumalalle kiitos, että hän johdatti minua liberaaliteologisten mittelöiden kautta ensin painiskelemaan lain kanssa, sitten synnintuntoon ja lopulta evankeliumin ja Kristuksen armon kirkastumiseen ja rauhaan. Tähän tarvittiin Jumalan uskollisia paimenia, Jumalan sanaa, raamattukursseja ja seurakunnan tilaisuuksia, keskusteluja uskonystävien kanssa jne. Ei usko tule salamana, ei ainakaan minulle niin käynyt. Vuosia on vierinyt. Hiljakseen alan päästä enemmän sisälle Raamattuun.
Kyllä ihminen tietää onko hän uskossa vai ei. Paavali: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” 2. Kor. 13:5
Niinpä, kiitos kirjoituksesta, Riitta.
En totisesti toivo ”kirjarovioita”.
Taisi Luther itsekin sortua ”polttamisesta” jotain vanhoilla päivillään kirjoittamaan, mistä ei pelkkää siunausta kertynyt. (Ei siitä enempää; ehkä nyt sitä varsinaisesti korostaakaan tahdo. Kristityt ovat kuitenkin aika pahoin toisaan kohdelleet jos/kun on tullut erilaisa käsityksiä niin opista kuin toisistaankin.)
Krititty – tai ”kristitty” – voi mennä ”metsään” teologisesti mutta myös elämässään, siis toimimalla vastoin Kristusta – siis vaiikapa sinänsä ”oikeankin” teologisen käsityksen puolustamisessa ”lihan käsivarrella”. Tästä muistuttaa esim. Hesarin 10.9.2022 kolumni ”Sixten Korkmanin mukaan kristinusko juurrutti maailmaan ihmisoikeudet – Näinköhän” (Ville Similä). – Sinänsä tyypillistä nyky-Hesarilaisuuden ”syvällistä” teologisata argumentaatiota? (Olisi ihan oma kysymyksensä.)
Ilmaisunvapaus on ajassamme muutenkin vaakalaudalla – älkäämme itse sitä keikuttako. Olisi kai parempi ”diskuteerata” – ja välttää ”herneen” joutumista nenään. (Ilmaus ei ole kohdistettu kehenkään erityisesti.)
Riitta. Nyt olet ymmärtänyt kantani väärin. En ihan ymmärrä Sinunkaan kantaasi. Sanot yllä Muroman kastekäsityksen vastaavan omaasi mutta et kuitenkaan ajattele Muroman tavoin uskonratkaisuista. En ole lukenut tuota Olav Valen-Sendstadin kirjaa ”Unelma vapaasta tahdosta” (hyllyssä on) mutta tiedän monien yli herätysliikerajojen arvostavan sitä. Aksel Valen-Sendstadin dogmatiikkaa olen lukenut ja siinä on minusta sekä hyvää että huonoa. Se, että olen ottanut pesäeron nuoruuteni viidesläisyydestä ja tarkastelen sitä kriittisesti johtuu useista teologisista syistä sekä tietyistä kaltoin kohdelluksi tulemisen kokemuksista 20 v sitten. Mutta se ei tarkoita, että inhoaisin tai vastustaisin. (Inhokkejani ovat C. O.Rosenius, Tuomas Kempiläisen eräät kirjat sekä pyhityskristilliset kirjat) Pikemminkin asennoidun nyky-viidesläisyyteen hyväntahtoisen puolueettomasti. Olen lähinnä kasvanut kristittynä, pastorina ja teologina sekä suuntautunut uudestaan. Olen tullut uskoon Kalevi Lehtisen kokouksessa keväällä 1986. Kuulin häntä vastaavassa kokouksessa yli 10 vuotta myöhemmin ja totesin silloin, että ajattelen eri tavoin. Jumalan tiet ovat joskus merkillisiä.
Tuo kohtaamasi opetus ”kaikki kastetut ovat uskovaisia” on – harhaoppia. Se ei edusta Raamatun, Lutherin, Tunnustuskirjojen eikä kirkollisen pietismin vanhojen edustajien käsitystä. Siinä on kysymys ns. uuskansankirkollisuuden edustamasta opetuksesta, joka on kai valitettavan yleistä seurakunnissa ja kirkollisissa ammattioppilaitoksissa. Se yhdistetään tavallisesti edesmenneeseen Jaakko Eleniukseen, joka sanoi että ”Jumalan kansa kokoontuu lauantaisin markettien kassajonoissa”. En ole sen ajattelun kunnollinen tuntija.
Vaikuttava kirjoutus, Riitta.
Kristityillä – ja myös ns. herätyskritityillä on taipumus – tehdä joistain yksittäisistä asioista ikäänkuin pääasioita.
Ehkäpä tässä voisi ottaa vertauksen (luonnon)tieteestä: tiedehän kuvaa luontoa, mutta luontoa kuvataan tieteellisillä malleilla. Mallit voivat olla erilaisa, yksinkertaisempia ja mutkikkaampia; ne voivat tarkastella asioita eri näkökulmista ja niillä voi olla ovat vahvuudet ja heikkoudet. Mutkikkaat ovat ehkä kattavampia selitysvoimassa mutta usein abstrakteja ja ehkä vaikeaselkoisiakin. Yksinkertaisemmat taas voivat olla helpommin sovellettavia ja ymmärrettäviä mutta jättävät hienosyisemmät asiat selittämättä.
Mallin ja reaalitodellisuuden suhde jää kuitenkin kysymykseksi: uskommeko (!) ns. maltilliseen tieteellisen realismin vai naiiviin tieteellisen realismiin. Malli ja todellisuus eivät kuitenkaan ole aivan sama asia.
Fundamentalismin jättäisin terminä sen monitulkintaisuuden vuoksi kokonaan pois.
Kristus on tehnyt ja suorittanut kaiken puolestasi: syntisi maksanut, elämän ja autuuden ansainnut. Tyydy nyt hänehen ja pyri saamaan häntä yhä enemmän itsehesi, vahvistuaksesi uskossa!
Luther, Kirkkopostilla I, s. 41, Sley, 1941.
Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään. 2. Piet. 3:18
Aamen.
Jumala on pyhä eikä hylkää uskoviaan yksin silloinkaan, kun he lankeavat syntiin (se on: syntiä ei lueta heille kadotukseksi, vaan he saavat sen Kristuksen tähden anteeksi).
Martti Luther, Hengellinen aarreaitta, s. 208, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016.
Kiitos Mika näistä hyvistä lainauksista!
Mika, kiitos minulta myös! Focus käännetty meistä Häneen, joka on uskomme alkaja ja täyttäjä.