”Jos monikulttuurisuus on sinällään arvokasta, eri kulttuurien välistä vuorovaikutusta ei pidä rohkaista.”
Poimin tuon lauseen Facebookista ystäväni seinäkirjoituksesta. Ajatus, jonka mukaan kulttuurien säilymisen ”elinehto” on vuorovaikutuksen vähäisyys, on hämmentävä. Mitä tässä pitäisi ajatella? Jos haluan afrikkalaisen ystäväni pitäytyvän tiukasti kulttuurissaan ja haluan myös itse pitäytyä tiukasti omassa kulttuurissani, minun ei kannata paljoa hengailla afrikkalaisen ystäväni kanssa.
Paitsi että jo siinä vaiheessa kun hän on nimeytynyt ystäväkseni, kulttuuriemme lähentymistä ja sulamista on jo tapahtunut. No ei se vielä tietty tarkoita kuin lähinnä toisensa hyväksymistä sellaisenaan, mutta on se kuitenkin murentamassa kulttuurien välisiä raja-aitoja.
Mutta siis asiahan on hyvä, vaikka se ei olekaan tukemassa eri kulttuurien säilymistä. Parhaiten kulttuurit säilyvät irrallaan toisistaan. Ei muuta kuin johonkin jorpakkoon asumaan piiloon muulta maailmalta, jos haluaa välttyä sen ”turmiolliselta” vaikutukselta.
Varmasti ihan jokaisessa kulttuurissa on olemassaan myös sellaisia piirteitä, joita ei kannata muiden kulttuurien edustajien olla kannattamassa ja tukemassa. Esimerkkinä suomalaisesta kulttuurista on hirvittävän huono alkoholikulttuuri, jota ei voi millään ilveellä ihastella eikä mainostaa. Noh, mainostamisesta se pitää huolen ihan pitämättäkin. Kun olin nuorena mamuna Tukholmassa töissä, niin lähes jokainen vastaani tullut räkäkännikala oli suomalainen; sieltä tuli tuttuja ärräpäitä kunnon liuta kun pääsi kuulomatkan päähän.
Suomi on tasa-arvoisuudessaan hyvä maa ja toivoisin sen olevan sitä jatkossakin. En toivoisi tuettavan täällä sellaisia joillekin kulttuureille ominaisia piirteitä, jotka johtuvat alistamisesta. Monista kulttuureista Suomi voisi taas ottaa oppia esimerkiksi perhekeskeisyydessä, joka on perheenjäsenten hyvinvoinnin lisäksi rakentamassa hyvää yhteiskuntaa. Enempi meillä on opittavaa kuin karsittavaa muista kulttuureista, ehdottomasti enempi!
En ole olemassani kovin suomalainen, isänmaallinen, en ainakaan mitenkään mustasukkaisesti. Voi johtua herkästi vahvojen edessä väistyvästä luonteestani (tosin olen tässä asiassa aika paljon muuttunut tätä nykyä), mutta paljolti myös siitä, että olen ollut suurimman osan elämästäni ensisijaisesti vanhoillislestadiolainen enkä suomalainen. Ja koska olen tavallaan elänyt muukalaisena omassa maassani, en edes osaisi enkä muutenkaan missään nimessä kyllä haluaisikaan olla ihan ketään estämässä tänne muuttoa. Päinvastoin: olette kaikki tänne muualta muuttaneet ja muuttoaikeissa olevat sydämellisesti tervetulleita!
Ihailen myös kovasti ja monin eri tavoin Suomen ulkopuolisia kansoja ja iloitsen kun olemme saaneet pienen osan heistä omaan katukuvaamme pysyvästi suomalaisiksi. Monet heistä omaavat paljon eloisammat ja estottomammat luonteet kuin useimmat pitkiltä sukujuuriltaan suomalaiset ja miten kauniita ja komeita useimmat heistä ovatkaan! Iho, hiukset ja silmät! Haluaisin matkustella ympäri maailma tutustumassa eri kulttuureihin ja ihmisiin, mutta kukkaroni ei mahdollista sitä.
Minulle on niin itsestään selvä asia se, että jokainen maapallolla oleva ihminen on samanarvoinen kuin minä, että minun on hirveän vaikea ymmärtää rasismia. Mistä ihmisen pahimmasta pimeydestä sellainen ajatus voi syntyäkään, että joku toinen ihminen olisi alempiarvoisempi toista? Mistä tällainen ajattelu juontaa?
Kaikki tänne tasan paljaana ja tyhjin käsin synnymme ja samalla tavalla täältä lähdemme, niin miksi ihmeessä sitten jotkut kaikessa omahyväisessä ja pöyhkeässä pullistelevuudessaan kokevat olevan oikeutettuja syrjimään muita samalla tavalla tänne tulleita ja täältä lähteviä. Sellaiset ajatuksenpoikasetkin ovat suurta erehdystä, harhaa ja vielä järkyttäviä sellaisia, joten niistä soisi päästävän mitä kiiruummin eroon, vaikka ammattiauttajan avulla, jos ei muuten!
Tuon alussa lainaamani ajatuksen pohjalta ymmärrän nyt paremmin entistä uskonyhteisöäni. Tietty sen yhteisön ja kulttuurin säilymisen kannalta olisi hirmuisen tärkeää pitää rajamuurit jämäköinä ulkomaailmaa kohtaan. Ihan turhaa on oikeasti edes yrittää saada liikkeen ihmisiä ymmärtämään liikkeestä lähteneitä ja lähteviä ja miettimään käyttäytymistään heitä kohtaan. Sillä, silloinhan tapahtuisi ”kulttuurien sulautumista” ja siihenhän ei voi Ainoan Oikean Uskon edustaja lähteä, koska se tarkoittaa oman uskon ja kulttuurin häviämistä. Siksi sana ekumenia on suorastaan myrkkyä vanhoillislestadiolaiselle.
Jotenkin kummallisen tutulta kuulosti myös näin entisenä vanhoillislestadiolaisena Kalevassa ollut artikkeli Satu Haapaselta, vaikka aiheena onkin monikulttuurisuus:
”Viholliskuvaan kuuluu toisen arvottomaksi tekeminen, toisen likaiseksi tai pahaksi maalaaminen, yleistäminen ellei stereotypisointi ja ennen kaikkea toisen uhkakuvaksi rakentaminen. Oma minä nähdään parempana, puhtaampana ja vahvempana, kun taas viholliskuvan toinen on paha, epäinhimillinen yli- tai ali-inhimillisine ominaisuuksineen, heikko ja arvoton, eikä siten myöskään ansaitse arvokasta kohtelua. Viholliskuva on oman paremmuuden tunteen ja toisen halveksunnan varaan rakennettu mekanismi, jonka avulla oikeutetaan toisen joko fyysisesti tai rakenteellisesti väkivaltainen kohtelu. Viholliskuva on edellytys väkivallan käytölle ja sille, että toista ylipäänsä on lupa halveksua, vähätellä ja kohdella huonosti.”
Vaikka varsinkin 70-luvulla sain kuulla seuroissa ulkopuolisten demonisointia, eriseuraisten tai liikkeestä muuten lähteneiden halveksimista ja saastaisena pitämistä ja muulloinkin sellaista ajattelua, että me täällä ”Jumalan valtakunnassa” olemme jotain erityistä, niin en koskaan oikein omaksunut tuota omahyväistä katsantokantaa itselleni. En koskaan. Varmaan alun alkaenkin olin epäkelpoa ”ainesta” tuohon uskonyhteisöön. ”Me ja muut” -ajattelu eriarvoisuuden pohjalta on vieras ajatus mulle. On vain me; kaikki maapallon ihmiset.
En osaa ajatella, että minä paljasjalkaisena suomalaisena olisin jotenkin suomalaisempi tai etenkään mitenkään erityisempi, arvokkaampi, parempi kuin jollakin muulla tavalla suomalaistunut suomalainen.
En myöskään ole millään tavalla erityinen ja arvokas suhteessa ihan kehenkään ihmiseen.
Olemme ihan kaikki maapallon ihmiset samanarvoisia ja yhtä arvokkaita.
Kertakaikkisesti irti rasismista.
Pyydän vielä anteeksi mahdollisia yleistyksiäni tai väärien termien käyttöä, jos niitä ilmenee. En halua ihan ketään loukata kirjoituksellani.
Suuri ja varmaan koskaan toteutumaton (kielitaito ja raha!) haaveeni on perustaa ihana ja idyllinen rantakahvila johonkin lämpimään maahan. Olisin mieluummin jonkun muun maan kansalainen kuin suomalainen. Varsinkin tämä sateinen kesä on saanut entistä enempi haaveksimaan paremmasta maasta. Joo, on Suomessa moni asia tosi hyvin! Mutta haavekuvani ovat mitä ovat.
Haaveitahan pitää aina olla. Se kait on yksi siäisesti terveen ihmisen merkki. Toteutumattomat haaveet ovat, kuulemma niitä kaikkein tärkeimpiä. Juuri ne on tärkeitä onnellisuuden takaajina. Varmaankin tuossa rantakahvilassa edustaisit upeasti suomea ja suomalaisuutta.
Tuskin haluaisit siellä yrittää muuttua ihan muunmaaliseksi sittenkään.
Miksiköhän monet täällä vaativat suureen ääneen:”maassa maan tavalla”. Ikäänkuin mamut voisivat muuntua suomalisiksi noin vain. Nauttia sunasta, metsästä ja ryyppäämisestä. Eihän se tietenkään niin käy. Heillä säilyy myös heidän oma identiteettinsä ja oma kulttuurinsa täällä. Heille eri asiat on tärkeitä ja merkityksellisiä.
Mitä tuumaat siitä, että joidenkin mamujen oma kulttuuri voi sisältää vielä paljon tiukempia moraalisääntöjä, kuin mistä itse olet joutunut kärsimään? Eivätkä he ole mistään hinnasta halukkaita kulttuuristaan luopumaan. Jatkossa tämä asia tulee tuottamaan meille suuria ongelmia, koska he pelaavat omien sääntöjensä mukaan. Aivan samoin periaattein, kuin mitä entisessä elämässäsi jouduit kokemaan.
On merkillistä kuinka Satu Haapasen kuvaus sopii ihan suomalaisten kesken tapahtuvaan jokapäiväisen elämän tapahtumiin niin poliittisella kuin kirkollisellakin kentällä niin liberaalien kuin konservatiivien keskuudessa. Viholliskuvia nähdään kaikilla rintamilla milloin missäkin, eri tavoin ajattelevia mustamaalataan, halveksitaan, sterotypioidaan, ja samalla nähdään itsensä parempana, suvaitsevaisempana, jalompana jne. Onko ketään, joka voisi rehellisesti itseään tutkiskelamalla sanoa, etten ole koskaan päästänyt suustani puhetta, jota voidaan joidenkin mielestä pitää vihapuheena tai siihen verrattavana?
Luin juuri jokseenkin erinomaisen kannanoton asiaan.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1438314861401