Suomen evl-kirkon Mikkelin piispa Seppo Häkkinen arvioi kriittisesti ilmiötä, jossa uskonto on ok, jos se on vain hajuton ja mauton yksityisasia (Kts. tuore Kotimaa24 uutinen:https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-seppo-hakkinen-maltillisen-kristityn-oireyhtyma-kertoo-yhteiskunnan-uskontoallergiasta/ ) . – Tässä kritiikissään hän osuu oikeaan.
Kristinusko on kokonaisvaltainen maailmankatsomus, jolla on sekä yksityiset että julkiset ilmenemismuotonsa. Jos kristinuskosta karsii pois esim. sen olemukseen kuuluvan julkisen näkemyksen/mission koko maailmalle tarkoitutusta pelastussanomasta, kyse ei ole enää kristinuskosta.
Häkkinen viittaa pohdinnoissaan kristittyjen pakolaisten palautuksiin maihin, joissa ei voi olla avoimesti kristitty. – Jos palautamme heidät tällaisiin maihin, heille jää kaksi vaihtoehtoa, joita emme varmaan tarjoaisi omille perheenjäsenillemme.
1).Heidän täytyy joko vaieta uskonsa keskeisimmästä ulottuvuudesta eli parhaimman uutisen (Kristuksen) tunnustamisesta,
tai
2) asettaa itsensä jopa hengenvaaraan.
Jos yhteiskuntamme tarjoaa kristityille pakolaisille tällaista mallia, kyse on todella oudosta oireyhtymästä, josta päättäjiemme on syytä tervehtyä!
Pisteet siis piispa Häkkiselle osuvasta puheenvuorosta!
|
11 Sillä kirjoitettu on: ”Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa”.
|
|
12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. (Room. 14:11-12)
|
Kirkkomme todistaa ainakin seurakuntavaalien yhteydessä ettei kenenkään uskoa voi mitata.
Näin seurakuntavaaliehdokkaitten kelpoisuusvaatimuksista kovin yleisesti haluttiin poistaa vakaumukseen päin katsovat sanamuodot.
Miten huomataan nyt asia kääntymykseen tulleiden kohdalla.
Sitten on kysymys mitä kirkkomme rivijäsenille seurakuntajäsenyyden harjoittamisen asiasta muistutetaan. Olisivatko näin kääntyneet tärkeämmässä asennossa Piispojemme kannanotossa kuin koko lystin maksavat kirkon rivijäsenet.
Ei meille uskonnon harjoittamisen maistamisessa hyvällä tavalla ole haluttu sanoa mitään.
Kun ja jos Piispa Häkkinen haluaa puhua allergiasta uskonnossa, ja tämä yhteiskunnan ilmiönä, on syynä kyllä saamamme kelvoton opetus ja hengellinen tiennäyttö mitä Piispan itse pitäisi vielä valvoa ja kaitsia.
Pekka Väisänen on toki (teknisesti) oikeassa ottaessaan keskusteluun näkökulman Suomen evl-kirkon ongelmasta mahdollistaa päätöksenteossaan ei-tunnustuksellisten tahojen lähes rajoittamaton toiminta kirkollisessa päätöksenteossa yms. Tämä on kuitenkin eri asia kuin nyt keskustelun alla oleva pakolaiskysymys.
Minun mielestäni tämän piispa Häkkisen tärkeän puheenvuoron arvoa ei vie se, että hänen edustamansa yhteisön omassa päätöksenteossa on ongelmia.
Kirkkoon useasti mennään hiljentymään joten ei sieltä poistuttaessakaan useasti riemuneleleitä synny saati näy katukuvassa ja kohtuullisesti myös perheissä kun osallistumme noin 1,6,prosentin vahvuudella kirkon jäsenistä palveluksiin, ja joista jäsenistä alle prosentti on säännöllisessä ehtoollisyhteydessä.
Joten kovin yksityistä ja hiljaista uskonnon harjoittaminen on Suomessakin.
Mitä sitten tuli tähän saamaamme opetukseen lainataan evankelioimisen neuvottelupäiviltä Piispa Jolkkosta ja olikohan ihan Joensuun suunnalta jokunen vuosi sitten:
”Emme voi edustaa sellaista evankelioimista, jossa ihmisen katsotaan tulevan kristityksi vasta oman ratkaisun tai muiden tekojen perusteella. Tällainen olisi ristiriidassa vahvan vanhurskauttamisoppimme kanssa.
Mutta emme voi myöskään tuudittautua siihen valheelliseen uneen, että kaikki kastetut ovat eläviä kirkon jäseniä, jotka seuraavat Kristusta ja pyrkivät elämään hänen tahtonsa mukaisesti. Hengellisesti välinpitämättömiä on heräteltävä lempeästi ja kutsuttava rohkeasti takaisin Kristuksen seuraamisen tielle, kirkon uskon ja lähimmäisen rakkauden tielle.
Evankelioimisen tulee aina johtaa elävään ehtoollisyhteyteen omassa kotiseurakunnassa. Muuten jokin on pielessä.”
Tähän Piispa Häkkisen ajatukseen; meiltä saa hyvää käytännön oppia haluttomaan , värittömään ja mauttomaan kristittynä elämiseen kirkkomme jäseninä.
Ulkolaisen Ihmisen kääntymys on tietysti puhutteleva, mutta kastettuna kirkkomme jäsenenä asiasta hissukseen oleminen ei opeillamme luulisi olevan vaikeaa.
Pekka Väisänen summaa: ”Ulkolaisen Ihmisen kääntymys on tietysti puhutteleva, mutta kastettuna kirkkomme jäsenenä asiasta hissukseen oleminen ei opeillamme luulisi olevan vaikeaa.”
Tällaiset em. puheet ovat mielestäni lähes kokonaan kykenemättömiä eläytymään vainottujen kristittyjen asemaan. – Vaikka olisikin totta, että me suomalaiset kristityt elämme perin huonosti todeksi mahdollisuuttamme tunnustaa iloisesti ja selkä suorana uskoammme, on kuitenkin kokonaan eri asia edellyttää kanssaveljiämme PAKOTTAUTUMAAN vaikenemiseen jossakin uskonnonvapautta polkevassa maassa. Tällainen on julmaa ja epäempaattista.
Jos Pekka Väisäsellä on jotakin piispa Seppo Häkkisen viranhoitoa vastaan, sellainen on korrektimpaa esittää jotenkin muuten kuin (vainottujen) kristittyjen perusoikeuksien kustannuksella. – Jokainen blogejani ja kommenttejani seurannut tietää, etten ole useinkaan säästänyt Suomen evl-kirkon piispoja/pappeja kritiikiltäni. Pidän kuitenkin tärkeänä, että myös asialliset puheenvuorot saavat asianmukaisen tunnustuksensa. Nyt >Suomen evl-kirkon piispa Seppo Häkkinen käytti suuren kansankirkollisen yhteisön edustajana asiallisen ja oikeudenmukaisen puheenvuoron. Se on kiitoksen ja tuen paikka!
Vaikeissa oloissa elävien kristittyjen asemaan voi tutustua vaikkapa tämän artikkelin kautta:
https://www.kotimaa.fi/blogit/haasteena-lasten-kasvattaminen-kristityiksi-vainojen-alla/
Piispa Häkkinen on johdonmukainen ulostuloissaan.
Edellisellä kertaa kristittyjen oikeuksista Hän kommentoi kotimaassamme.<https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-julisti-kristittyjen-kansanliikkeen-oman-uskonnon-puolesta/comment-page-1/#comment-107077
Tästä em. johdonmukaisuudesta olen häntä nyt kiittänyt, mutta miksi sinä näet tässä ongelman? Vai näetkö?
Yhdessäkään Piispojemme lausumissa seurakuntajäsenyyden harjoittamisen asiassa ei ole moitteen sanaa.
Harvoin Heiltä kuitenkin voi lukea lausumaa kirkon rivijäsenen tarpeesta olla säännöllisesti niin Armon kuin Lainsanan kuulossa, osallistua mahdollisuuden mukaan Herran Ehtoolliselle, ja haluta oma katumus ja syyllisyys mukaan ottaen tunnustaa syntinsä. No, viimeisen vaivahan on Lutherin ripissä mikä päästää oikeasta uskosta syntyneen synnintunnon mikä samalla on Lutherin katumuksen sisältö. Tätäkään kirkkomme on haluton uudistamaan. Siitä syntyisi ilmeisesti liikaa vaivaa.
Kirkon rivijäseniä ei haluta loukata vaan annetaan kirkkopolitiikassa kirkollinen suostumus olla kristitty kasteen perusteella mikä tietysti on kirjaimellisen totta, kasteen armolupauksiin uskomalla ja luottamalla, ja viimekädessä Jumalan Armoon tarrautumisella.
Kun edellinen on totta toki asian hyväksyn. Mutta haluaisin kuulla ja lukea Piispojemme yhteisen lausuman näin olevan, eli että prosentit Jumalanpalveluksissamme eivät sano ja kerro mitään, kun muuten menee hyvin jos ei kohtuullisesti.
Näin Piispamme varmasti kirkon lain ja järjestyksen osaavat ja muistavat paremmin kuin kiitettävästi.
Siellä kuitenkin sanotaan veivoitteesta huolehtia niin sanasta ja sakramenteista, samoin vihkiä kun edellytykset täyttyvät, mutta siellä ei ole vaatimusta katsoa annettavan opetuksen, ja hengellisen tiennäytön asian mukaiseen katsomiseen kaitsennassa kirkossamme mikä kuitenkin Ihmisten autuuden ja mahdollisen vanhurskauttamiseksi pääsemisen suhteen olisi ilmeisintä. Näin asiaa raskaasti laistetaan.
Kun Armon asia on vain henkilökohtaisen pyytämisen päässä mitäpä asiasta mitään muuta sanomaan saati opettamaan, ja eihän silloin seurakuntajäsenyyden harhoittamista tarvita, eli pyydä niin saat tai olet jo saanut.
Kun olen väärässä, haluan kirjoittamaani katua, ja pyytää sanomaani anteeksi.
Piispa Jolkkosen mietintä evankelioimisen päiviltä on kuitenkin asiaa ja siitä Hänelle kiitos.
Arvoisa Pekka Väisänen,
Huolehditte varmasti aivan oikeista asioista mitä tulee kristityn hartauselämään lain ja armon saarnan yhteydessä. Tämän huolen ei tulisi kuitenkaan olla este sille, että samalla eläydytään niiden kristittyjen asemaan, jotka eivät voi tällaisesta etuudesta omassa kotimaassaan vapaasti nauttia.
Kaikesta huolimatta hyvää tulevaa pyhää, joka haastaa meitä muistamaan Jumalan ja lähimmäisemme rakastamiseen lähestyvän kaksoinäköalan (Matt. 22:34–40).
Hyvää tulevaa Pyhää toivon myös Teille sanan äärellä, ja kiitän asiallisesta palautteestanne.